Uusi jäähalli!

  • 680 511
  • 3 957

Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston
Miten se olisi kuluerä? Investointina asia pitää nähdä, kuinka paljon kaupunki laittaa euroja ja miten nopeasti saa takaisin joko suoraan tai välillisesti veroina. Alla tamperelaisten arvio, joka näyttää toteutuvan.

Tampereen tarkastuslautakunnan Areenan arviointikertomuksesta:
Vaikutus Tampereen kunnallis- ja kiinteistöverotuloihin voi olla 9,5 miljoonaa euroa vuodessa, josta kiinteistöveron osuus on noin viidennes. Areena-, hotelli- ja pysäköintiyhtiö maksavat kaupungille kannesta vuokraa 420 000 euroa vuodessa. Nämä tuotto-odotukset kattavat kaupungin investoinnin ja välittömän rahoituksen hankkeeseen jo kuudessa vuodessa, arvioi tarkastuslautakunta.

Kuluerä se on, nykyäänkin.. Toki yleishyödylliseen liikuntaan sijoittaminen tuo muuta etua veronmaksajille.

Kiinteistöveroja kyllä, mutta Lappeenrannassa kaupunki tulisi nämä rahoittamaan ja omistamaan, niin siinäkään ei pääse kiinteistöverotulojen kanssa juhlimaan..

Tampereella yksityistä rahaa, Lappeenrannassa ei.. Ja ymmärtää sen kun Tampere talousalueeltaan huomattavasti isompi vauraampi ja menestyviä yrityksiä perhanan paljon enemmän.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Jonkinlainen ikiliikkuja näemmä keksitty. Sijoittajien pitää sitoutua hankkeeseen, josta ei ole mitään päätöksiä ja kaavaa vielä olemassa, mutta Lappeenrannassa ei ole sijoittajien rahaa, joten he eivät voi sitoutua hankkeeseen, josta ei ole mitään päätöksiä ja kaavaa vielä olemassa, mutta heidän pitää kuitenkin sitoutua hankkeeseen, jota he eivät voi tehdä, koska sijoittajilla ei ole rahaa siis sitoutua hankkeeseen, josta...
 

aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiat: Jukurit & KalPa
Kuluerä se on, nykyäänkin.. Toki yleishyödylliseen liikuntaan sijoittaminen tuo muuta etua veronmaksajille.

Kiinteistöveroja kyllä, mutta Lappeenrannassa kaupunki tulisi nämä rahoittamaan ja omistamaan, niin siinäkään ei pääse kiinteistöverotulojen kanssa juhlimaan..

Tampereella yksityistä rahaa, Lappeenrannassa ei.. Ja ymmärtää sen kun Tampere talousalueeltaan huomattavasti isompi vauraampi ja menestyviä yrityksiä perhanan paljon enemmän.
Niin, näitä menestyviä yrityksiähän tänne ei tule, eikä nykyisiäkään saada pidettyä, mikäli kaupunkia ei kehitetä. Oletko koskaan miettinyt, miksi Lappeenranta ei houkuta uusia asukkaita tai miksi vanhoja ei saada pidettyä? Se on tämä kaupungin näivettämispolitiikka, jossa halutaan tehdä mahdollisimman karsittua mahdollisimman halvalla ja lopulta lopputuloksesta ei hyödy kukaan.

Pienen kaupungin pitäisi kyetä erottautumaan muista samankokoisista kaupungeista ja juuri tällaisten +50 miljoonan euron investointien kanssa pitäisi olla todella tarkkana. Kisapuistoon rakentaessa mikään ei muutu, eikä kaupungin elinvoima kehity. Keskustassa muutosta on sentään edes teoriatasolla mahdollista saavuttaa, samalla keskusta-aluetta kehittäen.
 

Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Tällein ulkopuolelta mielenkiintoista keskustelua. Olen käynyt Lappeenrannassa viimeksi viitisen vuotta sitten kesällä ja se tori oli kyllä ihan pystyyn kuollut mesta. Ei sitä toriksi tietäisi jos sillä ei nimeä olisi, sillä tyhjää lähinnä oli täynnä. Saman asian olisi ajanut parkkipaikkakin.

Yhtään mitään järkeä ei ole Kisapuistoon lähteä rakentamaan mitään. Halli on Lappeenrannassakin saatava keskustaan tai se ei tule toimimaan. Tää ei ole edes mikään mielipideasia vaan käytännössä kaikkialla todeksi todettu fakta. Sitä korostaa vielä Lappeenrannan pienuus; isommassa kaupungissa joku laitakaupungin halli voi silti vetää riittävän massan koska sitä väkeä joka jaksaa skuttaan lähteä on kuitenkin aina riittävästi. Pienemmässä kaupungissa tota jengiä on vähemmän ja riskit todella isoja jos ei sijainti ole oikea.
Tapahtuma-areenat rakennetaan tulevaisuudessa keskustaan, jossa on palvelut ja liikenneyhteydet kunnossa. Urheiluhalleja voidaan rakentaan nk. periferiaan jos niille ei muita paikkoja löydy.
Jonkinlainen ikiliikkuja näemmä keksitty. Sijoittajien pitää sitoutua hankkeeseen, josta ei ole mitään päätöksiä ja kaavaa vielä olemassa, mutta Lappeenrannassa ei ole sijoittajien rahaa, joten he eivät voi sitoutua hankkeeseen, josta ei ole mitään päätöksiä ja kaavaa vielä olemassa, mutta heidän pitää kuitenkin sitoutua hankkeeseen, jota he eivät voi tehdä, koska sijoittajilla ei ole rahaa siis sitoutua hankkeeseen, josta...
Oma ehdotukseni on seuraava hankkeen toteutumiseksi: SaiPa taustajoukkoineen ja sijoittajineen kerää yli 5Meuron sijoituksen hankkeen taakse. Loput investoinnista kattaa yksityiset sijoittajat ja kaupunki sen mukaan mikä tulee veronmaksajille edullisimmaksi. Nämä tahot ovat sitten areenan omistajia, jolloin löytyy tarvittavaa osaamista ja sitoutumista areenan ylläpitoon ja markkinointiin ja myyntiin. Tällöin hanke maksaa varmasti vähempi kuin kisapuiston jäähalli veronmaksajille. Plussapuolelle tulee sitten lisääntyneet verotulot yms... hyödyt kaupungille (Imago, keskustan elävöityminen), joita lienee vaikein etukäteen arvioida mutta Tampereen luvuista ottamalla jotain 30% niin ollaan about oikealla tasolla (9.5M/vuosi) eli Lappeenranta lienee talousalueena noin 1/3 Tampereesta tai hieman sen alle. Jokatapauksessa vaikutus on jopa joitakin MEuroa enempi mitä pelkästään kisapuistossa saataisiin Jäähallilla vaikutuksia.

Samalla kauppatorille tulisi uusi sijainti ja uudehkot tilat kauppahallille. Uskon, että lähempänä Lappeenrannan kaupallista keskustaa eli Iso-Kristiinaa saadaan enempi asiakkaita Kauppatorille ja torikin siitä elävöityy ja saa kasvojen kohotuksen ja riittävät parkkitilansa.
 
Viimeksi muokattu:

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minusta kaupunki yrittää tässä vedättää, jotta halli tulisi yksityisellä rahalla rakennetuksi (siis keskustaan). Kisapuistoonhan yksityistä rahaa ei ole tulossa mutta yllättäen kaupunki on luvannut rakentaa hallin sinne veronmaksajien rahalla.
 

Sportsguy

Jäsen
Kannattaa ottaa vertailuun mahdollisimman erilaiset paikat. Toinen on pelkkä konsertti ja tapahtumatila. Ja toinen siinä samalla Jäähalli. Mutta jos eroa ei ymmärrä, niin en ihmettele miksi täällä rakennellaan pilvilinnoja. Kannattaa käydä vaikka osallistumassa tapahtuman järjestelyyn jäähallissa ja tapahtumiin tarkoitetussa paikassa. On muuten eroa kaikessa. Varsinkin kuluissa. Ja saahan sitä tapahtumia järjestettyä persnetollakin.
Kyllä. Hyvä ajattelutapa tuo, että kaikkihan VOI mennä pieleen.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä. Hyvä ajattelutapa tuo, että kaikkihan VOI mennä pieleen.
Pieleenhän asiat toden totta voivat mennä, mutta olen sitä mieltä, että ilman riskinottoa ei menestystäkään voi syntyä. Ihan hyvinhän jäähockeyta voisi pelailla ulkonakin kuumaa mehua hörppien, moiset hallit silkkaa amerikanhapatusta. Seuraavaksi joku varmaan ehdottaa jalkapallollekin halleja...

Nyt jos koskaan on aika katsoa rohkeasti tulevaan. Elinvoimainen Kaakkois-Suomi on koko maan etu ja nyt kaavailtu areena juuri oikean kokoinen hanke. Venäläiset ostosmatkailijat eivät ole hetkeen tulossa takaisin ja nyt kaupungin on syytä pohtia tulevaisuuden kuvioita uudesta näkökulmasta. Nyreä "ei onnistu"-asenne ei johda yhtään mihinkään.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
No en tietenkään tarkoittanut että 100% yksityiseltä, mutta kuitenkin suurimmaksi osaksi yksityisellä rahalla.

Kustannusarvio hallin osalta melko samaa, tasoa, mutta kaikki muu siinä ympärillä (ja alla) maksaa melkoisen paljon enemmän torille kuin tyhjälle tontille..
Okei. Haluat siis että yksityistä rahoitusta löytyisi Toriareenalle yli puolet, eli Lappeenrannan kaupungin kustannusarvion mukaan laskettuna vähintään 25,3 miljoonaa euroa. Kaupunki hoitaisi sitten loput 25,1 miljoonaa? Kisapuiston julkisrahoitteiseen areenaan verrattuna tämä tulisi kaupungille 20 miljoonaa euroa halvemmaksi, joten veronmaksajien etu tulisi kaiketi huomioitua. Paitsi jos Toriareenan puolikkaan ylläpitokustannukset nousisivat paljon korkeammalle kuin kokonaan omistetun Kisapuiston areenan. Pitäisiköhän tästä olla huolissaan? Vai voisiko käydä jopa toisin päin?

Tulevien vuosien rakennuksista koituvat kulut on asiantuntijoiden varmasti helppo määrittää, mutta tulopuoli vaikeampaa kun ihmisten kulutuskäyttäytymistä ei täsmällisesti pysty ennustamaan.
Ihmisten kulutuskäyttäytymisen muutokset on tosiaan vaikeasti ennakoitavia. Mutta eiköhän se ole selvää, että ihmiset ostavat nyt ja tulevaisuudessa entistä enemmän rompetta netin kautta. Myllymäen kauppakeskittymät ja Prismat sun muut ovat siellä missä ovat, eikä niitä voi siirtää keskustaan.

Joku tuossa ylempänä jo kirjoittikin, että vapaa-ajan palveluihin panostetaan yhä enemmän. Ihmisillä on enemmän varallisuutta, ja kaikenlaisille elinympäristöä elävöittäville palveluille tulee olemaan entistä enemmän kysyntää. Nyt sitten pitää vaan linjata rohkeasti, olisiko verorahojen käyttämisen kannalta fiksumpaa elävöittää Kisapuiston ympäristöä 45 miljoonalla veroeurolla vai keskustaa 25 miljoonalla veroeurolla?

Ja kyllä, myönnän että esittämäni numerot ovat vain numeroita. Niiden pohjana on vain ja ainoastaan kaupungin kesällä julkistamat kustannusarviot ja @Kämmenrumpun viestin rivien väliin kirjattu poliittinen linjaus, jonka mukaan Lappeenrannan kaupunki voisi lähteä Toriareenaan mukaan vain vähemmistöomistajaksi.
 

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Siinä ne taitaa ollakin missä keskustahalli voisi kannattaa ja Lahdessa se on jo ennestäänkin keskustassa. Jyväskylässä esim laitettiin hanke jäihin kun ei vaan kannata.
Jyväskylässä ei ole laitettu mitään jäihin. Uusi jääareena on tulossa, ei toki keskustaan, mutta välittömään läheisyyteen. Keskustaan hallia ei oltu jyväskylässä missään vaiheessa suunniteltukaan. Monitoimihallin tuleminen kaatui siihen kun kolme "viisasta" miestä asettui poikkiteloin projektin eteen ja valitusrumba vei niin paljon aikaa, että rakennuskustannukset kipusivat sillä välin sangen korkealle. Tehtiin muutos suunnitelmaan ja jyväskylään tehdään edelleen samalla suunnitelmalla, mutta hivenen vain supistettuna. Halli tehdään samalla periaatteella kun vaasassa. Jään ympärille tehdään kaikki lähestulkoon uutta ja samalla areenaa laajennetaan.

Ennenkuin rupeat huutelemaan palstoilla, niin ota faktat haltuun. Selkeästi sulla sellaisia ei ole. Kunhan länkytät huviksesi.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka Hippos ei ihan ytimessä olekaan, on turvallista sanoa alueen olevan osa Jyväskylän kehittyvää ja elinvoimaista "kantakaupunkia" ja Jypin matsit tuonevat keskustaan eloa siinä missä MM-Ralli. Toivon mukaan piakkoin kauhakuormaaja kauhoo Jyväskylässä.

Jyväskylä voisi muutenkin toimia eräänlaisena bench markina Lappeenrannalle. Jyväskylä on kuluneella vuosituhannella kasvanut nimenomaisesti sisäänpäin ja isoja hankkeita on riittänyt. Hyvinhän Lappeenrantakin voisi alkaa kunnolla kehittämään Kaupunginlahden ympäristöä urbaaniksi sykkiväksi alueeksi tornitaloineen.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Ennenkuin rupeat huutelemaan palstoilla, niin ota faktat haltuun. Selkeästi sulla sellaisia ei ole. Kunhan länkytät huviksesi.
Kannattaa aina jättää nämä lopun hienot henkilökohtaisuudet lausumatta, niin saa sinunkin viesteistä viisaamman kuvan. Ja kannattaa lueskella viestiketjua pikkuisen pidemmälle, niin löydät sen syyllisen siihen kuka tuon Jyväskylän tilanteen ensin tänne kirjoitti. Mistä minä sitten kopioin sen. Mutta kiitos tästä tiedosta. Odotellaan koska Jyväskylässä hakku iskeytyy maahan.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tiedä sitten, mistä tämä "negatiivisuuden usva" on tullut Suomen ja meidän suomalaisten ylle. Ei tarvitse katsoa Ruotsia ja Viroa kauemmas, missä ns. tekemisen meininki on ihan toinen. Haasteensa ovat toki heilläkin, mutta usko huomiseen ei ole mennyt ja paljon tehdään sen rakentamiseksi.

Lappeenrannan hallihanke ja negatiivisuus sen ympärillä on toki vain yksi asian ilmenemä. Ihan PK-seudunkin asioita seuraten saa usein ihmetellä, mistä tämä nyreys tulee.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tiedä sitten, mistä tämä "negatiivisuuden usva" on tullut Suomen ja meidän suomalaisten ylle. Ei tarvitse katsoa Ruotsia ja Viroa kauemmas, missä ns. tekemisen meininki on ihan toinen. Haasteensa ovat toki heilläkin, mutta usko huomiseen ei ole mennyt ja paljon tehdään sen rakentamiseksi.

Lappeenrannan hallihanke ja negatiivisuus sen ympärillä on toki vain yksi asian ilmenemä. Ihan PK-seudunkin asioita seuraten saa usein ihmetellä, mistä tämä nyreys tulee.
Kai se on sisäänrakennettu tähän kansaan. Korostuu tietyissä paikoissa (esim iloinen E-Kurjala). Korreloi monesti väestörakenteen ja erityisesti paikallisten ns citynseisojien esiintymistiheyden mukaan. Kovaäänisimmät valittajat löytyy usein niistä jotka haaveilevat pakokaasunkäryisestä Valtakadusta ja niistä liikkeistä, joista todellisuudessa ei ostettu juuri mitään, kuin pakon edessä.
 

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Välillä sitä miettii, että mikä saa ihmisen laittamaan niin kovasti vastaan kaikkeen uudistumiseen ja panostamiseen niinkin tärkeään asiaan kuin urheilu? Onko se pelkoa? Muuttuuko asiat vastarannan kiisken elämässä niin paljon yhden monitoimiareenan rakentamisen myötä, että pakko laittaa vastaan ja negailla minkä nahoistaan vaan irti saa?

Se, että SaiPa saa uuden hallin, jossa pelata lätkää jatkossakin pääsarjatasolla, joka sattuu sijaitsemaan vielä keskellä kaikkea ja helppojen kulkuyhteyksien varrella, niin onko se keneltäkään pois? Kenen aamumurot maistuu sen jälkeen joltain muulta kuin muroilta?

Mikä on se voima, joka saa nämä kaikki negapetterit kaivautumaan koloistaan aina silloin kun pitäisi uudistaa infraa ja iänikuisia jäähalleja ja konserttisaleja?

Nimimerkillä; asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta minä vaan kysyn.
 
Viimeksi muokattu:

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Välillä sitä miettii, että mikä saa ihmisen laittamaan niin kovasti vastaan kaikkeen uudistumiseen ja panostamiseen niinkin tärkeään asiaan kuin urheilu? Onko se pelkoa? Muuttuuko asiat vastarannan kiisken elämässä niin paljon yhden monitoimiareenan rakentamisen myötä, että pakko laittaa vastaan ja negailla minkä nahoistaan vaan irti saa?

Se, että SaiPa saa uuden hallin, jossa pelata lätkää jatkossakin pääsarjatasolla, joka sattuu sijaitsemaan vielä keskellä kaikkea ja helppojen kulkuyhteyksien varrella, niin onko se keneltäkään pois? Kenen aamumurot maistuu sen jälkeen joltain muulta kuin muroilta?

Mikä on se voima, joka saa nämä kaikki negapetterit kaivautumaan koloistaan aina silloin kun pitäisi uudistaa infraa ja iänikuisia jäähalleja ja konserttisaleja?

Nimimerkillä; asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta minä vaan kysyn.
Pelko siitä että joutuu autonsa pysäköinnistä maksamaan jotakin. Tai sitten se on sellaista luuloa että kaikessa aina kusetetaan tai vähintään yritetään kovasti kusettaa jos jotain asiaa muutetaan. "Ennen oli hyvin" -asennetta.
 

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä

Nyt vaan lappeenrannassakin höpinää tötteröön ja tarjouksia menemään. Tällä hetkellä rakennuttajat suorastaan hamuavat projekteja itselleen matalasuhdanteen takia.

Uutinen maksumuurin takana, mutta uutinen lyhykäisyydessään; tarjouksia laitettu menemään ja kaikki ovat todella kiinnostuneita. Lokakuun loppuun mennessä selviää projektin hinta ja loppuvuodesta päästään todennäköisesti iskemään kuokka maahan.

Rakentaminen alkaa liikuntakeskuksesta, joka valmis arviolta 2025 ja lopuksi uusitaan nykyinen jäähalli uudeksi jääareenaksi, jonka aulatilat ja palvelut tulevat osaamiskeskukseen, liikuntakeskuksen ja jääareenan väliin, rakennuksen toiseen kerrokseen.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks

Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens

Kotkan tapahtuma-areenan kalenteri vaikuttaakin lupaavalta, laskeskelin noin 20 tapahtumaa tälle loppuvuodelle. Lappeenrannan monitoimiareenan suhteen tietysti liigan pelipäivinä ei varmaan voitaisi tapahtumia järjestää mutta jos harjoituskaukalo tehtäisiin niin tapahtumia voisi olla tasaisesti ympärivuoden plus SaiPan & muiden jääkiekko-ottelut. On selvää, että artisteja ja tapahtuma-alan järjestäjiä kiinnostaa jos on tuollainen areena olemassa, jonne saadaan yleisöä ja fasiliteetit/palvelut on kunnossa. Nyt Lappeenrannan osalta on puhuttu jostain 10 lisätapahtumasta/vuosi, joka kuulostaa kyllä aivan liian alhaiselta määrältä ja potentiaalia on varmasti useisiin kymmeniin tapahtumiin per vuosi. Itse lähtisin siitä että siellä voisi olla ihan realistisesti jokaisella viikolla tapahtumia/toimintaa eli yli 52/vuosi
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Vähän asian vierestä, mutta kuitenkin aiheeseen liittyen. Kotkan uudenkarheaa Satama-areenaa ei alun perin suunniteltu urheilukäyttöön, mutta voi siellä kuitenkin pelata SM-tason koripalloa.

Tämän hetken korispyhättö löytyy tosiaan Karhuvuoresta, jonne Kotkan keskustasta on noin seitsemisen kilometriä matkaa. Jos ei muuta, niin ainakin sieltä löytyy parkkitilaa, käsittääkseni myös silloin, kun tämä Steveco-areena on täynnä. Legendaarinen paikka suomikoriksessa, mutta ehkä nykyaikaa olisi siirtää matsit keskustaan.
 

aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiat: Jukurit & KalPa

Demarit suhtautuvat kriittisesti keskusta-areenaan. On kyllä melkoinen kiviriippa kaupungille tämä menneisyyteen takertuneiden puolue. Luulisi, että edes nuorempi väki tuossa senioripuolueessa ymmärtäisi, mikä on kaupungin kehittämisen kannalta järkevää. Pahoin pelkään, että uusin äänestys toriareenasta kaatuu jälleen demareihin. Jos täällä joku äänestää demareita, voisi antaa edustajilleen painetta. Verorahat kyllä kelpaavat, mutta niitä ei jumalauta osata käyttää vastuullisesti.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Demarit suhtautuvat kriittisesti keskusta-areenaan. On kyllä melkoinen kiviriippa kaupungille tämä menneisyyteen takertuneiden puolue. Luulisi, että edes nuorempi väki tuossa senioripuolueessa ymmärtäisi, mikä on kaupungin kehittämisen kannalta järkevää. Pahoin pelkään, että uusin äänestys toriareenasta kaatuu jälleen demareihin. Jos täällä joku äänestää demareita, voisi antaa edustajilleen painetta. Verorahat kyllä kelpaavat, mutta niitä ei jumalauta osata käyttää vastuullisesti.
Surullisinta on, että mitä tahansa esitetään, niin aina löytyy vastalause ja kaikki mietityttää. Kulut nousee aina ja investointilista on pitkä, kuin nälkävuosi jne. Tulopuoli tosiaan ei kiinnosta paskaakaan.
 

aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiat: Jukurit & KalPa
Surullisinta on, että mitä tahansa esitetään, niin aina löytyy vastalause ja kaikki mietityttää. Kulut nousee aina ja investointilista on pitkä, kuin nälkävuosi jne. Tulopuoli tosiaan ei kiinnosta paskaakaan.
Eikä se, että Kisapuistovaihtoehto on vielä moninverroin huonompi, varsinkin tulopuolen ja muun saavutettavan hyödyn näkökulmasta. Kisapuistossa jos jossain verorahat menevät täysin kankkulan kaivoon.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Omaan silmään näiden vaihtoehtojen välillä tehdään outoa vertailua Keskusta-areenaa vastustavien osalta.

Keskustavaihtoehdossa suhtaudutaan epäilevästi mahdollisiin keskustan elävöitymiseen ja rahavirtojen kasvuun. Entä jos uusia tuloja ei tulekaan? Entä jos halliin ei saadakaan joka viikko tapahtumia?

Sen sijaan Kisapuisto nähdään turvallisena vaihtoehtona, kun siellä ei ole riskiä siitä ettei väkimäärä hallilla kasvaisikaan.

Itse näen tässä riskit juuri toisinpäin. Hallien alkukustannuksissa ei ole niin suurta eroa, että kannattaa ottaa riski siitä että liiketoiminta riutuu Kisapuistossa, missä Liigatasoinen halli on vain ja ainoastaan Liiga-SaiPaa varten. Toki se olisi siellä kiva junnuille, mutta aivan järjettömän iso investointi pelkästään siltä kantilta, mikäli päävuokralaiselle liikepaikka on surkea.

Aina on toki mahdollista että kaikki menee keskustassa päin vittua, mutta mitkä ovat sille todennäköisyydet? Se vaatii aika monen asian menemistä päin persettä. Voi toki olla että SaiPa onnistuu paremmasta liikepaikasta riippumatta sössimään asiansa, on mahdollista ettei tapahtumia saada paljoa lisää tänne rajaseudulle... Miksi edes yrittää kun voi valita "kuka sammuttaa valot" -vaihtoehdon ja rakentaa kaikkien nykytrendien vastaisesti jäähalli yksityisautoilijoille. Miksi edes yrittää saada tuollainen 100 000+ katsojaa vuodessa kunnollisten joukkoliikenne- ja kävely-yhteyksien päähän? Miksi tehdä tapahtuma-areenaa kaupunkiin jossa on ~6000 opiskelijaa, kun jäähallin voi ihan hyvin rakentaa sinne omakotitalojen keskelle toiselle puolelle pitäjää, jottei näiden nuorten tulevaisuuden toivojen tarvitse nähdäkään sitä.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Lappeenranta järjestää jälleen kyselyn monitoimiareenasta. Käykäähän vastailemassa!
Mitähän iloa tästä on? Päättäjät on nimensä mukaisesti päättämässä asioista. Meillä on jo todettu, että päättäjissä on valitettavan paljon väärällä mielipiteellä varustettuja yksilöitä tai ryhmiä. Ei heitä kiinnosta laajempien kyselyjen tai selvitysten tulokset.

Toisena asiana kaupunki ilmoitti tuloksen nousevan 37 miljoonaa plussalle. Tästähän on hyvä lohkaissa Kisapuistoon uusi peltilato omaan piikkiin juuri sopivasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös