Vieraskiertue
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
Nimenomaan. Miksi siis väität että ikä olisi jotenkin ratkaiseva tekijä?Faktoja ei ole. Ihmiset tuppaa äänestämään omista lähtökodista.
Nimenomaan. Miksi siis väität että ikä olisi jotenkin ratkaiseva tekijä?Faktoja ei ole. Ihmiset tuppaa äänestämään omista lähtökodista.
Ja siis tuo 2500 pitäisi vielä olla paikan päällä. Kynällä lasketuille katsojille voi tehdä virtuaalihallin. Jokainen varmaan on 2-3 viimeisen kauden aikana pystynyt omilla silmilläänkin arvioimaan, että harvassa on ollut pelit missä on todellisuudessa ollut yli 2500 paikan päällä. Todellisuus on ollut viime vuosina joulun jälkeen varmaan tuhannen molemmin puolin, ketkä ovat tullee Kisapuistoon.Sivustaseuraajana väittäisin, että painavin argumentti vastaan taitaa kuitenkin olla raha, tai oikeastaan tuo edellä mainittu rahoituslaskelman puute. Mille pohjalle sellaisen teet järkevästi jos areenan pääkäyttäjän yleisökeskiarvo viime kaudella oli 2500? Build it and they will come?
Tai kääntäen, mikä olisi realistinen yleisötavoite uudelle areenalle? Tuplaantuuko tuo 2500 vaikka SaiPa ei pärjäsikään ja riittääkö sekään sijoittajille?
Jos torikahvilassa on oma vakioporukka, joka on käynyt siellä päivittäin monien kymmenien vuosien ajan ja ilmoittavat että tätä uutta hanketta vastustetaan viimeiseen asti niin silloin sinä torikauppiaana vastustat sitä. Ei näillä Pyysingeillä ole välttämättä muuta vaihtoehtoa jos haluavat pitää kiinni näistä kanta-asiakkaistaan. Ei tämän ymmärtäminen voi olla niin vaikeaa.Yksi asia on ainakin selkeytynyt tässä hankevalmisteluiden edetessä, Pyysingin & muiden torikauppaiden bajamajoihin en tule senttiäkään enää käyttämään.
Monella voi olla myös ihan aito huoli siitä, että millä tavalla tori toimii uudessa paikassa, eikä sitä huolta pidä vähätellä.
Hotelleista puheen ollen kyllä niitä isommissa kaupungeissa tiheästi on. Esimerkiksi Tampereella on Nokia-areenan ympäristössä (ja yhteydessä) ainakin kymmenkunta eri kokoista majoitusyritystä + yksityisten vuokra-asunnot lisäksi. Mutta onhan siellä väkeäkin monin verroin Lappeeseen nähden ja taloudellinen toimeliaisuus tapissaan. Lappeen tapauksessa luulen, ettei pelkkä yöpyminen jäähallin kupeessa riitä vetämään suuria ihmismassoja. Tarvittaisiin myös muuta toimintaa, mitä enemmän sitä parempi (esim. kylpylävarustus). Muut toiminnot taas vaativat lisää tilaa. Nokia-areenasta voisi ottaa oppia, ettei Kauppatoria rakennettaisi kuitenkaan valmiiksi ahtaaksi tilaksi, mikä vähentää viihtyisyyttä. Hankalia kysymyksiä, muttei mahdottomia.Jos kaupunki sijoittaa tuohon torin alueeseen nyt muutaman kymmennen miljoonaa euroa ja kahden vuoden päästä ollaankin tilanteessa, että SaiPa ei pelaa liigassa. (Ei ole edes kovin kaukaa haettu ajatus) Rakennetaanko areena edelleen vai ottaako kaupunki takkiin nuo rahat?
On isot suunnitelmat hallin yhteyteen rakennettavasta hotellista, tähän Sokos Hotels vastasi välittömästi laajentamalla nykyista hotelliaan noin 500 metrin päässä tästä uuden areenan paikasta. Sen lisäksi noin 700 metriä toiseen suuntaan löytyy toinen iso hotelli Scandic. Mikä yhtiö tähän hallin yhteyteen alkaa rakennuttamaan hotellia? Onko Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa, tai oikeastaan missään kaupungissa Suomessa järkevää olla kolme isoa hotellia noin kilometrin säteellä?
Kyllä tähän hankkeeseen liittyy ihan valideja kysymysmerkkejä jotka on ihan hyvä ottaa huomioon. Uusi areena olisi todella hieno torin paikalla ja varmasti lisäisi elinvoimaa, mutta ennen sitä täytyisi oikeasti olla ihan kunnolliset suunnitelmat eikä vain toiveajattelua että kyllä ne siitä sitten järjestyy. Kun ei välttämättä järjesty, siitä on Lappeenrannallakin kokemusta.
Samaa mieltä, että jos sitä toria ei kokonaan uudisteta, niin olisi aivan sama lanata nykyisetkin sieltä veks. Satamassa on lisääntynyt toriaktiviteetit ja paljon elinvoimaisempi muutenkin, toki vain kesäisin. Tuota nykyistä ei moni asiakas jää kaipaamaan, useampi ehkä muistojen tasolla ajoilta kun se oli jotenkin elinvoimainen ja markkinoillekin lähdettiin ympäri kaupunkia isoilla porukoilla. Siksi on mielestäni aivan käsittämätöntä, että tällä näivettyneellä torilla operoivat vastustavat tätä uudistusta.Hyviä pointteja kirjoituksessasi. Tästä en kuitenkaan pysty olemaan samaa mieltä. Toimiiko tori nykyisessä paikassaan? Eihän siellä ole yleensä kuin teeveestä tuttu lemiläinen pottumyyjä, pyysing & co vetykioskit, marjakoju ja muutama satunnainen kori- ja kukkamyyjä. Markkinatkin taidetaan järjestää satamatorilla.
Hyviä pointteja kirjoituksessasi. Tästä en kuitenkaan pysty olemaan samaa mieltä. Toimiiko tori nykyisessä paikassaan? Eihän siellä ole yleensä kuin teeveestä tuttu lemiläinen pottumyyjä, pyysing & co vetykioskit, marjakoju ja muutama satunnainen kori- ja kukkamyyjä. Markkinatkin taidetaan järjestää satamatorilla.
Nopea vastaus, ei toimi. Mutta ehkä juuri se onkin torikauppiaiden huoli uudessakin paikassa. Torikauppiaat varmasti tajuavat että tämä torikauppa, ei ole enää vuonna 2023 kovinkaan "in". Jos nyt vaihdetaan uuteen paikkaan ja nämä vakioasiakkaat lähtevät pois niin onko se lopullinen kuolinisku heidän elinkeinolleen?
Eikä vakioasiakkaat tietenkään välttämättä poistu, mutta on mahdollista että he ovat sen verran jääräpäitä että "minähän en mihinkään uudelle torille tästä enää siirry".
Periaatteessa jos ajatellaan vain ilman minkäänlaisia tunteita niin nämä kojut voisi heivata tuosta torilta ihan minnevain. Mutta se on heille kaikille tietynlainen "rakkaudesta lajiin" harrastus.
Joo, en minäkään faktana pysty sanomaan etteikö tuohon areenan kupeeseen tulevaan hotelliin riittäisi asiakkaita. Tuo kylpylä voisi olla itseasiassa ihan potentiaalinen vaihtoehto tuohon areenan yhteyteen.Hotelleista puheen ollen kyllä niitä isommissa kaupungeissa tiheästi on. Esimerkiksi Tampereella on Nokia-areenan ympäristössä (ja yhteydessä) ainakin kymmenkunta eri kokoista majoitusyritystä + yksityisten vuokra-asunnot lisäksi. Mutta onhan siellä väkeäkin monin verroin Lappeeseen nähden ja taloudellinen toimeliaisuus tapissaan. Lappeen tapauksessa luulen, ettei pelkkä yöpyminen jäähallin kupeessa riitä vetämään suuria ihmismassoja. Tarvittaisiin myös muuta toimintaa, mitä enemmän sitä parempi (esim. kylpylävarustus). Muut toiminnot taas vaativat lisää tilaa. Nokia-areenasta voisi ottaa oppia, ettei Kauppatoria rakennettaisi kuitenkaan valmiiksi ahtaaksi tilaksi, mikä vähentää viihtyisyyttä. Hankalia kysymyksiä, muttei mahdottomia.
SaiPalla taas ovat kohtalonvuodet edessä, missä pelataan ja mitä sarjaa. K-Espoo on tulossa liigaan varmasti ja Narritkin lähivuosina. 17 joukkueella tuskin pelataan viiden vuoden päästä.
Olen eri mieltä. Jos torin palvelut olisivat esimerkiksi mikä lienee kaupungintalon edessä olevalla torilla - asiakkaita riittäisi enemmän. Satunnaisostajien määrä olisi suurempi.
Järjellä ajateltuna se menee juuri näin, mutta mitään varmuutta asiasta ei ole. Iso-Kristiinan palvelut voivat kuitenkin houkutella asiakkaita enemmän kuin tuulisessa säässä vedyn syöminen siinä ankean kaupungintalon edessä.
Aurinkoisina ja lämpiminä päivinä torikauppiailla riittää asiakkaita kyllä nykyiselläkin paikalla. Ongelma on juurikin talvi, kevät ja syksy. En tiedä ratkeaako se sillä että tori tuotaisiin ison kauppakeskuksen viereen.
Saman tekisin minäkin ehdottomasti.Totta. Mutta aurinkoisena päivänä menen sitten mieluummin keskustasta satamaan syömään vetyä kuin raahaudun varjoon torille.
Ainut mikä vie torille on vilpitön halu maksaa paikallisesta perunasta neljä euroa kilo.
Juu, noin ajattelevien 75-vuotiaiden kannattaa vastustaa myös lapsilisiä, ilmaista peruskoulua, palkallista kesälomia, äitiyspäivärajaa, ym. koska ei ne heitä hyödytä.Tottahan tuo on, mutta jos se ei kiinnosta niin pitäs ymmärtää mistä vastustus tulee. Jos oisin vaikka 75 vuotias Lappeenrantalainen niin vastustasin uutta hallia viimeseen asti. Näissä aina unohtuu se, että kaikki tekee päätöksensä omista lähtökohista.
Mutta ku Peitsoma on ollu aaaaaiiiiina siinä ylätorilla niin pitää olla tulevaisuuvessakkii.Jos joku haluaa noita vetyjä ja atomeja syödä, niin voi vallan hyvin käydä sataman sannilla, ei niitä tarvitse joka nurkan takana kaupata.
Näin se menisi normaalissa maailmassa, jos riisuttaisiin asenteellisuus, jääräpäisyys ja "näin on aina ollut" ajattelu pois. Nyt kokeillaan näitä muita vaihtoehtoja kuitenkin ensin. Surullista, mutta totta.Jotenkin ulkopaikkakuntalaisena voisi kuvitella, että olisi mahdollista löytää synergiaa hallin ja torikauppiaiden kesken jos ne kauppiaat ovat jäämässä hallin lähettyville.
Ei nykyiset ihmiset, kymmenen vuoden päästä, osaa kalahalleissa asioida. Kala- ja kauppahallit alkavat olla sellainen historiallinen jäänne, joita ei enää arvosteta samassa määrin kuin ennen ja suurta bisnesideaa ne eivät enää edusta..Näin se menisi normaalissa maailmassa, jos riisuttaisiin asenteellisuus, jääräpäisyys ja "näin on aina ollut" ajattelu pois. Nyt kokeillaan näitä muita vaihtoehtoja kuitenkin ensin. Surullista, mutta totta.
Valitettavasti näin on tilanne. Ensimmäiset sodan jälkeiset sukupolvet osaavat vielä arvostaa kauppahalleja, mutta nuoremmille ne ovat jo aika eksoottisia, ulkona arjesta. Marketit, tavaratalot ja ravintolamaailma ovat sysänneet torimyyjät ja hallikauppiaat sivuun. Silti voisi olla pikantti ekstra, jos uuden areenan yhteydessä toimisi peli- ja tapahtumapäivinä muutamia paikallisia tuottajia. Toki sekin voisi saada riidan aikaan, ketä sinne kelpuutettaisiin. Huoh.Ei nykyiset ihmiset, kymmenen vuoden päästä, osaa kalahalleissa asioida. Kala- ja kauppahallit alkavat olla sellainen historiallinen jäänne, joita ei enää arvosteta samassa määrin kuin ennen ja suurta bisnesideaa ne eivät enää edusta..
Nyt vasta? Eikös tällainen joku jo ollut aiemminkin? Eihän tästä nyt ylläty kukaan. Ja varmasti näitä tulee lisääkin.Lappeenrannan Facebook-ryhmässä tiedotetaan, että tekeillä on adressi torin ja kauppahallin säilyttämisen puolesta. Siitä adressista saa varmasti hyvän koosteen kehityksen jarruista.
Silloin vastustettiin aiempaa keskustasijaintia.Nyt vasta? Eikös tällainen joku jo ollut aiemminkin? Eihän tästä nyt ylläty kukaan. Ja varmasti näitä tulee lisääkin.
Tullaan siis näkemään, optimoiko Lappeenranta torikojuja ja kauppahallia parhaaseen paikkaan vai tapahtuma-areenaa, toria ja kauppahallia kokonaisuuden kannalta parhaisiin paikkoihin.Perinneyhdistys puolustaa Lappeenrannan kauppatoria: ”Tori piirakkakojuineen ja kauppahalli ovat parhaimmillaan nykyisillä paikoillaan”
Lappeenrannan Kilta ja toriyhdistys alkavat kerätä nimiä kauppatorin ja kauppahallin nykyisiä paikkoja puolustavaan adressiin. Monitoimiareena siirtäisi toteutuessaan molemmat muualle.yle.fi