70 000 asukasta ei ole kovin iso luku, kun lasketaan yhden liikuntapaikan investointi asukasta kohti. Lappeenranta ei ole iso kaupunki nyt, eikä tulevaisuudessa. Sekin olisi hyvä muistaa, kun noiden eri vaihtoehtojen rasitusta kuntataloudelle mietitään.Monesta asiasta BlackWolfin kanssa samaa mieltä, mutta tämä on jo paksua. Ei SaiPa mitään kiristä. SaiPa tekee perustellun bisnespäätöksen omalta osaltaan. Keskustassa voivat kasvattaa tulovirtaa -> kannattaa osallistua investointiin. Kisapuistossa eivät -> ei kannata investoida. SaiPa vahvisti olevansa Kisapuiston vaihtoehdossa edelleen vuokralainen. Ei tuo kiristystä ole.
Kaupunki päättää mikä 70.000 asukkaalle paras ratkaisu.
70 000 asukasta ei ole kovin iso luku, kun lasketaan yhden liikuntapaikan investointi asukasta kohti. Lappeenranta ei ole iso kaupunki nyt, eikä tulevaisuudessa. Sekin olisi hyvä muistaa, kun noiden eri vaihtoehtojen rasitusta kuntataloudelle mietitään.
Luulen myös, että Kisapuiston liepeillä asuvat ihmisetkin arvostaisi, jos ei olisi asumista ja elämistä häiriköimässä autokolonnat ja bussit aina syksystä kevääseen. Kun muistelenkin millaista sumppua siellä helposti on, niin ajatuskin, että matsiin pääsisi keskustassa on jokseenkin vapahduttava.
Juu, onhan Kisapuistossa pelattu pallopelejä "aina" eli 60-luvulta asti. Tuolloinen tekojää oli muuten valmistuttuaan valtakunnassa vasta viides, eli on SaiPa saanut pelata "hyvissä oloissa" ennenkin. Silloin katto oli korkealla ja vain taivas rajana ;). Alueella asuvat ovat saaneet kokea monet nousut ja laskut sekä ruuhkat. Mutta vaikka edarit muuttaisivat keskustaan, jäisi alueelle edelleen UK-areena ja tekojää (kenties vanha hallikin?), joten liikenne vähenisi muttei kokonaan loppuisi.Varmasti arvostaisivat. Toisaalta varmaan voisi ajatella, että ovat sieltä talon hankkiessaan tienneet tästä "rasitteesta". Lapsiperheiden turvallisuutta tuo varmasti parantaisi Kisapuiston seudulla.
Uuteen halliin jos tulee siis Kisapuistoon sisältyy uusi sisäänajoreitti. Ei tulisi alitusta, mutta menisi ilmeisesti Lepolankadulta hautausmaan vierestä tms. nykyisen parkkiksen puoliväliin. Tuolla alueella ei asutusta ole joten ainakin vähentäisi ruuhkia varsinkin bussien osalta.Luulen myös, että Kisapuiston liepeillä asuvat ihmisetkin arvostaisi, jos ei olisi asumista ja elämistä häiriköimässä autokolonnat ja bussit aina syksystä kevääseen. Kun muistelenkin millaista sumppua siellä helposti on, niin ajatuskin, että matsiin pääsisi keskustassa on jokseenkin vapahduttava.
Kiripolun asukkaat saattaa olla eri mieltä tästä suunnitelmasta, jos Kisapuiston pääväylä siirretään kulkemaan tontin taka-aitaa pitkin, mutta muutaman vuoden valitusrumpallahan siitä asia selviää. Toisekseen Lepolan hautausmaan ja Parkkarilan asuinalueen välisessä kaistaleessa kulkee sähköverkon runkolinja. Paljonkos sen linja siirtäminen maksoikaa Ikean tontin casessa? Olisko ollut 3 miljuunaa?Uuteen halliin jos tulee siis Kisapuistoon sisältyy uusi sisäänajoreitti. Ei tulisi alitusta, mutta menisi ilmeisesti Lepolankadulta hautausmaan vierestä tms. nykyisen parkkiksen puoliväliin. Tuolla alueella ei asutusta ole joten ainakin vähentäisi ruuhkia varsinkin bussien osalta.
En osaa noihin ottaa kantaa, mutta siinä esitetyssä suunnitelmassa se tie nyt kuitenkin oli piirretty ja hintakin sille laskettu. Jaa löytyy noi tiedostot nyt tuolta lappeenrannan sivuilta. Näyttäisi, että uusi tie olisi vedetty kisakadusta niin paljon hautausmaan suuntaan kuin mahdollista mutta ilmeisesti samaan parkkarilan kadun liittymään. Eihän tuo mitään muuta muuttaisi kuin sen, että ei enää ajeltaisi pikkukatua ihmisten pihojen ohi. Lopputulos olisi muutoin sama kuin nykyinen ja ihan yhtä hidas sieltä olisi poistua.Kiripolun asukkaat saattaa olla eri mieltä tästä suunnitelmasta, jos Kisapuiston pääväylä siirretään kulkemaan tontin taka-aitaa pitkin, mutta muutaman vuoden valitusrumpallahan siitä asia selviää. Toisekseen Lepolan hautausmaan ja Parkkarilan asuinalueen välisessä kaistaleessa kulkee sähköverkon runkolinja. Paljonkos sen linja siirtäminen maksoikaa Ikean tontin casessa? Olisko ollut 3 miljuunaa?
Kauden kysymys: kestääkö katto, kestääkö jää?
Jää kestää jos on kylmää. Katto kestää jos on lämmintä. Katsotaan kumpi saadaan.Kauden kysymys: kestääkö katto, kestääkö jää?
Jää kestää jos on kylmää. Katto kestää jos on lämmintä. Katsotaan kumpi saadaan.
Vesi on paha, kaikissa olomuodoissaan.Kisapuiston jäähallin katto vuotaa taas — Kaikki pelit on toistaiseksi siirretty muihin halleihin
Kisapuiston jäähallin pelit keskeytyivät hallin kattovuodon vuoksi sunnuntaina.esaimaa.fi
Eipä se katto syyskelilläkään aina ole kestänyt..
Niin. Jos tuo vika on pelkästään tuossa niin kai joku takuu on olemassa. Mutta tuohan nyt oli ensimmäinen pettäminen uuden laitteiston kanssa, eikö.Ei kyllä tähän kaupunkiin uskalla uuttakaan hallia toivoa kun kylmäkoneet uusittu 2016 ja ei toimi. Kymmenillä miljoonilla toimimatonta paskaahan sieltä tulisi jos ei kerran ihan uudetkaan toimi niin eihän noille vielä uudempia edes uskalla antaa.
1,4 miljoonalla kasa paskaa ilmeisesti tuli.
Uudet miljoonakoneet hyrskyttävät Kisapuistoon kylmyyttä, remontti pysyi budjetissaan
Lappeenrannan Kisapuiston pääjäähalli ja iso tekojäärata sai kesän aikana uudet kylmäkoneet.esaimaa.fi
Eihän tosta voi oikeasti sanoa, että mistä johtui. Todennäköisemmin paskaa jäädytystä kuin koneissa olevaa vikaa (siis toi lohkeaminen), mutta siellä oli laitojenkin lähellä vettä vielä silloinkin jäällä kun erätauon (18min) jälkeinen pähkäily varmaan se 10min + 10 minuuttia joukkueet kopeissa oli ohitse. Ei jäätynyt edes keskialueelta. Käytännössä siis erän olisi pitänyt olla tossa vaiheessa jo yli puolivälin ja edelleen vettä jokapuolella lammikoina pitkin kenttää.Niin. Jos tuo vika on pelkästään tuossa niin kai joku takuu on olemassa. Mutta tuohan nyt oli ensimmäinen pettäminen uuden laitteiston kanssa, eikö.
Viime talvena alueiden hoidosta vastannut Tynkkynen lopetti työt ja tilalle tuli Jari Töyrylä ja taitaa olla kaverilla homma vielä hakusessa.
Aamun lehdessä hän myönti, että jää oli liian ohutta, (jäätä liian vähän) kun samaan aikaan oli menossa harjoitushallin jäädytys niin ilmeisesti koneet oli liian pienellä teholla.
Pitäisikö laittaa uudelleenkoulutukseen?
Viime talvena alueiden hoidosta vastannut Tynkkynen lopetti työt ja tilalle tuli Jari Töyrylä ja taitaa olla kaverilla homma vielä hakusessa.
Aamun lehdessä hän myönti, että jää oli liian ohutta, (jäätä liian vähän) kun samaan aikaan oli menossa harjoitushallin jäädytys niin ilmeisesti koneet oli liian pienellä teholla.
Pitäisikö laittaa uudelleenkoulutukseen?