Aluepolitiikasta toki kaksi keskeistä seikkaa, Tanska on pinta-alaltaan niin olemattoman pieni (Norja seuraavana on jo 7,5 kertaa isompi), että aluepolitiikka on melkoisesti pienempi ja helpompi kysymys kuin Suomessa. Ei tarvitsisi paljoa Suomessa kestävyysvajeesta tai talouskasvusta olla huolissaan, jos maahan kuuluisi maakunnista vain Pohjanmaa, Satakunta, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi ja Uusimaa.
Ruotsissa ja Norjassa, jossa aluepoliittiset kysymykset ovat maan maantieteellisen koon vuoksi keskeisempiä on kaksi isoa eroa Suomeen.
Norjalla on öljyrahaston sekä muiden öljyliitännäisten tulojen vuoksi mahdollisuus ja varaa tehdä aktiivista ja kallista aluepolitiikkaa, Suomella ja Ruotsilla tätä saumaa ei tosiasiallisesti ole.
Ruotsissa taasen kaupungistumisen on annettu edetä luonnollisemmin, se tapahtui nopeammin ja esimerkiksi kansalliset maataloustuet on käytännössä lopetettu.
Koska Suomessa maksetaan massiivisia aluetukia, tuetaan vahvasti elinkelvottomia kuntia, ei olla tehty tarpeellista kuntauudistusta (edelleen yli 300 kuntaa) ja maksetaan massiivisia kansallisia maataloustukia, on meillä säilynyt haja-asutusalueiden edunvalvontapuolue (vai toisinpäin, että tämä rahan kaataminen kaivoon on jatkunut, koska Kepu on ollut elinvoimainen).
Käytännössä kaikkialla muualla paikallinen Kepu on kuihtunut olemattomiin, Suomessa tämän järjettömän kaupungistumista vastaan taistelun takia Kepu on vielä edes keskikokoinen puolue.
Kaupungistumisen hidastaminen aluetuin on yhtä hyödyllistä ja tehokasta kuin ison tulipalon sammuttaminen kusemalla liekkeihin.