Ensimmäisenä suosittelisin ottamaan yhteyttä henkilöstövuokrausyrityksiin, ja kertomaan olevansa valmis tekemään ihan mitä tahansa laillisella palkalla - vaikka sitten nollatuntisopimuksella. Todennäköisesti joku firma on valmis ottamaan listoille, ja sitten antamaan keikkoja, ja katsomaan, miten pärjää...
Mallit, joissa annetaan työttömälle mahdollisuus osoittaa työkykynsä tai edes työhalunsa (suuri osa pitkäaikaistyöttömistä on vajaakuntoisia), ovat kannatettavia, mutta niihin pitäisi liittää luontevasti sosiaaliturva. Epävarma ja epäsäännöllinen palkka ei saa johtaa siihen, että välttämättömään toimeentuloon tarvittava rahantulo katkeaa.
Työttömiä myös hyödyttäisi, kun työntekijöiden oikeuksia heikennettäisiin. Malli, jossa aamulla palkattu voidaan potkia iltapäivällä tai milloin tahansa muulloin pois ilman mitään perusteluja, olisi vaikeasti työllistyvien etu. Työnantajalle pitäisi suoda mahdollisuus irtisanoa vaikka vain siksi, että häntä sattuu jonain päivänä keljuttamaan. Tähänkin malliin täytyy kuitenkin liittää nopeasti ja sujuvasti juoksevat tuet.
Toki tuo mielenterveysongelmatausta on kuitenkin Suomen nykylain mukaan iso ongelma: se tilastollisesti lisää riskiä joutua työkyvyttömyyseläkkeelle.
Ylivoimainen enemmistö pitkäaikaistyöttömistä on vajaakuntoisia joko fyysisesti tai henkisesti. He eivät pysty työhön lainkaan, pystyvät vain osa-aikatyöhön tai tuettuun työhön. Jos kuntoutumiskelpoisia tahdotaan kuntouttaa, heihin on kaadettava rahaa miljardeja. Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan valtiolle tulee halvemmaksi hyväksyä työttömyys kuin yrittää työllistää vajaakuntoisia ihmisiä, mutta inhimillisesti ajatellen työttömien kouluttaminen ja toimintakyvyn kasvattaminen muin keinoin on kannatettavaa.
Vain harva terve ja toimintakykyinen ihminen viihtyy kotona minimituilla. Kotiin jumittuvat ovat säännönmukaisesti ongelmaisia, jotka eivät joko omien puutteidensa tai työnantajien syrjinnän vuoksi kykene työllistymään.
Keskustelu työttömistä on äärimmäisen epäanalyyttistä ja valheellista, koska siinä luodaan kuva, että työttömät eivät löydä työtä tai että työttömät eivät halua töihin. Todellisuus pitkäaikaistyöttömien kohdalla on kuitenkin sitten sitä mielenterveysongelmaa, romahtanutta omanarvontuntoa, johon liittyy passivoituminen, ja työnantajien härskiä syrjintää, johon ei tarvita sen kummoisempaa syytä kuin vitosella alkava ikä.
Poliitikoilla ei ole vähäisintäkään halua avata työttömyyden perimmäisiä syitä, koska se paljastaisi, että terveydenhuollon ja sosiaalityön apua tarvitsevat ihmiset eivät sitä saa. Siksi suurta ihmisjoukkoa kuritetaan ja kurjistetaan vain siksi, että joukossa on joitain harvoja työkykyisiä työttömyyden valinneita.