Olen monesti pohtinut niitä kuuluisia VM:n laskelmia, että miten työllisyystoimet, eli siis olennaisesti työnhakujen määrän lisääminen eri keinoin, tuottavat uusia työpaikkoja...
...Eli tilanne tässä siis on se, että kysyntä ja hinta pysyvät staattisina, mutta tarjonta lisääntyy - ja mikä tällöin on siis se mekanismi, mikä lisää mitenkään olennaisesti työllisyyttä?
En ole Hetemäki, mutta voin vilkaista...
Olennaisinta on, että työvoiman kysyntä ei ole koskaan staattista. Potentiaalisia työpaikkoja on koko ajan enemmän kuin, missään ilmoitetaan avoimeksi. Tämä koskee niin huippuasiantuntijoita kuin duunaritehtäviä.
Varmasti moni yritys on työpaikkojen suhteen "kylläinen", eli sillä on töissä juuri se määrä, minkä se tarvitsee sillä hetkellä. Tällöin ylimääräiset "ovelle koputtelijat" eivät merkitse mitään.
Samaan aikaan on kuitenkin yrityksiä, jotka palkkaisivat heti uuden työntekijä, jos sellainen olisi helposti saatavilla. Miksi paikkoja ei sitten ole ilmoitettu avoimesti hakuun? Syitä on monia: esim. aiemmat epäonnistuneet rekrytointiyritykset, aktiiviseen rekrytoimiseen sisältyvä vaiva (eriyisesti pk-yrityksillä) tai yksinkertaisesti ei ole osattu ennakoida tarvetta, mutta sopivan osaajan osuessa kohdalle hänelle löydetäänkin käyttöä jne.
Tärkeintä työnhakijoiden "patistelussa" on varmasti kuitenkin aito työvoimapula. Meillä on paikkoja, joihin ei löydy tekijöitä (vaikka vaatimustaso ei olisi korkea). Selkeimpinä esimerkkeinä osa-aikaiset ja pätkätyöt, joihin ei haluttaisi mennä, koska hyöty suhteessa työttömyyden jatkumiseen koetaan liian pieneksi. Kuitenkin tie kokoaikaiseen ja vakituiseen työhön kulkee varsin usein osa-aikaisten ja pätkätöiden kautta: jos organisaatiossa on jo osa- tai määräaikaisia, he ovat etusijalla kokoaikaisia ja vakituisia palkatessa. Jos patistelulla saadaan ihminen laskemaan "kelpuutettavien" työtehtävien rimaa, sillä on pitempiaikaistakin hyötyä kuin vain yksittäisen paikan täyttäminen.
Eikä voi väheksyä sitäkään vaikutusta, että patistelu ja velvoittavat työtarjoukset saavat aina jonkun jossain aktivoitumaan, ja lähtemään itse aidosti etsimään omaan työttömyysongelmaansa sopivinta vaihtoehtoa - mikä se sitten yksittäisellä yksilöllä onkaan...
Erittäin merkittävä peruste on myös tämä: Jos se toimii työllisyyden mallimaassa Tanskassa, niin miksei meilläkin...
Ja lopuksi: työ luo työtä. Työpaikkojen täyttämisellä on kerrannaisvaikutuksia. Jokaista 100 täytettyä työpaikkaa kohti tarvitaan x määrä muita työtehtäviä. Jokainen yritys ostaa työtä muilta yrityksiltä, tai tarvitsee itselleen lisää tekijöitä täytettyjen paikkojen ympärille. Lisäksi työ tuo verotuloja, vähentää sosiaalimenoja ja lisää kokonaiskysyntää. Sillä, että saadaan patistettua mukavuuden haluinen nuori parin kuukauden pätkätyöhön, voi olla positiivisia vaikutuksia sekä hänen oman työuransa tulevaisuuteen että kerrannaisvaikutuksineen koko kansantalouteen.
Eli toisin kuin vaikka Anna Kontula on esittänyt, työttömyys ei ole seurausta yhtäkkiä ilmenneestä työn kysynnän vähenemisestä. Työmarkkinat on dynaaminen kokonaisuus, jos "ulkoinen" työn kysyntä on vain yksi osa kokonaisuutta. Työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen kyllä helpottaa sopeutumista myös ulkoisiin shokkeihin, mutta lisäksi se parantaa työllisyyttä oikeastaan aina paitsi, jos kuvittelemme elävämme jo valmiiksi "täydellisissä" työmarkkinoissa, joissa mitään ei voi muuttaa muuten kuin nollasummapelillä. Ymmärrän kyllä, että sellainen ajattelu voi olla tyypillistä Kontulan tapaisille suunnitelmatalouteen uskoville...