Uusi Euroopan Superliiga

  • 74 474
  • 728

Jeffrey

Jäsen

Tätä meinasin itsekin kommentoida aikaisemmin. Mielestäni nykytilanteessa jenkkiomistajat saavat liikaakin kuraa Superliigan ajamisesta. Tosiasiassa se talousmekanismi mihin jalkapallo perustuu on täysin kestämätön. Esimerkiksi espanjalaiset joukkueet ovat hakeneet menestystä voimakkaalla velkarahalla ja siellä nyt jo myös pankit melko syvällä suossa. Samalla ne kaikki emootiot mitä tuon kokoisiin joukkueisiin liittyy johtaa siihen ettei nämä pankit voi lähteä hakemaan omaa etuaan ja lopulta koko systeemi on risa.

Eikä ongelma ole ainoastaan Espanjassa. Italialaisilla seuroilla on omat murheensa ja englantilaisilla omansa. Samalla tapaa englantilaiset seurat hakevat kasvua ja menestystä velkarahalla ja oikeastaan ainoa keino omistajalle saada rahat takaisin on osakkeiden arvonnousu eikä niinkään yhtiön hyvinvointi. Tietyllä tapaa muistuttaa joidenkin tahojen mentaliteettia kiinteistösijoittamisessa jossa kiinteistö ajetaan heikkoon kuntoon ja odotetaan markkinoiden hinnannousun tuovan ne tulot. Jalkapallossa ongelma lienee enemmänkin se, kuka näitä seuroja sitten enää edes ostaa?

Nähdäkseni Superliiga on ollut tähän se seuraava looginen helppo reitti sen jälkeen kun velkaraha alkaa loppumaan.

UEFA ja FIFA ovat omilla toimillaan tämän monsterin luoneet. Sugardaddyt ovat ampuneet hinnat ja kulut pilviin todella lyhyessä ajassa, ja markkinaehtoisemmin toimivat seurat ovat samassa ajassa ajaneet itsensä ongelmiin yrittäessään vastata muuttuneiden markkinoiden vaatimuksiin.

Se onkin sitten iso kysymys, miten päästä kehityksessä taaksepäin? Miten poistaa sokerisetien vaikutus yleisiin rakenteisiin ja miten poistaa muiden kolmansien osapuolien väliintulot tulonjakoon. Agentit, sugardaddyt ja muut poliitikot ovat ajaneet omia intressejään niin voimakkaasti, ja korruptio on saanut päättäjät puolelleen niin edessä on kyllä melkoinen suo tarvottavaksi.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
On niitä suljettujen sarjojen joukkueita siellä Amerikan ihmemaassakin saatu konkurssiin. Pittsburgh Penguins jopa kahdesti. Ei mikään Superliiga auta jos seuran johto pistää all-in ja konkkaan koko paskan.

Noiden Amerikan ammattisarjojen etu on se että seurat muodostavat yhden tasavertaisen entiteetin jossa maksimoidaan kaikkien osallisten tuottoa. Sovituilla ja sitovilla yhteisillä säännöillä estetään haitallinen sooloilu. Lisäksi määräävän markkina-aseman vuoksi toimintaa valvoo oikeusviranomaiset.

Mikään yllä oleva ei olisi toteutunut Superliigan suunnitelmien mukaan. 15 etuoikeutettua seuraa ja viisi hollitupalaista. Yeah right. Ja ihan varmasti EU:n kilpailuviranomaiset olisi ottaneet tämän virityksen syyniinsä. Meinasikohan nämä hoitaa EU-komission lahjomalla?

Se on kyllä totta että iso raha on totaalisesti korruptoinut erityisesti Fifan. Joku Qatar pystyy helposti lahjomaan esimerkiksi 20-30 Afrikan maata äänestämään haluamallaan tavalla. Päälle sitten sekalainen seura kääpiövaltioita jostain Tyyneltämereltä. Fifasta itsestään ja isompien maiden liitoista sitten sopivasti valittuja satraappeja. Helppoa kuin heinänteko.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Watfordin nousujuhlintaa katsoessa tämä Superliiga-viritys näyttää entistäkin limaisemmalta. Tuo paluu Valjuun vaati 45 matsia kovaa työtä. Ja sen näkee pelaajien naamoista.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles

Perezin mukaan joukkueet jotka lähtivät ESL.stä eivät ilmeisesti voi lähteä sarjasta?!

Joukkueet lähti jo sarjasta. Kroenket ovat jo luvanneet maksaa sen sakon minkä tuo leikki mahtoi kustantaa..
-
Paras uutinen tässä jenkkien aiheuttamassa paskassa on se, että myynti huhut ovat lisääntyneet. Jopa Ruotsista ollaan kiinnostuneita ostamaan valioliigaseura.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Heh, tämä huru-ukko on nyt puhunut muutenkin niin sekavia viimeisen viikon aikana, joten nämäkin puheet osuvat niihin samoihin harhoihin kuin edeltävät. Ei siis mitään uutta ja se sakko oli jotain 9 miljoonaa.
Kyllähän tämä kyseinen muumio tulisi asettaa viipymättä holhouksen alle. Jutut eivät ole enää tästä maailmasta. Teki parhaansa tuhotakseen Eurooppalaisen jalkapallon ja sen perinteet, mutta epäonnistui surkeasti. Eikö tuo seniili tosiaan tajua, että tämä farssi asettaa Realin seuranakin melkoisen huonoon valoon.

Kiinnostaisi muuten yleisesti ottaen tietää, että miten fanit ovat suhtautuneet tähän Espanjassa ja Italiassa? Englantilaisten reaktiot ovat kaikkien tiedossa, mutta onko tosiaan niin että Italiassa ja Espanjassa vain myhäillään tyytyväisinä?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Heh, tämä huru-ukko on nyt puhunut muutenkin niin sekavia viimeisen viikon aikana, joten nämäkin puheet osuvat niihin samoihin harhoihin kuin edeltävät. Ei siis mitään uutta ja se sakko oli jotain 9 miljoonaa.

Eli joukkueet ovat ostaneet jonkun osakkeen, joka on maksanut tuon 9 milj., mitään muuta eivät tule menettämään.
 

Fordél

Jäsen
Täällä puhutaan paljon tarpeesta kehittää seurojen taloutta, minkä vuoksi osa suhtautuu positiivisemmin Superliigaan. Ei mullakaan ole simänsä talouden kehittämistä vastaan, mutta nyt valittu tapa eli ehdotettu Superliiga-malli on siihen väärä keino. Uudistuksessa menikin pahasti puurot ja vellit sekaisin.

Superliiga-mallissa puututaan hyvin voimakkaasti lajin urheilulliseen ja kilpailulliseen puoleen, jota ei pidä kehittää talouspää edellä. Jos sarjajärjestelmää lähdetään uudistamaan, täytyy pitää keskiössä urheilullisen puolen ja kilpailuelementin kehittyminen. Nythän näitä elementtejä ei huomioitu lainkaan. Itse asiassa näiden suhteen olisi otettu valtavia takapakkeja eikä Superliigan johdolla tuntunut olevan mitään ymmärtystä ja kunnioitusta huippu-urheilun ydinasioita kohtaan, minkä vuoksi nimenomaan fanit, pelaajat ja valmentajat tyrmäsivät hankkeen. Talouden kehittämiseksi täytyy löytää keinot pääasiassa ns. 'busineksen puolelta' eikä 'urheilun puolelta'.

Huono esimerkki tästä on myös eri laijeissa tapahtuva ottelumäärien ja kilpailutapahtumien kasvattimen, jolla puututaan merkittävästi urheilupuoleen, mutta taustalla on vain tarkoitus takoa tuotteella lisää rahaa. Lopputuloksena on itse asiassa huonompi urheilullinen tuote ja tuotteen kokema inflaatio.
 
Viimeksi muokattu:

Outsider

Jäsen
Itse en kannata mitään palkkakattoja, mutta jos maksaa palkkoja ja siirtokorvauksia yli varojensa samalla kun pahimmillaan annetaan maskotille kenkää, niin kyllä nämä lisärahan vinkumiset on naurettavaa touhua. Talouden kehittäminen my ass.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Kiinnostaisi muuten yleisesti ottaen tietää, että miten fanit ovat suhtautuneet tähän Espanjassa ja Italiassa? Englantilaisten reaktiot ovat kaikkien tiedossa, mutta onko tosiaan niin että Italiassa ja Espanjassa vain myhäillään tyytyväisinä?

Barcelonan puolelta sen verran, että ainakin omaan silmään osuneissa some-ketjuissa on tullut lähes pelkästään kritiikkiä ja vastustusta. Joku ilmeisesti myös on hiljaisemmin kannattanut, sillä kuten joskus tänne taisin kirjoittaakin, paikallisen urheilulehden Mundo Deportivon gallupissa vastustajia oli vajaa 70%. Jotain protestejakin ehti olla Camp Noun ja treenikompleksin luona ennen kuin homma kuivui kasaan. Olen ymmärtänyt, että Realin kannattajissa ainakin lehtiotsikoiden perusteella olisi enemmän niitä, jotka olisivat hyvinkin hyväksyneet lupaillut uudet rahavirrat, mutta myönnän suoraan ettei minulla ole siltä puolelta mitään tämän vahvempaa kokonaiskuvaa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tässä on hyvä kommentti (boldattu) UEFA:n presidentiltä, vaikka järjestöstä voi olla mitä mieltä tahansa:

"For me there are three groups of this 12 - the English six, who went out first, then the other three [Atletico Madrid, AC Milan, Inter] after them and then the ones who feel that Earth is flat and they think the Super League still exists. And there is a big difference between those. But everyone will be held responsible. In what way, we will see."
 

Fordél

Jäsen
The Pena Trophy on harmillisesti Liigan palkintoja, mutta kunniamaininnan diplomeineen voisi kuitenkin myöntää?

Ehdottomasti. Florentino-setä ei vieläkään myönnä, että jengit ovat eronneet Superliigasta, koska yhtään faxia ei ole tullut.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
BBC:n mukaan italiassa tullut voimaan sääntö, jonka mukaan UEFA:n ja/tai FIFA:n ulkopuolisiin kilpailuihin osallistuminen johtaa italialaiset seurat ulos Italian kansallisista sarjoista. Vaikka tavallaan ihan odotettu päätös, niin pelaako tämä kuitenkin tietyllä tavalla superliigalaisten pussiin? Meinaa seuraavan kerran jos/kun Perez ja Agnelli saa superliigalaiset taas laittamaan nimiä papereihin, niin siinä ei sitten tarvitse enää edes miettiä paluuta vaan sen jälkeen valittu polku pitää katsoa loppuun asti.

Uutisessa kerrotaan myös:

"At the moment we have no news about who has stayed and who is out of the Super League," said FIGC president Gabriele Gravina.

"If, by the deadline for applications to the national championships on 21 June, someone joins up to other private leagues, they will not take part in our championship."


Eikös AC ja Inter kuitenkin ilmoittaneet jo vetäytymisestä?
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Eikös AC ja Inter kuitenkin ilmoittaneet jo vetäytymisestä

The remaining four clubs -- Juventus, Real Madrid, Barcelona and AC Milan -- have so far stuck to their positions and could face the UEFA disciplinary process for, among other things, violating Article 51of the statutes, which states that "No combinations or alliances between... clubs affiliated, directly or indirectly, to different UEFA Member Associations may be formed without the permission of UEFA."
 

hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Barcelonan puolelta sen verran, että ainakin omaan silmään osuneissa some-ketjuissa on tullut lähes pelkästään kritiikkiä ja vastustusta. Joku ilmeisesti myös on hiljaisemmin kannattanut, sillä kuten joskus tänne taisin kirjoittaakin, paikallisen urheilulehden Mundo Deportivon gallupissa vastustajia oli vajaa 70%. Jotain protestejakin ehti olla Camp Noun ja treenikompleksin luona ennen kuin homma kuivui kasaan.

Sekä Barcelonassa että Madridissa päätösvalta on viime kädessä seuran jäsenillä jäsenäänestyksen kautta, ei jollain kummisetähahmolla ja sheikillä. Molemmat joukkueet ovat yhdistysmuotoisia, eikä niitä omista mikään yksittäinen taho. Barcelona on faktisesti ulkoa järjestelystä joka tapauksessa, koska ehdotus ei menisi läpi jäsenäänestyksessä. Se on huhujen mukaan kirjattu heidän sopimukseensakin ESLn kanssa.

Tämä omistumalli on myös syynä siihen, miksi koronan vaikutukset ovat suurseuroista ehkä eniten iskeneet juuri heihin, koska taustalla ei ole sugardaddyä rahapusseineen, vaan kaikki menetetyt lippu-, oheistuote yms. tulot ovat suoraan pois budjetista, mitä ei mikään korvaa. Sen takia varmaankin ovat tähän keskusteluun lähteneetkin.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Perustaisivat muovisen superliigansa uusilla muovisilla joukkueilla esim. Madrid Plasticos, Barcelona Toros Rojos, Milan United (puna-musta-siniset pelipaidat), Manchester City United (puna-vaaleansiniset paidat), Torino Fiats, London RedWhites jne. Voisivat ottaa Leipzigin ja Salzburgin mukaan sarjaansa.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
The remaining four clubs -- Juventus, Real Madrid, Barcelona and AC Milan -- have so far stuck to their positions and could face the UEFA disciplinary process for, among other things, violating Article 51of the statutes, which states that "No combinations or alliances between... clubs affiliated, directly or indirectly, to different UEFA Member Associations may be formed without the permission of UEFA."

Mitähän nuo sitten vielä vitkuttelee? Onko niillä joku ässä hihassa vai koittavatko katsoa asian nyt vaan hirveällä riskillä loppuun asti ja testaavat, että sulkeeko sekä UEFA, että paikalliset liigat kilpailuistaan ulos? Italiassahan jotain sellaista sääntöä oli tuloillaan, että ulos lentää, jos suunnittelee/osallistuu UEFA:n laittomiksi katsomiin kilpailuihin. Ja siinähän oli vissiin ihan määräaikakin, eli jos kesäkuun 21. päivän jälkeen on vielä tällaisissa suunnitelmissa mukana, niin lentää ulos Italian sarjoista.

Vai onko tuossa vaan kyse jostain kilpailun sopimuksen mukana olleista sakko mekanismeista? Meinaa eikös siellä ollu huhujen mukaan joku 150 miljoonan euron sakko, jos lähtee. Kahdeksan ilmeisesti lähtenyt, jos neljä jäljellä, eli odottelevatko sakkokassaan 1,2 miljardia euroa ja jakavat sen sitten neljään osaan ja pistävät kilpailun pakettiin?
 

Glove

Jäsen
Mitähän nuo sitten vielä vitkuttelee? Onko niillä joku ässä hihassa vai koittavatko katsoa asian nyt vaan hirveällä riskillä loppuun asti ja testaavat, että sulkeeko sekä UEFA, että paikalliset liigat kilpailuistaan ulos? Italiassahan jotain sellaista sääntöä oli tuloillaan, että ulos lentää, jos suunnittelee/osallistuu UEFA:n laittomiksi katsomiin kilpailuihin. Ja siinähän oli vissiin ihan määräaikakin, eli jos kesäkuun 21. päivän jälkeen on vielä tällaisissa suunnitelmissa mukana, niin lentää ulos Italian sarjoista.

Vai onko tuossa vaan kyse jostain kilpailun sopimuksen mukana olleista sakko mekanismeista? Meinaa eikös siellä ollu huhujen mukaan joku 150 miljoonan euron sakko, jos lähtee. Kahdeksan ilmeisesti lähtenyt, jos neljä jäljellä, eli odottelevatko sakkokassaan 1,2 miljardia euroa ja jakavat sen sitten neljään osaan ja pistävät kilpailun pakettiin?
9 miljoonaa euroa sakkoa luopumisesta. Kenelle ne rahat sitten menevät, sille joukkueelle, joka viimeisenä luopuu sarjasta?

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös