Uusi Euroopan Superliiga

  • 74 758
  • 728

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Jotenkin tuntuu vähän erikoiselta, että sun on pelattava jotain tiettyä sarjaa, et saa tehdä parempaa. Muutoin sinut heitetään kaikesta muusta pois ja saat isot sakot.

En ole oikeusoppinut mutta ei tämäkään kovin avoimelta kilpailuita vaikuta vaan enemmän joltain kartellilta.
 

Barney

Jäsen
Sulkeminen Mestareiden Liigasta tulee nyt ensimmäisenä ajatuksena itselle mieleen, esimerkiksi viiden vuoden banni olisi jo sellainen millä UEFA takaisi itselleen jatkossa aika hyvän työrauhan mutta näin pitkään kieltoon en itse usko vaan yksi tai kaksi vuotta olisi varmaan realistinen arvio...?
Itse en kyllä jaksa hetkeäkään uskoa, että UEFA sulkisi noin isot brändit ulos UCL:sta. Jos heidät suljettaisiin ulos, niin sen jälkeen ruskeat kirjekuoret vaihtaisivat omistajaa ja kilpailukielto vaihtuisi joksikin naurettavan pieneksi sakoksi. Eihän sen Citynkaan pitänyt mitään UCL:ää tällä kaudella pelata, mutta siellä ne vain finaalissa olivat.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Itse en kyllä jaksa hetkeäkään uskoa, että UEFA sulkisi noin isot brändit ulos UCL:sta. Jos heidät suljettaisiin ulos, niin sen jälkeen ruskeat kirjekuoret vaihtaisivat omistajaa ja kilpailukielto vaihtuisi joksikin naurettavan pieneksi sakoksi. Eihän sen Citynkaan pitänyt mitään UCL:ää tällä kaudella pelata, mutta siellä ne vain finaalissa olivat.

Onhan se nähty, etteivät säännöt ole samat kaikille joukkueille. Se vasta olisi jotakin, jos näille kolmelle tulisi erilaiset rangaistukset.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Itse en kyllä jaksa hetkeäkään uskoa, että UEFA sulkisi noin isot brändit ulos UCL:sta. Jos heidät suljettaisiin ulos, niin sen jälkeen ruskeat kirjekuoret vaihtaisivat omistajaa ja kilpailukielto vaihtuisi joksikin naurettavan pieneksi sakoksi. Eihän sen Citynkaan pitänyt mitään UCL:ää tällä kaudella pelata, mutta siellä ne vain finaalissa olivat.
Olen taipuvainen epäilemään samaa, mutta tässä tapauksessa tuo Superliigan aiheuttama tilanne oli niin vakava, että seurauksia on yksinkertaisesti pakko tulla. Tässä on kyseessä UEFA:n koko uskottavuus, sillä jos tämä nyt käynnissä oleva jatkettu uhmakas isottelu katsotaan sormien läpi, seurat tietävät heti, että UEFA:lla ei ole palaa näyttää heille kaapin paikkaa. Eli todellakin, UEFA:n on nyt annettava tuntuvat rangaistukset näille kolmelle tai sen päivät ovat luetut. Isojen seurojen pomot tottelevat vain voimaa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Eikös Cityn viime kesä mennyt niin, että UEFA antoi bannin ja CAS sitten teki ne kumoamiset?

Eli tosiaan sekään ei välttämättä riitä, että lajiliitolla olisi munaa antaa bannia kun tuomiosta aina valitetaan eteenpäin.
 

BaronFIN

Jäsen
Jotenkin tuntuu vähän erikoiselta, että sun on pelattava jotain tiettyä sarjaa, et saa tehdä parempaa. Muutoin sinut heitetään kaikesta muusta pois ja saat isot sakot.

En ole oikeusoppinut mutta ei tämäkään kovin avoimelta kilpailuita vaikuta vaan enemmän joltain kartellilta.
Kyllähän tuo kilpaurheilun hierarkia lisenssijärjestelmineen päivineen alkaa rakentua jo junioritasolta, joten tuntuu hieman erikoiselta, että voisi nyppiä rusinat pullasta ja olla samanaikaisesti monessa kilpailussa samaan aikaan. Kansalliset liitot ovat sopineet keskenään olevansa UEFAn alaisia. Ei mikään estä perustamasta omaa sarjaa, mutta sitten on turha jatkaa aikaisemmissa sarjoissa pelaamista.

Kuvio on aika lailla sama kuin Jokerit, Liiga ja KHL. Jokerit halusi pelaamaan KHL:ssä, joten liiga jäi. Nyt tuohon voisi laittaa Juventus, Serie A ja Superliiga.

Siitä vaan rakentamaan parempaa huomista. Toivotan onnea.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
UEFA lopetti toistaiseksi oikeustoimet Barcaa, Realia ja Juventusta kohtaan. Tälle ei ole annettu mitään selitystä. Tuskinpa saavat edes mitään rangaistusta...


UEFA also announced on Wednesday that its Appeals Body has decided to temporarily suspend the proceedings opened against Super League rebels Real Madrid, Barcelona and Juventus until further notice.

"UEFA understands why the disciplinary proceedings needed to be suspended for the time being, but remains confident in and will continue to defend its position in all the relevant jurisdictions," a UEFA statement read on Wednesday.

"UEFA will take all necessary steps in strict accordance with national and EU law in order for the UEFA Appeals Body to be in a position to resume the disciplinary proceedings as soon as possible."
 

BaronFIN

Jäsen
Tuollainen lajiliitto on kuitenkin hieman epävarmassa asemassa, sillä vaikka UEFA on instituutio, niin se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna miljardiluokan lakimiesarmeijoille, jotka ovat päättäneet murtaa ”monopolin” tavalla tai toisella.

Varmasti kulisseissa käyvät vääntöä miten lantaläjä saadaan takaisin hevoseen ja ensimmäinen steppi rauhaan on lopettaa lakiväännöt molemmin puolin.

UEFAn on kyllä hyvä varmistaa EU:lta miten vahvasti kansallisten liittojen seurat voidaan sitouttaa (sinällään mielikuvitukselliseen) Champions Leagueen, sillä ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun EU näpäyttää monopoleja näpeille.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Noilla superliigaseuroillahan oli aiemmin (sen hankkeen julkistamisen aikaan kai) tehty oma kanne oikeuteen, joka pyrki juuri jäädyttämään mahdolliset rangaistustoimet siihen saakka, kunnes selvitetään voiko UEFA sellaisia tehdä vai ei varmaankin juuri yrittämisen / kilpailun vapauden eli monopolien estämisen nimissä. Tämähän se kysymys tässä on. Oma arvaukseni on, että UEFAn päätös (joka on siis ilmoitettu toimien jäädyttämiseksi, ei perumiseksi) liittyy tähän oikeuskanteeseen, mutta varmaa tietoa ei taida olla annettu julki.

Kolikolla on monta puolta. On toki ihan hyvät syynsä, miksi monopoleja länsimaisissa demokratioissa rajoitetaan. Samaan aikaan tässä tapauksessa, jos haetaan täyttä yrittämisen vapautta jalkapallon maailmaan, ollaan avaamassa melkoista matopurkkia. Pahimmillaan se voi johtaa melkoiseen kaaokseen, johonkin samantapaiseen kuin ammattinyrkkeilyssä missä taitaa noita järjestöjä ja vöitä riittää aika monta (tunnen tosin sitä tilannetta tosi vähän) - mittakaava olisi vain valtavasti suurempi, kun on kyse täysin globaalista ja maailman harrastetuimmasta ja katsotuimmasta lajista. Siinä saattaisi mennä yhteiset arvokisatkin pesuveden mukana seuratoimintaan liittyvän sekavan tilkkutäkin syntymisen lisäksi. Siihenkin kun on syynsä, miksi on järkevää, että jalkapallon kaltaisessa lajissa on yhteinen kattojärjestö, jossa jokseenkin kaikki ovat mukana ja jossa voidaan sopia yhteiset kilpailujen säännöt kaikkien kesken ja vahvimman oikeutta on sentään edes vähän rajoitettu. Olenhan itsekin täällä ilmaissut, että ehdottomasti vastustan tätä Superliigaa vaikka oma seurani, tai oikeammin sen johtoporras, valitettavasti edelleen roikkuu mukana.

Samaan aikaan Barcelonaan liittyen, nythän voi käydä niinkin että oikeus takaisi seuroille vapauden perustella minkälaisia liigoja vain mutta muutaman viikon päästä oleva Barcelonan edustajiston (jossa on siis jäseniä eli kannattajia) kokous äänestäisi, että Barcelona ei missään tapauksessa mihinkään Superliigaan lähde. Asia käsittääkseni on kokouslistalla ja seura on ihan julkisesti kaikille sanonut, että mukana ei olla ilman edustajiston hyväksyntää. Siinä saattaisi taas pomoilla mennä vähän sormi suuhun jos, ja oletettavasti kun, sellaista ei tule. Jos johto yrittää myydä ajatusta edustajistolle niillä lupauksilla miljuunista, niin toivottavasti kaikki näkevät sen bluffin läpi viimeistään nyt kun mukana on enää kolme seuraa ja liigan herättämä laaja vastustus aika lailla kertoo luvatun taloudellisen potentiaalin valheellisuudesta.
 

tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
Tää koko kuvio haisee edelleen Super liigan osalta siltä samalta bluffilta mitä epäilin jo kärkeen.

Ja päätellen ceferinin kommenteissa missä totesi super liigalaisten olevan kuin joukko poikia jotka menevät poliisin taakse piiloon kun pitäisi vastata teoista (tai jotenki näin se sen muotoili), päättelisin että tämä meni juurikin niin että superliiga kävi totemassa lakimiestensä kanssa että UEFA ei voi tehdä mitään.

Jos haluttaisiin tämä Super Liiga perustaa epäilen että näillä vermeillä ja lakiajoilla se olisi jo lyöty kasaan. Epäilen edelleen että tässä nyt lähinnä yritetään vedättää UEFAlta parempaa diiliä seuroille.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tää koko kuvio haisee edelleen Super liigan osalta siltä samalta bluffilta mitä epäilin jo kärkeen.

Bluffannuhan noi isot jengit on tässä jo vuosikymmeniä ja saanu niillä aina kinuttua enemmän etuja itselleen. Eli jos vain siitä olisi ollut kyse, niin painostus olisi tapahtunut luultavasti verhojen takana, taustalla. Kyllä tällaisessa avoimessa haasteessa UEFA:lle on oltava jostain muusta kyse. Ei välttämättä siitä, että ehdotetun kaltaiseen superliigaan lopulta päädyttäisiin, mutta jos ovat aikaisemmin tausta painostuksilla saaneet etuja, niin kyllä sillä olisi menty tässäkin tilanteessa. Siis jos tavoitteet olisivat olleet entisen kaltaisia.

Omasta mielestäni tätä vahvistaa myös se, että se Juventuksen pomo oli synnyttämässä "uudistusta" mestareiden liigaan, joka kummallisuudessaan hakee vertaistaan. Tuollaista ajoivat läpi ja kun saivat läpi, niin samaan aikaan ilmoittavat omasta superliigasta, joka ei urheilullisesti ole sitä, mitä iso osa faneista/kuluttajista haluaa, mutta olisi rakenteeltaan paljon helppotajuisempi, kuin tuo mestareiden liigan uudistus.

Jos UEFA tästä haluisi uuteen suuntaan lähteä, niin kylmästi vaan kopioisi tuon superliiga idean (ilman kiintiöpaikkoja) ja tekisi siitä oman päivitetyn versionsa mestareiden liigasta. Tyyliin vaikka neljä lohkoa, jossa kussakin pelaisi 10 joukkuetta ja sitten keväällä lohkojen parhaat pelaisi jonkinlaiset pudotuspelit. UEFA voisi jopa tehdä sellaisen tempun (superliiga ideaa edelleen kopioiden), että osa noista lohkovaiheen peleistä pelattaisiin Euroopan ulkopuolella. Lähi-idässä, Kauko-idässä ja Amerikoissa.

Tämä kaikki tietenkin sillä varauksella, että tuomioistuimet näkevät tämän kiistan ongelmat UEFA:n haluamalla tavalla. Jos eivät näe, niin tästä voi olla edessä vielä Bosman sääntöäkin isompi mullistus seurajalkapalloilussa. Halusi fanit/kuluttajat sitä tai ei. Toisaalta tässä on sekin, että Iso-Britannia on EU:n ulkopuolella, joten voihan tämä vielä niinkin kääntyä, että saarella jatketaan pelaamista perinteisillä rakenteilla, mutta mantereelle syntyy sitten erilaisia kansalliset rajat ylittäviä uusia kilpailuja.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Fudisforumilla osasivat kertoa, että superliiga on hävinnyt ensimmäisen oikeustaistelunsa. ECJ on päättänyt, ettei superliigan kannetta UEFA:a ja FIFA:a vastaan käydä nopeutetussa järjestyksessä. Ilmeisesti madridilainen oikeusistuin oli tällaista pyytänyt. Fudisforumilla oli myös linkki Politico.eu:n uutiseen aiheesta. Tuleekohan UEFA sitten kohta ulos vielä kapinoivan kolmikon rangaistusten kanssa vai onko ne rangaistukset jaettu kaikessa hiljaisuudessa EURO kisojen aikana?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Real Madridin tuorein lausunto koskien Superliigaa (linkki vie Realin sivuille). Saa nähdä, että miten homma etenee nyt kun UEFA:n uhkailut ja sanktiot on todettu lainvastaiseksi.

Tuossa lausunnossa pistää silmään toisaalta tämä kohta

" The case will be assessed by the European Court of Justice in Luxembourg, which shall review UEFA's monopolistic position over European football. "

Eli onko tämä päätös tehty nyt jossain paikallisessa tuomioistuimessa ja homma menee vielä Luxembourgiin pohdittavaksi? Meinaa silloinhan tämä juttu voi vielä kait kääntyäkin? Toisaalta jos tuoltakin tulee UEFA:n vastainen päätös, niin sittenhän superliigan syntyminen on enää siitä kiinni, uskaltavatko yksittäiset seurajoukkueet hypätä siihen mukaan. Meinaa aika tyly tuomio esitetylle tuotteelle tuli kuluttajilta keväällä.

Mut mielenkiintoisia aikoja eletään. Ja eikös Italiassa ollut kanssa joku ukaasi päällä, paikalliselta liitolta, että kaikkien italialaisten seurojen pitää olla irtisanoutunut näistä suunnitelmista kesäkuun loppuun mennessä tai fudut tulee Italian liiton ylläpitämistä sarjoista. Eli eikös vähintään Juventukselle pitäisi nalli nyt napsahtaa? Vai onko tilanne se, että Real Madrid pitää ääntä ja tilanteesta johtuen Juventuksen toimisto on hiljaa, ettei nalli napsahda..
 

tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
Ainakin mitä tuosta tuomioistuimesta luin mikäli käsitin oikein, niin espanjan tuomioistuin on pyytänyt selvitystä EUn tuomioistuimelta asiasta ilmeisesti että saadaan koko EUn laajuinen päätös. Toisaalta taas nuo 3 seuraahan julkistivat jo että superliiga ei joudu rangaistuksi teoistaan, joten kaitpa tällä espanjan tuomioistuimen päätöksellä joku painoarvo on.

Mitä tulee itse superliigaan nii nythän sitä suunnitellaan yleisöystävällisemmäksi tai siis haetaan avattua sarjaa ja koetetaan saada futisfanit mukaan hommaan. Jännä nähdä mihin tuo menee.

Myös mielenkiintoinen kohta oli että espanjan tuomioistuimen päätöksen mukaan superliigassa on osallisena edelleen 12 seuraa ja näitä ei voi rangaista. Tiedä sitten miten nämä pykälät menee kaikkialla.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Nostellaan tätäkin jo valmiiksi pelonsekaisin odotuksin.

Florentino Perez ja Andrea Agnelli juuri laskeutuneet Barcelonaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
UEFA:n rangaistustoimet ovat sitten toistaiseksi säpissä, tämä on ihan samanlainen farssi kuin itse Superliiga:
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Tämä on sinänsä ihan looginen seuraus siitä, että länsimaisten markkinatalouksien lait eivät juuri tykkää yritysten välisen kilpailun rajoittamisesta. Tällä voi olla vähintäänkin mielenkiintoisia seurauksia, jos ja siis ilmeisesti kun UEFA ei voi millään taloudellisilla sanktioilla tms. rajoittaa seuroja osallistumasta muihin kilpailuihin kuin UEFAn järjestämiin. (Epäilemättä asiaa käsitellään vielä jossain korkeammissakin oikeusasteissa joskus tulevaisuudessa, jos jompikumpi tai molemmat leirit joskus vielä laittavat kovan kovaa vastaan. edit: tuolla Skyn jutun lopussa viitataankin tapauksen käsittelemiseen myöhemmin EU-oikeudessa, joka varmaan onkin se taho joka tässä viimeisen sanan sanoo.)

Ja varmuuden vuoksi, sanomalla "mielenkiintoisia seurauksia" en edelleenkään tarkoita kannattavani superliigaa, joka on urheilulliselta näkökannalta edelleen hirveä idea ja jonka taloudellisia lupauksia jopa ekana jonossa olevien seurojen kannalta pidän erittäin epävarmoina. Totean vain, että lakien vuoksi kenttä on ns. auki.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ja varmuuden vuoksi, sanomalla "mielenkiintoisia seurauksia" en edelleenkään tarkoita kannattavani superliigaa, joka on urheilulliselta näkökannalta edelleen hirveä idea ja jonka taloudellisia lupauksia jopa ekana jonossa olevien seurojen kannalta pidän erittäin epävarmoina. Totean vain, että lakien vuoksi kenttä on ns. auki.

Ja onhan tuossa sekin, että jos tuo taisto lopulta päättyisi "superliigalaisten" voittoon, niin vaikutukset tuskin jäävät vain jalkapalloon vaan sitten voi muissakin lajeissa tulla ihan uudenlaista painetta paikallisia liittoja ja isompia kokonaisuuksia vastaan. Ja mitenköhän tuo tosiaan menee siltä kannalta, että jos EU-oikeudessa "superliigalaiset" voittavat, niin voidaanko Iso-Britanniassa kuitenkin siinä tilanteessa mennä vielä vanhoilla säännöillä?
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Siellä ei ole näköjään päästetty irti vielä tavoitteista ja suomifudis.comilla parikin juttua aiheesta.

Espanjalaislähteet: Euroopan Superliiga tulee taas? - Yksi seura jätti leikin lopullisesti kesken

Juventus-pomo: Euroopan Superliiga edelleen elossa - "Pätee vielä 11 seuraan"

Eli jutuista saisi sen vaikutelman, että ainoastaan Inter on jättäytynyt näistä hankkeista täysin eroon ja että siellä vieläkin tutkitaan erilaisia vaihtoehtoja ko. kilpailun synnyttämiseksi. Lisäksi ilmeisesti oikeusjuttu on vielä kesken ja tämän projektin puuhamiehet ilmeisesti luottavat siihen, että tuomio aikanaan tulee puoltamaan heidän kantaansa.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Madridissa tuomioistuin on tuominnut oikeudenkäynnin UEFAn hyväksi ja Superliigan perustajia vastaan. Eli Barcelonaa, Realia ja Juvea. Tämä myös aiheuttaa sen, että mahdolliset tulevat sanktiot ovat lainmukaisia. Mutta tästä tietty tapellaan ja paljon vielä.
 

redpecka

Jäsen
Madridissa tuomioistuin on tuominnut oikeudenkäynnin UEFAn hyväksi ja Superliigan perustajia vastaan. Eli Barcelonaa, Realia ja Juvea. Tämä myös aiheuttaa sen, että mahdolliset tulevat sanktiot ovat lainmukaisia. Mutta tästä tietty tapellaan ja paljon vielä.
Kenenköhän näitten sankarien puolella pitäisi sitten olla?

Kai minä ja kolme miljardia kannattajaa ollaan jalkapallon puolella, mutta tuskin auttaa mihinkään. Kun ei edes tiedä mikä taho on se vähiten paskin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös