Uuden hallituksen uudet kujeet

  • 1 101 846
  • 2 463

"Jalkakynä"

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kyse on mielestäni siitä, että tulevaisuuteen katsominen unohdettiin Ilves-Hockey Oy:ssä Risto Jalon lähdettyä. Komeita puheita ja "strategioita" tehtiin, mutta todellisuudessa elettiin päivä kerrallaan, korkeintaan kaksi. Keskityttiin vain tähän hetkeen. Urheilujohtajan olisi pitänyt katsoa tarkemmin kaikkien perään, mutta oliko hänellä edes käytännössä valtaa?

Toivottavasti viimein kaikki Ilvesläiset aidosti kiinnostuisivat myös niistä E-junioreiden otteluista ja pelaajien kehityksestä pitkällä tähtäimellä. Ilveksen täytyy rakentaa toimiva järjestelmä. Valitettavasti tällä hetkellä aika menee aivan kaikkeen muuhun kuin kokonaisvaltaiseen ajatteluun.
 

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Enemmän olisin Artsin kannalla tässä sisäänajo-problematiikassa. Väittäisin, että Ilveksen junnuputki on kasvattanut liian yksipuolisia kavereita, joiden on vaikea ottaa sitä viimeistä tarvittavaa loikkaa. Rajala käy tästä hyvänä esimerkkinä.

Kenellekään Rajalan uraa seuranneelle ei voinut tulla "yllätyksenä" (peruutuspeilistä katsoen), että kehitys sakkasi näinkin pahasti. Toki ennusteet olivat hyviä kalkkiviivoille asti, mutta myös riskit olivat tiedossa ja niihin oli "yritetty" puuttua jo vuosia (ongelma oli tunnistettu ja ylitti puuttumiskynnyksen). Kuitenkin pojan annettiin pelata vahvuuksiensa kautta eikä pakotettu oikeasti paikkaamaan maailman ääriin näkyviä puutteita.

Isommassa kuvassa yksi iso osa tätä palapeliä on on kiekottaman pelaamisen "vaikeuden" väheksyminen ja tiettyjen muiden asioiden ylikorostaminen. Itse asiassa hyvä kiekoton pelaaminen edellyttää helkkarin hyvää pelin lukua, jota kaikki eivät opi ikinä. Toki aivottomalla kouhottamisellakin pärjää pitkälle ainakin, jos kaverit paikkaavat, mutta helpompaa on, kun osaa lukea peliä. Sitäkin voi ja pitää opetella. Jos hyökkäysoriontuneiden kavereiden annetaan pelata vahvuuksien kautta kurittomasti, niin ei ole ihme, jos jossain vaiheessa seinä tulee vastaan.

En osaa sanoa, onko asiat sellaisia, miltä ne näyttävät. Toki asia voi olla niinkin, että Ilveksen junnutoiminta pikkujunnuissa on (tai ainakin oli) muihin nähden erityisen laadukasta, jolloin suhteellinen hiipuminen on siitä luonnollinen seuraus, kun muutkin alkavat reenaamaan "oikein". Tähän ei kuitenkaan ihan jokainen taida uskoa...

Avarra näkökulmaa Ilveksen ulkopuolelle. Miten on mahdollista, että nyt Tapparassa, Ässissä, Bluesissa ja Kalpassa pistetään nuoria pelaajia, joilla on selviä puutteita fysiikassa ja puolustuspelaamisessa, kärkiketjuihin, ja nämä nuoret jannut ratkovat pelejä jo 17-vuotiaina.

Ilveksen sisäänajomentaalliteetilla tämä ei olisi mahdollista, mutta joillakin paikkakunnilla tehdään tässä suhteessa jotakin oikein. Rajalan tapauksessa se olisi ollut se kausi Pietilän Saken valmennuksessa. Toki on mahdollista, että Rajala olisi SM-liigassa 25 pinnaa tulokaskaudellaan tehtyään lähtenyt silti taantumaan Kanadaan.

En usko, että kyse on sattumasta.

Tulevaisuudessa tälläset pelaajat pitäisi pystyä tunnistamaan paremmin.

Valmennuksen pitää olla kuitenkin koko ajan hereillä. Toisille pelaajille sopii toisenlainen kehityspolku. Esimerkiksi Ilveksen organisaatiossa pelanneista Joonas Rask on vastakkainen esimerkki. Mies eteni kausi kerrallaan isompaan rooliin ja vastasi valmennuksen huutoon hyvin. Ilman loukkaantumisia hänestä olisi ollut enemmänkin iloa, ja onhan se niin, että Joonas olisi pitänyt pystyä pitämään Ilveksessä Suomessa pelatessaan.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Laadukkaasti ohjatussa organisaatiossa olisi päivänselvää, että nyt keskusteltava aihe kartoitettaisiin läpi ikäluokkien (pelaajien kokemukset, valmentajien näkemykset ja ulkopuoliset arviot) ja sen syyt tutkittaisiin: Mistä tekijöistä rakentuu se kuilu, joka möllöttää junnutuotannon ja liigakelpoisten pelaajien välillä. Jos emo-organisaatio käyttää sen valtaisan energiamäärän junnujen tuottamiseen mitä tälläkin hetkellä käytetään, ja tuloksena on muutama rivimies ja jokunen pikkutähti silloin tällöin, on prosessi epäkurantti.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Kenellekään Rajalan uraa seuranneelle ei voinut tulla "yllätyksenä" (peruutuspeilistä katsoen), että kehitys sakkasi näinkin pahasti. Toki ennusteet olivat hyviä kalkkiviivoille asti, mutta myös riskit olivat tiedossa ja niihin oli "yritetty" puuttua jo vuosia (ongelma oli tunnistettu ja ylitti puuttumiskynnyksen). Kuitenkin pojan annettiin pelata vahvuuksiensa kautta eikä pakotettu oikeasti paikkaamaan maailman ääriin näkyviä puutteita.

Isommassa kuvassa yksi iso osa tätä palapeliä on on kiekottaman pelaamisen "vaikeuden" väheksyminen ja tiettyjen muiden asioiden ylikorostaminen. Itse asiassa hyvä kiekoton pelaaminen edellyttää helkkarin hyvää pelin lukua, jota kaikki eivät opi ikinä. Toki aivottomalla kouhottamisellakin pärjää pitkälle ainakin, jos kaverit paikkaavat, mutta helpompaa on, kun osaa lukea peliä. Sitäkin voi ja pitää opetella. Jos hyökkäysoriontuneiden kavereiden annetaan pelata vahvuuksien kautta kurittomasti, niin ei ole ihme, jos jossain vaiheessa seinä tulee vastaan.

Armian onnistumisen on täytynyt sitten tulla sinulle todella suurena yllätyksenä, sillä hyvin samanlaisista pelaajista on kyse. Armialla vain on salaisena aseena koko, kun Rajalalla on luistelu.
Ja tuo kiekoton pelaaminen ei ole nyt se ainoa puute Rajalla, vaan hänellä on puutteena myös kokemattomuus kiekollisessa pelaamisessa: tekee huonoja ratkaisuita kiekon kanssa, eikä toimi tehokkaasti.
Sm-liigassa pelaaminen kehittäisi Rajalalla sekä kiekollista, että kiekotonta pelaamista, jos hänen annettaisiin pelata vahvuuksiensa kautta. WHL-reissulla opittiin vain koohottamista... se, kun on junnuliiga ja pelitapa on sitä tietynlaista.
Nyt, kun opiskelut ja armeijat on käyty ja on osoitettu, että liigatasolla pystytään kärkiketjuissa pelaamaan, ollaan ECHL:ssa ja tavallaan on olemassa ulkopuolinen tekijä, joka estää sekä kehittymästä, että tekemästä läpimurtoa. Pelaajilla ja muilla pelaajaan vaikuttavilla tahoilla pitää olla kyky organisoida asioita ja tulevaisuutta...
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Valmennuksen pitää olla kuitenkin koko ajan hereillä. Toisille pelaajille sopii toisenlainen kehityspolku. Esimerkiksi Ilveksen organisaatiossa pelanneista Joonas Rask on vastakkainen esimerkki. Mies eteni kausi kerrallaan isompaan rooliin ja vastasi valmennuksen huutoon hyvin. Ilman loukkaantumisia hänestä olisi ollut enemmänkin iloa, ja onhan se niin, että Joonas olisi pitänyt pystyä pitämään Ilveksessä Suomessa pelatessaan.

Juuri näin.

Sama kehityspolku ei tuottanut Myttyselle vastaavaa edistystä ja tämä ei noussut otteidensa ansiosta suurempaan rooliin, vaan enemmänkin nostettiin olettamalla, että kyllä se sieltä tulee, kun vähän potkii.

Kerästä viedään nyt suurin piirtein samaa reittiä pitkin siten, että tämän tulisi olla ensi kaudella johtavia pelaajia. Riskinä onkin, että kolmosketjussa juuri ja juuri liigatasoisten ketjukaverien rinnalla tämä ei pääse pelaamaan vahvuuksillaan ja kehitys taantuu.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Väittäisin, että Ilveksen junnuputki on kasvattanut liian yksipuolisia kavereita.

Tämä on toinen juttu.. Ongelman on selkeästi ollut, että esim uusia "vesaviitakoskia" ei "haluta" kasvattaa, vaan isokokoset rouhijatyypit tiputetaan pois jo C/B vaiheessa. Aivan kuten esim Marko Anttila, joka isokokoisena pelaajan ei ollut tuossa iässä tarpeeksi "taitava". Niinpä junnuputki on tuottanut (tai pyrkinyt tuottamaan) yksipuolisesti ”taitopelaajia”, vaikka pitäisi tietysti pyrkiä tuottamaan joka rooliin pelaajia. Joukkueissa tarvitaan rouhioita ja maskimiehiä siinä kuin taitavia neppailjoita. Kummastakaan pelaajatyypistä ei yksin rakenneta joukkuetta, vaan molempia tarvitaan. Nythän tätä rouhijaosastoa sitten tuodaan "ulkoa" kun niitä ei junnuputkesta tule (Masi, Kaitsu, Rajamäki jne.).

Hommaa olisi koordinoitava, pitäisi olla se ”akatemia” jolla olisi ”rehtori” jonka päätyönä olisi näiden kehityskaarien suunnittelu ja seuraaminen ja tarvittavien pelipaikkojen ja lisäreenin järjestäminen. Se ei voi olla OTO hommana jonkun siinä sivussa tekemää työtä. Urheilupuolen johdon vakansseista kun on säästetty, ja se näkyy ikävällä tavalla tässä junnujenkin nostamisessa vastuurooliin. Nythän sitä on muutama vuosi jouduttu tekemään pakosta, mutta tästä puuttuu se mentoripelaajapuoli taloudellisista syistä lähes kokonaan (kuten viksummat ovat jo kuvanneet)
 

PJx

Jäsen
Armian onnistumisen on täytynyt sitten tulla sinulle todella suurena yllätyksenä, sillä hyvin samanlaisista pelaajista on kyse. Armialla vain on salaisena aseena koko, kun Rajalalla on luistelu.
Hööpö,höpö. Armialta on vielä pari askelta ottamatta ja JOS ne jää ottamatta, niin syy on jo edeltä käsin selvillä. Aika näyttää riittääkö Armian vahvuudet (viimeistely/hyökkäyspään pelaaminen) korvaamaan ilmeiset heikkoudet.

Rajalan tapauksessa vahvuudet eivät näköjään korvanneet puutteita, minkä näkee peruutuspeilistä nyt selvästi. Etukäteen siitä ei ollut helppo nähdä ja oletin, että "vahvuudet" voittavat. Ei ne ilmiselvät puutteet mitään salaisuuksia junnuvuosinakaan olleet. Jos et usko, niin jututa Rajalan entisiä valmentajia tai vaikkapa joukkuekavereita junnuvuosilta.

Se, että lätäkön takaa maitojunalla palanneiden ura usein "tuhoutuu", johtuu enemmän kavereista kun hukatusta vuodesta. Siinä kohtaa kun totuus valkenee ja pilvilinnat romahtavat, häviää isolta osalta kavereista myös motivaatio.

Jokainen riittävän paljon junnukaukaloiden ympärillä tietää tapauksia, joissa lahjakas kaveri lopettaa/hiipuu, kun ei ymmärrä tai hyväksy sitä, roolia jossa uraa olisi mahdollista tehdä. Nöyryys puuttuu. Aivan samoin monilta kavereilta puuttuu nöyryys tehdä sitä välttämätöntä mutta näkymätöntä työtä. Se tuppaa näkymään tulostaululla.

Jos Ilveksen junnuorganisaation hyveitä, pitäisi kuvailla suhteessa kilpaileviin organisaatioihin, niin ihan ensimmäisenä en liittäisi käsitteitä nöyryys ja asenne Ilvekseen. Tätä saattaa löytyä jostain muualta enemmän...
 

ilveksenmiäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kesytetty kissimirrilauma & joukko puuhastelijoita
Tämä on toinen juttu.. Ongelman on selkeästi ollut, että esim uusia "vesaviitakoskia" ei "haluta" kasvattaa, vaan isokokoset rouhijatyypit tiputetaan pois jo C/B vaiheessa. Aivan kuten esim Marko Anttila, joka isokokoisena pelaajan ei ollut tuossa iässä tarpeeksi "taitava". Niinpä junnuputki on tuottanut (tai pyrkinyt tuottamaan) yksipuolisesti ”taitopelaajia”, vaikka pitäisi tietysti pyrkiä tuottamaan joka rooliin pelaajia. Joukkueissa tarvitaan rouhioita ja maskimiehiä siinä kuin taitavia neppailjoita. Kummastakaan pelaajatyypistä ei yksin rakenneta joukkuetta, vaan molempia tarvitaan. Nythän tätä rouhijaosastoa sitten tuodaan "ulkoa" kun niitä ei junnuputkesta tule (Masi, Kaitsu, Rajamäki jne.).

En tiedä, kuinka tarkasti olet seurannut Markon uraa tuolta C-junnusta lähtien, mutta itse voin sanoa, että Marko tiputettiin kokonsa puolesta pois ilveksen C-junnuista. Tämä tapahtui nuoremmassa C:ssä. Marko oli tuolloin 175-180cm pelaaja ja köykäinen kuin mikä. Käsiä oli kyllä enemmän kuin kokoa.

Seuraavaksi vastaan jo tulevaan kysymykseesi: Kyllä, itse seurasin Markon uraa ja kehittymistä todella läheltä (saman ketjun keskellä pelasin yleensä). Markon kanssa oltiin joukkueen pienimpiä ja kun seuraavan kauden Kanadan matka oli tulossa eteen, ei sinne voitu lähteä "pygmi" joukkueella. Myös Sami Hirvosella oli oma osuutensa tähän Markon tiputukseen ilveksestä. Ns. Karsinnoissa Samin teesit olivat nopeus ja luistelutekniikka. Siinä ei Markon kanssa pärjätty ja ilves ilmoitti kirjeellä, ettei ole asiaa tulevaan joukkueeseen. Tilalle otettiin nopeita kavereita, jotka olivat yli 180cm pitkiä, kaikki tapparan junnuista mm.
Eliteprospects.com - Miikka Luodes
Eliteprospects.com - Karri Akkanen

Tästä 1 kausi eteenpäin, tapasin Markon luistimet jalassa ja ihmettelin, kuinka mies pystyi kasvamaan 15 cm samassa ajassa kun itse olin kasvanut sen 3-5cm. Lempäälässä Markon luistelu parani ja täten kutsui myös ilveksen juniorit ja nhl-varaus.

Kiitos ja anteeks jos ot. Alko vaan häiritteen *hymiö*
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Hööpö,höpö. Armialta on vielä pari askelta ottamatta ja JOS ne jää ottamatta, niin syy on jo edeltä käsin selvillä. Aika näyttää riittääkö Armian vahvuudet (viimeistely/hyökkäyspään pelaaminen) korvaamaan ilmeiset heikkoudet.

Etukäteen siitä ei ollut helppo nähdä ja oletin, että "vahvuudet" voittavat. Ei ne ilmiselvät puutteet mitään salaisuuksia junnuvuosinakaan olleet. Jos et usko, niin jututa Rajalan entisiä valmentajia tai vaikkapa joukkuekavereita junnuvuosilta.

Toki Armialla on vielä kehitys kesken, en ole muuta väittänytkään, mutta sen sanon, että Armia on tehnyt pisteitä Sm-liigassa ja hän on myös kehittynyt Sm-liigassa pelatessaan.
Minä olen alusta asti, jo ennen, kuin kommentoit ketjuun, kirjoittanut Rajalan heikkouksista, mutta olen sitä mieltä, että Amerikkaan meno ei ollut oikea paikka heikkouksien kehittämiseen.
Käsittääkseni yleinen mielipide täällä on ollut, että Rajala olisi voinut tehdä tehoja Sm-liigassa oikeassa roolissa jo silloin 17-vuotiaana. Itse olen sitä mieltä, että hänet olisi pitänyt nostaa 09-10 kaudeksi liigaan, mutta hän lähtikin Amerikkaan.


Se, että lätäkön takaa maitojunalla palanneiden ura usein "tuhoutuu", johtuu enemmän kavereista kun hukatusta vuodesta. Siinä kohtaa kun totuus valkenee ja pilvilinnat romahtavat, häviää isolta osalta kavereista myös motivaatio.

Niin, nythän tässä on käsitelty isompaa kuvaa ja myös sitä, mistä itse kirjoitit, että ne heikkoudet oli näkyvissä jo aikoja sitten. Ei Rajala yhtäkkiä heikentynyt vain Amerikan reissun jälkeen, vaan hänen kehityksensä oli hidastunut jo ennen sinne lähtöä ja tuon vuoden aikana hän ei pelaajana kehittynyt. Muutenhan kaveri kyllä osoitti viime kaudella, että eteenpäin on menty.


Jokainen riittävän paljon junnukaukaloiden ympärillä tietää tapauksia, joissa lahjakas kaveri lopettaa/hiipuu, kun ei ymmärrä tai hyväksy sitä, roolia jossa uraa olisi mahdollista tehdä. Nöyryys puuttuu.

Mitäköhän roolia sinä olisit Rajalalle kaavaillut ja mitäköhän roolia ajattelit Rajalan joutuneen pelaamaan, kun hän ei mielestäsi hyväksynyt omaa rooliaan? Olisiko Rajalan pitänyt kehittää itsensä nelosketjun jyräksi, vai mistä oli kysymys?


Markon kanssa oltiin joukkueen pienimpiä ja kun seuraavan kauden Kanadan matka oli tulossa eteen, ei sinne voitu lähteä "pygmi" joukkueella.

Sellaisessa käsityksessä olen tässä ollut näiden lyhyiden Ilves-lupausten suhteen, että sillä on jotain tekemistä tämän entisen koon ihannoinnin kanssa; ennen, kun lahjakkaat lyhyet pelaajat heitettiin pihalle ja sen toiminnan tuloksiin ei sitten oikein ole uskottu, alettiin korjaamaan virhettä ja katsomaan enemmän taitoihin, kuin kokoon ja nyt näitä lyhyitä taitopelaajia on tullut enemmänkin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
En tiedä, kuinka tarkasti olet seurannut Markon uraa tuolta C-junnusta lähtien

en ole seurannut, joten otin huonon esimerkin... mutta missaat pointin.

Järjestäen on isokokosia raakileita heivattu Ilveksestä pois. Ihan viimevuosinakin. Eteenpäin valikoituu pienikokoisia taitopelaajia, ja "vesaviitakosket" ulostetaan. Tämä on tullut nähtyä läheltä (ja kaukaa) viimesten kymmenen vuoden aikana. Ja tulokset kertoo samasta, missä on isokokoiset hyökkääjät Ilveksen junnuputkessa?

Koitetaan tuottaa sitä "yhtä helmeä" taitokiekkoilijaa. Eikä siinä mitään, mutta jos strategia on kasata runko omista, pitää siihen runkoon kasvattaa joka roolin poikia, ei vain niitä "kärkihyökkäjiä".
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Eteenpäin valikoituu pienikokoisia taitopelaajia, ja "vesaviitakosket" ulostetaan. Tämä on tullut nähtyä läheltä (ja kaukaa) viimesten kymmenen vuoden aikana. Ja tulokset kertoo samasta, missä on isokokoiset hyökkääjät Ilveksen junnuputkessa?

Jesper Kokkonen - 187cm
Aleksi Luhtalampi - 186cm
Matias Myttynen - 188cm
Michael Keränen - 185cm
Joose Antonen - 188cm
Miiko Hintz - 188cm
Eero Savilahti - 186cm
Köykkä-Luopa - 194cm
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaihdetaan vähän kulmaa:

Ville Koistinen Jatkoajan otteluraportissa tänään:

– Puuttuuko meiltä se terävin kärki sitten, sellainen laadukas, kova maalintekovoima. Me ollaan työtä tekevä joukkue, meidän on pystyttävä laajalla rintamalla suorittamaan. Ei ole yksilöitä, jotka pystyy yksin ratkomaan pelejä, Koistinen sanoi.
– Porukka on tietenkin suhteellisen kokematon ja nuori, niin näitä pelejä nyt tulee välillä. Siitä ei pääse yhtään mihinkään. Ei kyllä tietenkään liikaa voi tulla.

Kaksi ajatusta nousee mieleen:

1. Koikka heittää suoran haasteen seurajohdolle - vahvistuksia on pakko hankkia.
2. Jollei ketään tule, niin mies nostaa jälleen kytkintä. Koikka on turhautunut - lähtö on jo lähellä.
 

Cockersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, New York Rangers
Aloitetaan nyt oma jatkoaikalaisura vaikka tästä surullisesta aiheesta.

Vaihdetaan vähän kulmaa:

Ville Koistinen Jatkoajan otteluraportissa tänään:

– Puuttuuko meiltä se terävin kärki sitten, sellainen laadukas, kova maalintekovoima. Me ollaan työtä tekevä joukkue, meidän on pystyttävä laajalla rintamalla suorittamaan. Ei ole yksilöitä, jotka pystyy yksin ratkomaan pelejä, Koistinen sanoi.
– Porukka on tietenkin suhteellisen kokematon ja nuori, niin näitä pelejä nyt tulee välillä. Siitä ei pääse yhtään mihinkään. Ei kyllä tietenkään liikaa voi tulla.

Kaksi ajatusta nousee mieleen:

1. Koikka heittää suoran haasteen seurajohdolle - vahvistuksia on pakko hankkia.
2. Jollei ketään tule, niin mies nostaa jälleen kytkintä. Koikka on turhautunut - lähtö on jo lähellä.

Aika suoralta piikiltä johtoportaalle tuo vaikuttaa. Ja ymmärtäähän sen, että alkaa se pidemmän päälle sapettamaan jos on pelkkiä sanoja mutta ei mitään tekoja. Rajamäen hankintaa en luokittele nyt "lupauksien" mukaiseksi teoksi. Vähintään ykkössentteri ja mieluiten vielä toinen maaleja tekevä hyökkääjä tarvittaisiin. Jos on rahapula, niin ei silloin pidä hehkutella mitään NHL-vahvistuksia tai muuta vastaavia. Turhauttaa sekä faneja (jos joku nyt noita juttuja vielä noita ottaa tosissaan) että varmasti myös vaikuttaa pelaajistoon, joka on tähän asti kyllä vähintään hyvin taistellut sen verran mihin tuo materiaali nyt riittää.

Tämän päivän peliä en nähnyt, mutta HIFKiä vastaan meno näytti jopa jääkiekolta. Kyllä seuraava askel pitää tulla pukumiesten taholta. Tai sen yhden ja ainoan pukumiehen.
 

George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Kunhan puhuu Koistinen lämpimikseen.

Nii-in, puuttuuko Ilvekseltä muka tosiaan se terävin kärki...?

Eei kai ny sentään.

Ompas vaikea kysymys.

Itsestäänselvää lässytystä Koikalta.
Lisäksi seura on persaukinen ja vaikka rahaa oliskin niin, kuka oikesti pätevä peluri haluisi tulla Ilvekseen ja minkä takia???
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko ongelmat nuorissa vai organisaatiossa?

Tiedätte mielipiteeni melkein kymmenen vuoden takaa, kun kirjoitin tulevista junnuikäluokista ja siitä, kuinka heitä eteenpäin viemällä voidaan saavuttaa jotain suurtakin. Ilves Hockey Oy kulki omaa haluamaansa polkua ja tulokset ovat meidän kaikkien karvaasti kokemia.

Ilveksen junnuputki toi riittävän määrän pelaajia ylös

Vieläkin fanien keskustelun fokuksessa näyttää olevan pelaaja-aines, mitä Ilves ry on tuonut ylös Ilves Hockeylle. Nuorten junnujen innokkaille vanhemmille kerrotaan, että matemaattinen totuus on, että ikäluokasta 1-2 pelaajaa yltää SM-liigaan tai Mestikseen. Tässä osa-alueessa ei ole ollut ongelmia. Ilves Hockeyn menestymättömyys ei ole ollut kiinni omasta pelaajatuotannosta. Olemme ylittäneet huomattavasti tuon matemaattisen keskiarvon.

En lähde luettelemaan 80- ja 90-luvun liigajunnuja, mutta tyydyn toteamaan, että pelkästään Ilveksen 87-92 syntyneistä peräti seitsemällä Ilves-pelaajalla on NHL-sopimus. En siis puhu NHL-varauksesta, vaan jostakin merkittävämmästä asiasta. Tiedän, että fanit eivät kaikkia heitä ole nähneet pelimiehinä, mutta fakta on, että kiekkoilun suurimmat ammattilaisorganisaatiot ovat nähneet meidän nuorissa vielä 20 vuoden iässä jotain, joka on saanut heidät vakuuttumaan meidän nuorista. Kuinka monella muulla suomalaisseuralla on vastaava tilanne? Löytyykö edes 3-4 muuta suomalaista seuraa, joiden pelaajat ovat tuossa ikähaarukassa saaneet yhtä monta NHL-sopimusta? Mane varmaan pystyy aukaisemaan tämän muille.

Oleellista ei ole se, että pelaavatko he änärissä vai ei, vaan tässä tilanteessa oleellista on se, että junnuputken tuottoisuus ei ole Ilveksen ongelmien takana, vaan ongelmat ovat taustoissa ja sitä kautta loppujen lopuksi myös siinä, miten omien loppujalostus tehdään ja miten joukkue kasataan oman rungon ympärille. Ja en ole sitä mieltä, että junnutoiminta on ollut täydellistä, mutta riittävästi ainesta se on tuottanut.

Vinnien aika Ilveksen historian synkintä aikaa
Edustuskiekkoilulla mitattuna historiamme on hieman reilut 80 vuotias. Vincent Manngard on omistanut Ilveksen edustusjoukkueen noin neljäsosan Ilveksen historiasta. Tuo aika on ehdottomasti Ilveksen synkin neljännes. Ainoa neljännes, jolloin ei ole tullut mestaruutta. Kerran finaalissa, kerran pronssilla ja peräti neljä kertaa olemme olleet liigan jumbona. Palautetaan vielä se mieleen, että Vinnietä edeltäneet kymmenen vuotta eivät olleet aivan toivottomia. 1 mestaruus, 1 hopea, 2 pronssia ja yksi hävitty pronssipeli. Runkosarjan voitto ja parina kautena uskomatonta maalimättöä.

Ilves Hockey Oyn aikana Ilves on ollut, jos ei nyt liigan huonoin, niin ainakin kahden-kolmen huonoimman joukossa. Yksi komea pronssi Ripan aikakaudelta (nyt osaa antaa tuolle kuuluvan arvostuksen) ja Sykoran nousukausi, mutta vastapainona kolme jumbosijaa, luokatonta talouden pitoa, erittäin sekavaa johtamista ja Ilves-perheen hajoamista. Mikko Leinonen on saanut vastaansa monta erinäköistä ja - nimistä Ilves-pomoa 957:n kiekkokauden avaukseen ja olipa meillä hetken tilanne, jolloin tuonne kiekkoradioon ei välttämättä olisi saatu ketään.

Vinnie on yrittänyt monenlaiselle kombinaatiolla. On ollut Jokkea, Ekkua, Honkkista, Meskasta, Raunioo, strategiaryhmää, lynkkausryhmää ja ilman johtoa, mutta tulokset ovat lähes poikkeuksetta vain vahvistaneet Ilveksen historian synkintä aikakautta. Johtuuko menestymättömyys Amerikan sedästä, hänen luottohenkilöistä, hänen huonoista henkilövalinnoista vai vain hänen huonosta tuurista? Vinnie on todennäköisesti tiedostamattaan ja hyvää hyvyyttään johtanut Ilveksen organisaation tilaan, jossa on vaikea löytää sidosryhmää, joka luottaa Ilveksen edustuskiekkoiluun. Ei yhden tai kahden kauden toiminta, vaan toiminta koko ajalta on aiheuttanut syvän luottamuspulan. Itse Ilvekseen luottoa löytyy vielä riittävästi, mutta Vinnien osakeyhtiöön ei juuri luottoa löydy. Tamperelaiset yrittäjät, SM-liiga, omat entiset pelaajamme ja pelaaja-agentit eivät luota Ilves Hockey Oyn toimintaan riittävästi.

Ilves ry suoriutunut tehtävästään, edustus ei
Ilves on tuottanut junnuja aivan riittävästi, jotta olisimme menestyneet huomattavasti paremmin. Tätä vasten on jopa käsittämätöntä, kuinka edustus on pärjännyt niin surkeasti Ilves Hockeyn aikana.

Ilveksen kokonaisvaltainen kehitys vai Vinnielle kompensaatiota
Kaikilla meillä ilvesläisillä on yhteinen haave siitä, että Ilves menestyisi. Ilveksen faneista löytyy ihmisiä, jotka murehtivat Ilveksen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja pyrkivät tekemään töitä sen eteen. Synkästä neljänneksestä huolimatta löytyy myös Vinnielle uskollisia faneja, joita huolettaa, että saako monimiljonääri (miljardööriksikin epäilty) Vinnie riittävästi omia Ilvekseen sijoittamiaan rahoja takaisin.

Itseäni mietityttää, että voisiko Ilveksen tulevaisuus olla ainakaan huonompaa ilman Vinnien pääomistajuutta? Minä olen ollut yksinvaltiutta vastaan, varsinkin kun valta on jossain kaukana ison meren takana. Minusta Vinnie saisi riittävästi kompensaatiota, jos hän osaomistajana yhdessä manselaisten kanssa kokisi Ilveksen nousun ja sitä kautta myös arvonnousua sijoitukselleen. Nyt hän omistaa hieman alle 60% alle euron arvoisesta yrityksestä. Mutta voitto/tappio realisoituu vain myyntihetkellä.

Toisaalta minua ei haittaa sekään, jos setä haluaa pitää asemansa ja aukaisee ison kukkaronsa toden teolla. Valmentajana tuppasin toppuuttelemaan vanhempia ja muistuttumaan heitä omasta tärkeimmästä KKK- roolista. Siis Vinnie, jos haluat pitää pojastasi hyvää huolta ja kasvattaa hänestä menestyjän, niin muista kannustaa, kuljettaa ja kustantaa. Ja tee nämä kaikki osa-alueet pietiillä. Muista maksaa poikasi kausimaksut ajoissa, jotta hänen ei tarvitse hävetä muiden poikien keskuudessa. Jätä käytännön toimet ammattilaisille. Muista myös olla rehellinen kaikille osapuolille.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen kokonaisvaltainen kehitys vai Vinnielle kompensaatiota
Kaikilla meillä ilvesläisillä on yhteinen haave siitä, että Ilves menestyisi. Ilveksen faneista löytyy ihmisiä, jotka murehtivat Ilveksen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja pyrkivät tekemään töitä sen eteen. Synkästä neljänneksestä huolimatta löytyy myös Vinnielle uskollisia faneja, joita huolettaa, että saako monimiljonääri (miljardööriksikin epäilty) Vinnie riittävästi omia Ilvekseen sijoittamiaan rahoja takaisin.

Itseäni mietityttää, että voisiko Ilveksen tulevaisuus olla ainakaan huonompaa ilman Vinnien pääomistajuutta? Minä olen ollut yksinvaltiutta vastaan, varsinkin kun valta on jossain kaukana ison meren takana. Minusta Vinnie saisi riittävästi kompensaatiota, jos hän osaomistajana yhdessä manselaisten kanssa kokisi Ilveksen nousun ja sitä kautta myös arvonnousua sijoitukselleen. Nyt hän omistaa hieman alle 60% alle euron arvoisesta yrityksestä. Mutta voitto/tappio realisoituu vain myyntihetkellä.

Erinomaista pohdiskelua palstamme liian useasti vaikenevalta, todelliselta asiantuntijalta.

Olen ihmeissäni lukenut ja kuunnellut muutaman Manngard-fanin perusteluja. He puhuvat oikeudenmukaisuudesta, he syyttävät Ilveksen jättänyttä johtoryhmää kiristyksestä ja niin edelleen.

He unohtavat sen, että kapitalismi ei ole erityisen oikeudenmukainen järjestelmä. Se palkitsee hyvät sijoitukset ja rankaisee huonoista.

Ei tietenkään ole mitään oikeudenmukaista siinä, että Nokian arvo on muutamassa vuodessa romahtanut. On väärin, että tuhannet ihmiset menettävät työpaikkansa. Mutta kukaan ei ryhtää palokunnan tavoi paikalle ja korvaa menetyksiä.

Jos upporikas mies on sijoittanut suuria summia toisella puolella maailmaa sijaitsevaan kiekkoseuraan, ei hänellä ole mitään keinoja saada tuhlattuja pääomiaan takaisin. Kun omistusta yritetään järjestellä uudelleen, on kyse neuvotteluista, ei "kiristyksestä".

Yleisesti sanoisin, että älkää kuunnelko mitä suu puhuu, vaan katsokaa mitä kädet tekevät.

Manngard on luvannut monia asioita. Hän on luvannut vähentää omistustaan, luopua veljensä kanssa hallituspaikasta, hankkia NHL-vahvistuksen ...

Mutta teoiksi hänen lupauksensa eivät ole konkretisoituneet.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse en ole "kummankaan puolella" tuossa seuran sisäisessä väännössä. Olen kuitenkin sitä mieltä ollut aina, että "ei yhden syytä kun kaksi tappelee". En siis usko, että tässä kesän tilanteen kärjistymisessä olisi kummallakaan puolella puhtaat jauhot pussissa.

Maailmassa on paljon isompiakin ongelmia saatu sovittua, mikäli asioista osataan neuvotella ja tulla toista vastaan. Ei näitä asioita koskaan ratkaista niin, että siinä kumpikaan osapuoli voittaisi, mutta kummallekin osapuolelle pitää tulla tunne, että kyseessä on hyvä kompromissi. Olen vakuuttunut, että molemmilla puolilla on aitoa halua saada Ilveksen tilanne kuntoon, mutta se halu ei vaan nyt tunnu olevan sillä tasolla, että annettaisiin periksi omista periaatteista.

Olen ehkä sinisilmäinen, mutta uskon edelleen VM:n olevan suostuvainen ja halukaskin luopumaan osake-enemmistöstä. Kyllä hän varmasti tajuaa sen olevan ainoa tie kriisistä ulos. Kyse onkin käsittääkseni siitä, että hän ei sitä tee millä ehdoilla tahansa. En tiedä ja varmaan eronneen hallituksen ja hänen lisäkseen tuskin monikaan tietää, millaista tarjousta hänelle on esitetty. Oikeassa liike-elämässä homman ei kuietnkaan anneta kaatua yhteen hylättyyn tarjoukseen, vaan neuvotteluja jatketaan. Niin toivoisin Ilveksessäkin tapahtuvan. Hanskojen tiskiin heittäminen tässä tilanteessa on minusta molempien osapuolten kohdalta lapsellista toimintaa ja ei edistä heidän kummankaan pyrkimyksiä ja ennen kaikkea ei auta seuraa.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tarkasti ottaen kukaan ei voi olla "kummankaan puolella", sillä näitä puolia ei ole kaksi vaan useampia.

Sinisilmäisyydessäsi unohdat, että lyhyessä ajassa Manngard on menettänyt kaksi toimitusjohtajaa, kaksi hallitusta,yhden urheilutoimenjohtajan ja liudan asiantuntijoita. Tähän "riitaan tarvitaan kaksi osapuolta" -perusteluun voisi ehkä uskoa, jos yksi hallitus olisi lyönyt hanskat tiskiin, mutta kun jopa Lagerstamin kaltainen aina Manngardille lojaalisena pysynyt mies jättää hallituspaikkansa, niin kyseessä ei todellakaan ole neuvottelutaktiikasta tai vastaavasta liike-elämään kuuluvasta strategiasta.

Me muutamat näille sivuille kirjoittavat Ilves-fanit voimme väitellä asioista loputtomiin, mutta huolestuttavinta nykytilanteessa on se, että ns. taviskannattajien joukossa on aivan ilmiselvästi kiteytynyt ajatus, jonka voisi kirjoittaa vaikkapa tähän muotoon:

"Ei enää euroakaan sille Manngardille!"
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Kyllä Ilves-Hockey Oy on todennäköisesti ikuisesti sidottu Manngardiin. Siellä taustalla on niin erikoisia sopimuksia välillä Ilves-Hockey Oy ja Manngard, että ei kukaan halua tuota yhtiön osakekantaa hankkia, vaikka se olisi jollain ilveellä edes mahdollista. Nuo edellä mainitut sopimukset aiheuttivat eronneen hallituksen lähtemisen

Asian voi oikeastaan selittää näin: Vincent Manngard on Ilvestä pahasti jäytävä syöpä ja Ilves-Hockey on sen etäpesäke, jota ei saa tuosta mitenkään nipsaistua irti.
 

Nagyanya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool, Detroit Red Wings
Jos upporikas mies on sijoittanut suuria summia toisella puolella maailmaa sijaitsevaan kiekkoseuraan, ei hänellä ole mitään keinoja saada tuhlattuja pääomiaan takaisin. Kun omistusta yritetään järjestellä uudelleen, on kyse neuvotteluista, ei "kiristyksestä".
Ottamatta nyt enempää kantaa asiaan, mutta neuvotellakin voi monella tapaa. Se on sitten katsojan silmissä, mikä on oikea tapa. Kuten ollaan nähty niin mielipiteet riippuvat täysin siitä miltäpuolelta näitä neuvotteluja katsotaan. Mun mielestä yritys oli jopa härski, voi olla toki että mahdollinen "vallankaappaus" sitä vaatiikin
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Köykkä-Luopa - 194cm

Ainoa kookkaampi pelaaja.

Muut on keskimittasia. Ja pelityylistä EI löydy rouhiatyyppistä voimahyökkääjää. Pääasiassa taitopelaajiksi luokiteltavia pelintekijöitä, ei maalinedessä seisojia. Keskimittanen SM liigapelaaja on 183-senttinen ja painoltaan 86 kiloa.


But kun Kunto sanoo, että junnutuotanto ei ole ongelma, ei minulla todellakaan ole kompetenssiä vastaan väittää.. yksipuolisena olen sitä pitänyt.

Totuus on kuitenkin se, että konttaamisen syyt ovat Hockey Oy:n rakenteessa.. tai siis sen puutteessa, josta syystä minkäännäköstä jatkuvuutta ei synny milläään osa-alueella. Ja kyllä, olen yksioikoisesti sitä mieltä, että tilanne ratkeaa vain Vinnein poistumisella, joko vapaaehtoisesti tai "pakolla" (esim konkurssi, Ry.n oman seuran perustamisen tms. radikaalin liikkeen kautta)

Vinnie on maalannut itsensä nurkkaan, Who Cares miten ja miksi tai kenen ajamana, siellä on, ja poispääsyä ei näy.

Viimeisen episodin voisi kiteyttää ihan luottamuskysymykseksi (koska faktoja ei kenelläkään ole, tai ne joilla on, eivät uskalla niitä avata)

Kumpaan Sinä luotat Ilveksen etua ajatellessasi, Vincent Mangardiin vai Jyrki Lumpeeseen?
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ottamatta nyt enempää kantaa asiaan, mutta neuvotellakin voi monella tapaa. Se on sitten katsojan silmissä, mikä on oikea tapa. Kuten ollaan nähty niin mielipiteet riippuvat täysin siitä miltäpuolelta näitä neuvotteluja katsotaan. Mun mielestä yritys oli jopa härski, voi olla toki että mahdollinen "vallankaappaus" sitä vaatiikin

Siis mikä oli härskiä?

Tapa jolla Meskanen ajettiin ulos?

Tapa jolla Lagerstam jätti hallituksen?

Kummankin toimarin ero?



Manngardien suurieleinen lähtö hallituksesta, mitä ei sitten ollut tapahtunutkaan?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mun mielestä yritys oli jopa härski, voi olla toki että mahdollinen "vallankaappaus" sitä vaatiikin

Mikä yritys? Vai heilutteletko vain käsiäsi?

Jos tiedät, mitä yritettiin, niin anti tulla vaan.. vai kastuuko omat sukat?

On se kumma kuinka Hockey Oyn tapahtumat eivät kestä päivänvaloa, eli avointa tiedottamista.

Ja se olisi vasta se ensimmäinen askel... Liikesalaisuuksista kun ei kiakkoyrityksessä voi puhua, tai jos voi, ollaan väärällä vuosituhannella.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ainoa kookkaampi pelaaja.
Kumpaan Sinä luotat Ilveksen etua ajatellessasi, Vincent Mangardiin vai Jyrki Lumpeeseen?
En kumpaankaan ennen kuin he astuvat esiin ja kertovat miksi tuo kriisi syntyi. En ymmärrä mitkä ovat eronneella puolella sellaiset syyt, ettei kukaan kerro niitä julki, ellei sielläkin ole tapahtunut jotain julkaisukelvotonta.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kumpaan Sinä luotat Ilveksen etua ajatellessasi, Vincent Mangardiin vai Jyrki Lumpeeseen?




Asian ytimessä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös