Avaatko hiukan ajatuskulkuasi, kiitos.Lähinnä niitä voivottelen, joita esim. vastaaminen tämän ketjun kysymykseen ei voisi vähempää kiinnostaa.
Avaatko hiukan ajatuskulkuasi, kiitos.Lähinnä niitä voivottelen, joita esim. vastaaminen tämän ketjun kysymykseen ei voisi vähempää kiinnostaa.
Toki. Näen asian niin, että ne, jotka Jumalan kiivaasti kieltävät, etsivät totuutta kiihkeästi, ja joskus he törmäävät sitten Jumalan rakkauteenkin tavalla tai toisella. Mutta ne, jotka eivät edes yritä etsiä, eivätkä asiasta välitä, niiden on varmaan hankalampi löytää sitten elämäänsä esim. Jumalan rakkautta ja sitä kautta toivoa ja tarkoitusta, jota esim. kristityt rukoilevat kaikille. Eikös siellä Raamatussa sanota, että anova saa, etsivä löytää, kolkuttavalle avataan, jne.?Avaatko hiukan ajatuskulkuasi, kiitos.
Mulle ei valitettavasti aukea, miksi pitäisi löytää Jumalan rakkautta. Jos ei yritä etsiä eikä välitä, se voi johtua vaikkapa siitä, että on henkisesti täydellisesti tasapainossa itsensä ja ympäröivän maailmankaikkeuden kanssa. Mitä voivoteltavaa siinä on? Enkä pysty myöskään rinnastamaan tuota kiivaasti kieltämistä kiihkeän etsimisen kanssa. Minä esimerkiksi en etsi mitään totuutta. Ei minun tarvitse. Valheita sen sijaan en niele pureksimatta. Jos minulle väitetään, että Jumala on olemassa, otan sen 100 % valheena.Toki. Näen asian niin, että ne, jotka Jumalan kiivaasti kieltävät, etsivät totuutta kiihkeästi, ja joskus he törmäävät sitten Jumalan rakkauteenkin tavalla tai toisella. Mutta ne, jotka eivät edes yritä etsiä, eivätkä asiasta välitä, niiden on varmaan hankalampi löytää sitten elämäänsä esim. Jumalan rakkautta ja sitä kautta toivoa ja tarkoitusta, jota esim. kristityt rukoilevat kaikille. Eikös siellä Raamatussa sanota, että anova saa, etsivä löytää, kolkuttavalle avataan, jne.?
Kyllä se menee ihan toisin päin. Kun ihminen löytää jotain, lakkaa hän sen jälkeen sitä etsimästä. En mä ainakaan jatka autonavainten etsimistä sen jälkeen kun ne pöydän alta olen löytänyt. Eikä kertaakaan ei ole vielä käynyt niin, että avaimet olisivat itsestään lennähtäneet sieltä pöydän alta käteeni, kun olen kyllästynyt etsimiseen ja retkahdan sohvalle lepäämään.En nyt muista mistä olen joskus kuullut semmoisen jutun että ihminen löytää silloin kun lakkaa etsimästä. Minusta se on aika hyvin sanottu.
Toki. Näen asian niin, että ne, jotka Jumalan kiivaasti kieltävät, etsivät totuutta kiihkeästi, ja joskus he törmäävät sitten Jumalan rakkauteenkin tavalla tai toisella. Mutta ne, jotka eivät edes yritä etsiä, eivätkä asiasta välitä, niiden on varmaan hankalampi löytää sitten elämäänsä esim. Jumalan rakkautta ja sitä kautta toivoa ja tarkoitusta, jota esim. kristityt rukoilevat kaikille. Eikös siellä Raamatussa sanota, että anova saa, etsivä löytää, kolkuttavalle avataan, jne.?
Ala käymää säännöllisesti vaikka jossain meditointiretriiteillä tai vastaavissa. Tietynlaisesta spirituaalisuudesta ja hyvinvoinnista elämän eri osa-alueilla on aika vahvaa näyttöä. Epäilen aika vahvasti, ettäkö positiiviset puolet itsessään olisivat mitenkään kytköksissä johokin harhaiseen jumalolentoon. Huomattavasti todennäköisimmin positiiviset vaikutukset pohjautuvat yhteisöllisyydestä, säännöllisistä yhteisistä aktiviteeteista, yhteenkuuluvuuden tunteesta ja niistä tunteista, jota saa olemalla osana jotain yksilöä suurempaa tarkoitusta tai päämäärää. Noita asioita on varsin helppo harjoittaa ilman mitään uskonnollisia kytköksiä ja voin lyödä mistä tahansa vetoa, että ne tuottavat vähintään yhtä paljon hyvinvointia kuin viikoittainen kirkkoreissu.. Olisi varmaan helpompi elää, jos uskoisi. Mutta toisaalta on mukavaa omistaa rationaaliseen ajatteluun kykenevät aivot. Minusta monet kristilliset opetukset ovat ihan fiksuja elämänohjeita, mutta eihän niiden noudattamiseen mitään satuolentouskoja tarvita.
Mä pidän autonavaimia aina samassa lipaston laatikossa. Tiedän, että ne ovat siellä. Ei tarvitse etsiä eikä löytää.Kun ihminen löytää jotain, lakkaa hän sen jälkeen sitä etsimästä. En mä ainakaan jatka autonavainten etsimistä sen jälkeen kun ne pöydän alta olen löytänyt.
Joo tuo on ihan hyvä idea, paitsi jos on jossain vaiheessa vaimoa tai tyttöystävää tai miespuolista vastaavaa, jotka avaimia käyttävät, nin ne eivät välttämättä aina pysy siellä lokerossa. Taskustakin ne saattavat aina välillä jonnekin lipsahtaa, jossei kotiintulon jälkeen ihan heti viitsi sinne lipastoon niitä laittaa. Onnea kuitenkin sinulle, veljeni, kun olet löytänyt sisäisen rauhan avainten etsinnän suhteen.Mä pidän autonavaimia aina samassa lipaston laatikossa. Tiedän, että ne ovat siellä. Ei tarvitse etsiä eikä löytää.
Ne asiat, joihin voi itse vaikuttaa, kannatta minusta laittaa järjestykseen. Vaikka mulla roikkuu kotiavaimet eteisen koukussa ja autonavaimet ovat siellä, mihin ne kuuluvatkin, ei hauku väärintoimijoita syntisiksi. Sekin on toisaalta ihan määrittelykysymys. Onhan se tavallaan syntiä olla pitämättä huolta järjestyksestä, mutta en silti lähettäisi väärinsäilyttäjiä roviolle kuoleman koittaessa. Olennaista tuossa määrittelyssä on, kuka sen synnin määrittää. Mulla on teille uutinen: ihminen on ihan itse määritellyt ne synnit ja käskyt. Ne on vain naamioitu idiootteja tai muuten vaan heikompaa ainesta varten jonkin ylemmän voiman lähettämiksi käskyiksi. Valtapelistä siinä on oikeasti vain kyse. Tai ei kai tämä mikään uutinen ollut. Toiset tietävät tämän ennestään (tai eivät välitä paskaakaan koko asiasta, ihan hyvä asenne sekin) ja ne toiset eivät suostu uskomaan tätä faktaksi. Ovat lukeneet jostain parempaa tietoa.Onnea kuitenkin sinulle, veljeni, kun olet löytänyt sisäisen rauhan avaintenetsinnän suhteen.
Juu, kuvailemasi tarkoittaa samaa asiaa mitä ajoin takaa.Kyllä se menee ihan toisin päin. Kun ihminen löytää jotain, lakkaa hän sen jälkeen sitä etsimästä. En mä ainakaan jatka autonavainten etsimistä sen jälkeen kun ne pöydän alta olen löytänyt. Eikä kertaakaan ei ole vielä käynyt niin, että avaimet olisivat itsestään lennähtäneet sieltä pöydän alta käteeni, kun olen kyllästynyt etsimiseen ja retkahdan sohvalle lepäämään.
Minulle tuollaista tasapainoa ei ole suotu (valitettavasti?). Kovin kiinnostaa, että mikä on kaiken takana, miksi olemme täällä, mitä millään on merkitystä, miksi mitään yleensä on olemassa, jne. Kai se elämä olisi helpompaa jos eivät moiset asiat painaisi mieltä ja jotenkin voisi vain elää välittämättä miksi mitään tapahtuu missään. Antaa vaan tapahtua ja sitten "let's deal with it". Ehkä suurin osa ihmisistä elää juuri tuolla tavalla? Elät tai kuolet, ei paljon väliä. Vaan joillekin meistä on "kannettavaksi ristiksi" annettu se, että kovin kiinnostaa miksi. Tai miten. Kuinka kauan. Jne. Minua kiehtovat mahdollisina vastauksen antajina tiede ja kristinusko, mutta ehkä se vastaus löytyy jostain toisesta uskonnosta tai vaikkapa filosofiasta tai taiteesta (kuten Esko Valtaoja väittää). Jään siinä tapauksessa totuuden tietämisen ulkopuolelle. Monet varmaan sanovat tässäkin kohtaa, että väliäkö tuolla.Mulle ei valitettavasti aukea, miksi pitäisi löytää Jumalan rakkautta. Jos ei yritä etsiä eikä välitä, se voi johtua vaikkapa siitä, että on henkisesti täydellisesti tasapainossa itsensä ja ympäröivän maailmankaikkeuden kanssa.
Ala käymää säännöllisesti vaikka jossain meditointiretriiteillä tai vastaavissa. Tietynlaisesta spirituaalisuudesta ja hyvinvoinnista elämän eri osa-alueilla on aika vahvaa näyttöä. Epäilen aika vahvasti, ettäkö positiiviset puolet itsessään olisivat mitenkään kytköksissä johokin harhaiseen jumalolentoon. Huomattavasti todennäköisimmin positiiviset vaikutukset pohjautuvat yhteisöllisyydestä, säännöllisistä yhteisistä aktiviteeteista, yhteenkuuluvuuden tunteesta ja niistä tunteista, jota saa olemalla osana jotain yksilöä suurempaa tarkoitusta tai päämäärää. Noita asioita on varsin helppo harjoittaa ilman mitään uskonnollisia kytköksiä ja voin lyödä mistä tahansa vetoa, että ne tuottavat vähintään yhtä paljon hyvinvointia kuin viikoittainen kirkkoreissu.
Uskovaiset ovat harvemmin tasapainoisia ihmisiä.Minulle tuollaista tasapainoa ei ole suotu (valitettavasti?).
Noh, vaikka itse en enää uskisjoukoissa seisokaan, on tähän provoon pakko tarttua, koska paskaahan sinä kirjoitat. Tästä on aika paljonkin dataa ihan sekulaarin tutkimuksen puolelta, että uskovaiset ovat keskimäärin tasapainoisempia, onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä, kuin eikkarit. Enkä minä sitä ihmettele ollenkaan, kun lähtökohta on se, että tämä maallinen taivallus on vain pieni osa kokonaisuutta, ja vaikka se menisikin ilman mammonaa ja mainetta, jossain vaiheessa kruunu kirkastuu kuitenkin. Stressi ja tyytymättömyys omaa elämään on vähäisempää, seurakuntaporukoissa on usein varsin heterogeenistä porukkaa sosioekonimisesti ja päämäärät ovat yhteisiä, aika selkeä peli mun mielestäni. Rajoittavia tekijöitä on toki vaikka kuinka paljon, mutta niitä ei sellaiseksi jengin sisällä koeta.Uskovaiset ovat harvemmin tasapainoisia ihmisiä.
Jotenkin minua kismittää se, että rationaalisuus ja tiedeusko jotenkin nähdään uskonnon poissulkevana, tai päinvastoin. Jos nyt olen jotakin noista ns. pyhien kirjoituksista ymmärtänyt, niin niissä painotetaan hyvinkin paljon rationaalista ajattelua ihmisen elämässä. Mutta jos Jumala on olemassa, niin eihän se asia (siis Jumalan olemassalo tai olemattomuus) silloin rationaalisella ajattelulla selviä. Jos se pelkästään ajattelulla ja rationaalisella päättelyllä selviäisi, niin ihminen olisi kai Jumalan kaltainen tai tätä suurempikin, ja ymmärtäisi kaiken Jumalan lailla tai ehkä jopa Häntä paremmin (uskonnollisissa kirjoissa tuota asennetta kutsutaan ylpeydeksi, "minä tiedän miten asiat ovat"). Joten kai rationalistit lähtevät liikkeelle siitä, että Jumalaa ei ole olemassa, ja sen jälkeen sitten kaikki onkin rationaalisesti pääteltävissä, ainakin periaatteessa. Mutta tuon täytyy kai olla olettamus, että Jumalaa ei ole olemassa. Kuten tässäkin ketjussa on moneen otteeseen todettu, niin Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa meillä olevan informaation perusteella rationaalisesti, mutta ei myöskään Hänen olemassa olemattomuuttaan. Ja uskon, että tuossa tilassa asiat jatkuvatkin. Jokainen voi valita mitä uskoo tai tutkii ja mikä kiinnostaa, jos mikään.
Tuon olemassaolon merkityksen pohtiminen on minusta yhtä mielekästä kuin miettiä jotain kesän ukonilmaa? Miksi eilen oli ukkosta? Mikä on salaman elämän tarkoitus? Minä olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että "miksi" on yleensä täysin tarpeeton kysymys. Me olemme täällä jonkin seurauksena, emme mistään erityisestä syystä. Ukkosvertaus on sikäli relevantti, että ennenvanhaan ukkosta yritettiin selittää Jumalan vihalla. Tuohon selitykseen kukaan ei taida enää vakavissaan uskoa.Minulle tuollaista tasapainoa ei ole suotu (valitettavasti?). Kovin kiinnostaa, että mikä on kaiken takana, miksi olemme täällä, mitä millään on merkitystä, miksi mitään yleensä on olemassa, jne. Kai se elämä olisi helpompaa jos eivät moiset asiat painaisi mieltä ja jotenkin voisi vain elää välittämättä miksi mitään tapahtuu missään. Antaa vaan tapahtua ja sitten "let's deal with it". Ehkä suurin osa ihmisistä elää juuri tuolla tavalla? Elät tai kuolet, ei paljon väliä. Vaan joillekin meistä on "kannettavaksi ristiksi" annettu se, että kovin kiinnostaa miksi. Tai miten. Kuinka kauan. Jne. Minua kiehtovat mahdollisina vastauksen antajina tiede ja kristinusko, mutta ehkä se vastaus löytyy jostain toisesta uskonnosta tai vaikkapa filosofiasta tai taiteesta (kuten Esko Valtaoja väittää). Jään siinä tapauksessa totuuden tietämisen ulkopuolelle. Monet varmaan sanovat tässäkin kohtaa, että väliäkö tuolla.
Ei tiede välitä, se vain selittää parhaansa mukaan. Ihmisellä on taipumus hakea noita merkityksiä ja selityksiä ja harrastaa välittämistä ja moraalisten normien määrittämistä.Joskus ajattelenkin, että tieteen kannalta ajateltuna maailmankaikkeus ei varmaankaan paljon välitä, elääkö joku Jaska Jokunen täällä joskus ja kuinka kauan. Ei se muuta asioita miksikään maailmankaikkeuden mittakaavoissa. Maailmankaikkeus jatkaa samaan tahtiin riippumatta jonkun Jaska Jokusen elämästä. Tai vaikkapa miljardien Jaska Jokusten elämistä. Kun joskus esittelin tällaista elämänfilosofiaa ystäväpiirilleni, niin sitä kauhisteltiin jotenkin siihen tyyliin, että olen täysin sydämetön ihminen (koska siis isossa mittakaavassa minun ymmärtämäni mukaan millään ihmisten elämisillä ei ole mitään väliä).
Minä olen sen sortin rationalisti, etten yritä keksiä selityksiä ja merkityksiä asioille, jotka eivät sitä kaipaa. Jos on asioita, joita en ymmärrä, en edes teeskentele ymmärtäväni niitä. Enpä kyllä pahemmin mietikään niitä, koska mielenkiintoni ei siihen riitä. Onneksi jonkun toisen mielenkiinto riittää, muuten emme saisi uutta tietoa jälkipolvien ihmeteltäväksi ja tulevan tieteellisen tutkimuksen pohjaksi. En etsi mitään tietä minnekään enkä usko kuoleman jälkeiseen elämään. Tiede on todistanut täysin aukottomasti, että ihminen on kehittynyt ihan samalla tavalla kuin kaikki muukin elollinen elämä tällä pallolla. Vajaat neljä miljardia vuotta sitten olimme kollektiivisesti yhtä lajia. Siitä sitten vain miettimään, että mikäs sen molekyylin elämän tarkoitus silloin oikein olikaan. Mikä oli oiken ja mikä väärin tuohon aikaan? Kuinka merkityksellinen naapurimolekyylin elämä oli? Löysikö kukin molekyyli Jumalan (jonka siis "ihmisen kuvana" piti tuohon aikaan muistuttaa molekyyliä melko tarkalleen)? Vai oliko jo tuohon aikaan epäileviä molekyylejä, jotka eivät uskoneet ylempiin voimiin? Kuulostanko kyyniseltä?Toisaalta sitten uskonnon kannalta jokaisen ihmisen elämä on hyvinkin merkityksellinen, ja kristinuskon Jumala toivoo loppuun asti ihmisen löytävän tien Hänen luokseen (ja siitä huolimatta, että Hän tietää/tiesi/on aina tietävä ihmisen koko elämän alusta loppuun, niin ihmisellä on silti se valinnan vapaus). Jotenkin minua kismittää se, että rationaalisuus ja tiedeusko jotenkin nähdään uskonnon poissulkevana, tai päinvastoin. Jos nyt olen jotakin noista ns. pyhien kirjoituksista ymmärtänyt, niin niissä painotetaan hyvinkin paljon rationaalista ajattelua ihmisen elämässä. Mutta jos Jumala on olemassa, niin eihän se asia (siis Jumalan olemassalo tai olemattomuus) silloin rationaalisella ajattelulla selviä. Jos se pelkästään ajattelulla ja rationaalisella päättelyllä selviäisi, niin ihminen olisi kai Jumalan kaltainen tai tätä suurempikin, ja ymmärtäisi kaiken Jumalan lailla tai ehkä jopa Häntä paremmin (uskonnollisissa kirjoissa tuota asennetta kutsutaan ylpeydeksi, "minä tiedän miten asiat ovat"). Joten kai rationalistit lähtevät liikkeelle siitä, että Jumalaa ei ole olemassa, ja sen jälkeen sitten kaikki onkin rationaalisesti pääteltävissä, ainakin periaatteessa. Mutta tuon täytyy kai olla olettamus, että Jumalaa ei ole olemassa. Kuten tässäkin ketjussa on moneen otteeseen todettu, niin Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa meillä olevan informaation perusteella rationaalisesti, mutta ei myöskään Hänen olemassa olemattomuuttaan. Ja uskon, että tuossa tilassa asiat jatkuvatkin. Jokainen voi valita mitä uskoo tai tutkii ja mikä kiinnostaa, jos mikään.
Mielipidepalstahan tämä on. Minulla on mielipide tästä asiasta. Kaikista ei ole.@Leon:ilta kysyisin vielä, jos et ole etsimässä mitään, niin miksi tämä ketju kiinnostaa sinua? Vai tuletko tänne vain "todistelemaan", että Jumalaa ei ole olemassa? Ja mistä tiedät, kuten ylhäällä kerroit, että ihminen on määritellyt käskyt ja synnit ja tehnyt sen lähinnä meille idiooteille ja että kysymys on vain valtapelistä? Ja aikaisemminkin olen kysynyt, että miksi kirjoittaa moisia käskyjä ja määritelmiä pyhiin kirjoihin jälkipolville, kun ne eivät enää sitä omaa valtaa mitenkään vahvista, kun makaat siellä haudassasi? Vai onko kyseessä vain raaka käytännön pila, että hah haa, saavat sitten jälkipolvien idiootitkin kitua, kun kehitin nämä käskyt joita ne idiootit sitten lukevat ja yrittävät seurata? Toisaalta kai noita Raamatun auktoriteetteja pidetään satuolentoina sinun mielestäsi, joten ei niistä kai kukaan mitään kuolematonta mainettakaan itselleen saanut, kun ei oikein varmasti tiedetä, että kuka kehitti nuo käskyt ja synnin määritelmät. Miksi siis edes vaivautua niiden määrittelemisiin?
Uskonnolla yleensä kompensoidaan tuota tasapainottomuutta. Lopputulos voi olla se, että uskovaiset jopa keskimäärin tasapainoisempia, mutta kaikki perustuu vain ja ainoastaan tuohon uskontoon. Hyvänä esimerkkinä ovat esim. vankilassa uskoon tulleet jotka ovat sitten lopettaneet keppostelut. Toinen hyvä esimerkki on dena joka lopettaa dokaamisen uskonnon voimalla. Elli tasapaino perustuu vain ja ainoastaan uskontoon, muuten meno voisi olla hurjaa.Noh, vaikka itse en enää uskisjoukoissa seisokaan, on tähän provoon pakko tarttua, koska paskaahan sinä kirjoitat. Tästä on aika paljonkin dataa ihan sekulaarin tutkimuksen puolelta, että uskovaiset ovat keskimäärin tasapainoisempia, onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä, kuin eikkarit. Enkä minä sitä ihmettele ollenkaan, kun lähtökohta on se, että tämä maallinen taivallus on vain pieni osa kokonaisuutta, ja vaikka se menisikin ilman mammonaa ja mainetta, jossain vaiheessa kruunu kirkastuu kuitenkin. Stressi ja tyytymättömyys omaa elämään on vähäisempää, seurakuntaporukoissa on usein varsin heterogeenistä porukkaa sosioekonimisesti ja päämäärät ovat yhteisiä, aika selkeä peli mun mielestäni. Rajoittavia tekijöitä on toki vaikka kuinka paljon, mutta niitä ei sellaiseksi jengin sisällä koeta.
Tämä on vähän niin kuin sanoisi, että hyväkuntoisuus perustuu vain ja ainoastaan liikuntaan. Lopputulos voi olla se, että liikuvat ihmiset ovat jopa keskimäärin parempikuntoisia, mutta kaikki perustuu vain ja ainoastaan liikuntaan, muuten meno voisi olla aika hidasta.Uskonnolla yleensä kompensoidaan tuota tasapainottomuutta. Lopputulos voi olla se, että uskovaiset jopa keskimäärin tasapainoisempia, mutta kaikki perustuu vain ja ainoastaan tuohon uskontoon
Jotkut hakevat tasapainoa uskonnosta, jotkut nettikirjoittelusta ja urheilusta. Jokaisen ihmisen, myös sinun, psyykkinen terveys riippuu sataprosenttisesti tasapainottavista ympäristötekijöistä, vaikka ne olisivatkin hieman epämääräisempiä ja moniulotteisempia kuin uskonto. Jos uskot voivasi elää ilman ulkoisia tasapainottavia tekijöitä, mene vaikka pariksi vuodeksi elämään kymmenen neliön pilkkopimeään huoneeseen, jonne annetaan vain vettä ja ruokaa, ja katso kuinka terveenä siellä ollessasi pysyt. Pienenä vinkkinä voin sanoa, että et kovinkaan terveenä.Itsehän tarkoitin juuri sitä että uskonnolla haetaan elämään tasapainoa. Kaikki taas eivät sitä tarvitse.
Jep, tuo on totta, että usko toimii noissa tapauksissa tasapainottavana tekijänä ja näillä on yliedustus porukassa vrt. keskiarvo. Toki sitten on tuhansia ja tuhansia taviksia, joille usko ei ole mikään päihteiltä pelastava tekijä. Eivät hekään tarvitse erityistä tasapainoa arkeensa, usko on vain osa sitä.Uskonnolla yleensä kompensoidaan tuota tasapainottomuutta. Lopputulos voi olla se, että uskovaiset jopa keskimäärin tasapainoisempia, mutta kaikki perustuu vain ja ainoastaan tuohon uskontoon. Hyvänä esimerkkinä ovat esim. vankilassa uskoon tulleet jotka ovat sitten lopettaneet keppostelut. Toinen hyvä esimerkki on dena joka lopettaa dokaamisen uskonnon voimalla. Elli tasapaino perustuu vain ja ainoastaan uskontoon, muuten meno voisi olla hurjaa.
Itsehän tarkoitin juuri sitä että uskonnolla haetaan elämään tasapainoa. Kaikki taas eivät sitä tarvitse.
Tavallaan kiva seurata, että sinulla riittää syvää intohimoa ja kiinnostusta uskontojen suhteen, varsinkin Kristinuskon. Tulee mieleen esim. Paavali tai fanittamani Isä Seraphim Rose. Edellinen vainosi kristittyjä koko sydämestään ja sielustaan, kunnes jotakin tapahtui...jälkimmäinen vaati Jumalaa näyttämään itsensä ja oli kiihkeä ateisti, kunnes löysi jotakin muuta.
Lähinnä niitä voivottelen, joita esim. vastaaminen tämän ketjun kysymykseen ei voisi vähempää kiinnostaa.
Jos uskot voivasi elää ilman ulkoisia tasapainottavia tekijöitä, mene vaikka pariksi vuodeksi elämään kymmenen neliön pilkkopimeään huoneeseen, jonne annetaan vain vettä ja ruokaa, ja katso kuinka terveenä siellä ollessasi pysyt.
Mitähän ne erämaissa erakkona asuneet sitten löysivät joskus ajanlaskun alkuaikoina, kun tämä mietiskelemään vetäytyminen oli muodissa? Siihen taisi usein vielä liittyä se että piti elää äärimmäisessä köyhyydessä ja monien kohdalla vielä riuduttaa itsensä lähes nälkäkuoleman partaalle. Tuon köyhyydessä elämisen vielä ymmärrän, mutta itsensä nälkiinnyttämistä en.Erakot on poikkeustapauksia.