Tämä on pikuisen pitkälle vedettyä. Suomalaisessa oikeusprosessissa esimerkiksi yhdenkin silminnäkijän todistus voi riittää todistamaan kiistellyn tapahtumien kulun. Jumalan olemassaolon puolesta todistavia löytyy Suomestakin hirvittävän suuri joukko ihmisiä. Maailman mitassa puhutaan todennäköisemmin miljardeista kuin sadoista miljoonista. En olisi valmis väittämään, että heidän totuutensa olisi vähemmän arvokas kuin vaikkapa sinun edustamasi totuus. Lisäksi en olisi valmis noin vain toteamaan, että inhimillisen todistuksen arvo on nolla, varsinkaan silloin kun löytyy noin monta todistajaa. Eli eletään miten eletään ja annetaan muiden elää tavallaan.
Tieteellinen käsitys totuudesta on erilainen kuin uskollinen totuus. Tiede ei puhu koskaan totuudesta, koska tieteessä puhutaan aina vain sen hetkisen totuuden, josta usein käytetään vielä sanaa "tieto", mukaisesti. Tiede on aina matkalla kohti tietoa, mutta tiede on valmis muuttamaan, muuntamaan ja järjestelmään tietoa uudestaan, kun se saa lisätietoa. Totuus on tieteen päämäärä, mutta sinne pyritään pala kerrallaan, toistettavien ja todistettavien teorioiden avulla, jotka jokainen voi todeta eli tiede kestää ns. kuumotusta ja kritiikkiä.
Uskonnollisen totuuden lähtökohta ja näkökulma taas on se, että totuus on jo olemassa, joten uskollisen totuuden tavoittelu ei edes ole mitään tavoittelua, koska uskonnollisen totuuden lähde on raamattu ja sitä kautta uskonto katsoo omistavansa totuuden ja sillä on jo koko totuus. Uskonnon totuus eroaa merkittävästi tieteellisestä tiedosta, koska lähtökohta on totuus, joka ei ole pirstaleinen vaan kokonaisuus. Tieteellinen totuus on pirstaleinen ja ikuinen palapeli, jossa yhdellä palalla saadaan korkeintaan vähän seuraavaa ja ehkä kolmatta, mutta uskonnollinen totuus on jo siellä aivan ytimessä, joten sinänsä mitään tehtävää matkaa ei ole.
Ihmisellä taas on jonkinlainen aito halu ymmärtää, josta kumpuaa lähes kaikki ihmisen vuorovaikutteisuus. Siis aidosta kiinnostuksesta ympäröivään maailmaan ja todellisuuteen. Uskonnollisen totuuden ongelma on se, että todellisuus ja ympäröivä maailma on ollut kautta historian jonkinlaisella törmäyskurssilla uskonnollisen totuuden kanssa. Nykymaailma (erit. läntinen maailma) on nykypäivänä jo täydellisellä törmäyskurssilla uskollisen totuuden kanssa. Yleensä uskonnollisen logiikan ongelma onkin siinä, että totuuden luonnollinen rakenne (todistusaineisto, toistettavuus, näytettävyys ja läpinäkyvyys) eivät missään nimessä kuulu uskonnolliseen totuuteen, jolloin monesti erityisesti fundamentalistiset tulkinnat uskonnosta jonkin verran yrittävät tulla tieteen reviirille eli lähdetään tekemään uskonnosta tieteellisellä logiikalla todistusaineistoa, mutta tieteellisen lähtökohdan totuuden ollessa jo lähtökohtaisesti täysin joustamaton tilanne muuttuu mahdottomaksi.
Uskonto on uskonto. Nimensä veroinen. Uskoo kuka uskoo, se joka ei usko, se ei usko. Ei sille mitään voi. Mutta totuus on hyvin subjektiivinen asia ja se, mikä on jollekin totta ei välttämättä ole sitä toisille. Vaikka miljardi ihmistä maailmassa julkisesti myöntäisi uskovansa jumalaan, se ei sinänsä ole mikään todiste yhtään mistään. Aurinkokin on teknisesti ottaen läheltä katsottuna punainen, mutta hirveän usein se miellettään keltaiseksi. Kukas tässä on oikeassa? Jos miljardin ihmisen mielestä totuus on jumala ja toisen miljardin mielestä ei niin kumpikaan asioista ei tämän takia muutu todeksi. Oikeastaan ainoa mitä tuollaisesta voidaan sanoa, joka on varmasti totta on se, että joku tulee varmasti pettymään joskus, koska todella moni tulee olemaan väärässä, meni asia sitten suuntaan tai toiseen.
Totuuksia on yhtä monta kuin ihmisiä. Jos lähdetään miettimään objektiivista totuutta niin tieteelliset keinot ovat ainoat keinoat, joilla subjektiviisuus voidaan poistaa ja lisätä objektiviisuutta (muut voivat tekemällä samoja tutkimuksia ja suorittamalla ne samanlaisella tavalla saada samanlaisia tuloksia) kun taas uskonnollisten ajatusten kohdalla on lähes mahdotonta, että kaksi ihmistä voisi saada samankaltaisia tuloksia.