Mielestäni on perusteltua esittää olettamus, että jumalaa ei ole. Perusteluja asialle on turha edes esittää. Lähtökohta asialle, jota kukaan ei voi aistia mitenkään fyysisesti on se, että asiaa ei ole olemassa. Jos kuitenkin jonkun mielestä jumala on olemassa, hänellä on velvollisuus asia muille todistaa. En näe mitenkään mielekkäänä sitä, että ihmiset, jotka eivät usko jumalaan, rupeavat jotain todistelemaan, koska heidän ei sitä tarvitse tehdä, kun he eivät ylipäätään väitä mitään.
Et voi argumentoida, jos et väitä mitään. Argumentti "Jumala on olemassa" sisältää sellaisen olettamuksen, joka vaatii perusteluja ja näyttöjä. Väite "Jumalaa ei ole olemassa" ei sinänsä vaadi mitään argumentointia tai perusteluja, koska väite sisältää jo ajatuksen, että näyttöä ei ole.
Kuitenkin jokaisella on täysi oikeus uskoa ja tuntea kuten haluaa ja myönnän, että asioita, joita ei voi aistia on kuitenkin olemassa. Sehän on selvää. Mutta sellaisten asioiden syntymekanismit tarvitsee tuntea. Maapallon tapauksessa voimme tiettyyn pisteeseen asti selittää asiat uskottavasti ja tiede pyrkii aina lähemmäs totuutta. Tiede ei ole totuus vaan se on aina matkalla kohti totuutta.
Uskonnon lähtökohta taas on, että totuus tiedetään jo, mutta emme ole matkalla kohti sitä vaan itse asiassa ainoastaan kerromme mikä on totta. Lähtökohtien ero on niin radikaali, että on selvää, että tiede ja uskonto tulevat aina kulkemaan vastakkaisiin suuntiin. Tiede ei sulje uskontoa mitenkään sinänsä pois, koska voihan esim. jumala olla se viimeinen totuus, joka löytyy kaikkien loogisten seinien takaa. Tällä hetkellä kuitenkin emme ole matkalla siihen suuntaan ja tuskin koskaan pääsemmekään, joten pohdinta ei ole kovin mielekästä.
Itse olen agnostikko. Pidän Jumalan olemassaoloa epätodennäköisenä, mutta mahdollisuutta ei voi sulkea myöskään pois. En voi todistaa kumpaakaan ja toisaalta, vaikka voisin, muuttaisiko se jotain minun elämässäni? Ehkä, ehkä ei. Itse ainakin olen todennut, että kaikenlainen uskonnollinen toiminta lamauttaa omaa kuvaani maailmasta, koska uskonnot asettavat olemassa olevalle tietyt raamit, joka rajoittaa ajattelua. Minun mielestäni ajattelun tulee olla suhteellisen rajatonta ja oman ajattelun aliarviointi ja väkisin rajoittaminen ei mielestäni tee ihmiselle hyvää. Ihminen pystyy aidosti ymmärtämään muita, itseään ja ympäristöään vasta kun omat ajatukset ovat avoimet. Minun mielestäni uskonto sulkee ajatuksia, pakottaa ajattelua ja yhdenmukaistaa sitä. Uskonto ei yksinkertaisesti yleensä jätä tilaa ihmiselle ajatella vaan ajatukset ovat muiden ja ihmiset harvoin pohtivat, allekirjoittavatko he toimintaa.
Lopulta tällainen ajattelun yksipuolisuus yleensä johtaa siihen, että ihminen alkaa sitten muokkaamaan ympäristöään vastaamaan ajatteluaan. Ympäristö kun ei välttämättä jaa omia ajatuksia on aina helpompaa olla avoin erilaiselle ajattelulle ja muiden ajattelutavoille. Uskonto yleensä sulkee muut ulos ja jättää ainoastaan yhdenlaisen totuuden jäljelle. Tähän totuuteen ei valitettavasti mahdu koko maailmaa vaan iso osa ihmisistä jää siitä ulos.
