Piispa lässytti rakkaudesta joka vastauksessa, naispappi oli ilmeisesti joku pahvinukke ja tiukkispappi taas kompastui heti alussa omiin vastauksiinsa.
Tuli myös katsottua vaikka tyttäreni kävi vieressä ihmettelemässä että miksi isä katsoo jeesus-juttuja..
Minusta tuossa tuli hyvin ilmi kristikirkon täydellinen ameebamaisuus joka vääntäytyy aina kulloinkin haluttuun muotoon, mikä edustajilleen on edullisempaa. Milloin hyväksytään ja rakastetaan kaikkea, mutta ei kuitenkaan voida sitä ja tätä koska iso kirja niin sanoo tai konklaavi ei ole asiasta tehnyt päätöstä. Tästä huvittavin episodi oli kun ikeniään (nätit kyllä) auliisti esitellyltä naispapilta kysyttiin vihkisikö hän homoparin ja hän vastasi ei vedoten kirkon koodeihin. Vaikka juuri hetkeä ennen hän itse oli "syytettyjen penkillä" toisen papin edessä, joka sanoi ettei nainen voi olla samaisten koodien mukaan pappi.
Jos kerran oikeaoppiset kristityt eivät hyväksy mormoneita sun muita Jeesusta seuraavia kristityiksi niin mitähän mieltä he ovat näistä papeista, jotka eivät todellakaan tuntuneet olevan saman kirkon edustajia. Kuka heistä ei ollut oikea kristitty?
Tuo piispa Björklundin toistelema "rakkaudettomuus" herätti myös meillä hilpeyttä. Miksi ihmeessä oikeaoppisille kristityille tuntuu olevan vaikea puhua ja kokea aggressiiviisuutta, vihaa? Sitähän se "rakkaudettomasti käyttäytyminen" oikeasti on. Naurettavalla kiertoilmaisulla yritetään kaartaa hankalan asian ohi ja olla ilmaisematta "tuomiota" (hyväksyykö vai ei) koska tuomitseminen on tuomittavaa...
Kaikki tämä toki onneksi sataa uskonnottomien laariin ja kristikirkko saa tottua asemansa rapautumiseen, sisältönsä hajaantumiseen ja toivon mukaan omakohtaisen eettisen ajattelun uudelleen arvostukseen kirjaan vetoamisen sijaan.