Minä en oikein ymmärrä miksi näitä ihmisiä, jotka eivät uskoaan mitenkään saarnaa, pitäisi käännyttää. Miksi heidän maailmankuvansa pitäisi rikkoa sivistyksen nimissä?
En edes pyri vastaamaan kysymykseesi vaan kysymyksesi nostatti mieleeni ajatuksia omasta menneisyydestäni jotka tuon nyt esille ja samalla loppuun kirjoitan pienen ajatuksen tämän hetken vladin mietteistä, joten tuomitkaa minut vasta teksti kokonaan luettuanne.
Tästä ei ole kovinkaan montaa vuotta siitä kun olin hyvinkin aktiivinen uskonnonvastustaja ja olin valmis käymään jopa tietyllä tapaa aggressiivisesti uskovaisten kimppuun heidän tuputtaessa uskoaan uskonnottomille tai maallistuneille uskovaisille, joille usko oli vain oikeastaan pieni osa elämää. Voisin kuvitella, että olin tämän ketjun alkuaikoina todella rasittava kirjoittaja toimimalla selkeästi ylemmyydentuntoisesti fundamentalistiuskovia kohtaan ja pitäessäni heitä - anteeksi tuleva ilmaus, minua tyhmempinä. Ja on tunnustettava, että kohtelin myös hiukan halveksuvasti kaikkia uskovaisia, myös sellaisia jotka eivät sitä olisi ansainneet millään muotoa.
Ollakseni täysin rehellinen, kuvittelin tuolloin olevani uskovaisia parempi ja kuvittelin, että minulla on oikeus julistaa "tietoani" heille ja kumota heidän maailmankuvansa kaikkialla ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Keskustellessani tällä palstalla useiden uskovaisten kanssa, olen kuitenkin oppinut näkemään se, että uskostaan huolimatta useimmat - eivät kaikki mutta useimmat - ovat loppujen lopuksi aivan tasavertaisia ihmisiä kanssani ja itsekullakin meistä on omat hyvät ja toisaalta omat huonot puolensa, enkä nyt tarkoita, että se uskovaisuus tai uskonnollisuus olisi se huono puoli. Olen saanut keskustella useiden uskovaisten kanssa, joita olen oppinut arvostamaan heitä mielipiteidensä kautta ja vaikka edelleen olen erimieltä heidän kanssa monesta asiasta, opittuani tuntemaan enemmän heidän "sielunelämää" (pakko käyttää tätä termiä ateistien iloksi) olen oppinut arvostamaan heitä ihmisinä. Ja mikä tärkeintä, he ovat saaneet minut miettimään syvästi omaa asemaani ja miettimään mikä lopulta olen ja millainen ihminen haluan olla.
Olen edelleen uskonnoton - en ateisti vaan ehdottomasti uskonnoton, koska edes kieltämisen kautta uskonnolla ei ole aktiivista roolia elämässäni. Mutta tämä ei estä minua keskustelemasta erilaisten ihmisten kanssa heidän uskosta tai epäuskosta - ateismistaan tai uskonnottomuudestaan. Ja vaikka uskonnoilla uskon tai epäuskon muodossa ei ole roolia elämässäni niin uskonnot kulttuurihistoriallisesti ja psykologisesti sekä useista muista syistä johtuen kiinnostavat minua ilmiöinä ihmiskunnan historiassa ja nykyisyydessä ja spekulatiivisessa muodossa myös tulevaisuudessa.
Ja loppuun, näiden vuosien myötä olen "kasvanut" tai ennemminkin muuttunut sen verran, että ihmisen henkilökohtaista uskoa kohtaan minulla ei ole mitään, eikä minulla ole mitään sitä vastaan kuinka uskoa käsitellään itsekunkin perheissä, mutta
toivottavaa olisi, että itsekukin antaisi lapsen itsensä tehdä valinnan uskon tai uskonnottomuuden välillä. Mutta edelleen olen vastaan kaikkea julkista uskon esilletuontia virallisissa yhteyksissä ja joidenkin tahojen harjoittamaa uskonnon pakkosyöttöä ja lopuksi - peruskoulun tulisi olla uskonnollisesti vapaa vyöhyke, mutta uskontoja kuin myös filosofiaa ja eettisiä arvoja tulisi peruskoulussa kuitenkin opettaa koululaisille mahdollisimman objektiivisesta lähtökohdasta alkaen. Joten kaipa minä olen hiukan muuttunut siitä mitä olin sen kymmenisen vuotta sitten kun paasasin jumalattomuuden ilosanomaa kaikille!
vlad.