Tämä on usein toistuva ajatus uskovilla. Että Ateismi (tai agnostikko) on jokin pohdinnan tai ajattelun tuoma elämänkatsomuksellinen valinta.
Ei se ole. Ei se ole uskonto. Se on olemassa oleva todellisuus kun ihminen syntyy. Ei siihen tarvi hurahtaa tai sitä täydy pohtia (toki, sitä voi pohtia kuten minä teen), mutta lähtökohdiltaan jumalattomuus ON.
Vasta kun ihminen alkaa ajattelemaan ja kyselemään, niin sitten riippuen mitä hänelle kerrotaan hän voi tulla johtopäätökseen Jumala. Sitä ennen jumalaa ei ole.
Syntyessään ihmisellä ei ole jumaluutta, joten kaikki me lähdemme siitä ateismista. Jumaluus on käsitteellinen asia, jonka ymmärtämiseen ihmisaivoilta menee syntymän jälkeen aika kauan.
Sitä olen tässä vain mietiskellyt, että jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mitä tapahtuu Jumalalle, jos/kun ihminen kuolee sukupuuttoon? Siinä vaiheessa ei taida olla enää ketään palvomassa Jumalaa. Mikä onkin ollut minulle melkoinen arvoitus, että miksi sitä ylempää voimaa pitää palvoa?
Raamatun jättäisin pois kaikista näistä pohdinnoista, jossa mietitään korkeamman voiman olemassa oloa. Raamattuhan on ihan silkka satukirja, verrattavissa Kalevalaan. Jesse taas oli aikansa Timo Soini tai L. Ron Hubbard. Mutta paljon mielenkiintoisempaa on kuitenkin pohtia oikeasti tuota korkeampaa voimaa. Jos se on Jumala, aika tunarilta vaikuttaa noin kaikkinensa. Jatkoajan Moderaattoreiltakin saa enemmän vihiä siitä, että joskus jopa kuuntelevat alamaisiaan.Miksi raamattu on epälooginen ja epätäydellinen? Miksi raamattua tulkitaan eri tavalla?
Syntyessään ihmisellä ei ole jumaluutta, joten kaikki me lähdemme siitä ateismista. Jumaluus on käsitteellinen asia, jonka ymmärtämiseen ihmisaivoilta menee syntymän jälkeen aika kauan.
Se on edelleen määrittelykysymys. Ateismikin voi pitää sisällään käsityksen, että jumalia ei ole, jolloin ateisimi ei toimi tässä kohdin. Silloin ateisimi toimii, kun se käsitetään jumaluskon puuttumisena. Agnostismiin sisältyy se, että ei ole tietoa jumalista, mikä myös toimii hyvin tässä kohdin.
Tämä on usein toistuva ajatus uskovilla. Että Ateismi (tai agnostikko) on jokin pohdinnan tai ajattelun tuoma elämänkatsomuksellinen valinta.
Ei se ole. Ei se ole uskonto. Se on olemassa oleva todellisuus kun ihminen syntyy. Ei siihen tarvi hurahtaa tai sitä täydy pohtia (toki, sitä voi pohtia kuten minä teen), mutta lähtökohdiltaan jumalattomuus ON.
Vasta kun ihminen alkaa ajattelemaan ja kyselemään, niin sitten riippuen mitä hänelle kerrotaan hän voi tulla johtopäätökseen Jumala. Sitä ennen jumalaa ei ole.
Mitäs kun mua ei ole koskaan pakkosyötetty uskonnolla, mutta silti olen aina ollut uskossa. Mä en ole ikinä tullut uskoon, vaan tosiaan olen aina ollut uskossa.
Tuskin nyt kuitenkaan heti synnyttyäsi olit uskossa. Vai väitätkö tosiaan niin?
Sille on olemassa erittäin hyvä termi: uskonnoton.Jos sinut haluaisi lokeroida johonkin, kuten nykyään on tapana, niin pitäisi keksiä määritelmä ihmiselle, joka ei usko minkään jumalan olemassaoloon, mutta jättää sille kuitenkin portin auki.
Taysin paikallaan junnaavaa ja turhaakin keskustelua, mita on uskominen tai ateismi, kun mielenkiintoisempaa olisi jos puhuttaisiin siita mita eri jumaliin uskovat (ja samoihinkin jumaliin mutta ERI tavalla uskovat) ovat tehneet tassa maailmassa lapi historian ja tekee edelleen, oman uskonsa nimissa.
Tuskin nyt kuitenkaan heti synnyttyäsi olit uskossa. Vai väitätkö tosiaan niin?
... Minulle kysymys "miksi minä aloin uskomaan Jumalaan" on ihan yhtä fiksu kuin "miksi minä aloin puhumaan". Ei siihen ole mitään syytä, niin vain joskus tapahtui, Siitä, milloin ja miksi se tapahtui, ei minulla ole pienintäkään aavistusta.
.... mikä tässä ketjussa sivuutetaan aika huolella, on ihmisten omat kokemukset kaikesta jumalallisuudesta. Miten on mahdollista ja mihin ne tapaukset ateistien mielestä perustuvat, kun koko ikänsä Jumalan kieltänyt ihminen pamahtaa kertalaakista uskoon, esimerkiksi kun kuolema on ollut lähellä ja ihminen on saanut ns. rajakokemuksen? Mihin lukuisat (kiistellyt, tietenkin) havainnot vaikkapa enkeleistä perustuvat, kun ei ne kaikki havaitsijat mitään seinähulluja ole tai edes uskovia?
Ja toisekseen, miksi niin monet ateistit jonkun läheisen kuoleman jälkeen sanovat ja ihan selkeästi havaiten myös tarkoittavat sanomaansa, että "nyt hän on paremmassa paikassa"? Eli siis missä, jos kuoleman jälkeen ei kerta ole mitään? Silloinhan se vainaja on haudassa ja miten se 1,8 metrin syvyydessä matojen syötävänä ikuisessa ei-missään on mitenkään ja millään mittareilla parempi paikka kuin elämä?
Kiva, että voin auttaa ja selventää. Sinulle opetettiin sekä puhe, että uskonto. Et kai kuvittele, että olisit sen itse oppinut?
En tiedä miten tuon selkeän havainnon teet, mutta jos itse noin sanoisin, niin vain sen takia, että sillä kunnioitetaan vainajan omaisia. Yritetään sanoa jotain mitä hän mahdollisesti haluaa kuulla lohduttavana. Edelleen, miksi joku joka ei usko kuvittelisi muuta kuin, että ruumis mätänee ja se siitä. Muistot jää niille jotka jäävät pari metriä korkeammalle ja eivät mätäne.
No nyt tuli selvitys nimimerkin Kisapuisto näkemyksille tietyissä muissa ketjuissa.
Kuka minulle puheen opetti? Miten se opetus tapahtui? En nimittäin ole ikinä nähnyt tai kuullut, että pikkulapselle pitäisi puhumista opettaa, pois lukien kehitysvaikeudet.
Ja kuka minulle uskonnon opetti? Jos olet seurannut kirjoitteluani tähän ketjuun, ymmärrät, miksi kysyn tätä.
Oletan sinun kasvaneen ympäristössä jossa olet kuullut päivittäin puhetta, mikä on jo osaltaan riittänyt aktivoimaan aivoalueet puheen ymmärtämiseen ja puhumiseen. Mutta veikkaanpa, että sinua on myös opetettu puhumaan vaikka et välttämättä itse tiedostanut, että kyseessä on opettaminen ja vieläpä puhumaan opettaminen - sinusta kyseessä saattoi olla leikki tai muu vastaava toiminta.
Olet saattanut kutsua jotain esinettä omakeksimälläsi nimellä ja sitten sinulle on kerrottu mikä kyseisen kapistuksen oikea nimi on - kyse on siis opettamisesta ja olet mukana oppimistilanteessa. Esim. vlad kutsui satulaa selkäimeksi, mutta käytettyään tätä nimeä (selkäin) satulasta, hänelle opetettiin satulan oikea nimi ja oppimistilanteen seurauksena hän oppi sanan satula välttämättä edes tiedostamatta sitä, että hänelle opetetaan jotain.
Mikäli olisit elänyt ympäristössä jossa et kuule mitään puhetta tai mitään järjellistä kommunikaatiota olisit kuin susilapsi ja ääntelisit kuten he ovat tehneet. Et siis todellakaan puhuisi vaan ääntelisit kuin eläin.
Samalla tavalla olet voinut "imeä" itseesi uskon ymmärtämättä sitä, että olet kasvanut uskoon tai tullut uskoon. Ei sinua ole tarvinnut opettaa uskovaiseksi vaan siihen on riittänyt se, että elämässäsi olet kohdannut ihmisiä jotka ovat tavalla tai toisella kertoneet uskomisesta ja jumalista ja niin olet kasvanut siihen kiinni ja sinusta tuntuu siltä, että olet ollut uskossa ikäsi vaikka todellisuus on aivan toinen, näin uskallan sanoa.
....
vlad.
Tässä asiassa ollaan tosiaan hyvin lähellä.Vaikka siksi, että esimerkiksi rajakokemukset ovat niin aitoja. Ne syntyvät aivoissa ja ihminen ei voi erottaa niitä oikeasti tapahtuneista asioista. Tuskin kuitenkaan kukaan joka ei usko enkeleihin kerro nähneensä enkeleitä, muuten hän ainakin olisi seinähullu. Muutenkin, siksihän uskontojen tyrannia on ollut mahdollista, että ihmisillä on taipumus hakea selitystä asioille, vastauksia kysymyksin miksi olen täällä ja mitä tämän jälkeen. Uskonto antaa mukavasti vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja jos ei välitä siitä, että se on huono vastaus, niin kai sen kanssa voi elää jos ei niin tarkka ole.
Aivotutkimus kun etenee, niin veikkaanpa, että lähitulevaisuudessa voidaan ihmisille aiheuttaa kaiken maailman kokemuksia. Käsittääkseni tosin jo nyt nämä rajakokemukset ja muut voidaan aivan hyvin selvittää ilman enkeleitä aivotutkimuksen keinoin.
Ja toisekseen, miksi niin monet ateistit jonkun läheisen kuoleman jälkeen sanovat ja ihan selkeästi havaiten myös tarkoittavat sanomaansa, että "nyt hän on paremmassa paikassa"? Eli siis missä, jos kuoleman jälkeen ei kerta ole mitään?
Olen kuullut myös monen uskovaisen sanonen lapselle jonka hamsteri on kuollut, että "nyt hän on paremmassa paikassa", vaikkei se ihan perustu raamatun oppiin. Ja samaan liittyen, en usko monenkaan katolisen sanovan lapsensa menettäneelle protestanttiäidille, että vauvasi on nyt helvetissä - vaikka heidän uskontonsa niin opettaa. Kyllä siinäkin myötäillään, että "paremmassa paikassa on", vaikka se on täysin oman uskonnon oppien vastaista. Ja olen myös varma, että moni katolinen ihan vilpittömästi uskoo, että paavin oppien vastaisesti kyllä se naapurin mukava protestantti on varmaan taivaaseen päässyt.Ja toisekseen, miksi niin monet ateistit jonkun läheisen kuoleman jälkeen sanovat ja ihan selkeästi havaiten myös tarkoittavat sanomaansa, että "nyt hän on paremmassa paikassa"?
ps. onko se Kisapuisto peruskoulun uskonnonopetuksesta saanut oppinsa. Huikeaa ironiaa olisi tilanteessa nähtävissä jos näin on.
Ja eikö se melkein täytä jumalanpilkan tunnusmerkit, että tiettyjä henkilöitä jotka näitä ääniä säännöllisesti kuulevat leimataan mielisairaiksi? Kaikenmaailman psykooseiksi vain kutsutaan jumalallisia kokemuksia.
On hieman imartelevaa, että pidät ilmeisesti ateisteja rationaalisempina kuin uskovaisia, jos kerran odotat vain ateisteilta aatteellista* puhdasoppisuutta.