Vaatimaton palvelijasi
Herrani,
Sinun lienee tylsähköä kuulla maallistuneinta ja maanpohjimmaisinta kulkijaasi täällä maanpäällisessä helvetissä ja suurien koettelemusten aurinkokunnassa, sinulla lienee universumin luojana ja elämän ylläpitäjänä paljon tärkempääkin tekemistä kuin kuulla minun joutavaa uudenvuoden kännihorinaani, mutta silti minä vaatimatomasti esitän sinulle, kaikkeuden ymmärtäväinen valo ja kaiken alkulähde vaatimattoman toiveeni täältä maailmamme kuoleman laaksosta ja masennuksen kehdosta, heitän toiveen jonnekin sinne kauas maailmankaikkeuden laidoille ja ääriin:
Suo minulle woimaa ymmärtää muita kanssa-olentojani. Anna minulle woimaa tajuta maailmamme moninaisuus, sen kulkijoitten valo ja pimeys. Suo minulle tahtoa tarjota vihollisilleni pitempää kättä, ja rakentaa vähän enemmän elämää ympärilleni kuin vastustajani tuhoavat. Anna minulle viisautta jättää manaajilleni pohdittavaa, kuka olin ja miksi tein. Varusta minut loppumattomalla sitkeydellä kysyä, pohtia ja udella. Suo naurajilleni syvempi tietoisuus, miksi he minulle nauroivat. Lähetä minulle ymmärrys, miksi he minulle nauroivat, ivasivat, pilkkasivat. Tee minusta kaukaisen valosi vähäinen lähettiläs, jolla olisi jotakin asiaa kerrottavana, jonka vastustajasikin voisivat hyväksyä. Tee sinä, alkuwoimani, minusta arvokkaampi kuin itse pystyn, jotta sinun sanomasi, elämän walo, on näkyvä ja tärkeä, enkä minä. Maailmassa on kaksi woimaa, walo ja pimeys, pimeyttä on tarpeeksi meissä kaikissa, haaste on antaa jokaisen meistä sen pienimmän walon loistaa ja muuttaa tämä maailma. Sillä maailma olemme me, jotka täällä joka ainoa päviä asumme.
Sinä olet siellä jossakin tavoittamattomissa ja aina olkapäälläni takana, et häiritse etkä ottamistani käske. Sinun ei tarvitse käskeä minua, koska sinä olet niin suuri ettei sinua kukaan käske. Kukaan ei voi eikä edes yritä.
Salli minun, tämän ainoa matkani tekijän, suurella ilolla ja ylpeydellä vaikka yksinäni saattaa kaikille maailman ainutkertaisille ihmisille yksi tieto:
Me kaikki matkaamme tätä elämää kovin yksin, mutta lopulta, jos annamme sielumme kirkkaimman säteen kohdata kaverimme, emme koskaan ole yksin.
Minä polvistun ja teen kunnioittavan merkin.Retkemme on vasta alkamassa, vaikka elämä tuntuisi joskus olevan päättymässä. Yksikään maailma ei ole päättynyt valon puuttumiseen, vain sen valon kantajien luovuttamiseen.Minä tunnen kipua, minä tunnen riemua. Minä elän.Kuka ottais tään muka pois???
Suurin on vähäisin, ja vähäisin kaikkein suurin. Laita mukaani vaikka tietämättäni kaikki ne mainiot veljet ja sisaret, jotka tahtovat elämälleen jonkin päämäärän ja tavoitella, sitä, ja heitä minulle tahtoa elää, ymmärtää ja käsittää tämä elämä heidän kanssan yhdessä läpi, vaikka olisimme vihonviimeisiä luontosi olemuksia. Elämme kerran, laitetaan täydet kehiin.
Siitä sinäkin pidät, herrani,ymmärrykseni lähde ja koko olemassaoloni tekijä.
Emme koskaan olleet samalla viivalla, etkä sinä sitä kyllä ikinä pyytänytkään, kun minut tänne tallaammaan teit.Loit meikän, koska sulla oli siihen rutosti varaa.
Palvelijasi, mutta ei orjasi Martti A.D. 2010.