Mainos

USA:n presidentinvaalit 2020 – demokraatit sotajalalla?

  • 779 754
  • 6 897

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Bernie, vaikka Trump raiskaisi suorassa tv-lähetyksessä pikkulapsia, häviää, koska sosialismi edustaa USA:ssa (kuten sen pitäisi kaikkialla muuallakin..) häviämistä,kurjuutta,valtionavun varassa elämistä ja vapauden puutetta.

Siis 27 % äänestäjistä on demokraatteja, ja ne kaikki vihaa Trumpia, ja 46 % äänestäjistä on sitoutumattomia, joista 80 % vihaa Trumpia. Eli 64 % vihaa jo valmiiksi Trumpia, olisikohan noin että se lapsen raiskaaminen livenä ei kuitenkaan riittäisi siihen että Sanders nähtäisiin pienempänä pahana?

En väitä, että Trump ei olisi voittamassa, mutta ei se ihan varmaa ole edes sosialistiksi tunnustautuvaa vastaan. Ne jotka Amerikassa vihaa sosialismiin viittaavaakin sinun antaumuksellasi taitaa olla jo pitkälti Trumpin leirissä, mutta se on vain se kolmasosa. Häilyviä välimallin äänestäjiäkin pitää saada koko joukko mukaan.
 
Jos Bernie olisi Trumpin vastaehdokas, niin miten luulet, median, Wall Streetin, suuryritysten reagoivan? Boeing, Lockheed Martin, autoteollisuus, öljyteollisuus...

Ei siellä ole julkista mediaa, puoluetukia tai vaalitukirajoitteita. Kaikki raha ja kaikki mediat ovat yksityisillä toimijoilla, ja Bernien tuossa ylempänä siteeraamat näkemykset tarkoittaisivat, että joko lobbaus menisi Trumpille, tai rahahanat kiinni demokraateilta.

Trumpin kannattajat nyt ovat todistaneet, että vaikka söisi vauvoja, niin MAGA-lippikset tykkäsivät. Puhdas henkilökultti Itä-Euroopan malliin.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Jos Bernie olisi Trumpin vastaehdokas, niin miten luulet, median, Wall Streetin, suuryritysten reagoivan? Boeing, Lockheed Martin, autoteollisuus, öljyteollisuus...

Ei siellä ole julkista mediaa, puoluetukia tai vaalitukirajoitteita. Kaikki raha ja kaikki mediat ovat yksityisillä toimijoilla, ja Bernien tuossa ylempänä siteeraamat näkemykset tarkoittaisivat, että joko lobbaus menisi Trumpille, tai rahahanat kiinni demokraateilta.
Bloomberg lupasi että rahahanat pysyvät auki vaikka hän ei olisikaan lopullinen ehdokas. Jo nyt näyttää käsittämättömältä kuinka paljon rahaa Bloomberg on pistänyt itsensä mainostamiseen (tämä siis ihan mainosten määrää seuraamalla).

JOL
 
Bloombergin kampanja on juuri eilen julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan: "Voters in the 42 House districts are divided on President Trump — 47 percent view him favorably and 49 percent unfavorably. But Sanders is more unpopular in these districts, with 38 percent of voters viewing him favorably and 53 percent unfavorably."

Eli Sanders ehdokkaana tarkoittaisi, että demokraatit häviäisivät senaatin ja kongressin pystyyn.

Trump nukkuu hyvin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan....

Ajatelkaa, Boris Johnsonin kannatus oli -35% (kannattaa pääministeriksi - vastustaa pääministeriyttä = -( miinus!) 35%. Ja brexitiä vastusti 54% kansasta 4 viikkoa ennen vaaleja.

Jeremy Corbyn, Bernie Sanders - tällaiset sosialistit mahdollistaisivat vaikka kuolleista nousseelle Hitlerille vaalivoiton ...
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Bloombergin kampanja on juuri eilen julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan: "Voters in the 42 House districts are divided on President Trump — 47 percent view him favorably and 49 percent unfavorably. But Sanders is more unpopular in these districts, with 38 percent of voters viewing him favorably and 53 percent unfavorably."
Niin, Bloombergin kampanja. Herätys nyt.
 
Niin, Bloombergin kampanja. Herätys nyt.

Niin, siis kampanjan maksaman tutkimuksen. Voit mennä katsomaan kaikkia demokraatteja kannattavia medioita. CNN, WaPo jne. kaikki ovat enemmän vähemmän sitä.mieltä, että Bernie pitää saada pian kisasta ulos, tai Trump jatkaa seuraavat 4 vuotta. Ja saa enemmistön senaattiin ja kongressiin, ja vapaat kädet.

Bernien kannatus on 25%. Trump on 40% kieppeillä.

Eurooppalaisen vasemmiston naiivius jaksaa aina hämmästyttää.

USA ei ole valmis Bernieen, eikä sillä olisi edes varaa Bernieen.

Lähes kaikki merkittävät demokraatteihin kallellaan olevat mediat huutavat ehdokkaille, että näiden on yhdistettävä rivinsä Sandersia vastaan, ja mielellään nopeasti.

Koko puolue on uhattuna yhden puolueeseen kuulumattoman "Tuomiojan" tai "Väyrysen" takia.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lähes kaikki merkittävät demokraatteihin kallellaan olevat mediat huutavat ehdokkaille, että näiden on yhdistettävä rivinsä Sandersia vastaan, ja mielellään nopeasti.
Ai että establishment media ei tykkää anti-establishment -ehdokkaasta joka saa valtavasti suosiota??! Jo on aikoihin eletty.

En jaksa enää facepalmata, otsaan sattuu. Että jätän tämän väittelyn tällä kertaa tähän.
 
No, Sanders = Trump 2nd term:

Tuorein tutkimus: "
A recent survey released Wednesday shows that President Trump would defeat Sen. Bernie Sanders (I-Vt.) by 7 points in a general election should the election take place today.

In a Rasmussen Reports survey released Wednesday, Sanders trailed Trump 50 percent to 43 percent in a hypothetical general election matchup, with 7 percent of voters remaining undecided.

According to FiveThirtyEight pollster ratings, Rasmussen has a mean-reverted Republican bias of 1.5 points.

Twenty-two percent of registered Democrats in the poll said that they would support Trump for reelection in the poll, and the president led Sanders among independent voters."

22% demokraattisen puolueen kannattajista pitää Trumpia parempana kuin Sandersia. Niin myös suurin osa puolueisiin kuulumattomista.

Uskokaa jo: Sanders = Trump re-election.

The end
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
In a Rasmussen Reports survey released Wednesday, Sanders trailed Trump 50 percent to 43 percent in a hypothetical general election matchup, with 7 percent of voters remaining undecided.
Sitten taas toisaalta kun katselee noita muita tuoreita tutkimuksia niin niissä asetelmat ovat hieman erilaiset. ABC Newsin/Washington Postin (FiveThirtyEight pollster rating A+) tutkimuksessa Sanders johtaa Trumpia 51-45:

Ipsoksen (FiveThirtyEight pollster rating B-) tuore tutkimus kertoo demokraattiehdokkaiden kannatuksesta Trumpia vastaan seuraavaa: "Among all registered voters, including Republicans, 47% said they would vote for Sanders in a hypothetical general election matchup, while 40% said they would vote for President Donald Trump. Biden also has a 7-point advantage in support if he were the nominee, and Bloomberg would have a 4-point advantage."

Reutersin uutinen ja linkki tutkimukseen alapuolella:

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
FiveThirtyEight sivusto kokoaa noita Trump vs X kyselyiden tuloksia tänne.

Sanders on käytännössä jokaisessa kyselyssä joko kärjessä tai toisena. Tosin kyselyiden tulokset noin ylipäätään näyttää vaihtelevan valtavasti, joten tiedä sitten mitä näistä voi päätellä; osassa Trump johtaa kymmenillä prosenttiyksiköillä kaikkia demokraattien ehdokkaita vastaan, toisissa sitten ero on juuri päinvastaiseen suuntaan.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Biden voitti isosti Etelä-Carolinan esivaalin. Näyttääpi siltä, että demokraattien ehdokkuudesta tulee kisa maltillisen Bidenin ja vasemmistoradikaalin Sandersin välillä. Muut ehdokkaat saisi kohta tiputtaa itsensä kisasta pois, mutta niin ei tapahdu ennen tiistain esivaaleja kuitenkaan, ja osa varmaan rimpuilee mukana sen jälkeenkin.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Biden ja Kamala Harris voisi olla sellainen pari, jota olisi nk. helppo äänestää... Jos tuo kaksikko saa homman sovittua tänään / huomenna niin Super Tuesday voi ratkaista jo aika paljon?
 
Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ai että establishment media ei tykkää anti-establishment -ehdokkaasta joka saa valtavasti suosiota??! Jo on aikoihin eletty.

En jaksa enää facepalmata, otsaan sattuu. Että jätän tämän väittelyn tällä kertaa tähän.
"Valtava suosio" lienee kuitenkin alle puolet demokraateista ja käytännössä hyvin harvoja independentejä ja republikaaneista Bernie ei saa juuri ketään.

Eikä ihme, Sanders ei oikeasti edes ole demokraatti.

Keskilännen ay-demokraatit ja kuubalaista taustaa omaavat Bernie on jo onnistunut karkoittamaan. Sanders on myös melko epäsuosittu mustien joukossa ( kuolemansuudema demokraatille ) ja ylipäänsä kaikki kapitalismiin uskovat demokraatit suhtautuvat Bernieen epäileväisesti. Suomessa moni tuntuu median välityksellä saamansa kuvan perusteella luulevan, että keskiverto demokraatti on lähellä suomalaista demaria. Tosiasiassa ovat monesti kokoomuksesta oikealle.
 
Viimeksi muokattu:

Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Biden ja Kamala Harris voisi olla sellainen pari, jota olisi nk. helppo äänestää... Jos tuo kaksikko saa homman sovittua tänään / huomenna niin Super Tuesday voi ratkaista jo aika paljon?
Ei varapresidenttiehdokasta vielä ole kukaan valitsemassa. Silloin harvoin kun tällaista on tehty, se on nähty lähinnä kuolinkamppailua käyvän ehdokkuuden epätoivoisena tekona.

Tiistain jälkeen mukana lienee yhä Sanders, Biden ja Bloomberg. Riippuen Bloombergin halusta roikkua mukana tuhlaamassa rahojaan, on hyvin mahdollista, että kukaan ei saa ehdotonta enemmistöä delegaateista puoluekokoukseen. Siitä se riemu repeääkin jos Bernie menettää ehdokkuuden puoluekokouksessa. Siitä sisällissodasta demokraatit ei kovin nopeasti toivu.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Ei varapresidenttiehdokasta vielä ole kukaan valitsemassa. Silloin harvoin kun tällaista on tehty, se on nähty lähinnä kuolinkamppailua käyvän ehdokkuuden epätoivoisena tekona.
No jos Kamala Harris oikein sopivasti antaisi tässä kommentin jossa pumppaa Joe-sedän renkaita / tukee häntä ja Joe-setä siihen vastapallon, kuinka tärkeää on saada Harrisin tapaisia vahvoja naisia politiikan eturiviin niin eipä tuo nyt enää mitään ”tässä on VP”-lausuntoa kaipaisi...
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
"Valtava suosio" lienee kuitenkin alle puolet demokraateista ja käytännössä hyvin harvoja independentejä ja republikaaneista Bernie ei saa juuri ketään.

Eikä ihme, Sanders ei oikeasti edes ole demokraatti.

Keskilännen ay-demokraatit ja kuubalaista taustaa omaavat Bernie on jo onnistunut karkoittamaan. Sanders on myös melko epäsuosittu mustien joukossa ( kuolemansuudema demokraatille ) ja ylipäänsä kaikki kapitalismiin uskovat demokraatit suhtautuvat Bernieen epäileväisesti.

Totta, jos demokraateilla olisi joku fiksu ja filmaattinen ehdokas kuten Obama oli, joka pystyisi innostamaan demokraatteihin kallellaan olevaa väkeä laajasti, ihonväristä ja kapitalismin asteesta riippumatta, niin presidentinvaalit olisi pussissa jo tässä vaiheessa ja Trump paahtoleipää. Ainut kysymys olisi, suostuuko Trump lähtemään valkoisesta talosta suosilla, vai pitääkö se raahata sieltä kirkuvana ja potkivana.

Nyt kun näyttää siltä, että demokraattien ehdokas on joko vanhuudenhöperö ja ketään innostamaton Biden, tai vielä vanhempi (vaikkei höperö) ja mielipiteitä jakava vasemmistoradikaali Sanders, niin presidentinvaalista voi tulla tiukkakin. Koronaviruksesta ja talouden tilanteestakin riippuen.
 
"Valtava suosio" lienee kuitenkin alle puolet demokraateista ja käytännössä hyvin harvoja independentejä ja republikaaneista Bernie ei saa juuri ketään.

Eikä ihme, Sanders ei oikeasti edes ole demokraatti.

Keskilännen ay-demokraatit ja kuubalaista taustaa omaavat Bernie on jo onnistunut karkoittamaan. Sanders on myös melko epäsuosittu mustien joukossa ( kuolemansuudema demokraatille ) ja ylipäänsä kaikki kapitalismiin uskovat demokraatit suhtautuvat Bernieen epäileväisesti. Suomessa moni tuntuu median välityksellä saamansa kuvan perusteella luulevan, että keskiverto demokraatti on lähellä suomalaista demaria. Tosiasiassa ovat monesti kokoomuksesta oikealle.

Tässä on varmaan yhtä paljon totuuksia kuin Trumpin keskimääräisessä puheessa.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Tässä on varmaan yhtä paljon totuuksia kuin Trumpin keskimääräisessä puheessa.
Mutta se nyt lienee kumminkin ihan totta, että jopa Demokraatit on meidän Kokoomusta oikeammalla, kohtalaisen selvästi, vaikka heidän menonsa näyttääkin tällä hetkellä aika vasemmistolaiselta.
 
Mutta se nyt lienee kumminkin ihan totta, että jopa Demokraatit on meidän Kokoomusta oikeammalla, kohtalaisen selvästi, vaikka heidän menonsa näyttääkin tällä hetkellä aika vasemmistolaiselta.

On. Sellaisia viestejä löytää multakin. Toki puolueiden kannat elävät siinä, missä ihmisten yleinen poliittinen ilmapiirikin. Ja myös vaihtelua on puolueen sisällä.
 
Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tässä on varmaan yhtä paljon totuuksia kuin Trumpin keskimääräisessä puheessa.
Kerro toki mikä ei ole totta. Bernie veti mustan, kirkossakäyvien, perinteisten demokraattiäänestäjien Etelä-Carolinassa juuri alle 20 % osuuden äänistä demokraattien esivaalissa. Samaa herkkua on luvassa lisää vastaavissa osavaltioissa ja Castron Kuubaa kehuvilla kommenteillaan Sanders on jo hävinnyt Floridan.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kyllähän nämä vaalit näyttää menevän juuri niin kuin Putin toivoo. Sanders voittaa demokraattien esivaalin ja luonnollisesti häviää omalla agendallaan Trumpille. Näin ollen valkoisessa talossa räksyttämistään jatkaa Putinin puudeli ja Yhdysvallat on kansakuntana entistä jakautuneempi. Euroopan vasemmisto taas pöyristyy, kun tulokset tulevat ja voivottelevat tätä. Todellinen paskamyrsky on kuitenkin vasta edessä, kun Trumpia ei enää pidettele edes uudelleen valituksi tuleminen.

Harmillista, ettei Bob Iger enää ehdi tähän vaaliin mukaan.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Nyt kun näyttää siltä, että demokraattien ehdokas on joko vanhuudenhöperö ja ketään innostamaton Biden, tai vielä vanhempi (vaikkei höperö) ja mielipiteitä jakava vasemmistoradikaali Sanders, niin presidentinvaalista voi tulla tiukkakin. Koronaviruksesta ja talouden tilanteestakin riippuen.
Demokraateissa on sisällä ainakin kaksi puoluetta: liberaalit ja demarit. Sandersilla demarit saisi lisää nuorten ja riippumattomien pienituloisten ääniä, mutta menettäisivät maltillisten ääniä. On helppoa laskea erilaisia polkuja, joissa jossakin myös Sanders voittaisi vaalit, mutta kovin todennäköistä se ei ole. Gallupeissa Sanders on kuitenkin Trumpia edellä.

Biden vs. Trump olisi mielenkiintoinen asetelmaltaan. Kaksi eri tavoin höppänää kilpailemassa äänistä: tässä kilpailussa voittajan ennustaminen olisi todella vaikeaa. Kukaan ei tiedä, kuinka moni saapuisi äänestämään. Vain yksi asetelma olisi kristallinkirkas, kyse olisi Trumpin persoonasta. Trumpia vihataan yhtä aktiivisesti kuin rakastetaan. Voittajan ratkaisisivat näiden ryhmien ulkopuolella olevat. Bidenillä on suurempi äänestäjäpotentiaali, mutta se ei auta, jos osa demareista ei kuitenkaan äänestäisi.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös