Tosin nämä vedot ovat pääasiassa äänestystuloksesta ja yleisen tulkinnan mukaan oikeus ei muuttaisi vedonlyönnin tulosta siltä osin.
Muuttaa tilannetta, hyvä info. Luulin, että ns. lopullinen voittaja.
Usein voi sanoa tosiaan vedonlyöntimarkkinasta, että se on viisasta, mutta toisaalta sitä on usein myös vaikea arvioida joissain kohteissa. Tässä kohteessa luottaisin enemmän esimerkiksi the economistin tai fivethirtyeightin arvioon kuin vedonlyöntimarkkinaan. Nuo kaksi mainitsemaani (ja moni muu) saisi olla pahasti väärässä, että tuo kerroin olisi kohdallaan. Siellä pyöritään hieman alle tai yli 10% lukemissa Trumpille. Vaikka oikea lukema olisi "vain" 70% Bidenille, niin tuossa on ylikerrointa. Kerroin taisi eilen käydä jopa 1,7 lukemissa. Eiköhän siellä ole odotukset jollekin ihmeelle ja viikonloppuna tuo Bidenin kerroin nousi ja ilmeisesti siellä sitten oli odotusta, että Hunter Bidenin tietokoneesta tulisi jotain enemmän.
Tutkin asiaa hieman. Markkinan arvio on, että todennäköisyydet ovat luokkaa Biden 60 prosenttia, Trump 38 prosenttia ja muut yhteensä 2 prosenttia. Muista voisi mainita Kamala Harrisin, luokkaa 1.25 prosenttia. Deduktio/komissio huomioiden Bidenista saa alkaen 1.55 kertoimen, jota voi pitää merkittävänä ylikertoimena FiveThirtyEight:n ennusteen perusteella.
Eriäviä mielipiteitäkin on. Amerikkalaistutkimuksen proffat mm. Suomessa pitävät asetelmaa useista syistä paljon tasaisempana kuin FTE ja heidän arviot ovat lähellä markkinaa. Itse kallistun FTE:n ennusteen suuntaan, ja sen takia totesin, että en maksaisi Trumpista ainakaan yli 3.5 kerrointa. Sekin olisi karmeasta yli markkinan (noin 2.50), mitä ei pääsääntöisesti koskaan kannata maksaa. Jos on varma arviostaan, markkinan kärkeen voi kertoimen laittaa, mutta ei sentään näin selvästi 2.50 -> 3.51. Peliä saisi pienemmälläkin, ja siksi totesin, että onneksi ei tarvitse maksaa mitään.