USA:n presidentinvaalit 2020 – demokraatit sotajalalla?

  • 781 334
  • 6 897
Tää on muuten ihan jännä juttu että tässä on koko päivän bidenin kerroin noussut ja Trumpin laskenyt, Bidenillä nyt n. 1,18 ja Trumpilla 6,2 , jossain kohti kävi trumpillakin kuitenkin yli kympin ja porukka oli jo avanut jatkoajassakin Bidenille oman presidentti ketjun. Ei sillä että vedonlyöntiin liikaa kannattaa näköjään näissä vaaleissa luottaa, varmaan kohta kun ottaa päikkärit niin nuo kertoimet on jo toisinpäin :D
Siellä on joku Trump-fani pistänyt miljoonat haisemaan 10-kertoimella, mutta pitää silti myöntää, että en tuolla kertoimella kyllä Bidenin puolesta vetoa löisi.
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tasavallassa toki näin, mutta liittovaltio on hieman mutkikkaampi kokonaisuus. Sinänsä olen kanssasi kyllä samaa mieltä, mutta en jaksa uskoa, että tällaista muutosta ihan lähitulevaisuudessa nähtäisiin.

Ei varmasti nähdä muutosta. Itselle ei oikein avaudu presidentinvaalin ja liittovaltiouden välinen yhteys. Puoluettahan siinä presidentinvaalissa pitkälti äänestetään ja näin saataisiin kaikki äänet merkitseväksi nokkamiestä valittaessa. Senaattorit ja kongressuedustajat sitten voivat hankkia siltarumpuja omiin osavaltioihinsa.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Jos vaali perustuisi popular voteen, niin silloin jokainen ääni olisi tietenkin yhtä merkityksellinen. Näin ei kuitenkaan tule koskaan tapahtumaan, koska republikaanit eivät sen jälkeen saisi presidenttiyttä näköpiirissä olevan tulevaisuuden aikana.
Rohkea arvio. Ei ehkä lähivuosina, mutta Reaganin voittaessa popular vote oli 58,8 rebuille.
 

Esoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei tuolla tarvitsisi mennä edes mihinkään suoraan presidentinvaaliin. Pitäisivät nuo valitsijamiesmäärät, jotta saadaan painotettua vaikutusvaltaa myös pienemmille osavaltioille MUTTA jaettaisiin valitsijamiehet kunkin osavaltion tuloksen mukaan eikä nykymallilla.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siellä on joku Trump-fani pistänyt miljoonat haisemaan 10-kertoimella.

No nää vaalit tuntuu niin oudoilta että tiedä vaikka Trump julistettaisiin jollain keinoin voittajaksi ja siinä kyllä taitaisi jo aika vihainen joukko tulevan vedonlyöjistä :D lähinnä hain tässä että jos noihin kertoimiin on uskominen niin peli ei ole vielä lähellekään ohi kokonaan. Itseasiassa yllättävän avoin moneen viestiin nähden.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Ei varmasti nähdä muutosta. Itselle ei oikein avaudu presidentinvaalin ja liittovaltiouden välinen yhteys. Puoluettahan siinä presidentinvaalissa pitkälti äänestetään ja näin saataisiin kaikki äänet merkitseväksi nokkamiestä valittaessa. Senaattorit ja kongressuedustajat sitten voivat hankkia siltarumpuja omiin osavaltioihinsa.

No kyllähän tuossa niiden pienempien osalvaltioiden vaikutusvalta väkisinkin pienenisi ja kaipa tällaisessa järjestelmässä tärkeä asia on koittaa tuoda jokaisen jäsenen ääni kuuluviin.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Ei tuolla tarvitsisi mennä edes mihinkään suoraan presidentinvaaliin. Pitäisivät nuo valitsijamiesmäärät, jotta saadaan painotettua vaikutusvaltaa myös pienemmille osavaltioille MUTTA jaettaisiin valitsijamiehet kunkin osavaltion tuloksen mukaan eikä nykymallilla.

Kuten Nebraska ja Maine vaikka toki heilläkin 2 menee koko osavaltion mukaan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielestäni tämä on aina ollut ihan älytön puolustus vaalijärjestelmälle, kun näen sen oikeasti enemmänkin suurimpana syynä miksi järjestelmä kusee. Ihan samalla tavalla noissa rebujen vahvoissa osavaltioissa on demokraatteja, jotka eivät äänestä ja se on juuri se ongelma. Maassa on miljoonia ihmisiä joiden äänillä ei ole mitään merkitystä. Jos kaikkien ääni olisi saman arvoinen, voitaisiin nähdä missä oikeasti mennään.
Tämä nyt on tilanne aina kun on vaalipiirejä. Esimerkiksi Suomessa Kainuussa asuvan suomenruotsalaisen on ihan turha äänestää RKP:tä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei tuolla tarvitsisi mennä edes mihinkään suoraan presidentinvaaliin. Pitäisivät nuo valitsijamiesmäärät, jotta saadaan painotettua vaikutusvaltaa myös pienemmille osavaltioille MUTTA jaettaisiin valitsijamiehet kunkin osavaltion tuloksen mukaan eikä nykymallilla.

Tämähän se, ei mitään järkeä siinä että äänet voivat jakautua 51%-49% minkä jälkeen valitsijamiehet 30-0.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei tuolla tarvitsisi mennä edes mihinkään suoraan presidentinvaaliin. Pitäisivät nuo valitsijamiesmäärät, jotta saadaan painotettua vaikutusvaltaa myös pienemmille osavaltioille MUTTA jaettaisiin valitsijamiehet kunkin osavaltion tuloksen mukaan eikä nykymallilla.

Aloin juuri pohtia, että meneekö tämä silloin lopputuloksen kannalta aika liki tuota suoraa presiddntinvaalia. Mielestäni menee, ja ainoa ero tulee pyöristyksistä, kun osavaltioiden äänet pyöristetään valitsijamiesten mukaan.
 

Tuamas

Jäsen
No nää vaalit tuntuu niin oudoilta että tiedä vaikka Trump julistettaisiin jollain keinoin voittajaksi ja siinä kyllä taitaisi jo aika vihainen joukko tulevan vedonlyöjistä :D lähinnä hain tässä että jos noihin kertoimiin on uskominen niin peli ei ole vielä lähellekään ohi kokonaan. Itseasiassa yllättävän avoin moneen viestiin nähden.

No sellainen 1,1-1,2 välillä oleva kerroin on kuitenkin tällaisissa käsittääkseni yleinen, vaikka tilanne olisi jo käytännössä ratkennut.

Sinänsä jos ei ääntenlaskentaa keskeytetä ja tähän päälle hylätä merkittävää määrää jo laskettuja ääniä, niin peli on selvä.

Koska pelkällä ääntenlaskun keskeytyksellä koko maassa Trump häviää, Trump vain häviää entistä selvemmin jos ääntenlasku suoritetaan loppuun asti.

Eli ainoa skenaario jossa Trump voisi vielä homman kairata, olisi ääntenlaskun keskeytys sekä kymmenien tuhansien jo laskettujen äänien hylkääminen.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eli ainoa skenaario jossa Trump voisi vielä homman kairata, olisi ääntenlaskun keskeytys sekä kymmenien tuhansien jo laskettujen äänien hylkääminen.

Joo toki kertoimet tosiaan elää omaa eläämänsä, porukka todennäköisesti hieman jopa luottaa tuohon että jotain tapahtuu vielä vaalien jälkeen, lähinnä oma pointti että tuon vedonlyönnin perusteella näyttäisi että Trump kuitenkin voisi yli 10% mahdollisuudella viedä vielä vaalit, pokerissakin kovempia ohivetoja tulee.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Jos tuntuu käsittämättömältä, että joku Amerikassa Donaldia äänestää, niin onko se mikään ihme kun täällä koulutuksen ihmemaassakin löytyy ihmisiä jotka lähtevät mukaan näihin erittäin lennokkaisiin salaliittoteorioihin. Nyt on kaikki nähty.

Maalaiset eivät juuri tätä koulutusmahdollisuutta hyödynnä. Siellähän nämä teoriat uppoaa kuin siihen kuuluisaan vanhaan ihmiseen.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Toinen ehdokas on sitä mieltä että nyt on pandemia, välttäkää ihmisjoukkoja ja sen vuoksi äänestäkää hyvissä ajoissa ennakkoon. Ja toinen on että eipä tässä mitään ja muistakaa sitten mennä vaalipäivänä paikan päälle varmistamaan ettei ole mitään epäselvyyksiä.

Ja varsinkin kun jälkimmäisen kannattajat tuntuvat noudattavan gurunsa ohjeita hyvin pitkälti, ei se omasta mielestä niin outoa ole.
Lisäksi nuo alueet, joissa Biden on vienyt 90% postiäänistä, ovat jo muutenkin demokraattien alueita, joissa äänet menisivät selvästi demokraateille. Kun kaikki nämä tekijät yhdistetään, ei 90% ole mikään ihme.

e:Tähän olikin vastattu ylempänä jo useaan kertaan.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Tää on muuten ihan jännä juttu että tässä on koko päivän bidenin kerroin noussut ja Trumpin laskenyt, Bidenillä nyt n. 1,18 ja Trumpilla 6,2 , jossain kohti kävi trumpillakin kuitenkin yli kympin ja porukka oli jo avanut jatkoajassakin Bidenille oman presidentti ketjun. Ei sillä että vedonlyöntiin liikaa kannattaa näköjään näissä vaaleissa luottaa, varmaan kohta kun ottaa päikkärit niin nuo kertoimet on jo toisinpäin :D
Jos Trump ottaa kiinni vaikkapa Arizonassa tai jos Biden kirii odotettua vähemmän Georgiassa, niin tottakai tällainen kaikki uusi informaatio hinnoitellaan kertoimiin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jos haluaa ruohonjuuritason tutkimustyötä tämän kanssa tehdä, niin siihenkin löytyy keinoja. Aika sakeaa porukkaa republikaanit keskimäärin ovat, arvokysymykset tässä ovat ehkä eniten pinnalla ja maailmankuvalliset tekijät.

Joo kiitos tuo oli ihan hyvää luettavaa. Suomalaisena helposti varmaan unohtuu helposti myös se kaksipuoluejärjestelmä, eli vaikka moni rebu varmaan pitää Trumpia ihan saatanan urpona, niin äänestä siitä huolimatta omaa puoluettaan.
 
Odotellaan tarviiko Biden Georgiaa vai ei, eli montako sinistä postiääntä pitää vielä jostain säkistä tarvittaessa kaivaa.

Lain mukaan kaikki. Ei olla Venäjällä sentään.

North Carolinassahan odotetaan vielä loppuviikko postiäänien saapumista, ja lasketaan kaikki vaalipäivänä mennessä lähetetyt.

Tuntuu KHL-putinistille ottavan koville, kun vaalien tulosta ei voi vaan päättää etukäteen
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Jossain uutisissa haastateltiin jotain kuubalaistaustaista naista joka sanoi että äänestävät Trumpia koska omasta maastaan tietävät mitä kommunismi on. Onhan Biden enemmän vasemmalla kuin Trump mutta ei Biden sentään mikään kommunisti ole. No syynsä kullakin ja monella kuubalaisella syy äänestää Trumpia on sosialismin karsastaminen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
No kyllähän tuossa niiden pienempien osalvaltioiden vaikutusvalta väkisinkin pienenisi ja kaipa tällaisessa järjestelmässä tärkeä asia on koittaa tuoda jokaisen jäsenen ääni kuuluviin.

Ei suinkaan kapenisi?

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin valitsijamiesten määrä määräytyy senaattoreiden ja kongressiedustajien määrän mukasesti. Jos näihin määriin ei kosketa, niin osavaltion edustajien määrä liittovaltiotasolla pysyy samana kuin nyt.

Jos katsomme vaikka nyt käytyä presidenvaalia kartaa, niin siellä on punaisena Idaho ja Etelä-Carolina. Taitaa molemmilla olla myös rebu senaattori ja ainakin suurimmilta osin kongressiedustajat. Nämähän heillä olisi kai siinäkin tapauksessa vaikka presidentti valittaisiin suoralla vaalilla. Uskoisin, että näillä osavaltioilla olevan hyvinkin erilaiset toiveet ja tavoitteet liittovaltion tasolla, joita heidän edustajansa ajavat eteenpäin.

Kyseenalaistan siis mielessäni presidentin ja yksittäisen osavaltion välisen suhteen merkityksellisyyden. Hyvin voi olla että en nyt vain jotain tajua.

Edit. Stilisointi
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Joo toki kertoimet tosiaan elää omaa eläämänsä, porukka todennäköisesti hieman jopa luottaa tuohon että jotain tapahtuu vielä vaalien jälkeen, lähinnä oma pointti että tuon vedonlyönnin perusteella näyttäisi että Trump kuitenkin voisi yli 10% mahdollisuudella viedä vielä vaalit, pokerissakin kovempia ohivetoja tulee.
No jos vaalilaskennan annetaan sujua normaalisti niin Bidenin voitto on hyvin varma. Mietin sitä että lasketaanko näissä mukaan sitä mahdollisuutta, että Biden voittaa vaalit ja Trump korkeimman oikeuden? Sekin toki lienee erittäin epätodennäköinen skenaario.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös