Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

  • 1 318 314
  • 6 498

Booyah

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Enpä tiedä onko tilanne radikaalisti muuttunut ekasta pelistä, mutta silloin mielestäni koko tapahtuman ajan luki taulussa, että "kuuntelette joukkueen valitsemaa musiikkia" tms.
 

-TMA-

Jäsen
Kiitokset sille kenelle kuuluu (?), mutta eilisessä pelissä gladiaattori-kuppilan videotykki oli saatu viimein jo päälle. Ei tarvinnut valkoista seinää enää katsella tauoilla ja ennen peliä, etenkin kun kerran kauden alusta saakka kaikissa muissa ruuduissa sisältöä on pyörinyt.

Ei ollut kyse videotykin laittamisesta päälle, vaan siitä, että vika saatiin nyt korjattua. Tykki kyllä toimi, mutta ongelmia oli kuvasignaalin saamisessa tykkiin tms.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Joo ihan totta tuon musiikkiasian kanssa on oltava tarkkana. Ihmettelen, että nykyään lähes tulkoon suurin osa liigahalleista on kuin jotain pikkuseduloita missä jotkut Jennifer Lopezit, Avicii ja Calvin Harrisit yms. nykynuorison ihannoima konemusiikki jyllää, hirveän kuuloista eikä sovi kiekko-otteluun muuta kuin yksittäisinä biiseinä jos silloinkaan. Ei ole kaukana, että kohta biisilista koostuu vain elämää-vedoista ja siltsun bailumusiikeista. En tarkoita, että pelikatkoilla pitää soittaa pelkästään jotain kitaravetoisra 60-luvun puolivälin Chigaco-bluesia tai kaiken alleen jättävää Rammsteinia (toimii kyllä), mutta rytmikäs hard rock kuten kliseisesti AC/DC, ZZ Top, Deep Purple ja sen sellainen on toimivaa. Helsingin vanhassa jäähallissa on aina osattu tämä ja tunnelma on sen mukainen, johon katsojien on helppo liittyä. Cheerleaderit osaavat pyörittää tarakkaansa ihan samalla tavalla, oli levylautasella jotain taiocruzia tai Alice Cooperia.
 

Jazzy76

Jäsen
Enpä tiedä onko tilanne radikaalisti muuttunut ekasta pelistä, mutta silloin mielestäni koko tapahtuman ajan luki taulussa, että "kuuntelette joukkueen valitsemaa musiikkia" tms.

Ei lukenut. Lämmittelyn musa on joukkueen valitsemaa. Lämmittelyn ajan luki. Kissat ovat saaneet vaikuttaa muutamaan biisiin, jotka yleensä tulevat mainoskatkon jälkeisessä pelikatkossa. Yksi näistä biiseistä oli Queeniä. <--- kasarimusaa

Ottamatta sen enempää dj:mme musiikkiin kantaa, on Helsingin jäähallissa tunnelma nykyään yllättävän laimea. Sen sijaan Jaffalassa on meno päällä. Johtuuko se musiikista, tapahtuman eteenpäin kuljettamisesta vai mistä?

Musiikkilinjaa Turussa vaikeuttaa se, että mainoksia (lystin maksajia) on aika paljon ja näihin katkoihin on vaikeaa sijoittaa klassista rockia. Mainoskatkon perään ehtii muutaman sekunnin soittaa. Tästä syntyy ehkä mielikuva nykymusan ylivallasta.

En siis ole dj, mutta siinä lähellä kuitenkin.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Ei ollut kyse videotykin laittamisesta päälle, vaan siitä, että vika saatiin nyt korjattua. Tykki kyllä toimi, mutta ongelmia oli kuvasignaalin saamisessa tykkiin tms.
Terve,
Viime vuonna oli sama juttu kauden alussa, aikajaksokin oli aika sama. En jaksa nyt tarkistaa, mutta lämmin kiitos kuitenkin asian hoidosta asianosaisille.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kioskien jonotusjärjestelmät ovat surkeita. Yläkerrassa ainakin jonot lähes aina tukkivat koko käytävän, nyt kun pöytiäkin on tuotu lisää. En muista koska, mutta vuosi-pari sitten jonotusta ohjattiin lentokentiltä tutuilla köysiaidoilla, jolloin jono saatiin pieneen tilaan viemättä tilaa käytävältä.

Laitoin tästä samasta asiasta palautetta muistaakseni jo kaudella 2010-2011 ja ehdotin köysijärjestelmää. Palaute otettiin kiitoksien kera vastaan, tosin idea taisi olla jo tiedossa toimistolla. Yhä edelleenkään tätä ei siis jostain syystä käytetä. Olen huomannut, että usein käytävät alkavat tukkiutua jo "pienemmissäkin" otteluissa. +5000 matseissa olisi jo hyvinkin käyttökelpoista.

Luin TOK:in mainoslehdestä että tähän peliin saa lippuja puoleen hintaan s-kortilla. Taisi olla viime viikolla kun lehti tuli. Palloseuran kertomana tästä kuulin aikaisintaan torstaina tai perjantaina. Aika moni on ehtinyt tässä vaiheessa sopia muuta lauantaiksi.

... Siksi vituttaa lukea peliä edeltävänä päivänä, että lapsille olisi saanut lipun parilla eurolla.

Käytän mielummin hallin palveluihin rahaa kun mielestäni oikeasti liian kalliisiin lipun hintoihin jotka kaipaisivat edellispäivän kampanjoiden sijaan pientä ja suurta tarkastelua

Allekirjoitan kaikki nämä kolme kohtaa. Olen omalta osaltani laittanut näistäkin asioista strategisille henkilöille palautetta ja takaisin on saapunut eteenpäin vievää savumerkkiä. Markkinointi oli auttamatta myöhässä ja puutteellinen tämän lippukampanjan kanssa. Turun Sanomissa oli väärän kellonajan lisäksi siis nämä väärät lipunhinnat, TOK -50 % ei edes mainittu. Toiseen ketjuun kirjoitinkin, Tepsin seisomapaikkalippu on hinnaltaan Liigan kalleimpia. 21,50 € seisomapaikasta on todella paljon.

Ei lukenut. Lämmittelyn musa on joukkueen valitsemaa. Lämmittelyn ajan luki. Kissat ovat saaneet vaikuttaa muutamaan biisiin, jotka yleensä tulevat mainoskatkon jälkeisessä pelikatkossa. Yksi näistä biiseistä oli Queeniä. <--- kasarimusaa


Musiikkilinjaa Turussa vaikeuttaa se, että mainoksia (lystin maksajia) on aika paljon ja näihin katkoihin on vaikeaa sijoittaa klassista rockia. Mainoskatkon perään ehtii muutaman sekunnin soittaa. Tästä syntyy ehkä mielikuva nykymusan ylivallasta.

Näissäkin asioissa pitää aina muistaa, että ottelutapahtuma ja siten myös musiikkia soitetaan katsomossa istuville, maksaville asiakkaille. Ei tanssitytöille eikä pelaajille. Toiseen, saman ajan se varmaa vie painaako kasarirock-playnappia vai laittaako elektronista remix-settiä.
 

Booyah

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Ei lukenut. Lämmittelyn musa on joukkueen valitsemaa. Lämmittelyn ajan luki.
Ok, my bad. Ehkä mua hämäsi sitten se, että idea olisi mielestäni hyvä. Siis se, että joukkue saisi vaikuttaa hallilla soitettavaan musiikkiin. Mikä ikinä tommiläntinen heidän fiilistä nostaisikin, niin sitä sitten tuutista ulos - koko pelin ajan. Onko muuten äänentoisto jotenkin parantunut viime kaudesta? Kuulosti siltä.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ottamatta sen enempää dj:mme musiikkiin kantaa, on Helsingin jäähallissa tunnelma nykyään yllättävän laimea. Sen sijaan Jaffalassa on meno päällä. Johtuuko se musiikista, tapahtuman eteenpäin kuljettamisesta vai mistä?

Olin maanantaina katsomassa Jaffalassa Jokerit-Riika peliä ja siellä musa oli jakautunut mielestäni aikalailla 50-50, rockia ja nrj-musaa. En tiedä mitä sisällytät tuohon "menoon", mutta eiköhän siihen vaikuta myös lähes täysi halli ja joukkueen menestys. Täytyy myös offtopicina kehaista että tuo hallin uusittu valaistus on upea ja muutenkin koko tapahtumassa on sellaista "suuren maailman tuntua".

Tiistaina olin Barona-areenalla, jossa varmaankin Jeren toiveesta soitettiin oikeastaan pelkästään raskaampaa musaa, Metallicaa, Panteraa, Slayeriä yms. Ymmärrän että nykyään noita biisejä ei voida joka matsissa noin suureksi osin soittaa, kun eivät ole sitä enemmistön suosikkimusaa, mutta täytyy sanoa että itselläni oli hyvä fiilis päällä koko ottelun ajan kun sai kerrankin kuunnella hyvää musiikkiakin pelin lisäksi.

Tuo nakkipadan musatarjonta on nykyään valitettavasti todella yksipuoleista eikä ainakaan tee ottelutapahtumasta mitenkään paremman tuntuista. Ennemmin kuuntelen vaikka niitä mainoksia kuin tuota nrj-musaa.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
septi kirjoitti:
Tuo nakkipadan musatarjonta on nykyään valitettavasti todella yksipuoleista eikä ainakaan tee ottelutapahtumasta mitenkään paremman tuntuista. Ennemmin kuuntelen vaikka niitä mainoksia kuin tuota nrj-musaa.

Punkilla ja raskaalla teknolla voitaisiin minun puolestani mennä. Toki siihen sitten nämä perus biisit. Itse luopuisin 80-luvun rokista kokoonaan, jos saisin päättää, varmaan suurimman osan onneksi en saa päättää. Tilanteisiin sopivaa ja monipuolista musiikkia olisi varmasti paras kattaus, sen jälkeen että päästäisiin siihen, että ei olleenkaan tarvitisi soittaa musiikkia.
 

Jazzy76

Jäsen
Täsmennän vielä Jokereiden tapahtumasta kirjoittamaani: suuren maailman tuntu tehdään Helsingissä sillä, että pelin aikana on vähän mainoksia ja muutkin asiat on tehty vimpan päälle: itse asiassa Hartwall Arenassa kaikista parhaiten toimii äänentoisto, sillä siellä volume on tasaisesti kaikkialla kovalla tuntumatta siltä.

Myös valot ja ledit on ohjelmoitu Helsingissä aikaa (ja rahaa) säästämättä. Meillä budjetti on paljon pienempi. Jos joku osaa ohjelmoida valoja, niin tervetuloa. Jokereilla on 20 lamppua, meillä 8.

Kun Helsinkiä kehutaan, niin mainitaanpa, että jopa laitamainokset on hifistelty: NHL-tyyliin kaikkien laitamainosten tausta on valkoinen ja laita näyttää siistiltä.
* * *

Tässä keskustelussa musasta on tullut jo lukuisia eri toiveita ja näkemyksiä. Toinen haluaa sitä ja toinen tätä. Uusiakin katsojia pitäisi saada.

Jokereiden pelissä oman tuntumani mukaan tämä jonkun mainitsema "NRJ" on isossa osassa. Kun siellä voidaan soittaa musaa pidempään, tuntuu rockin osuus isommalta. Esimerkiksi joukkueen sisääntulo siellä on muistaakseni hevahtavaa. Säädämme ja hiomme, mutta pelkästään 30-40-vuotiaalle miehelle tapahtumaa ei voi tehdä.

Onko muuten äänentoisto jotenkin parantunut viime kaudesta? Kuulosti siltä.

On ja ei. AV-koppiin on hommattu kopin vetäjän omilla varoilla digitaalinen mikseri. Ei sillä ihmeitä tehdä, mutta nyt on helpompi eri tilanteisiin tehdä ääniajot (erätauko, peli, lämmittely). Mainosten tasot on menty läpi, mutta paljon on tekemistä.

Fakta on, että hallin äänentoistolaitteisto on vanhaa ja ääni tulee keskeltä. Tämä tarkoittaa sitä, että väistämättä jonnekin tulee kovempaa ja jonnekin hiljempaa.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä keskustelussa musasta on tullut jo lukuisia eri toiveita ja näkemyksiä. Toinen haluaa sitä ja toinen tätä. Uusiakin katsojia pitäisi saada.

En ymmärrä tätä. Lupaan että tuolta hallilta oikeasti alkaa ne vakionaamatkin vähitellen äänestää jaloillaan jos tämä The Voice / Börsin tanssilattia-linja jatkaa dominointiaan. Aivan jäätävää jääkiekko-ottelun musiikeiksi, ei siitä vain pääse mihinkään. Ei kukaan ole pelkkää kikkeliheviä vaatimassakaan, mutta valideja pointteja täällä esitetään siitä miten paljon heikommaksi musiikin tola on Artukaisissa mennyt. Eikä nykymeiningillä todellakaan mitään uusia katsojia houkutella tuonne, se on aivan saletti asia. On täysin pöyristyttävää että TPS Kissat ja Taina Kovalainen valitsevat hallimusiikkia TPS:n jääkiekkoedarin kotiotteluissa. Farssi se on.

Rockin osuutta ei voi mitätöidä ja samalla laittaa mainosten piikkiin. Eikä IFK:n kotimatseissa todellakaan ole huono meinkinki vaikkapa verrattuna TPS:n vastaaviin.
 

Jazzy76

Jäsen
On täysin pöyristyttävää että TPS Kissat ja Taina Kovalainen valitsevat hallimusiikkia TPS:n jääkiekkoedarin kotiotteluissa. Farssi se on.

Luit varmasti tahalleen väärin: Kissat ovat tehneet koreografian muutamaan biisiin. Nämä biisit tulevat yleensä mainoskatkojen (Ne Liigan katkot) jälkeisillä katkoilla.

Nuorelta yleisöltä on tullut positiivista palautetta. He eivät täällä kirjoittele. Oikeaa comboa musiikkiin etsitään. Viime pelin jälkeen DJ:n kanssa olimme sitä mieltä, että EDM painottui liikaa.

Fakta on sekin, että nykynuoriso ei rockia kuuntele samalla tavalla kuin vielä 1980-luvun alussa syntyneet. Tepsin pelaajien "paska" maku on tästä esimerkki.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nojoo, tietysti kaikkia on vaikea miellyttää, mutta jollain tavalla pidän vähän anteeksiantamattomana tätä nykysuuntausta. En voi sille mitään. Ehkä en sitä osaa edes perustella tarpeeksi. Kyllä toisaalta ymmärrän että tuo osa työstänne oikeasti on melkoisen haastava. Muutos silti toiveissa, ihan hyvä jos mielipiteenne on edellisen matsin jälkeen ollut tuo. Mitä itse tunnen sitä nuorta yleisöä johon varmasti viittaat niin eipä tuo börssihumppa näihin iske vaan Robinit yms. Kas kun näitä ei ole tuotu peleihin. Tietysti nuoret, 16-20 vuotiaat tytöt ovat yksi tärkeä kohderyhmä, mutta nykyisin tuntuu että nämä musavalinnat ovat yksinomaan heitä varten räätälöity.

EDIT: Ehkä luin väärin, ehkä olen ymmärtänyt muutenkin väärin mutta väitän tietäväni muilta tahoilta kuulleena että tuo tanssiporukka oikeasti on päättänyt suuren osan noista biiseistä joihin koreografioitaan on hionut. Omasta mielestäni kuvion pitäisi mennä päinvastoin, eli että he tekevät koreografiat siihen musaan jota hallilla soitetaan.
 

Jazzy76

Jäsen
väitän tietäväni muilta tahoilta kuulleena että tuo tanssiporukka oikeasti on päättänyt suuren osan noista biiseistä joihin koreografioitaan on hionut.

Tämä taho tietääkin sitten paljon asioita. (Huumoria)

Jos nyt vedetään keskustelua yhteen, niin rockia tulee jatkossa enemmän, mutta nuorten kuuntelemaa musaa ei jätetä. Lähtökohtana ja ajatuksena on, että biisiin pääsee aina mukaan ja musa ns. nojaa eteenpäin.

Mitä maailmalla tapahtuu? Ruotsissa soi käytännössä vain EDM tai ei musaa lainkaan. Tosin kannatuskulttuuri on kovin erilainen.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt en oikeen ymmärrä, mitä Jazzy76 väittelet siellä aiheesta, jota 6000 ihmistä oli hallilla lauantaina todistamassa, siellä luki paskimpien jytyjen aikana ihan taululla asti, että kuuntelet TPS-kissojen toivemusaa tms.

E: Tohon voisi vielä lisätä, ettei niiden pahimpien renkutusten aikana kyllä ainakaan mun silmiin yleisö innostunut mitenkään rytmikkäästi taputtamaan tms, mitä taas voi jotkut oikein valitut biisit aiheuttaa.

Mutta jotain positiivistakin, on hiton siistiä kuulla se Voittoon, Super TPS -biisi siellä välillä ja samoin se Amarillobiisi mihin kannattajakatsomo pääsee messiin, erittäin, erittäin kivoja juttuja nuo mielestäni.
 
Viimeksi muokattu:

xAnZax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Henkilökohtaisesti menen hallille katselemaan peliä, enkä kuuntelemaan musiikkia, en ihan heti keksi millaista musiikin pitäisi olla että jättäisin sen takia menemättä peliin. Tosin minulle musiikki on yleensäkkin lähinnä taustamelua, eikä mikään intohimon kohde. Ja kuuntelen kyllä muutenkin paskaa musiikkia, vaikken voicea radiosta kuuntelekkaan, enkä börssisä käy. Mutta puolestani saa soida vaikka frööbelin palikat nonstoppina, kunhan kentällä homma hoituu.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
E: Tohon voisi vielä lisätä, ettei niiden pahimpien renkutusten aikana kyllä ainakaan mun silmiin yleisö innostunut mitenkään rytmikkäästi taputtamaan tms, mitä taas voi jotkut oikein valitut biisit aiheuttaa.


Tohon voi vielä lisätä sen aivan järkyttävän huonon sisääntulobiisin jonka tahtiin ei viime pelissä enää kukaan hallissa jaksanut taputtaa mukana kuin ehkä ensimmäisen sekunnin ajan, sitä edellisessä pelissä sentään 20 henkeä jaksoi läpsytellä käsiään yhteen. Tunnelmaa nostavalla biisillä saataisiin yleisö mukaan heti alusta eikä tunnelmaa tapettaisi ennen kuin edes ensimmäinen pelaaja on ehtinyt kentälle niin kuin tällä nykyisellä biisillä tehdään.
 

HTEspi

Jäsen
Tohon voi vielä lisätä sen aivan järkyttävän huonon sisääntulobiisin jonka tahtiin ei viime pelissä enää kukaan hallissa jaksanut taputtaa mukana kuin ehkä ensimmäisen sekunnin ajan, sitä edellisessä pelissä sentään 20 henkeä jaksoi läpsytellä käsiään yhteen. Tunnelmaa nostavalla biisillä saataisiin yleisö mukaan heti alusta eikä tunnelmaa tapettaisi ennen kuin edes ensimmäinen pelaaja on ehtinyt kentälle niin kuin tällä nykyisellä biisillä tehdään.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta käsittääkseni sisääntulobiisin on päättänyt joukkue? Mielestäni on tärkeämpää, että joukkue saa hyvän fiiliksen päälle heti sisääntulossa, jotta peli kulkee. Eiköhän yleisökin pikkuhiljaa lämpene, kun peli alkaa kulkea, joukkue menestyä ja katsomot täyttyä.

Itse komppaan xAnZaxia: omaan matsikokemukseen ei musiikki juuri vaikuta. Pääasia on, että joukkueen peli kulkee ja sitä on viihdyttävää katsella, kuten tällä kaudella kotipeleissä on ollut.
 

Jazzy76

Jäsen
siellä luki paskimpien jytyjen aikana ihan taululla asti, että kuuntelet TPS-kissojen toivemusaa tms.

En tämän Värilasittoman heiton jälkeen jälkeen väittele enää yhtään mistään, kun herra ei perusta faktoihin, vaan puhuu puuta heinää: lauantaina ei kertaakaan lukenut ko. tekstiä. Aiemmassa (yhdessä) pelissä luki, mutta teksti otettiin pois. Viime lauantain pelissä ei missään vaiheessa näin lukenut.

Kuitenkin juurikin viime pelin jälkeen keskustelimme kissojen kanssa, että näitä biisejä pitää vielä miettiä. Mutta tätähän Värilasiton ei varmaan usko, koska lähtökohtaisesti kaikki on paskaa.

* * *

Olen yrittänyt jo aiemmin asiallisesti selvittää, että tällä kaudella musikkia yritetään tosissaan säätää ja kyllä... huteja voi tulla. Viime pelissä oli liikaa edm-musaa, sen olen jo sanonut. Jatkan nyt, kun tässä aloitin: Kissat ovat valinneet neljä (4) tanssimusabiisiä. Yksi heidän toiveensa (viides biisi) oli Queenin biisi, joka taitaa olla sitä teidän toivomaa 80-lukua.

Kiitän kuitenkin lämpimästi herra Värilasitonta, että jostain tulee asiallista palautetta. Näin suuren vaivan sen Super-TPS-biisin etsimiseen ja se Amarillokin tehtiin tai haettiin kannattajien pirustämiseksi. Kumpikaan tosin ei ole rockia. Itse asiassa se meidän käyttämä Amarillo-versio on saksalaista schlageria... suomeksi sanottuna sitä itseään, mutta se ei liene tämän keskustelun teema. Biisi taitaa olla vakiintunut kannattajien ralli.

* * *

Nyt kun yritän koota keskustelua yhteen, niin kannattajille vinkki: te taputatte chanttejanne aivan liian nopeasti. Uskokaa pois. Muut eivät mitenkään ehdi mukaan. Pari kertaa muualla katsomossa yritettiin mukaan taputuksiin, mutta ei onnistunut. Jos ette usko, niin voitte mennä muualle katsomoon katsomaan. Ja kyllä: musa muuten loppuu sillä sekunnilla, kun saatte muun katsomon kunnolla mukaan. Ainakin Daenboundian ja Jaakko tietävät sen ja tästä on sovittu muistaakseni toissa vuonna.

* * *

Daenboundianille: pyroja tai oikeammin CO2:ta oli ekassa pelissä. Ne maksaa rahaa ja minulla ei ole sananvaltaa siihen. Valoja meillä on itse asiassa melkein eniten Liigaseuroista, mutta hallin koon takia niitä pitäisi olla vielä paljon paljon enemmän. Näillä mennään, mutta valoja ohjelmoidaan vielä kauden aikana. Nyt alkushow on valojen puolesta ehkä aavistuksen pliisu, sen myönnän.

* * *

Ja kyllä: se sisääntulobiisi on nimenomaan joukkueen toivoma ja on saanut myös vastakkaista palautetta kuin täältä erittäin homogeeniseltä Jatkoaikajengiltä. Lisään kuitenkin tähän, että kyllä sitä kasarirokkia kyllä tulee.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Yksi heidän toiveensa (viides biisi) oli Queenin biisi, joka taitaa olla sitä teidän toivomaa 80-lukua.
Kun tämän musiikki keskustelun nyt aloitin, niin viittasin juuri siihen että Rock-musiikkia(perus/hard jne) ei soiteta lainkaan. Ei siis helv.... sentään ollenkaan, vaan jotain ihme disco/trance roskaa läpi koko pelin. Millään vuosikymmenillä ei ole paskankaan merkitystä, vaan minkätyylistä musiikkia soitetaan.
Onneksi pelit sentään sujuvat parhaillaan , sillä muuten häiritsisi ihan eri sfääreissä koko homma.
 

Jazzy76

Jäsen
En enää tämän jälkeen jaksa toistaa: olemme kopissa kuulleet palautteen ja kyllä sitä perus/hardia tulee.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No olin aivan varma, että oli myös viime pelissä, mutta jokatapauksessa, näin on ollut, oli se sitten viime tai edellispelissä. Pahoittelen virhettä jos tosiaan kertaakaan ei mainittu videotaululla lauantain, että kuunnellaan TPS-kissojen valitsemia biisejä. Ja toin ilmi vain sen, ettei näin kuulu olla, en ole missään vaiheessa vaatinut mitään jatkuvaa rockin soittoa tai muutenkaan minkään yhden genren jatkuvaa soittoa. Sanoin vaan, ettei niiden kissojen kuulu musiikkia valita, siellä nyt ei vaan kuulu soida sen, mikä saa yleisön eniten hurmioon josain onnelassa, vaan jääkiekko-ottelussa.

En myöskään Super TPS-biisiä tai Amarilloa sanonut rockiksi, vaan pidin niistä. Pidin niistä, koska sopivat tuohon juuri TPS:n jääkiekko-otteluun.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Huikeeta menoa täällä. En itse ole huomannut, että turkulaiset lähtisivät mukaan vaikka siellä soisikin jotain muuta kuin nyt. Joku We Will Rock You voi saada ihmiset taputtamaan, mutta muuten on aika hiljaista.

Noin muuten täytyy todeta, että lauantaina taisi taululla lukea pelkästään TPS-Kissat, kun taas torstaina taisi olla se, että kuuntelet kissojen toivebiisejä. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että aivan sama mitä siellä soitetaan. Soikoot vaikka Puuha-Peten tunnari.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei kai tuota musiikkiasiaa pitäisi liian suurelle jalustalle nostaa mutta onhan se nyt vähän hämmentävää että meno on täysin erilaista lätkämatsissa vuonna 2014 kuin mitä se oli esim. vuonna 2001. Ennen oli paremmin. Lisäksi on aivan varmaa (ei itselläni ole mitään syytä epäillä lähdettäni) että kisulit päättävät muutaman biisin matsiin ja minusta se on äärimmäisen omituista.

Ei tästä silti mitään pitkää vääntöä ole aikomusta käydä, ei se niin iso juttu loppupeleissä kai ole. Pääasia että TPS pärjää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös