Mainos

Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

  • 1 409 155
  • 6 899

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Tuonne CMore ketjuun jo kirjoittelinkin, että kyllä Tepsillä on tosi hieno alkushow, mitä ei turhaan ole kehuttu. Nyt vielä finaaleissa tehostettu edelleen. Toki harmitti että telkussa ei sitten kunnolla tai itse asiassa ollenkaan välitetty tätä tunnelmaa, vaan selostajan piti kertoa kokoonpanoista ja luoda tunnelmaa. Tästä en siis Alkiota syytä, mutta tuossa olisi pitänyt olla tilanne missä olisi välitetty kuvaa ja ääntä.

Ainut mitä ihmettelin tänään oli se, että pelikatkoilla soitettiin paljon (minun mielestä) teknoa tms musiikkia. Kunnon rockia sen tulisi kuitenkin olla ja näin mun mielestä Turussa on aiemmin ollut?! Samoin välillä olisi hyvä kun yleisöä on näin paljon ja tunnelmaa riittää, ettei jokaisella pelikatkoilla tarvitsisi musiikkia olla ollenkaan.
 
marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pari kommenttia entiseltä kausikorttilaiselta, joka Turusta pois muuttamisen johdosta on viime vuosina käynyt vain muutaman matsin vuodessa ja paljon enemmän vieraspeleissä.

- Kun useampi lippu on samassa pdf-tiedostossa, niissä vaikuttaisi ainakin olevan kaikissa sama QR-koodi/viivakoodi. Ne täytyy silti kaikki skannata erikseen. Ehkä tähän voisi saada jotain parannusta Lippupisteen sovellukseen?

- Kuten oli aikaisemmin puhetta tässä ketjussa, minulla oli tällä kertaa kolme lippua G5:n näköestepaikoille. Tuo selostamo on kerta kaikkiaan kamala viritys. G5:n vasemman puolen reunapaikoilta esimerkiksi riveiltä 4-5 on todella heikko näkyvyys, käytännössä puolet kentästä jää näkemättä. Tämä johtuu erityisesti siitä, että Alkio ja Liivik seisovat koko pelin ja Alkio erityisesti joutuu heilumaan todella aktiivisesti puolelta toiselle. Tuli mieleen, että on kyllä Alkiollakin äärimmäisen huono työergonomia tuossa selostamossa. Luulisi, että tuon kokoiseen halliin tuon voisi jotenkin järkevämmin toteuttaa. En sinänsä valita, sillä en vain parempia lippuja tällä kertaa saanut ja asia oli tiedossa, mutta eihän tuollaisia paikkoja pitäisi myydä ollenkaan.

- On todella epäonninen päätös sulkea katonrajassa olevat perinteiset numeroimattomilla penkeillä varustetut "seisomapaikat". Seurasin kyseistä näytelmää paljon, useamman kerran joutuivat järkkärit käydä tyhjentämässä tuon osaston. Ei siellä näyttänyt edes olevan niin paljon mitään tekniikkaa, että päätös olisi kovin perusteltu. Ymmärrettävää tietenkin toisaalta, että kaiteissa olevat lamput voisi joku potkia alla istuvien niskaan. Asia pitäisi ratkaista jollakin muulla tavalla.

- Järkkärit olivat koko ajan vähän vaikeuksissa yläkatsomon oviaukkoihin kerääntyneiden seisomapaikkalaisten kanssa. Seisomapaikkoja tuntuu olevan liian vähän, monista epäonnisista päätöksistä johtuen, vaikka katsojamääräkin on siis rajattu kovin epähohdokkaaseen lukemaan 10500.

- Mutkan ongelmat sitten kruunaavatkin tämän itkuviestin. Hurjalta kuulostaa, vaikka en tällä kertaa itse siis ollut siellä päin, joten jäi tuo kokematta.

Veikkaan, että tällä kertaa hallilta lähti muutama ihminen, jotka eivät oikein kokeneet asiakaskokemustaan positiivisesti ja TPS:llä ei kyllä oikein ole sellaiseen varaa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Samoin välillä olisi hyvä kun yleisöä on näin paljon ja tunnelmaa riittää, ettei jokaisella pelikatkoilla tarvitsisi musiikkia olla ollenkaan.
Kaikenlainen tunnelman katkaisu on huonoksi. Niitä on tänä päivänä otteluissa aivan liian paljon. Kovalla äänellä pakkosyötetty musiikki voisi olla välillä soimattakin.
 
Jazzy76

Jäsen
Pari kommenttia entiseltä kausikorttilaiselta, joka Turusta pois muuttamisen johdosta on viime vuosina käynyt vain muutaman matsin vuodessa ja paljon enemmän vieraspeleissä.

- Kun useampi lippu on samassa pdf-tiedostossa, niissä vaikuttaisi ainakin olevan kaikissa sama QR-koodi/viivakoodi. Ne täytyy silti kaikki skannata erikseen. Ehkä tähän voisi saada jotain parannusta Lippupisteen sovellukseen?

- Kuten oli aikaisemmin puhetta tässä ketjussa, minulla oli tällä kertaa kolme lippua G5:n näköestepaikoille. Tuo selostamo on kerta kaikkiaan kamala viritys. G5:n vasemman puolen reunapaikoilta esimerkiksi riveiltä 4-5 on todella heikko näkyvyys, käytännössä puolet kentästä jää näkemättä. Tämä johtuu erityisesti siitä, että Alkio ja Liivik seisovat koko pelin ja Alkio erityisesti joutuu heilumaan todella aktiivisesti puolelta toiselle. Tuli mieleen, että on kyllä Alkiollakin äärimmäisen huono työergonomia tuossa selostamossa. Luulisi, että tuon kokoiseen halliin tuon voisi jotenkin järkevämmin toteuttaa. En sinänsä valita, sillä en vain parempia lippuja tällä kertaa saanut ja asia oli tiedossa, mutta eihän tuollaisia paikkoja pitäisi myydä ollenkaan.

- On todella epäonninen päätös sulkea katonrajassa olevat perinteiset numeroimattomilla penkeillä varustetut "seisomapaikat". Seurasin kyseistä näytelmää paljon, useamman kerran joutuivat järkkärit käydä tyhjentämässä tuon osaston. Ei siellä näyttänyt edes olevan niin paljon mitään tekniikkaa, että päätös olisi kovin perusteltu. Ymmärrettävää tietenkin toisaalta, että kaiteissa olevat lamput voisi joku potkia alla istuvien niskaan. Asia pitäisi ratkaista jollakin muulla tavalla.

- Järkkärit olivat koko ajan vähän vaikeuksissa yläkatsomon oviaukkoihin kerääntyneiden seisomapaikkalaisten kanssa. Seisomapaikkoja tuntuu olevan liian vähän, monista epäonnisista päätöksistä johtuen, vaikka katsojamääräkin on siis rajattu kovin epähohdokkaaseen lukemaan 10500.

- Mutkan ongelmat sitten kruunaavatkin tämän itkuviestin. Hurjalta kuulostaa, vaikka en tällä kertaa itse siis ollut siellä päin, joten jäi tuo kokematta.

Veikkaan, että tällä kertaa hallilta lähti muutama ihminen, jotka eivät oikein kokeneet asiakaskokemustaan positiivisesti ja TPS:llä ei kyllä oikein ole sellaiseen varaa.

Tuo selostamo - tarkemmin kuvaustaso - on TV:n vinkkelistä kaiken lisäksi liian korkealla. Siihen rakennettiin aikanaan lava, josta tuli liian korkea. Jos tuo lava purettaisiin ja uusi lava tehtäisiin reippaasti alemmaksi yläkatsomon alimmille riveille, olisi tv:n kuvakulma todella paljon alempi. Kaiken huipuksi näkörajoite lähtisi pois sadoilta katsojilta. Kamerahenkilön selän takana kun olisi ihan rehellinen seinä.

Alempi paikka vaatisi sen, että tv-taso vaatisi hieman katsomon kiinteään kaiteen hitsaamista pois ja pikkaisen enemmän vanhojen rakenteiden purkutöitä. Työ kuitenkin kannattaisi: onhan hallissa nyt korjattu valot ym.
 
Viimeksi muokattu:

stuketto

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse vetäisin kaikesta tästä johtopäätöksen että halliin yksinkertaisesti myydään liikaa seisomapaikkalippuja. Tiedä sitten miten paljon tuosta 10.500 kapasiteetista pitäisi vähentää, jotta kaikki näkisi pelin edes kohtalaisen hyvin. Yläkerran päädystä esim. sellainen huomio että takarivissä olevalta katsojalta jää lähempänä oleva pääty näkemättä, mutta taas vastaavasti "loistavasti" sijoitetun Gigantti-mainoksen takia myöskään valotaulua ei näe...

Jos tuota selostamoa taas lähdetään muuttamaan voitaisiin samalla uusia koko yläkertaa kiertävä kaide nykypäivän teknologiaan. Monessa modernissa hallissa niitä nykyisiä paksuja metalliputkia pidettäisiin jo näköesteinä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Paljon on halli saanut kuraa, mutta jälleen näin menestyksen kynnyksellä sen huomaa kuinka toimiva kokonaisuus se lopulta on. Lisäksi siellä aistii vielä sen triplojen tunnun ja Hannun karisman. Esim noissa paljon parjatuissa punaisissa penkeissä on myös hyvät puolensa. Kun halli on täynnä, näkee yleisömassan hyvin muualle katsomoon. Tämä luo sitä tiiviyden ja yhtenäisyyden tuntua ja ennen kaikkea tunnelmaa. Nokia areenalla ja vanhassa jaffalassa on niin hämärää ettei alhaalta välttämättä edes näy onko ylhäällä ketään. Turussa puolestaan liput ja fanipaidat näkyy hienosti katsomosta.

Jos jotain negaa pitää antaa, niin edelleen tuo liikkuminen on ahdasta. Kun TV studion takia on vielä toista päätä blokattu. B päädyn reikä seinässä on kuitenkin oikein hyvä lisä ja sen avulla väki levittäytyy paremmin. Mutta on tuo tunnelma ihan omaansa jos vertaa Nokiaan. Ei siellä ääni kuulu yhtään samalla tavalla.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
En tiedä onko tämä ollut täällä näytillä jo mutta jos itse katselin peliä tietokoneelta ja viihdyin myös tunnelman takia niin on näköjään viihtynyt matsissa myös Hoffren. Aika järjettömän positiivinen juttu Tepsin Kannattajista, huhhuh. Lukusuositus vaikka ei miehestä niin pitäisikään.

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Liputtomille/istumapaikoista huomiselle haaveileville, A puolelle tullut kymmeniä istumapaikkoja myyntiin, muualla hallissa myös muutamia hajapaikkoja. Vierekkäisiäkin siis runsaasti juuri nyt myynnissä.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
B3-kausikortti myytiin voisi tehdä lisäpykälän, että pudotuspelikausikorttin myynti on rajattua. Katsomon voisi osittain muuttaa pudostuspeleissä seisomakatsomoksi. Vahvistaisi tunnelmaa otteluissa entisestään.

ps. jos sinne yläparvelle ei saa mennä, niin ne tuolit voisi viedä pois tai ainakin vetää seinää vasten.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TPS
B3 kausikortti myytiin voisi tehdä lisäpykälän, että pudotuspelikausikorttin myynti rajattua. Katsomon voisi osittan muuttaa pudostuspeleissä seisomakatsomoksi. Vahvistaisi tunnelmaa otteluissa entisestään.

ps. jos sinne yläparvelle ei saa mennä, niin ne tuolit voisi viedä pois tai ainakin vetää seinää vasten.

Tämä olisi hyvä alku. Jatkossa koko B-pääty pleijareihin seisomakatsomoksi :)
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
ps. jos sinne yläparvelle ei saa mennä, niin ne tuolit voisi viedä pois tai ainakin vetää seinää vasten.

Tympeää oli nähdä kun sieltä porukkaa häädettiin. Siellä istuminen, jos jokin, on kunnollista Typhoon-perinnettä.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistelenko aivan väärin vai onko ennen alakatsomoiden takana olleet seisomakatsomot olleet kaksi- tai kolmitasoisia samalla tapaa kuin yläkatsomoiden takana olleet. Nyt siellä on yksi hyvin pieni koroke mihin ei kahta mahdu peräkkäin ellei toinen nojaa edessä olevaa kaidetta vasten. Sitä vaan mietin minne TPS/halliyhtiö oli ajatellut näiden kaikkien seisomalippujen omistajien mahtuvan, kun ei ainakaan B-katsomoiden taakse oleviin korokkeille 50 ihmistä enempää mahdu. Karkealla laskutavalla tuonne mahtuisi seisomakatsomoihim menisi se tuhat ihmistä jos seistäisiin aivan kiinni toisissaan, joka nyt suomalaisille on täysi mahdottomuus. H-päädyssä myös Giganttiklubin mainos tuo oman lisähaasteen kun ei sieltä mitenkään näe edes puolia kentästä ja samaan aikaan näkyvyys kuutiolle on nolla.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Muistelenko aivan väärin vai onko ennen alakatsomoiden takana olleet seisomakatsomot olleet kaksi- tai kolmitasoisia samalla tapaa kuin yläkatsomoiden takana olleet. Nyt siellä on yksi hyvin pieni koroke mihin ei kahta mahdu peräkkäin ellei toinen nojaa edessä olevaa kaidetta vasten.
Tuota itsekin yksi päivä pohdin ja tulin siihen tulokseen, että noin aina ollut. Olisi kyllä olleet perhanan ahtaat käytävät. Joku voi muistaa vielä paremmin. Nykyisillä paikoilla tuo 10500 on aika paljon. Kovin suuria rakenteellisia muutoksia tuonne ei varmaan enää kannatta tehdä, mutta ehkä jonkin verran voisi oikeasti ruuvata penkkejä pois, niin homma toimisi paremmin.
 
Tuota minäkin pohdin, kun olisi ainakin B-päädyssä aivan helkutin kapeat käytävät muuten. Tepsin sivuilla lukee, että seisomakatsomolippuja myydään 2000 lippua, jonka uskon olevan sama kuin ennen näitä remontteja. Samaan aikaan kuitenkin seisomakatsomokapasiteetista on poistunut yli neljännes, kun D-päädystä sekä piippuhyllyltä poistettu seisomapaikat kokonaan.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Siellä on muuten Tapparan alkushowssa Enter Sandman pauhaamassa ja Sandstorm ennen tätä.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Ero kuin yö ja päivä Tepsin ottelutapahtumaan. Tapparafanit ovat tulleet kattelemaan ja nyt odotellaan tuleeko se kannu ja fanipäädyn ulkopuolella ei vahingossakaan kättä yhteen. Tiedä sitten onko siellä vaan yksikertaisesti tullut voittokiintiö täyteen vai mistä johtuu vaisu meno. Ei mene kokonaan hallin piikkiin selityksellä, varsinkin kun eilen katseli pronssipelin jossa ihan eri meno kuin viime keskiviikkona tai tänään Tapparalla.
 
agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös