Urheilun perusajatus

[jani#31]

Tuli tossa vaimon kanssa sauhuttua seuravanlaista asiaa:
Kuulin ohimennen töllöstä naisten hiihdon päävalmentajan loruilevan suurinpiirtein,että "on pettymys jäädä sijalle 13 kun sijoista 6-10 lähdettiin hiihtämään".Mitä vittua?Turistimatkallako ne ämmät siellä Torinossa??

Sain vaimon lähes raivoihinsa sanoessani mielipiteeni tällaisesta.Saatana, tyytyminen johonkin sijoihin 6-10 on huippu-urheilun syöpä!!!

Kertokaas nyt joku muukin mielipiteenne tämmösestä,vai olenko yksin kun olen sitä mieltä että Suomalaisessa huippu-urheilun valmennuksessa ja menetelmissä yleensä on jotain todella pahasti perseellään mikäli asenne on todellakin tällainen?

Vittu,että sapettaa kun lähdetään vissiin n. 100 hengen voimin veronmaksajien rahoilla turistireissulle Torinoon ainakin asenteen puolesta häviämään.

Kai noi saatanan kisaturistit vois huvihiihdellä ja laskea mäkeä kotimaassakin????

 

[hannes_ko]

Tuli tossa vaimon kanssa sauhuttua seuravanlaista asiaa:
Kuulin ohimennen töllöstä naisten hiihdon päävalmentajan loruilevan suurinpiirtein,että "on pettymys jäädä sijalle 13 kun sijoista 6-10 lähdettiin hiihtämään".Mitä vittua?Turistimatkallako ne ämmät siellä Torinossa??

Jos se menestyminen on todella kiinni pelkästään asenteesta ja halusta, niin miksi sinä et ole olympiavoittaja? Miksi minä en ole olympiavoittaja? Kaikkihan me olisimme. Jotain realismia nyt sentään pitää olla.

Luletko tosiaan, että nämä urheilijat vittuillakseen eivät voita, vaan kiusaksesi uhraavat kaiken muun urheilun eteen? Jo taysipäiväisen harjoittelun valitseminen on askel, jota hyvin harva uskaltaa koskaan ottaa.

Voittaminen ei ole helppoa.

 

[finnjewel]

Oikeastaan hopea- ja pronssimitalit ovat turhia, nehän on hävinneiden säälipalkintoja. Pelkkä kulta jakeluun.

Kyllä jääkiekkojoukkueittenkin kokoonpanossa saisi olla vain 6 pelaajaa ja ehkä 1 varahyökkääjä, varapuolustaja ja varaveskari. Mitä ne kakkos- ja kolmoskentällisen tyypit siellä turhaan surffailee.

 

[Lawless]

Minusta on vain positiivista, että lähdetään tavoittelemaan melko realistisia sijoituksia. No, onhan se toki realistista, että esim. maailmancupin kilpailuissa vaikkapa keskimäärin 50:nneksi sijoittunut urheilija voittaa Olympialaisissa kultamitalin, mutta erittäin epätodennäköistä. Tällaisen urheilijan on mielestäni turhaa asettaa tavoitteeksi voittoa, sillä erittäin suurella todennäköisyydellä hän ei pääse voittoa lähellekään.

Suuruudenhullut tavoitteet johtavat jatkuvaan pettymykseen, siksi onkin parempi ottaa aina tavoitteeksi pienempiä sijoitusparannuksia, mikä saattaa johtaa helpommin urheilijan kehittymiseen. Mielestäni ei ole kyse mistään voitontahdon puutteesta tai sisuttomuudesta. Realisti pitää olla.

 

[ervatsalo]

Juopottelua

Niin, omasta mielestäni urheilun perusajatus on se, että sen seuraamisesta saa hyvän tekosyyn juopottelulle.

Täältä tähän

 

[jani#31]

Jos se menestyminen on todella kiinni pelkästään asenteesta ja halusta, niin miksi sinä et ole olympiavoittaja? Miksi minä en ole olympiavoittaja? Kaikkihan me olisimme. Jotain realismia nyt sentään pitää olla.

Luletko tosiaan, että nämä urheilijat vittuillakseen eivät voita, vaan kiusaksesi uhraavat kaiken muun urheilun eteen? Jo taysipäiväisen harjoittelun valitseminen on askel, jota hyvin harva uskaltaa koskaan ottaa.

Voittaminen ei ole helppoa.

Niin,kysymyshän ei ollut tästä vaan urheilujohtamisen ja valmennuksen tasosta Suomessa.Tämä meidän johtamis ja valmennuskulttuuri,jossa lähdetään lähes lajista riippumatta nöyristellen ja hattu kourassa suurkisoihin tavoittelemaan sijoja 6-20 on aivan perseestä.
Minkä signaalin valmentaja antaa urheilijalle puhumalla julkisuuteen tällaisia tavoitteita?Tällaisilla puheilla viestitetään urheilijalle jo hyvissä ajoin,että"et sinä kuitenkaan pärjää,joten turha tavoitella kuuta taivaalta".
Tottakai realisti täytyy olla,mutta täytyy erottaa realismi ja tyhmyys toisistaan sillä ei ole milloinkaan mahdollista kehittyä huipulle asti jos hommaan asennoituu niin että ei me kuitenkaan siellä pärjätä.

Vai mitä luulette,että olisi käynyt viime kesän MM-kisojen pituushyppyfinaalissa Evilälle jos kaveri olisi asennoitunut hommaan näin?
Tai miten olisi käynyt World Cup:issa jos Summasen asenne olisi ollut tällainen?
Olisiko Suomi vastoin kaikkia odotuksia pelannut finaalissa?

Ennenkaikkea on kysymys johtamisen tasososta: Silloin kun johtaja tai valmentaja ei tee työtään 100% asentella,ei maailman kärkeä ole mitenkään mahdollista saavuttaa.Minusta H.Mannisen hiihtely yhdistetyn kisan loppusuoralla kuvasi loistavasti sitä,kuinka Suomalaisen nykyajan huippu-urheilijan pääkoppa ja sisu on valmennettu pettämään ratkaisevalla hetkellä näissä isoissa kisoissa:
Kaikki on menetetty, ei tarvitse taistella,kroppa on jumissa eikä sitä saa enää käyntiin...

Mihin ihmeeseen on talviurheilijoistakin kadonnut se Veikko Hakulisen,Juha Miedon ja talvisodan taisteluhenki jolla näitä kisoja aiemmin voitettiin?

 

[hannes_ko]

Mihin ihmeeseen on talviurheilijoistakin kadonnut se Veikko Hakulisen,Juha Miedon ja talvisodan taisteluhenki jolla näitä kisoja aiemmin voitettiin?

Juha Mietoko on nykyään esimerkki voittajasta? Miedolla ja Mannisella on tasan yhtä monta henkilökohtaista arvokisakultaa. Ikävää sanoa näin Kurikan jätistä, mutta kyllähän Miedolla aika legendaarisia selityksiä oli. Keli ei varsinkaan koskaan sopinut Mietaalle. Puusuksillakin piti väkisin hiihtää, kun muovilla olisi voinut mennä.

Eräillä naishiihtäjillämme tuntuu kyllä olevan asennevamma. Ainakin Kirsi Välimaa ja Aino-Kaisa Saarinen ovat antaneet ihmeellisiä lausuntoja. Mutta en kyllä näe tätä mitenkään erityisen suomalaiseksi ilmiöksi.

 

[Hemingway]

Mihin ihmeeseen on talviurheilijoistakin kadonnut se Veikko Hakulisen,Juha Miedon ja talvisodan taisteluhenki jolla näitä kisoja aiemmin voitettiin?

Tuskin se mihinkään on kadonnut. Urheilusta on vain tullut pitkälle mennyttä tiedettä, minkä vuoksi marginaalit ovat hyvin pienet. Sen näkee välinekehityksessäkin. Uusi voide, hyppypuku, oikein teroitettu kantti tai vähän epäonnistunut suksen voitelu voivat ratkaista paljon. Sama koskee urheilijoita. Kunnon rakentaminen ja ajoitus vaatii hyvän geneettisen perustan ja sen päälle taitoa, tuuria ja ehkä senkin, että muut eivät onnistu aivan yhtä hyvin. Nykyinen huippu-urheilu ei ole koulupoikien uhoamista, jonka voittaa se, joka viitsii eniten ravata.

Jos ennen onkin saattanut sisulla ja oksentamisella pärjätä, niin nykyään se ei enää päde. Ihanko oikeasti kuvittelet, että Manninen menetti mitalin vain siksi, että häntä ei huvittanut yrittää tai hän ei uskonut itseensä?

Palkintopallille pääsee kolme parasta. Onko kaikilta muilta sisu ja taisteluhenki loppunut?

 

[Kuvernööri]

Itse totean heti olevani ketjun avaajan kannalla, en pidä siitä että mennään kisoihin turistimatkalle ja ollaan tyytyväisiä keskinkertaisiin sijoituksiin.

Sitten toisekseen, hiihto on kestävyysurheilulaji. Siinä yllätyksien sauma on hyvin pieni ja kilpailijat voidaan melko tarkasti sijoittaa järjestykseen jo etukäteen. Kondis ratkaisee eikä siihen paljoa jää sattumalle sijaa. Lassila oli realisti puhuessaan tällaisesta tavoitteesta eikä siinä minun mielestäni ole mitään ihmeellistä. Ja sijoitus kymmenen joukkoon olisi kyllä kaikkea muuta kuin turistimatka. Muistaako joku vielä Ari Palolahden edellisistä olympialaisista, sijoitus 50 huonommalla puolella ja "ihan kohtalainen maku tästä jäi". TUOLLAINEN saa minut raivostumaan! Lassilaa ei tähän pidä missään nimessä vetää mukaan.

Jossain mäkihypyssä ja yhdistetyssä tilanne on aivan toinen, voittajan ennustaminen on huomattavasti vaikeampaa. Sattumille jää tilaa. Näissä lajeissa varmasti kaikki maailman Top 20-urheilijat tähtäävät ainoastaan mitalille. Hiihdossa homma ei ole ihan niin yksinkertaista.

Mutta tähdennän edelleen olevani ketjunavaajan kanssa samoilla linjoilla. Se saa minut hämilleen, kun urheilija on tyytyväinen heikkoon sijoitukseen. Mutta silloinkaan en suutu urheilijalle, vaan kysyn itseltäni, pitikö hänet sitten tuonne lähettää?

 

[Mace]

Vai mitä luulette,että olisi käynyt viime kesän MM-kisojen pituushyppyfinaalissa Evilälle jos kaveri olisi asennoitunut hommaan näin?
Tai miten olisi käynyt World Cup:issa jos Summasen asenne olisi ollut tällainen?
Olisiko Suomi vastoin kaikkia odotuksia pelannut finaalissa?

Eihän näillä asioilla ole mitään yhteistä keskenään. Niin Tommi Evilällä kuin Suomen jääkiekkomaajoukkueellakin oli erinomaisesti onnistuessaan mahdollisuudet nähtyihin suorituksiin ja se oli jo etukäteen tiedossa. Naisten takaa-ajoon osallistuneilla suomalaisilla ei sen sijaan tänään kenelläkään ollut etukäteen mitään mahdollisuuksia mitalisijoille, joten millä tavoin nuo mainitsemasi asiat ovat muka vertailtavissa? Eivät mitenkään.

Jos haluat heittää jonkin todellisen ja asianmukaisen vertauksen, niin voisit puhua vaikkapa siitä, että Saksa olisi asettanut tavoitteekseen World Cupin voiton. Sitä voisi ehkä jollain tavalla verrata siihen, että joku suomalaisnaisista olisi tänään tavoitellut mitalisijaa. Tavoitteet on siis asetettava korkealle mutta kuitenkin realistisiksi. Ei ole mitään järkeä tavoitella sellaista, jonka tietää itsekin olevan mahdotonta. On edettävä pienin askelin välitavoitteita asettaen. Sitten kun rahkeet riittävät korkeammalle, myös tavoitteita rukataan ylöspäin.

 

[Hemingway]

Mutta tähdennän edelleen olevani ketjunavaajan kanssa samoilla linjoilla. Se saa minut hämilleen, kun urheilija on tyytyväinen heikkoon sijoitukseen. Mutta silloinkaan en suutu urheilijalle, vaan kysyn itseltäni, pitikö hänet sitten tuonne lähettää?

Suomen jääkiekossakin on valitettu epäonnistumisen pelkoa ja kyllä se minusta on seurausta nimenomaan siitä, että epäonnistumisia ei urheilijoille sallita. Ei junioreille eikä näköjään aikuisillekaan.

Motivaation ja kehittymisen kannalta lienee tärkeää saada onnistumisen elämyksiä. Jos tavoitteet eivät vastaa mahdollisuuksia, niin suorittaminen on pelkkää henkistä tuskaa ja lisäksi saa aina olla selittelemässä.

Urheilijat yrittävät parhaansa ja heidät valitaan tai ei valita kisoihin. Jonkun siellä on aina oltava huonompi kuin muiden. Vaikka kaikki maat lähettäisivät vain ehdottomat huippunsa, niin siltikin voittajia olisi vain yksi.

 

[mixu]

Mace:n ja Hanneskoon ajatuksia kun lukee niin huomaa että syvälle on juurtunut nuori-Suomi ajatukset.Tärkeintä on kun kaikki liikkuu ja on hauskaa.
Verenmaku suussa ei pidä missään nimessä mennä sillä silloin voi vaikka menestyä.
Esimerkiksi murtomaahiihto on niin mitätön laji maailmalla että joku 15 sija on yhtä tyhjän kanssa.
Jos et mitään vaadi et mitään saa.

 

[Hemingway]

Mace:n ja Hanneskoon ajatuksia kun lukee niin huomaa että syvälle on juurtunut nuori-Suomi ajatukset.Tärkeintä on kun kaikki liikkuu ja on hauskaa.
Verenmaku suussa ei pidä missään nimessä mennä sillä silloin voi vaikka menestyä.
Esimerkiksi murtomaahiihto on niin mitätön laji maailmalla että joku 15 sija on yhtä tyhjän kanssa.
Jos et mitään vaadi et mitään saa.

Eli ajattelet, ettei häviäjiä voi olla ollenkaan. Miten kaikki voisivat voittaa tai kuulua kärkeen?

 

[V-man]

Aivan kuin se vaikuttaisi urheilijan suoritukseen, että hän ei hehkuta täysin epärealistisia tavoitteita etukäteen. Kyllä ne täysillä vetää vaikka tavoite olisikin 10. sija. Luuletteko että ne alkaa jarrutella jossain hiihdossa sitten kun se tavoite on saavutettu? Olisipa todella järkevän kuuloista kun joku Nobody hehkuttaisi etukäteen että perkele voitan kaikki matkat minuutilla ja tulen kisoista taskut täynnä kultaa.

Tulee ihan mieleen se Toini ja Heikki Haaman Shown filosofi joka yritti voittaa voimamieskisat ym. pelkästään tahdon voimalla.

 

[Mace]

Mace:n ja Hanneskoon ajatuksia kun lukee niin huomaa että syvälle on juurtunut nuori-Suomi ajatukset.Tärkeintä on kun kaikki liikkuu ja on hauskaa.
Verenmaku suussa ei pidä missään nimessä mennä sillä silloin voi vaikka menestyä.
Esimerkiksi murtomaahiihto on niin mitätön laji maailmalla että joku 15 sija on yhtä tyhjän kanssa.
Jos et mitään vaadi et mitään saa.

No sinun luetunymmärtämistaidollasi moisen johtopäätöksen tekeminen ei yllätä minua. Jos sen sijaan älyäisit edes jotain lukemastasi, niin tajuaisit, mistä oikeasti on kyse. Sen verran olen kuitenkin jo "taitoihisi" päässyt tutustumaan, etten aio vaatia sinulta noin vaativaa suoritusta...

Ai niin, ja itse asiaan sen verran, että liikkuminen on toki hyvä asia ja hauskaakin, mutta ei sillä ole mitään tekemistä huippu-urheilun kanssa. Se on kovaa työtä, jossa tulosta tulee pitkäjänteisyyden ja uhrausten kautta. Mixun kaltaisten mitään ymmärtämättömien räkänokkien uhoamisella ja "vittu jos ois sisua ja tahtoa ja pää kestäis" -höpöhöpöllä ei taasen tulla voittamaan yhtään mitään. Se on jo loppuunkaluttua paskapuhetta, että suomalaiset olisivat muka jotain muita sisukkaampia tyyppejä, mutta joihinkin se näkyy yhä uppoavan. Samalla lailla sitä korkeaa työmoraalia löytyy muistakin kansakunnista, mutta sitähän nämä juuri luolistaan heränneet älynjättiläiset eivät tunnu ymmärtävän, vaan uskotaan talvisodan hengen olevan joka asiassa se pelastava voima ja suomalainen kyllä on aina se paras, jos vaan tosissaan yrittää. Yrittäkää nyt idiootit ymmärtää, että kun muuallakin urheillaan tosissaan, niin miksi helvetissä ne ulkomaalaiset antaisivat muka tasoitusta niinkin oleellisessa asiassa kuin taistelutahdossa? Eivät helvetissä anna, uskokaa jo. Sitkeitä sissejä hekin ovat.

 

[Mace]

Mace:n ja Hanneskoon ajatuksia kun lukee niin huomaa että syvälle on juurtunut nuori-Suomi ajatukset.Tärkeintä on kun kaikki liikkuu ja on hauskaa.
Verenmaku suussa ei pidä missään nimessä mennä sillä silloin voi vaikka menestyä.

Ja kysytään nyt vielä pari kysymystä, jos vaikka tällä kertaa ymmärtäisit kirjoittamani: missä kohdassa olen sanonut, ettei ammattiurheilu ole veren maku suussa menemistä ja nimenomaan kovaa uhrautumista? Missä vaiheessa olen sanonut mitään nuori-Suomi-aihetta edes etäisesti sivuavaa? En missään. Opettele lukemaan.

 

[ms.qvist]

Koska ketju käsittelee käsittääkseni huippu-urheilua tulisi ketjun otsikkokin olla luotu toisin, urheilun perusajatus voi olla hauskan pitäminen tai ihan mikä muu tahansa puhdetoiminta.

Sen sijaan huippu-urheilun perusajatus (ja vaatimus) ei voi olla urheilijalla itsellään mikään muu kuin halu voittaa, se on tärkein prioriteetti johon tulee tähdä jokaisessa harjoituksessa ja jokaisessa kilpailussa.

Nuori urheilija voidaan toki lähettää kisoihin keräämään kokemusta tulevia voittoja silmällä pitäen (jos tarkistellaan asiaa siltä kantilta, että urheilijoiden lähettäminen kisoihin yleensäkään on järkevää) mutta iäkkään urheilijan roikottaminen kisakoneessa vain jonkun saavutuksen 20+ tähden on turhaa jos tiedetään ettei tällä urheilijalla itselläänkään ole tavoitteena menestys tai suorastaan voitto.

Ajattelutapani voi olla raakaa mutta en näe siinä mitään järkeä, että raahataan kisapaikoille urheilijoita joilla itselläänkään ei ole edes haavetta enää menestymisestä, kunhan kilpaillaan vain kilpailemisen vuoksi oli tulos mikä tahansa.

vlad.

 

[V-man]

Niin ja jos sinne kisoihin on turha lähettää niitä turisteja ja niin mistäs niitä tulevia voittajia saadaan jos nuoret kaverit eivät saa kokemusta? Olisi aika hauska katsoa kisoja kun kaikki muut paitsi voittaja paiskoisivat kamojaan ja noituisivat kuin merimies. Ja jos kisoista suljettaisiin pois kaikki jotka eivät todennäköisesti voita niin olisipa kiva katsoa kisoja.

SM-liigastakin voisi muuten poistaa puolet joukkueista. Vittuako niitä pikkuseuroja siellä pitää kun ei ne kuitenkaan kultaa voita.

 

[hannes_ko]

Mixu, suosikkijoukkueeksesi on mainittu Helsingin IFK. Joukkue ei kuitenkaan ole pystynyt lähes kymmeneen vuoteen taistelemaan voitton asti SM-liigassa, joka ei ole edes maailman kovin sarja. Onko IFK:ssa unohdettu talvisodan henki?

 

[Mace]

Sen sijaan huippu-urheilun perusajatus (ja vaatimus) ei voi olla urheilijalla itsellään mikään muu kuin halu voittaa, se on tärkein prioriteetti johon tulee tähdä jokaisessa harjoituksessa ja jokaisessa kilpailussa.

Tästä olen periaatteessa samaa mieltä. Omasta mielestäni kuitenkin nimenomaan nuori urheilija voi olla mukana joukkueessa, vaikkei hän (vielä) tavoittelisikaan voittoa. Hänen "voittonsa" on se tietty sijoitus (esim. sijoitus 20 parhaan joukossa), jonka hän voi saavuttaa optimaalisella suorituksella. Taidat tosin itsekin olla samaa mieltä, mikäli tuon kirjoituksesi jatkon ymmärsin oikein.

mutta iäkkään urheilijan roikottaminen kisakoneessa vain jonkun saavutuksen 20+ tähden on turhaa jos tiedetään ettei tällä urheilijalla itselläänkään ole tavoitteena menestys tai suorastaan voitto.

Ajattelutapani voi olla raakaa mutta en näe siinä mitään järkeä, että raahataan kisapaikoille urheilijoita joilla itselläänkään ei ole edes haavetta enää menestymisestä, kunhan kilpaillaan vain kilpailemisen vuoksi oli tulos mikä tahansa.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Vuosien varrella olen lukuisat kerrat ihmetellyt kuismataipaleiden ja karrihietamäkien paikkaa kisajoukkueessa, vaikka ko. herroilla ei ollut oikeastaan ikinä kovin kummoisia sijoituksia (no Hietamäki hiihti viestissä, mutta silti...). Urheilijan mittapuulla ikäloppuja, täysin potentiaalittomia urheilijoita ei todellakaan kannata roudata mukaan, vaan valinnalle tulisi aina olla jokin hyvä perustelu. Aina mieluummin joukkueen mukaan joku nuori tulevaisuuden nimi kuin joku tällä hetkellä hiukan parempi has-been tyyppi.

 

[Troy]

Kyllähän asia on sillä tavalla, että urheilijan tavoitteena tulee olla voitto ja jos se ei sitä ole niin kyllä siinä on aika paljon asennoitumisessa pielessä. Toimittajat voivat esittää veikkauksiaan siitä miten kisassa tulee käymään, mutta perkele jos valmennus ja/tai urheilija lähtee tavoittelemaan esim. kuudetta sijaa niin eiköse ole ihan sama jäädä kotiin.

Se, että asettaa tavoitteet ylös ei tarkoita sitä, että tarvitsee keuhkota ennen kisoja voittavansa kaiken mahdollisen. Kuitenkin se, että ääneen myöntää itselleenkin, että ei tässä mitään mahdollisuuksia voittoon ole on koko kilpaurheilun hengen vastaista. Ei sellaisella asenteella vain voita ikinä mitään. Ja kaikille palstan einsteineille tiedoksi, että edellinen ei tarkoita sitä, että asenne on ainoa joka merkkaa. Tottakai urheilijan pitää olla hyvässä kunnossa ja kestävyyslajeissa erot ovat pieniä, mutta jokainen urheilua joskus harrastanut tietää, että kun mennään äärirajoilla alkaa henkien taisto. Siinä vaiheessa merkitsee se kuka pystyy ruoskimaan itsensä pidemmälle omille äärirajoilleen. Jos on jo etukäteen päättänyt, että kuudes sija on ihan ok, niin voiko koskaan pärjätä kisassa ykkössijasta? Ei.

 

[Mats Bedö]

...veronmaksajien rahoilla...

Taa on aina hieno veto!

 

[Mats Bedö]

Olis aika puuduttavia kisoja, jos mukaan menee/paasee vaan ne, joilla on voittomahikset ja/tai voittofiilikset.

Makihypyssa meilla ei olis kun yks jannu mukana. Latkaan ei paastais ollenkaan. Hiihdosta puhumattakaan. Suomella olis kolmen hengen kisajoukkue...

Kesaolympialaisissa ei Suomea nahtais enaa ollenkaan.

Eika fudiksen EM- ja MM-karsintoihinkaan tarttis enaa lahtea. Tai pelata harjoituspeleja Japanissa asti. Veronmaksajien rahat saastyis!!

Samaan syssyyn menis lentis, koris jne jne

SM-liigasta vois poistaa kaikenmaailman SaiPat, Bluesit, Assat, Pelicansit ja Ilvekset.

NBAssa pelais baut 3 joukkuetta.

La Ligan joukkueista muut paitsi Barca ja Real Madrid vois alkaa pelaa shakkia tai heittaa tikkaa. Ja niitakin vaan, jos lahtee voittamaan tosissaan tikkakisaa pubissa.

Kaikille muille ei jaa kun paan aukominen keskustelupalstoilla. Tulis ruhkaa!

 

[V-man]

Jos on jo etukäteen päättänyt, että kuudes sija on ihan ok, niin voiko koskaan pärjätä kisassa ykkössijasta? Ei.

Ai ei vai? No miten nuista lumilautailijoistakin aina joku voittaa olympialaisissa, vaikka niitä tuskin ketään kovin kauheasti harmittaisi 2. tai 6. sija?

edit: Hieman OT, mutta ei täysin: Aloin juuri katsomaan Conanin haastattelua tältä päivältä ja eka asia jonka Conan sanoi oli "I always have low expectations of everything. Thats part of my personality". Mitenkähän hän on menestynyt niinkin hyvin odottamalla aina huonointa kaikessa? Taitaapi olla urheilussa ja elämässä aikalailla sama onko optimisti vai pessimisti, se mitä saa aikaan on kiinni jostain ihan muusta.

 

[Lawless]

Kyllähän asia on sillä tavalla, että urheilijan tavoitteena tulee olla voitto ja jos se ei sitä ole niin kyllä siinä on aika paljon asennoitumisessa pielessä.

Tämähän se olisi ihannetilanne, mutta pitää suhtautua harvinaisen hyvin häviämiseen ja olla lujatahtoinen tyyppi, jotta tämä olisi mahdollista. Kuvitellaanpa vaikka Eddie Edwardsia. Oliko hänen järkevää asettaa jokaiseen kilpailuun tavoitteeksi voitto? Eiköhän olisi parempi asettaa ensin tavoitteeksi edes yhden kilpailijan voittaminen.

Se, että puhuu siitä, että lähtee tavoittelemaan joitakin tiettyjä sijoituksia, ei mitenkään vähennä voittamisen halua. Jokainen varmasti haluaa voittaa, mutta urheilijan täytyy olla itselleenkin rehellinen.

Toki siis tässä täytyy sen verran selvittää, että nyt puhun välitavoitteista. Tietenkin jokaisen urheilijan lopullinen päätavoite on voitto (tai ainakin pitäisi olla), mutta kehitys tapahtuu vähitellen (jos tapahtuu) ja välitavoitetta asetetaan korkeammalle. Lopulta välitavoitekin on yhtä kuin voitto.