Mainos

Ulvilan surma joulukuu 2006 – ratkeamassa?

  • 193 796
  • 882

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Anneli on muuten huomenna MTV3:n 45 minuuttia-ohjelmassa. Kertookohan hän Sepon seisokista mitään?
 

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Eniten minua surettaa nuo Auerin lapset, jotka on otettu tähän nyt pelinappuloiksi. Toki he ovat tärkeitä todistajia, mutta ihan kotipsykologinkin silmiin Auer vaikuttaa narsistilta, joka vaikuttaa lapsiin ja saa heidät tavallaan sekaisin. Lapsista välitetään silloin, kun sitä tarvitaan. Ei tällaiset tapahtumat voi olla vaikuttamatta lapsen kehitykseen. Esim. normaalia koulunkäyntiä on vaikea kuvitella, kun välillä äiti on syytettynä lapsien isänsä murhasta ja välillä taas vapaana.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Saa nähdä, ratkeaako tämä koskaan. Vahvasti pidän edelleen Aueria syyttömänä miehensä murhaan, mutta saattaapi silti tuosta joutua lusimaan.
Vihamiehiähän Lahdelta ei puuttunut todellakaan, joten ehdokkaita tekoon riittänee. Enpä tiedä, olisiko Joutsenlahtikaan tätä koskaan selvittänyt, mutta nyt on ainakin hakattu päätä seinään kauan ja pidetty syytöntä kopissa, vapautettu ja taas viedään tuomiolle.
 

rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Saa nähdä, ratkeaako tämä koskaan. Vahvasti pidän edelleen Aueria syyttömänä miehensä murhaan, mutta saattaapi silti tuosta joutua lusimaan.
Vihamiehiähän Lahdelta ei puuttunut todellakaan, joten ehdokkaita tekoon riittänee. Enpä tiedä, olisiko Joutsenlahtikaan tätä koskaan selvittänyt, mutta nyt on ainakin hakattu päätä seinään kauan ja pidetty syytöntä kopissa, vapautettu ja taas viedään tuomiolle.

No kuka muu se syyllinen sitten on jos ei A. Auer? Joutsenlahden metsästämä virolainen hitman? Ongelmahan tällä hetkellä on se, että poliisi teki heti ensimmäisten hetkien aikana kaikki mahdolliset virheet rikospaikkatutkinnassa, joka saattaa jopa pahimmassa tapauksessa mahdollistaa sen, että AA luistaa KO:nkin päätöksen jälkeen tuomiosta. Puolustushan tulee aivan varmasti vetoamaan, että lasten lausunnot eivät ole luotettavia, sekä myös jollain tavalla koittavat saada tämän Auerin veljen luotettavuutta alennettua.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki tietävät syyllisen tässä casessa, mutta poliisin töppäilyjen takia sitä ei saada todistettua. En usko, että Aueria tuomitaan tästä. Väkisin tulee mieleen Bodom, jossa syyllinen tiedetään, mutta ei riitä todisteet. Bodomissa on tosin ihan ymmärrettävää, että silloin aikoinaan ei tajuttu epäillä heti sitä todennäköisintä tekijää ja DNA-testeistä ei ollut tietoakaan.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Lahden surmaajan on tuolla hakkaamisella tarvinnut olla yltäpäältä veressä. Auer vaihtoi vaatteita ilmeisen nopeasti, sillä Auerin asustahan ei verta niin paljon löytynyt, kuin tekijällä olisi pitänyt yllä olla.
Mihin Auer hukkasi sen ruskeita kuituja sisältävän vaatteen? Niin, niitä ruskeita kuituja, joiden alkuperää ei saatu selville, löytyi nimenomaan Lahden murhapaikan kohdalta.
Kenen dna:ta oli lahden kädestä löytyneessä klapissa?
Miksi naapureiden näkemä volvo kuljettajineen ei ilmoittautunut koskaan poliisille?
Niin, mihin katosi toinen tekoväline?, miksi Auer oli veretön?
 

Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK
Poliisilta on ilmeisesti alkujaan jäänyt tutkimatta pihan sadevesikaivot, roskikset(!), ja paljon muuta.

Porin poliisi on mokannut keissin jo rikospaikan tutkinnassa, mutta eiköhän syyllinen saada telkien taakse uudestaan. Eli AA.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Kaikki tietävät syyllisen tässä casessa, mutta poliisin töppäilyjen takia sitä ei saada todistettua. En usko, että Aueria tuomitaan tästä. Väkisin tulee mieleen Bodom, jossa syyllinen tiedetään, mutta ei riitä todisteet.

Tähän sama. Ja kummassakin tapauksessa syyllinen kuittaa vielä hyvät kipurahat valtiolta.
 

Tuamas

Jäsen
Lahden surmaajan on tuolla hakkaamisella tarvinnut olla yltäpäältä veressä. Auer vaihtoi vaatteita ilmeisen nopeasti, sillä Auerin asustahan ei verta niin paljon löytynyt, kuin tekijällä olisi pitänyt yllä olla.
Mihin Auer hukkasi sen ruskeita kuituja sisältävän vaatteen? Niin, niitä ruskeita kuituja, joiden alkuperää ei saatu selville, löytyi nimenomaan Lahden murhapaikan kohdalta.
Kenen dna:ta oli lahden kädestä löytyneessä klapissa?
Miksi naapureiden näkemä volvo kuljettajineen ei ilmoittautunut koskaan poliisille?
Niin, mihin katosi toinen tekoväline?, miksi Auer oli veretön?

Näihin kaikkiin kysymyksiin olisi todennäköisesti löytynyt kaikkiin looginen selitys jo tutkinnan aikana, jos asioita olisi tutkittu edes vähän alusta.
Nyt Joutsenlahti joukkoineen päätti jo heti tutkinnan alussa uskoa todennäköisimmän syyllisen löpinät ja jätti tutkinnan alussa käytännössä kokonaan tutkimatta sen mahdollisuuden että Auer olisikin syyllinen.

Mm. jääkaappi ja pakastin oli jätetty tutkimatta, koska uskottiin niin sitkeästi johonkin salaperäiseen huppumieheen, eikä tutkittu asiaa objektiivisesti.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Poliisilta on ilmeisesti alkujaan jäänyt tutkimatta pihan sadevesikaivot, roskikset(!), ja paljon muuta.

Porin poliisi on mokannut keissin jo rikospaikan tutkinnassa, mutta eiköhän syyllinen saada telkien taakse uudestaan. Eli AA.

Käsittämätöntä perseilyä kyllä. Varsinkin tutkinnanjohtajalta. Joutsenlahti uskoi täysillä sen retardinaapurin satujuttuihin ja menetti itsekin todellisuudentajunsa. Eli naapurin kertomus meni jokseenkin niin, että tämä naapuri oli ollut teatterissa katsomassa tämän Tannerin ohjaamaa murhateemaista näytelmää. No, Lahden naapurin mielestä näytelmä oli syvältä perseestä ja päätti kertoa saman myös Tannerille sähköpostitse. No, kun tämä Lahden murha tapahtui niin naapuri uskoi, että Tannerilla olisi jäänyt ikäänkuin rooli päälle ja lähtenyt kostamaan negatiivista sähköpostiarvostelua. Mutta murhaaja erehtyi talosta ja tappoi väärän miehen.

Kai sitten Joutsenlahti oli katsonut vähän liikaa Matlockia tai Hercule Poirotia, mutta jos tuollainen lääperi menee noin täysillä läpi, niin Jouskarin paikka on kyllä töyräällä skradarin kanssa kyttäämäässä ylinopeuksia.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Epäilemättä lasten kertomuksiin on joku vaikuttanut, mutta A.A vaiko veljensä? Yllättävästi lasten kertomukset ovat nyt muuttuneet. Ja veljen muuttuneella mielellähän ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että hän ei haluaisikaan luopua lapsista. Päätti vain yks kaks, että nyt kerrotaankin näin, kun lapsetkin alkoivat yllättäen tuollaisia puhua...
 

Travel Boss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, RU-38, NHL
Selvää on ollut että tämä juttu tulee ratkeamaan tai ainakin monta kysymysmerkkiä tulee poistumaan kunhan lapset saavat sanaisen arkkunsa auki. En tosin odottanut että se tapahtuisi näin pian.

Nythän lasten kertomus käsittääkseni viittaa siihen että lavastukseen on käytetty reilusti aikaa ennen hätäpuhelua. Jukka S. Lahden kohtalo ja veren kuivuminen nousevat nyt pääosaan. Onko mahdollista että Jukka S. Lahti olisi ollut hengissä mutta liikuntakyvytön ennen lopullista surmaamista. Onko veren kuivuminen/hyytyminen arvioitu oikein?

Uskon kyllä että lasten kertomuksista pystytään tulkitsemaan onko tarina johdonmukaista ja uskottavaa ja että ovatko asiat heille syötettyä tietoa vai kumpuaako tarina omista kokemuksista. Oman lusikkansa tuo soppaan tietysi vanhin lapsista joka pelaavan eri joukkueessa kuin muut lapset.
 

hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lahden surmaajan on tuolla hakkaamisella tarvinnut olla yltäpäältä veressä. Auer vaihtoi vaatteita ilmeisen nopeasti, sillä Auerin asustahan ei verta niin paljon löytynyt, kuin tekijällä olisi pitänyt yllä olla.
Mihin Auer hukkasi sen ruskeita kuituja sisältävän vaatteen? Niin, niitä ruskeita kuituja, joiden alkuperää ei saatu selville, löytyi nimenomaan Lahden murhapaikan kohdalta.
Kenen dna:ta oli lahden kädestä löytyneessä klapissa?
Miksi naapureiden näkemä volvo kuljettajineen ei ilmoittautunut koskaan poliisille?
Niin, mihin katosi toinen tekoväline?, miksi Auer oli veretön?

Iltalehden jutusta saattaa löytyä moneen kysymykseesi mahdollinen vastaus. Eukon hiukset epäiltiin olleen märät surman jälkeen, mutta tätä ei pystytty todistamaan. Klapin DNA saattaa olla esim. klapin toimittajasta lähtöisin. Mitä tulee spekulaatioihin veljen motiivista, niin ei kai kukaan tosissaan usko, että veli haluaisi syyttömäksi uskomansa siskon lusimaan, jotta saisi hänen lapset itselleen. Kyllä veljellä täytyy olla vahva epäily siskonsa syyllisyydestä.

Linkki Iltalehteen.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Epäilemättä lasten kertomuksiin on joku vaikuttanut, mutta A.A vaiko veljensä? Yllättävästi lasten kertomukset ovat nyt muuttuneet. Ja veljen muuttuneella mielellähän ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että hän ei haluaisikaan luopua lapsista. Päätti vain yks kaks, että nyt kerrotaankin näin, kun lapsetkin alkoivat yllättäen tuollaisia puhua...

Voisiko olla niin, että lasten kertomuksiin vaikuttaa se, että lapset ovat 5-vuotta vanhempia nyt kuin surman aikaan? Ehkä on alkanut tulla järkeä ja kapinointia äitiä kohtaan ja nyt tahdotaan kertoa totuus.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Antakaa Annelin jo olla. Sympaattinen MILF, jonka syyllisyyttä ei olla pystytty toteamaan. Sitäpaitsi...vaikka olisikin likvidoinut äijänsä niin olihan tuo kuitenkin kusipää loppujen viimeksi. Kyllä näitä tapauksia pitää mahtua muutama vuosisataan sillä mistä muusta me suomalaiset puhuisimme kun ei mitään muuta uutisoitavaa ole tarjolla? No tappoihan se miehensä mutta mitäs siitä? Kuka välittää oikeesti?

Tää teksti siis Heikelän äänellä ja asenteella:D
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Antakaa Annelin jo olla. Sympaattinen MILF, jonka syyllisyyttä ei olla pystytty toteamaan. Sitäpaitsi...vaikka olisikin likvidoinut äijänsä niin olihan tuo kuitenkin kusipää loppujen viimeksi.

Lukaisin koko viestin loppuun ja ainakin minulle avautui ironia. Anneli Auer ja Anna Abreu ovat Suomen kuumimmat pakkaukset tällä hetkellä ja siinä on mukavasti nuorta ja vanhaa eli jokaiselle jotain! Tässä on tosiaankin unohdettu, että Annelin mies oli kääpiö ja muutenkin ikävä ihminen. Ehkä AA ei jaksanut enää? Pikku detaljina tässä casessa huomioni kiinnittyy myös siihen, että Anneli-beiben lapset ovat jo nostaneet omat kanteensa. Näissä he vaativat korvauksia äidiltään eli Annelilta (minne katosi vanhempien kunnioitus!?), mikäli Korkein oikeus toteaa hänet syylliseksi. Ei kai siellä kakaroiden edustajien joukossa ole syntynyt jostain syystä sellainen naurettava käsitys, että mutsi tullaan toteamaan syylliseksi? Lisäbointsit tässä jutussa undercover-Sepolle, joka "ei ollut ainakaan impotentti". Poliisi oli siis myös valeasussa TÄYSI MULKKU.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Antakaa Annelin jo olla. Sympaattinen MILF, jonka syyllisyyttä ei olla pystytty toteamaan.

Aikamoiselta näyttää tämä sympaattisen MILFin viimeisin syytelista (linkki hesarin uutiseen)
Vähän ihmetyttää kyllä tapausen uutisointi. Ei raiskauksesta ja hyväksikäytöstä tuomittujen nimiä ja kuvia ole yleensä lehdissä julkaistu, saati sitten sellaisesta epäiltyjen.
 
Viimeksi muokattu:

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikamoiselta näyttää tämä sympaattisen MILFin viimeisin syytelista (linkki hesarin uutiseen)
Ei kovinkaan yllättäen tämä "sympaattinen MILF" saa kovasti sympatiaa HS:n uutisen kommenteissa. Noitavainokortti on jo isketty pöytään jo vanhojen poliisin kosto-juttujen ohella. Tuulipukukansan logiikkaa ei vaan pysty käsittämään, kun yleensä lasten hyväksikäyttäjiä ollaan kuitenkin hirttämässä munistaan.
 

scholl

Jäsen
Mä en ymmärrä tätä casea. Jos henkilö on surmannut niin miksei jo myönnä sitä. Jos taas ei ole surmannut niin miksei voida todeta, ettei ole surmannut. Valheenpaljastuskoneeseen mars ja sillä sipuli.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuulipukukansan logiikkaa ei vaan pysty käsittämään, kun yleensä lasten hyväksikäyttäjiä ollaan kuitenkin hirttämässä munistaan.
Kas, kun kyseessä on nainen, ei mies. Toivoisin, ettei sukupuolella olisi väliä, mutta usein tuntuu, että näissä tapauksissa monella on ja tasa-arvo ei toteudu.

Jos tuo juttu pitää paikkansa, niin toivottavasti tuo eukko suljetaan telkien taakse loppuelämäkseen.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Mä en ymmärrä tätä casea. Jos henkilö on surmannut niin miksei jo myönnä sitä. Jos taas ei ole surmannut niin miksei voida todeta, ettei ole surmannut. Valheenpaljastuskoneeseen mars ja sillä sipuli.

Psykopaatti ei välttämättä edes tiedä tehneensä mitään. Kokeet ei sitä paljasta.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän tuollaisista törkeistä raiskauksista suljeta Suomessa telkien taakse kuin ehkä pariksi vuodeksi. Ehdollisellakin voi päästä.
Törkeän raiskauksen minimi on 2 vuotta eikä sitä voi määrätä ehdollisena. Eli voisitko hieman tarkemmin valaista asiaa?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös