Mainos

Ulvilan surma joulukuu 2006 – ratkeamassa?

  • 193 756
  • 882

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
"Ei Seppo ainakaan impotentti ollut."

Tämä lause tulee minulle ensimmäisenä mieleen Anneli Auerista ja Ulvilan surmasta. Taannoinen peitepoliisi onnistui tehtävässään erinomaisesti ja pääsi kaiketi hyvin, hyvin lähelle Annelia.
 
tyoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lightning, Rangers, Vegas
Mä kuulin muutamia vuosia sitten tarinoita eräältä nyt jo eläkkeellä olevalta merimieheltä. Hän oli töissä Viking Mariellalla 27.09.1994 - eli juuri sinä yönä kun M/S Estonia upposi. Mariella oli ensimmäinen laiva, joka ehti tapahtumapaikalle ja Mariellan kauttahan pelastettiin muistaakseni 12 vai 13 ihmistä merestä. Tältä pelastustöissä mukana olleelta mieheltä mä kuulin aika hyytäviä tarinoita, joita pelastautuneet olivat hänelle kertoneet sekä mitä hän oli itse nähnyt. Voin vain todeta, että ihmisestä tulee melko raadollinen siinä vaiheessa, kun oma henki on kyseessä. Nämä tarinat vaikuttivat todella paljon omaan maailmankuvaani ja juuri näihin paskapuheisiin, että "kyllä minä ainakin tuossa tilanteessa olisin tehnyt näin ja näin".
Kiitos mielenkiintoisista teksteistäsi tähän ketjuun. Mistä tähän löytyisi lisätietoa? Kuulostaa mielenkiintoiselta.
Auerin syyllisyys itsessään on aika selvä (paikallahan ei ollut ketään ulkopuolista), mutta tuskin nyt enää tämän sirkuksen jälkeen voidaan tuomita.
Syyllisyys murhaan on kaikkea muuta kuin selvä. Suluissa oleva toteamus on hyvin todennäköisesti pötypuhetta. Hr Ketun viesteistä löytyy paljonkin seikkoja, jotka viittaavat ulkopuoliseen henkilöön.
Käytännössä harmillista on se, että Jukka Lahden murhannut vaimo ei lopulta saanut tuomiota murhasta.
Yhtä lailla voi todeta, että ei saanut tuomiota, koska ei murhannut miestään.
Niin, teknisesti ottaen asia on näin, mutta emmeköhän me kaikki tiedä, että Ulvila-keissi tulee jäämään kansakunnan mieliin samanlaisena kuin Bodom: kollektiivisesti murhaaja tiedetään, mutta juttu jäi kesken, tulevaisuudessa tapauksen tiimoilta tullaan vitsailemaan.
Nämä ovat jotain keskustelupalstojen "tiedossa" olevia juttuja. Tieto on väärä termi tässä yhteydessä. Tietoa nimenomaan ei ole.
Kyllä tässä nyt niin on käynyt, että äiti tappoi iskän...
Höpö höpö. Auer todettiin syyttömäksi. Syyttömyyden puolesta puhuu moni seikka. Omalla listalla kärjessä on hätäpuhelu, josta nauhoituksia ei löytänyt edes FBI. Mielestäni vastauksesi ja vasta-argumenttisi Mr Foxin viesteihin ja väitteisiin eivät vakuuta millään mittarilla.

Ketjun huvittavinta antia oli epäilys, että Auer olisi laittanut veriset vaatteet ja tekovälineen pussiin jemmaan. Hän olisi sitten parin viikon päästä hakenut pussin kaikessa rauhassa rikospaikalta. :D

Arvauksia on monenlaisia. Minä epäilen, että tekijä on sopinut asiat etukäteen Auerin kanssa. Tämä seksuaalirikostuomio oli alusta asti epäilyttävä. Toivottavasti pengotaan tarkasti läpi ja kumotaan tullaan kumoamaan jos paljastuu vääräksi. Tuomion pituus oli myös ihan naurettava kun vertaa miten vähällä noista rikoksista yleensä pääsee. Tuossa oli tyyliin nelinkertainen murhalisä.

Lasten sijoittaminen Annelin veljen perheeseen vaikuttaa olleen todella paha virhe.
 
OLLI58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yleltä on tullut uusintana ruotsalaisdokkari operaatio Playa.
Jos on seurannut sitä niin yhtäläisyyksiä on aika paljon.
Ulkopuoliselle näyttää siltä että kun kohdehenkilölle on väkisin yritetty saada tuomiota, niin viranomaispuolella on syyllistytty aika amatöörimäiseen tohelointiin molemmissa tapauksissa.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Occamin partaveitsi toimii myös tässä. Eli yksinkertaisin selitys on todennäköisin. Sieltä talosta ei löydetty ulkopuolisen tekijän jälkiä. Kuka jää jäljelle? Sen jälkeiset toimenpiteet ja oikeuskäsittelyt seksuaalirikoksista on sitten eri näytelmä...
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yleltä on tullut uusintana ruotsalaisdokkari operaatio Playa.
Jos on seurannut sitä niin yhtäläisyyksiä on aika paljon.
Ulkopuoliselle näyttää siltä että kun kohdehenkilölle on väkisin yritetty saada tuomiota, niin viranomaispuolella on syyllistytty aika amatöörimäiseen tohelointiin molemmissa tapauksissa.

Vähän ehkä myös Making a Murderer myös tulee mieleen, tässä tosin tapaukset toisinpäin eli tuossa istui syyttömänä seksuaalirikoksesta sitten tuli murhasta syyte vapauttamisen jälkeen. Molempia ehkä yhdistää myös se että todennäköisesti molemmat ei ole ihan puhtaita pulmusia mutta aika isoa ajojahtia poliisin suunalta, tuomiota vaikka väkisin.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Arvauksia on monenlaisia. Minä epäilen, että tekijä on sopinut asiat etukäteen Auerin kanssa. Tämä seksuaalirikostuomio oli alusta asti epäilyttävä. Toivottavasti pengotaan tarkasti läpi ja kumotaan tullaan kumoamaan jos paljastuu vääräksi. Tuomion pituus oli myös ihan naurettava kun vertaa miten vähällä noista rikoksista yleensä pääsee. Tuossa oli tyyliin nelinkertainen murhalisä.

Aika paljon tuntuu olevan kun eri dokkareita katsonut että lapsia pystyy aika hyvin manipuloimaan ja paljon myös riippuu haastattelijoista ym.. eli ei saisi kyllä lapsen haastattelulla olla tuomiossa isoa painoarvoa, korkeintaan tukea tuomiota muiden todisteiden kanssa. Ilmeisesti tässä tapauksessa tuomio perustui melkein täysin lapsien sanomisiin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Yleltä on tullut uusintana ruotsalaisdokkari operaatio Playa.
Jos on seurannut sitä niin yhtäläisyyksiä on aika paljon.
Ulkopuoliselle näyttää siltä että kun kohdehenkilölle on väkisin yritetty saada tuomiota, niin viranomaispuolella on syyllistytty aika amatöörimäiseen tohelointiin molemmissa tapauksissa.
Minulle jäi se vaikutelma tästä vyyhdistä, että alkuperäinen tutkimus oli leväperäinen ja fokusoitui täysin ulkopuoliseen tappajaan, ja sitten se jälkimmäinen ehkä päinvastaiseen syntiin, mutta silloin tilannetta haittasi joka tapauksessa se ensimmäisen rikospaikkatutkimuksen hutilointi. Pedofilia-syytöksistä en osannut sanoa yhtään mitään, oli ihan ufo käänne juttuun. Se on varmasti totta että lapsia voidaan helposti manipuloida aikuisten toimesta, puoleen ja toiseen siis.

Mutta se käsitys minulle aikoinaan jäi, että vaikutti sangen selkeältä ettei siellä ollut ketään ulkopuolista - tai ainakaan Auerin näkökulmasta ketään ulkopuolista vihamielistä tappajaa. Silti vapauttava päätös oli minusta paikallaan, koska todisteita ei yksinkertaisesti ollut riittävän kattavasti tukemaan oikein mitään teoriaa.
 
Viimeksi muokattu:

Tuli kyllä ihan mielenkiinnosta kuunneltua tuo hätäkeskus puhelu uudestaan näin vuosien jälkeen, ainakin hyvin mielenkiintoista on että taloon hyökkää "täysin tuntematon" mies ja on tappamassa sun rakasta miestä ja talossa on 4 lasta, niin melko rauhallisesti vain hätäpuhelua soittamassa ja käy välillä vilkaisemassa saako tuo mies hommansa loppuun asti ja lasta pyytää puhelimeen. Vaikeatahan se olisi sanoa mitä kukin tekisi siinä kohti kun tilanne oikeasti päällä, mutta suurin osa varmaan joko pakenisi tuota kylmäveristä tappajaa ja ottaa lapset mukaan/käskee niitä piilotumaan tai sitten lähtisi pelastustalkoisiin.

Harva varmasti ainakin tekisi noin että jäisi vain lapsiensa kanssa hengailemaan ja odottelemaan että tuntematon hyökkääjä saa hommansa loppuun, sillä jos sitä ei tunne niin mistä voi tietää että haluaa vain yhden tappaa.
 
Tuamas

Jäsen
Minulle jäi se vaikutelma tästä vyyhdistä, että alkuperäinen tutkimus oli leväperäinen ja fokusoitui täysin ulkopuoliseen tappajaan, ja sitten se jälkimmäinen ehkä päinvastaiseen syntiin, mutta silloin joka tapauksessa tilannetta haittasi joka tapauksessa se ensimmäisen rikospaikkatutkimuksen hutilointi. Pedofilia-syytöksistä en osannut yhtään mitään, oli ihan ufo käänne juttuun. Se on varmasti totta että lapsia voidaan helposti manipuloida aikuisten toimesta, puoleen ja toiseen siis.

Mutta se käsitys minulle aikoinaan jäi, että vaikutti sangen selkeältä ettei siellä ollut ketään ulkopuolista - tai ainakaan Auerin näkökulmasta ketään ulkopuolista vihamielistä tappajaa. Silti vapauttava päätös oli minusta paikallaan, koska todisteita ei yksinkertaisesti ollut riittävän kattavasti tukemaan oikein mitään teoriaa.

Niin, tutkinnassa otettiin käytännössä vasta kun tutkinnanjohtaja vaihtui, monta vuotta murhan jälkeen, mahdolliseksi tutkintalinjaksi se, että Auer voisi olla syyllinen.

Poliisi yritti kaikki maailman sirkustemput, että pystyisi todistamaan ulkopuolisen tekijän, mutta mitään näyttöä siihen suuntaan ei lopulta käsittääkseni löytynyt mistään.

Ainoa viitehän ulkopuolisesta oli halossa ollut ulkopuolinen DNA/veri, jonka nojalla Auer alunperin pääsi vapaaksi, joka toki sittemmin osoittautui rikoslabrassa työskennelleen DNA:ksi.

Ja sitten kun Aueria vihdoin ryhdyttiin kunnolla tutkimaan, oli rikospaikkatutkinta ja muut tuoreet jäljet ryssitty tehokkaasti jo ekalla kierroksella, jolloin ainoastaan järkyttävä onnenkantamoinen olisi voinut johtaa tuomioon.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tutkinta lähti jo alun perin päin honkia, kun vaimoa ei kunnolla edes epäilty. Tutkinnanjohtaja käsittääkseni jopa suuttui, jos joku kyseenalaisti ulkopuolisen tekijän.

Ihan sama sinänsä oliko syyllinen vai syytön, mutta silti tekee mieli vähän jossitella. Jos sukupuolet olisi käännetty toisinpäin niin aikalailla olisi ollut ollut aviomiehen epäilijöitä, vaikka hän kuinka olisi vakuutellut, että hupparimies sieltä ikkunasta rymysi ja tappoi vaimon.

Poliisit tuskin yhtä auliisti olisivat ymmärteneet, että uhri on tehnyt ikäviä ratkaisuja työpaikalla ja huhujen mukaan uhri oli vittumainen ihminen niin ihan ymmärrettävää, että töistä tai muualta joku hänet tuli teilaamaan. Ei väliä, vaikka ei ole jälkiä niin kyllä me uskotaan Antti, että niin se meni kuten kerroit.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka Ulvilan surma kiinnostaakin edelleen, toivon ettei Auerista olla taas kerran rakentamassa jotain "pullantuoksuinen perheenäiti"-hahmoa. En ihmettelisi vaikka Auer nähtäisiin kohta vaikkapa Maria Veitolan haastattelussa ja hän saisi myös rahakkaan kirjasopparin, missä pääsee kertaamaan tapahtumat omasta narratiivista.
 
Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo

Ei kai semmoista kukaan ole rakentamassakaan mutta kai syyttömänä tuomittu saa koettaa palauttaa mainettaan? Kyllähän tässä keississä on oikeuslaitoksen taholta tehty niin massiivisia virheitä ja laiminlyöntejä, ettei tosikaan. Molemmissa asioissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka Ulvilan surma kiinnostaakin edelleen, toivon ettei Auerista olla taas kerran rakentamassa jotain "pullantuoksuinen perheenäiti"-hahmoa. En ihmettelisi vaikka Auer nähtäisiin kohta vaikkapa Maria Veitolan haastattelussa ja hän saisi myös rahakkaan kirjasopparin, missä pääsee kertaamaan tapahtumat omasta narratiivista.

Näin Anneli Auerin lapset kertoivat karuista oloistaan – isosisko teki 13-vuotiaana kylmänviileän ratkaisun tänään taas pitempää juttua tuohon liittyen. Tässä kyllä isoin harmitus on nuo lapset, jos edes jonkinlaiseen "normaaliin elämään" olisi edellytyksiä niin viranomaiset on osannut kyllä tunaroida urakalla.
 
Jotenkin tuossa sijaisperheeseen liittyvässä kuviossa on erityistä julmuutta, kun käsittääkseni lapset olivat sijoitettuina Auerin veljen perheeseen. Täytyy olla melkosen kammottavat välit sisarusten kesken, jos on valmis juonittelemaan sisarensa elämällä.
 
Kaikkiookoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaikka Ulvilan surma kiinnostaakin edelleen, toivon ettei Auerista olla taas kerran rakentamassa jotain "pullantuoksuinen perheenäiti"-hahmoa. En ihmettelisi vaikka Auer nähtäisiin kohta vaikkapa Maria Veitolan haastattelussa ja hän saisi myös rahakkaan kirjasopparin, missä pääsee kertaamaan tapahtumat omasta narratiivista.
Kyllähän tuossa on ihan oikeita aineksia, vaikkapa kirjaksi, toisin kuin monella muulla truecrime henkilöllä.
Niin hyvin tutkinta saatu töpeksittyä, ettei taposta saatu tuomiota, enkä todellakaan usko lapsiseksituomion oikeellisuuteen.
 
Prjahin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ulvilan murha: kadonneen tekijän jäljillä - kirjan luettua täytyy kyllä ihmetellä miten helvetissä Aueria ei tuomittu murhasta?

Sehän tunnusti lyöneen miestään vasaralla.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
#Freeanneli eiku vittu sehän on vapaana. Tuo lapsen seksuaalinen hyväksikäyttösyyte ja sittemmin tuomio ja nyt vapautus haisi Marsiin asti. Tutkinta keskittyi johonkin ikkunasta kömpineeseen huppumieheen ja kun huomattiin, että pilaksi meni, niin Auer piti jostain nalkkiin saada.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ulvilan murha: kadonneen tekijän jäljillä - kirjan luettua täytyy kyllä ihmetellä miten helvetissä Aueria ei tuomittu murhasta?

Sehän tunnusti lyöneen miestään vasaralla.

En nyt muutamaa artikkeliä enempää tuosta löytänyt netistä mutta taisi tulla enemmän tai vähemmän nuo tunnustukset painostettuna jolloin voi ihminen pitkien kuulustelujen aikana melkein mitä tahansa sanoa jos johdatellaan. Sen takia kyllä tärkeää olisi ollut ettei kuseta niitä oikeita todisteita kun noilla ei mitään painoarvoa noilla sanomisilla.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Kyllähän tuo on aika raju case jos noin raskaista rikoksita on annettu tuomiota jotka asianosaiset ovat vielä joutuneet istumaan. Iso kolaus Suomen oikeuslaitoksellekin - vaikka toisaalta luottamusta lisää se, että oikeuslaitos pystyy myös korjaamaan virheitään.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja nämä epärehelliset kasvattivanhemmat jatkaa elämäänsä kuten ennenkin? Saisivat maksaa joka pennin takasin jotka saivat tästä ns sijaisvanhemmuudesta. Toki lienee vanhentunut keissi.. mutta on se niin väärin.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Eli Aueria on epäilty, syytetty ja tuomittukin viimeiset 18 vuotta erittäin raskaista rikoksista, kuten murhasta ja lasten pahoinpitelystä ja hyväksikäytöstä.

Hänet muistetaan aina ja ikuisesti Jukka S. Lahden murhaajana ja omien lastensa raiskaajana.

Mutta ei sitten lopulta ole tehnyt kenellekään mitään pahaa. Todella todella omituinen tapaus. Ajatelkaapa itsenne tai läheisenne Auerin tilalle.

Jos tämä olisi Nordic Noir tv-sarja niin väittäisin että Auer tuomittiin näistä seksuaalirikoksista koska ei löydetty todisteita Jukka S. Lahden murhasta.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Jos tämä olisi Nordic Noir tv-sarja niin väittäisin että Auer tuomittiin näistä seksuaalirikoksista koska ei löydetty todisteita Jukka S. Lahden murhasta.
Koska rikospaikka- ja esitutkinta munittiin heti alussa sitä mystistä hupparimiestä jahdatessa, niin jostain Auer piti saada kiikkiin. Näin minä sen uskon. Uskon myös siihen, että AA oli miehensä surmaaja, mutta en siihen, että olisi lastensa raiskaaja, tai raiskausten mahdollistaja, miten vaan. Nyt hän lienee vapaa kaikista syytöksistä, mutta kuten sanoit, niin ei ihmisten mielissä, vai vieläkö tuo seksuaalirikosjuttu menee jonnekin käsittelyyn? Ymmärsin vähän huonosti IS:n jutun, missä käräjäoikeudesta mainittiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös