Kylläpäs täällä on innostuttu. Ensinnäkin tätä ilmiötä että saavutaan paikalle kertomaan kuinka yhtye on paskaa ja ihmetellään miksi sitä joku kuuntelee olen aina ihmetellyt. Mutta jos sitä ilmiötä itsessään tarkastelee niin on mielenkiintoista, miten kärkkäästi ub:n kimpussa usein ollaan. Tässä ketjussa mainittu Nightwish on tältä osin eri asia koska siinä Aneten tapauksessa kritiikki tuli juurikin bändin fanien, ei kaikkien muiden, suunnalta.
On luonnollista että juuri isosti radiosoitossa ovat biisit herättää ärsytystä niiden suunnalla jotka ei tykkää. Mutta se usein loppuu kun biisi listoilta putoaa. Ja se on sisällöltään: "vittu miks kukaan kuuntelee tätä paskaa". Ub:n kohdalla tuntuu että jaksetaan nähdä ihmeen paljon vaivaa tähän dissaamiseen. Isolla joukolla. Ja viisitoista vuotta bändin lopettamisen jälkeen. Tätä tuli kuitenkin havaittua myös ennen näitä paluukeikkoja ja sitä kiivautta olen miettinyt.
Olen 90-luvulla syntynyt joten en bändin aktiivivuosia voi sanoa muistavani tai silloin ymmärtäneeni mutta mielestäni tämä ilmiön poikkeuksellisuus jo kertoo paljon siitä, miten iso juurikin se ilmiö on ollut. UB oli korkeakoulutettujen, liberaalien kaupunkilaisten juttu ja juurikin niiden tiettyjen ikäluokkien. Se rajaa kohderyhmää ja levymyyntitilastot on tässä oikeastaan turha paikka katsoa. Mutta itse tätä UB:n vastaista vastareaktiota leimaa vahvasti juurikin se että on ne perus "paskaa musaa, ei kiinnosta", mitä on aina isojen ja tunnettujen artistien kanssa. Se toinen puoli kuitenkin, eli se jokahyökkää vahvasti yhtyettä (ja jopa kuulijakuntaa) vastaan, usein juuri ideologioistapuhuen, kertoo juurikin UB-ilmiön laajuudesta aikanaan ja edelleen. Ja toisaalta myös ilmapiiristä tiettyjen poliittisten suuntausten ympärillä ja niitä kohtaan.
Toisaalta keskustelu ideologiasta UB:n ympärillä kertoo myös näiden henkilöiden yhtyeen musiikin tuntemuksen tasosta. Yhtye aloitti toimintansa kyllä poliittisissa ympyröissä. Tai ainakin niiden avulla. Poliitiikka kuitenkin jäi yhtyeen tuotannosta pois aika lailla ensimmäisen levyn jälkeen ja myöhemmin muutamat poliittiset lauseet ("ei kertakaikkiaan tehdä mitään mitä keskustapuoluehaluaa" tjsp) on hengeltään enemmän kieli poskessa heitettyjä. Komissaaribiisi tietysti oli radikaalimpaa kommarilaulu mutta ymmärtääkseni ei kuitenkaan ihan vastannut silloinkaan jengin näkemyksiä vaan oli tietynlainen haku tehdä kisaan vanhan liiton kommaribiisi. Eihän silloin ollut tiedossa että bändistä tällainen tulisi! Kisassa ei ylipäätään ollut varsinaisesti UB tällä jengillä vaan siinähän oli mukana paljon jengiä (Maija Vilkkumaasta lähtien) jotka ei Ultra Brassa koskaan vaikuttaneet. Ja ei ollut jengiä joka bändiin päätyi. Itseasiassa kisaan lähtiessä pojilla ei ollut tarkoitus perustaa pysyvää bändiä.
Sitten kuitenkin kävi kuten tiedämme. Mutta jo tällä ensimmäisellä EP:llä politiikka ei ollut mitenkään hallitseva teema. Paitsi sillä yhdellä biisillä. Vapaaherran elämää -levyllä taas poliittiset aiheet ja ilmiöt on vahvasti esillä, vaikkakin monessa kohtaa enemmän historiallisina kuin poliittisina ilmiöinä. Tässä voidaan kuitenkin tulkita olevan myös jossain määrin tietynlaista nuorten kapinaa poliittisen paatoksen sijaan. Kommunistiseen laululiikkeeseen en vertaisi, siinä on kyse jo jostain ihan muista asioista. Suurin yhtäläisyys näihin kommarilauluihin on laulutyylissä mutta a. ei sekään mikään kommarien keksintö ollut ja b. yhtye irtautui siitä vanhasta laululiikkeen tyylistä kuitenkin varsin merkittävästi vaikka neljä laulajaa yhtyeessä olikin.
Yhtyeen sanoituksista on puhuttu paljon. Yhtye yhdistetään tältä osin Anni Sinnemäkeen vaikka hän kirjoitti vain noin puolet yhtyeen teksteistä. Puolet oli sitten muiden kynistä. Aiheina oli mm. Rakkaus, tavalliseen elämään liittyvät ilmiöt ja asiat ja toki maailmanpoliittiset ilmiöt. Sekä tietysti eläimet, eihän niitäkään voi tästä unohtaa! Olin taannoin mukana proggiksessa jossa oli myös ub:n musiikkia mukana ja laulajien kanssa tutkailtiin tarkemmin sanoituksia. Aina sitä mitä sanat tarkoitti ei heti ollut kuunnellessa tajunnut mutta ei ne nyt niin vaikeitakaan koskaan ollut. Sen sijaan Sinnemäki käyttää sanoja todella taitavasti. (Ja oli hiton likanen ämmä...) Ja Annin tekstit oli myös laulajille mieluisia. nämä muiden kirjailijoiden tekstit oli kuulemma toisinaan laulullisesti haastavia. Tämä sanoituksellinen omaperäisyys ja vielä tärkeämpänä: aiheiden monipuolisuus on varmasti ollut niitä asioita mikä bändissä viehätti. Ja ahdisti.
Olikohan
@archieG joka tuosta poliittisesta laululiikkeestä täällä puhui ja ihan näin ammattimuusikkona täytyy todeta jos analysoidaan poliittisen laululiikkeen musiikkia niin silloin analysoidaan musiikkia ja jos analysoidaan agendaa, ilmiötä tai henkilöitä niin silloin tulee ideologia mukaan. Maailma on täynnä poliittisessa sävyssä kirjoitettua musiikkia jota nykyään kuunnellaan vain musiikkina. Harva boikotoi Beethovenia koska sävelsi sinfonian Napoleonin kunniaksi, vaikka sittemmin poistikin omistuskirjoitukset ja omisti kappaleen sankaruudelle. Tai Tchaikovskia koska 1812 ja ei itse koe olevansa venäläismielinen... Myös Suomessa on sävelletty punaisessa ja valkoisessa hengessä paljon musiikkia josta se leima on myöhemmin poistunut.
Ultra Brassa oli pohjimmiltaan kyse joukosta nuoria huippumuusikoita (ainakin suurin osa) jotka halusivat ilmaista omaa muusikkouttaan tekemällä yllättävän monipuolista ja (musiikilliselta) sisällöltään rikasta pop-fuusiota. Se miten yleisö ottaa bändin vastaan on kiinni yleisöstä, ei bändistä.
Ja pakko vielä loppuun todeta että vaikka bändissä on hiton kovia soittajia niin yksi kaveri on kyllä vielä vahvasti ylitse muiden. Ja se ei ole Antti. Eikä Kerkko. Eikä kukaan muukaan usein esiin nostettu.