Mainos

UEFA Champions League & Europa League 2014–2015

  • 59 813
  • 380

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Englanti-Saksa 2-0

Jumalaton kiire yleensä saksafaneilla kertoa jos saksalaiset joukkueet voittavat englantilaiset saman kierroksen aikana, joten nyt näin velvollisuutenani englantilaisen jalkapallon sanansaattajana ilmoittaa, että nyt kävi näin tällä kertaa.

hyvää yötä!
 

J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Onneksi, oli aikakin. Viime kerrasta oli vierähtänyt jo vajaa vuosi. Ja mikä teki tuosta entistä vaikuttavamman oli, että ensimmäistä kertaa tämän kalenterivuoden yhdeksässä matsissa englantilainen teki näissä maalin. Keskiviikkona lisää?
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Itse olen miettinyt, josko järjestettäisiin ihan oikea Mestarien liiga. Eli mukana olisi ollut tällä kaudella mm. Atletico Madrid, Manchester City, Juventus, Bayern Munchen, PSG ja kumppanit, miksei myös Real Madrid, hallitsevana Mestarien liigan voittajana.

Tuskin tullaan järjestämään, kilpailun tasohan lässähtäisi melkein täysin, tai no toki loppuvaihessa olisi edelleen hyviä pelejä mutta alkulohkot esimerkiksi olisivat täysin lämmittelyä näille muutamalle isommalle joukkueelle. Jos lohkovaihe olisi edelleen 32 joukkueen kokoinen ja ajatellaan että 2014 Coeffient maarankingin 32 joukkoon mahtuu esim. Azebaijan, Moldova, Unkari jne. Suomi on sijalla 36 joten kovin suurta ponnistusta ei tarvittaisi siihen että suomalainenkin joukkue olisi usein lokhovaihessa niin aikamoista neppailua lohkovaihe ja pudotuspelien alkukierroskin (kun kuitenkin voisi ajatella että esim. Belgian, Sveitsin, Itävallan, Tsekin, Kyproksen, Israelin, Romanian jne. mestarit olisivat vakiokävijöitä esimmäisellä pudotuspelikierroksella) olisi muutamalle isolle jotka mukana olisivat.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Mites Mestarien liigassa ratkeaakaan lohko, jos joukkueet ovat tasapisteissä?

Onko ensimmäisenä ratkaisevana asiana keskenäiset pelit ja jos ne on tasan, tuleeko keskenäisten pelien maalit ja jos nekin on tasan, ratkaiseeko vierasmaalit näissä keskenäisissä peleissä?

Eli jos Juventus voittaa Malmön ja häviää Madridille sekä Olympiacos tekee samoin, joukkueet ovat tasapisteissä. Keskenäiset voitot 1-1, maalit 3-3 ja vierasmaalit 2-1 Olympiacokslle. Eli jos näin kävisi, Olympiacos olisi jatkoonmenijä?

Voi voi Juvea, pitää siis vähintään piste ottaa Madridista, jos edes voittavat Malmön tänään.
 

Ralph

Jäsen
Yksi kierros vielä Mestarien liigan alkulohkoja jäljellä, eikä vielä ole tietenkään kaikkia jatkopaikkoja jaettu.

Lohko A:
- Atletico Madrid on varmistanut jatkopaikan, toisesta taistelevat Juventus ja Olympiacos. Juventus voi voittaa vielä lohkon.

Lohko B:
- Real Madrid on varma lohkovoittaja. Toisesta paikasta jatkossa taistelevat vielä kaikki loput; Basel, Liverpool ja jopa Ludogorets.

Lohko C:
- Leverkusen on varmasti jatkossa. Monaco ja Zenit taistelevat toisesta paikasta, jompikumpi näistä voi myös voittaa vielä lohkon.

Lohko D:
- Dortmund ja Arsenal ovat jatkossa, lohkovoitosta vielä väännetään.

Lohko E:
- Bayern Munchen on lohkovoittaja. Toisesta sijaista taistelevat vielä loput; AS Roma, CSKA ja ManC.

Lohko F:
- PSG ja Barcelona ovat jatkossa, lohkovoittoa ei ole vielä jaettu.

Lohko G:
- Chelsea on lohkovoittaja ja jatkossa, Sporting ja Schalke vääntävät toisesta sijasta.

Lohko H:
- Porto on lohkoykkönen, Shakhar kakkonen. Ainoa lohko, jossa on nämä sijat jo selvillä.
 

Ralph

Jäsen
Nyt on 16 joukkuetta saatu ratkottua jatkopelejä varten Mestarien liigassa. Saksan panos on kovin, kun kaikki neljä joukkuetta meni jatkoon. Toki Espanjasta tuli kolme lohkovoittajaa. Myös Englannista kolme joukkuetta ja Ranskasta kaksi. Loput neljä tulevat Italiasta, Sveitsistä, Portugalista ja Ukrainasta.

Maanantaina arvotaan ensimmäiset pudotuspeliparit. Lohkovoittajat ovat, kuten aina, kaikki todella kovia jengejä, mutta Monaco taitaa olla niistä ns. halutuin vastustaja. Toinen heikomman tason jengi on sitten FC Porto.

Kakkoskorin ennakkoon kovimmat lienevät ManC, Juventus ja PSG. Ja Arsenal mainittakoon neljänneksi. Arvoin jo etukäteen tulevat otteluparit, niin UEFA:n ei tarvitse itse vaivautua:

Atletico Madrid vs. Manchester City
FC Barcelona vs. Juventus
Bayern Munchen vs. FC Basel
Chelsea vs. Leverkusen
Dortmund vs. Shakhtar
Monaco vs. Arsenal
FC Porto vs. Paris SG
Real Madrid vs. Schalke 04
 

Ralph

Jäsen
Eurooppaliigan top-32 joukkueista sitten italialaisia onkin viisi kappaletta. Kolme tulee Espanjasta, Hollannista ja Englannista, kaksi Venäjältä, Belgiasta, Saksasta, Turkista ja Ukrainasta. Kahdeksasta maasta tulee yksi edustaja.

Päätin arpoa tässäkin sarjassa seuraavat parit itse, UEFA:n ei siis tarvitse tässäkään vaivautua.

Athletic Bilbao vs. Ajax
Besiktas vs. Dnipro
Club Brugge vs. Guingamp
Dynamo Kyiv vs. Celtic
Dynamo Moscow vs. Trabzonspor
Everton vs. Villarreal
Feyenoord vs. Aalborg
Fiorentina vs. Liverpool
Inter vs. Young Boys
Legia Warsaw vs. AS Roma
Mönchengladbach vs. Anderlecht
Napoli vs. Tottenham
Olympiacos vs. Wolfsburg
Sporting CP vs. Sevilla
RB Salzburg vs. PSV
Zenit vs. FC Torino
 

Skeleton Crew

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PHI, BMG
Legia ja Celtic pitäisi ehdottomasti järjestää pariksi sen syksyn UCL-perseilyn vuoksi.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Kohta alkavassa UCL-arvonnassa on mielestäni ehkä poikkeuksellisen vahvasti kahden kerroksen väkeä molemmissa koreissa?

Ykköskorista kakkoskorin nipuille on tarjolle Porto, Monaco ja Dortmund. Jokainen näistä otetaan varmasti ilolla vastaan, niin iso on tasoero Realiin, Barcaan, Bayerniin, Ticoon ja Chelseaan verrattuna.
Toisaalta kakkoskorista ykköskorin niput kuolaavat varmasti Schalken, Shakhtarin, Leverkusenin ja Baselin perään. Muut vaihtoehdot kun ovat PSG, City, Arsenal ja Juventus.

Todennäköisesti tulee joku unelmapari joillekin kevyemmille nipuille, mutta lähes varmasti saadaan kyllä myös muutama kivikova otatus jo tässä kohtaa.

Realin puolesta kun liputan, niin oma rankingi mahdollisista vihuista menee mieluisuusjärjestyksessä näin;
Schalke, Leverkusen, Shakhtar, Juve, Arsu, City, PSG.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Eiköhän sieltä tule tänään klo 14 käynnistyvissä Euroopan Liigan arvonnoissa pari Napoli-Liverpool, oma arvaus. Rafan paluu Anfieldille, helppo markkinoida otteluparia.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
CL-arvonta:

Chelsea - PSG
Barcelona - ManCity
Atletico Madrid - Bayer Leverkusen
Borussia Dortmund - Juventus
Real Madrid - Schalke 04
Bayern - Shakhar Donetsk
Monaco - Arsenal
Porto - Basel
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Ensimmäiseksi pariksi arvottiin kova Chelsea-PSG. Toinen yhtä kova, ManC-Barcelona.
 

Ralph

Jäsen
Juventus saa vastaansa Dortmundin. Siitä torinolaisille mukavan kova haaste. Ei pahin mahdollinen, muttei helpoinkaan.

Leverkusen-Atletico arvottiin tuossa välissä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Juventus saa vastaansa Dortmundin. Siitä torinolaisille mukavan kova haaste. Ei pahin mahdollinen, muttei helpoinkaan.
Eikös tuo Dortmund ole kyntänyt aika pahasti tällä kaudella Bundesligassa? Toisaalta UCL:ssä ovat kaiketi pelanneet ihan hyvin.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Heh, kyllä menee helpoksi taas kahdelle suurimmalle suosikille.

Schalke vs. Real Madrid
Shaktar Donetsk vs. Bayern München

Finaalissa nähdään.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Hyviä pareja pukkaa! No, voittaakseen koko roskan täytyy pystyä voittamaan kenet tahansa!

Paitsi että nimenomaan ei tarvitse, vaan vain ne jotka satutaan arpomaan vastaan, toki jossain vaihessa pitää voittaa joku kova joukkue mutta se on ihan höpöä että niin sanotusti kaikki pitää voittaa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Maistuu. Vuosi sitten vastaavassa vaiheessa pelattu Schalke - Real Madrid -pari päättyi yhteismaalein 2-9, joten en ole hirveän huolissani Madridin jatkopaikan suhteen. Ihmeitä tapahtuu, mutta Carlo Ancelottin Real Madrid on niin kovassa tikissä, että Schalke vaatii jo todella suuren ihmeen kammetakseen itsensä jatkoon tuosta.

Pari hyvää pariakin siellä oli, eli tietysti PSG - Chelsea ja City - Barca. Jos en ihan väärässä ole, niin englantilaisseurojen arpaonni ei viime vuosina ole ollut ihan paras mahdollinen.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Chelsea - PSG ja Dortmund-Juventus itselleni herkkupalat. Myös Barca-City on ihan jees, mutta vaikea silti nähdä Cityn menevän jatkoon tuosta parista.
Suurimmat suosikit Real ja Bayern pääsenevät kyllä helpolla jatkoon.
 

Fordél

Jäsen
Ihan mielenkiintoisia pareja saatiin vastakkain. Eniten tietysti kiinnostavat parit Chelsea - PSG ja Barcelona - ManCity. Jatkoonmenijät näyttävät mielestäni aika selviltä. Eiköhän lohkovoittajat jatka hyvin pitkälti. Ainoastaan Arsenal ja Basel voivat lyödä kunnolla kapuloita rattaisiin. Eiköhän Arsenal jopa mene tuosta jatkoon.

Välieräpareiksi on edelleen toiveissa:

Chelsea - Real Madrid
Barcelona - Bayern München

Tosin suurimmat voittajasuosikit löytyy tuosta ykkösparista.
 

Ralph

Jäsen
Pari hyvää pariakin siellä oli, eli tietysti PSG - Chelsea ja City - Barca.

Itse pidän tasaisimpana (eli tietyssä mielessä kovimpana) Juventus-Dortmund-paria. Joo, joukkueina nuo neljä mainitsemaasi on kovempia, mutta pidän Juventuksen jatkoonpääsyä realistisempana kuin PSG:n tai varsinkaan Cityn. Tietysti mustavalkoisin lasien läpi katsottuna. Juventus ja Dortmund ovat molemmat nimekkäitä ja kovia nippuja, jotka eivät kuitenkaan aivan suurimpia suosikkeja alkukauden perusteella.
 

Ralph

Jäsen
Paitsi että nimenomaan ei tarvitse, vaan vain ne jotka satutaan arpomaan vastaan, toki jossain vaihessa pitää voittaa joku kova joukkue mutta se on ihan höpöä että niin sanotusti kaikki pitää voittaa.
Tuo sanonta tarkoittaa sitä, että ei pitäisi olla mitään väliä, kuka joukkue asettuu vastaan. Kaikki joukkueet (jotka kohdataan) pitää voittaa, joten aivan sama, astuuko vastaan Manchester City vai Schalke.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös