Minusta Jatkoajan toimituksellinen linja näissä kisoissa tiivistyy kahteen lauseeseen. Toinen löytyy pelaaja-arviosta Urho Vaakanaisen (hänen arvionsa 8 sinänsä ok, ainakin jos ignoroi ennakko-odotuksissaan alla olleen vaikean loukkaantumisen, mitä tosin ei tehty) kohdasta: "Miinusta muutamista tilanteista, joissa luki peliä väärin ja teki väärän ratkaisun kiekollisena, kun syötön sijaa tuli viivettä kuskaamisella." Toinen puolestaan finaalianalyysistä: "Vastassa oli peliään turnauksen aikana monipuolistanut Yhdysvallat, joka antoi Suomelle erittäin kovan vastuksen myös taktisesti."
Profiilipakki, jonka suurimmat vahvuudet ovat silkinpehmeä liikkuvuus ja suunnanmuutospeli, ei tee ainoastaan väärin vaan 2 x väärin kun sortuu jonkun kerran tuomaan kiekkoa jalalla. Ja kun joukkue, jonka aggressiivisen kiekottoman pelin kanssa Suomi oli alkulohkopelissä aivan helisemässä omasta päästä lähtöjen suhteen, ei löydäkään finaaliin samaa virtaa ja uskallusta ja antaa sen sijaan Suomelle tilaa kiekon pitämiseen ja hyökkäykseenlähtöihin järjestäytymiseen valumalla jonkun sortin puolivillaiseen träppiin, niin siinä onkin kyse pelin monipuolistamisesta ja erittäin kovasta taktisesta vastuksesta.
Nuo u20-toimittajat tuottivat sinänsä ansiokkaan syväluotaavaa tekstiä verrattuna moniin muihin kisoihin tai medioihin, mutta olivat niin yksisilmäisen hirttäytyneitä yhteen oikeaan tapaan pelata, että osa artikkeleista sai suorastaan koomisia piirteitä. Lisäksi vaikuttaa siltä, ettei ihan ymmärretä junnukisojen realiteetteja: joistain artikkeleista syntyy kuva, että kaikki joukkueet pelasivat huonosti, vaikka tämä turnaus oli ehkä taktisin u20 ylipäätään koskaan eikä suurista johdoista tappioon romahtamisia, pitkiä hurlumhei-jaksoja ratkaisupeleissä ym. junnukisojen klassikoita nähty.
Sen verran vielä pelaaja-arvioista, että minun mielestäni isoimmat hudit olivat Laaksonen, Heinola, Puustinen ja Moilanen. Moilaselta nähtiin esiin nostettujen fyysisten ja peliä vastustajan päätyyn painaneiden otteiden vastapainoksi kädettömyyttä ja tukku virheitä, ei paljon, mutta peliaikaan suhteutettuna sen verran ettei minusta nähty mitään sellaista loistoa, joka nostaisi kiikareilla vetäneen hyökkääjän arvion plus-merkkiseksi. Puustinen oli varmasti yksi joukkueen nimettömimpiä pelaajia ja aloitti penkiltä, nousi ensin nelosketjuun parantaen sen peliä molempiin suuntiin, ja siitä kakkosylivoimaan parantaen sen yhteen loksahtamista sekä kolmosketjuun ilman että ketjun meininki merkittävästi kärsi mahtiturnauksen pelanneen Talvitien lähdöstä. Päälle rooliin suhteutettuna erittäin mukavat kolme tehopinnaa (tehot jäivät vähäisiksi, mitä sieniä arvioija on syönyt?) niin turnaus oli alaketjujen hyökkääjältä suuri onnistuminen.
Heinola astui ykköspakkipariin ja pelasi loukkaantumiseensa asti hyvin ja todella nousujohtoisesti, paras jäi Comtois'n töhöilyn vuoksi todennäköisesti näkemättä. Kaksikymppisten kisoissa kun on häkkipää pakki niin odotusarvot ovat kolmosparissa räpiköintiä vaikka se olisi saatana Bobby Orr, niin miten tuosta saa seiskan? Hyvän liigastartin luomista odotuksista huolimatta. Laaksonen taas pelasi huikeat kisat ollen kapeaksi käyneessä puolustuksessa ihan tasavertainen liideri noiden NHL-miesten kanssa. Selkeä seiskan pelaaja siis. Arvio moittii pelottavasta kiekollisesta pelistä ja virheistä pelaajaa, joka teki aivan hätkähdyttävän vähän virheitä siihen nähden, kuinka paljon oli kiekossa. Turnauksen viimeisissä peleissä aloin jo painetilanteissa automaattisesti miettiä "ai se on Laaksonen joka on kiekossa, ei siis hätää", eikä ollutkaan.
Mutta mitäpä noista, pääasia että kulta tuli kotiin!