Joskus ihmetellään miksi Ruotsi on niin kova palloilumaa Suomeen verrattuna. Oman teoriani mukaan se selittyy näillä asenteilla jota tämäkin palsta heijastaa. Ruotsalainen suree tappion nopeasti ja iloitsee voitosta pitkään. Suomalainen kaivaa voitostakin kaiken negatiivisen esille ja tappiosta syylliset.
Ruotsalainen junioritoiminta palloilulajeissa nojaa myös vahvasti Nuori Suomi-tyyppiseen ajattelutapaan, joka jostain syystä on täällä demonisoitu sellaisiin sfääreihin ettei kukaan uskalla siitä enää edes puhua muuten kuin erittäin kriittiseen äänensävyyn. Eli siellä "kaikki pelaa", vähintään tuonne 14-vuotiaisiin asti. Ja kannustetaan kaikkia, eikä syrjitä niinkuin Suomessa. Epäonnistumiset otetaan haasteina, ei tuomioina. Ruotsissa jopa vastustajan onnistumisista osataan iloita ja ottaa ne ennemminkin esimerkin kannalta eikä katkerasti kadehtien.
Yhdessä tekemisen henki on todella vahva naapurimaassamme. Täällä sen tuhoaa viimeistään ammattitaidottomat juniorivalmentajat, jotka eivät ole tehtäviensä tasalla. Ei kaikkialla tietenkään, mutta liian monia tuollaisia tunareita tuolta suomalaisista halleista löytyy, jotka eivät osaa tai halua luoda joukkueelle tarpeeksi vahvaa kaveria ei jätetä-henkeä.
Kummasti sellainen kaikki pelaa-systeemi (jota muuten noudatetaan monessa muussakin maassa kuin vain Ruotsissa) vaan on tuottanut - ja tuottaa - jatkuvalla syötöllä maailmalle huipputasoisia yksilöitä.
Mutta ennenkaikkea sitä "harmaata massaa" mitä Suomessa vihataan nykyään, eli niitä keskitason pelaajia, joita Ruotsilla on valtavasti ja etenkin tänä vuonna koko U20-rosteri täynnä. NHL:ssäkin suurin osa ruotsalaisista on tuota haalariosastoa, eikä se näytä ruotsalaisia itseään paljoakaan surettavan.
Jälki vakuuttaa, pakko myöntää. Tulee mieleen Suomen 80-90 ja 2000-luvut kun tähtiä ei juurikaan ollut, eikä etenkään maju-turnauksissa käytettävissä mutta silti voitettiin hyvänä päivänä ihan kuka tahansa ja lopulta noustiin sillä "harmaalla massalla" ihan maailman top 3:seen, mitä IIHF:n rankingiinkin tulee.
Tämä Ruotsin U20-joukkue on näyttänyt oivasti, ettei niillä nimillä selässä tai etukäteen mediassa hehkutuksilla ole näissä turnauksissa paljoakaan väliä. Enemmän ratkaisee se, miten pelataan joukkueena. Silloin se näyttää juuri tuolta niinkuin swedujen peli näyttää - ylivoima jyllää mallikkaasti, kentällä ei juuri tyhjää tilaa ole ja keltapaitoja tuntuu aina olevan se yksi ylimääräinen vastustajaan nähden, kun pelataan niin sitoutuneesti kaverille ja ollaan aina seivaamassa ja varmistamassa. Ja ennenkaikkea yhdessä tekemässä.
Ja Suomi pelaa tällä hetkellä joukkueena erittäin huonosti. Mutta vielä huolestuttavampaa on se, että kiekkoa ei saada sisään taaskaan mistään. Jos Ahokaskin sanoo suoraan, että Tolvasella oli Kazakstaniakin vastaan 9-10
avopaikkaa eikä siltikään NHL-mies saa niistä kertaakaan sutaistua edes tuurilla limppua sisään, niin silloin on jossain ongelma ja paha sellainen.
Toisaalta aivan helkkarin hienoa, että tähän mennessä Suomenkin parhaat pelaajat ja ketjut ovat olleet juuri tuota haalariosastoa, eli kolmos- ja nelosketjut. Siinäpähän taas sitten saa moni ihmetellä, että mites se nyt noin?
Joukkuelajeissa pitäisi aina keskittyä valmentamaan joukkuetta, ei yksilöä. Sanoi Erkka Westerlund siihen ihan mitä tahansa, koska hän on siinä väärässä. Kysykää vaikka ruotsalaisilta. Jos siis halutaan menestyä kansainvälisissä arvoturnauksissa.
Jos taas halutaan tuottaa vain ja ainoastaan muutama huippuyksilö silloin tällöin maailman absoluuttiselle huipulle kaiken ja kaikkien muun kustannuksella, niin noudatettakoon samaa yksilökeskeistä ajattelutapaa edelleenkin.
Sehän on vain moraalinen ja filosofinen valinta lopulta se. Että minkälaisessa yhteiskunnassa tässä halutaan elää - sellaisessako, jossa muutamalla menee hyvin ja suurimmalla osalla päin vittua vai sellaisessa, että suurimmalla osalla menee ihan mukiinmenevästi, mutta kenelläkään ei ihan yltäkylläisesti. Ja että yhdessä tekemällä saavutettaisiin asioita, vai että annetaanko kaikkien vaan puuhastella yksinään mitä ikinä sitten puuhasteleekin mutta kukaan ei välitä yhteisistä asioista hevon persettä?
Nyt pitäisi jokaisen ottaa Suomen U20-joukkueessa lakki päästä ja unohtaa ne NHL-varaukset yms. ihan kokonaan ja alkaa pelata nöyrästi kaverille. Mikä ei tarkoita ylivietyä neppailua, jota sitäkin on hieman ollut nähtävissä näissä kahdessa ottelussa. Avopaikoista ja irtokiekoista laatat pussiin.
Muuten loppuu pelit puolivälierään. Josta muuten pahoin ounastelen tulevan taas pelillisesti turnauksen parhaan, mutta kun ei saada niistä paikoista vaan mitään sisään niin kaveri vie ja suomalaisille lätkäistään paluulippu kouraan. Siinä pelissä ei anneta yhtään ylimääräistä maalipaikkaa, joten viimeistelyprosentin on oltava kova.