Työttömyysturva liian hyvä?

  • 83 040
  • 511

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Epäilen että noita elämäntapa työttömiä kovin paljon on. Nämäkin ovat usein jotain alkoholisteja.
Itse asiassa elämäntapatyöttömistä suurin osa on sellaisia, joilla on jotain toisia tulonlähteitä työttömyysturvan päälle. Nuorille se on usein vanhemmat, keski-ikäisille puoliso. Ikääntyneillä taas voi olla niin alhaiset elinkustannukset, kun asunto on maksettu ja lapset lähteneet maailmalle, että pienellä työttömyyskorvauksella ja säästöillä pärjäille.

Korostan, että lyhytaikaisessa työttömyydessä ei ole mitään väärää, pahaa tai kummallista minkään kannalta. Työttömäksi voi joutua kuka tahansa ilman omaa syytään - toisaalta yrityksillä täytyy olla oikeus vähentää työvoimaa jos katsoo sen parhaaksi tavaksi hoitaa liiketoimintaansa. Tulevaisuudessa työmarkkinoiden joustavuuden on pakko lisääntyä, jos halutaan että Suomessa on yhtään työpaikkoja. Entistä suurempi osa meistä tulee olemaan lyhyitä jaksoja "between jobs." Ongelmaksi se muodostuu vasta siinä vaiheessa, jos ihminen ei ollenkaan hae töitä, tai hakee vain sellaisia töitä, joita ei pysty saamaan - ja kieltäytyy ottamasta vastaan töitä joita voisi saada.

Ja kyllä, itsekin olen ollut työttömänä, vieläpä työmarkkinatuella. Sitten otin vastaan kolmen kuukauden pätkätyön 1504€/kk (ja se oli kokonaispalkka ilmaan mitään lisiä). Samassa "konsernissa" olen edelleenkin...
 

scholl

Jäsen
Ilta-Sanomissa kysytään, onko oikein määrätä työtön töihin 80 kilometrin päähän. 81% on äänestänyt ei. Siis mitä ihmettä, luuleeko kansa, että raha kasvaa puussa. Itse olen sitä mieltä, että jos pendelöinti ei nappaa niin sitten voi jäädä kotiin, mutta kaikki tuet pitää loppua sinä päivänä. Silloin henkilö lomailkoon omalla kustannuksellaan, eikä veronmaksajien varoin.

Amerikassa muutetaan työn perässä osavaltiosta toiseen ja kyllä tuo tulee yleistymään Euroopassakin. Eläkkeellä sitten hommata asunto sieltä, missä halutaan pysyvämmin asua eli vaikkapa jostain etelän lämmöstä. Siihen asti muutetaan sen mukaan, miten uramahdollisuudet avautuvat.

Onneksi kaikki eivät ole yhtä nilkkejä kuin 81% Ilta-Sanomien lukijoista. On nimittäin niin, että osa ihmisistä on jo muuttanut töiden perässä ja osa pendelöi esim. pk-seudulle duuniin Hämeenlinnasta, Lahdesta jne. Jos on motivaatiota niin ei se ole ongelma. Niillä taas, joilla ei ole motivaatiota, vaivaa laiskuuden lisäksi se, että työttömyysturva on tämän ketjun otsikon mukaisesti liian hyvä.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Onhan se väärin - juu. Tietysti riippuu, että missä päin Suomea sitä työtön asustelee (edellyttäen, että tässä maassa saa asua muuallakin kuin TZZZadissa). Jos ei ole omaa autoa, niin täällä periferiassa työssäkäynti julkisia (siis ei naisia) käyttäen on mahdotonta. Lisäksi joidenkin työpaikkojen läheisyydessä (+/- 50km) ei ole vapaita asuntoja. Työpaikallako työssä käyvä ent. työtön asuu? Vai pystytetäänkö sissiteltta vai kaivetaanko maakuoppa, joka peitetään sitten pakkasilla pressulla? Pääkaupunkiseudulla ja isoimissa kasvukeskuksissa tuo 80km. ei ole vielä paha työmatka. Toista sen on täällä jossain - kaitten.
 

scholl

Jäsen
En tajua, mitä helvetin eroa 80 kilometrillä on eri paikkakunnilla. Paitsi se, että pk-seudulla matka kestää enemmän kuin muualla mahdollisten ruuhkien vuoksi. Tosin Suomessakin voitaisiin töitä porrastaa enemmän, jottei ruuhkia tulisi niin paljon. Ei olla enää agraariyhteiskunta ja kenenkään etujen mukaista ei liene se, että työt alkavat jokaisella jo 08.

Jos ei ole autoa niin ostakoon auton. Vaikka halvemman mallin. Ei se nyt ole niin vaikeata. Selittelyjä selittelyjen perään.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Et tajua -et. Ai niin, ethän juuri ole käynyt landeböndellä. Osalla ihmisitä ei ole ajokorttia saati autoa. Peruspäivärahalla ei AMG-mersua osteta eikä ajokorttia ajeta. T: Seliseli ja lässynlässyn...
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sitä paitsi joku halpisauto voi olla yllättävänkin suuri menoerä, jos siinä ilmenee (yleensä iän mukana tulevaa) vikaa ja kaikenlaista korjailua. Aika monet kerrat saanut huomata, että jos ei jollain ole rahaa ostaa riittävän hyvää autoa, niin joutuu tyytymään johonkin romuun.

Eli en nyt tiedä helpottaako se työttömän tilannetta oikeastaan yhtään? Auto on kallis ylläpidettävä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Jos ei ole autoa niin ostakoon auton. Vaikka halvemman mallin. Ei se nyt ole niin vaikeata. Selittelyjä selittelyjen perään.

Kuten jo viitattiin, henkilön jolla ei ole ajokorttia on mahdoton ajaa töihin omalla autolla. Peruspäivärahalla olevalla ei ole varaa ajaa ajokorttia - kuten tämäkin asia tuotiin jo esille. Eli kustantaako yhteiskunta tässä tapauksessa henkilölle sen ajokortin,jotta hän voi ajaa töihin sinne 80 km päähän jollei julkista liikennettä ole - jo täällä Etelä-Karjalassa on seutuja jonne menee julkiset vain aamulla ja iltapäivällä säännöllisemmin. Myöhään illalla tai aikaisin aamulla, puhumattakaan yöstä, julkista liikennettä ei ole laisinkaan. Ja vaikka olisikin jo se ajokortti niin kuka hankkii sen auton, koska peruspäivärahalla olevan on mahdoton ostaa juuri minkään sortin luotettavaa kulkuneuvoa, eikä peruspäivärahalla oleva henkilö saa lainaa pankista ostaakseen auton, eikä hänelle myönnetä kulutusluottoa jotta voisi ostaa sen auton ts. auton saanti ennen (vakituista) työpaikaa ja riittävän hyvää tulotasoa on monelle mahdottomuus koska ei ole ketään keneltä saada rahaa auton hankintaa varten. Tätä asiaa on monen sellaisen vaikea ymmärtää joilla on hyvä palkka, joilla on oma auto tai jotka asuvat hyvien liikenneyhteyksien varrella etc.

vlad.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä tulee mieleen wanhat ajat (juu, en niitä itse muista) kun Suomen valtatieverkostoa rakennettiin joskus 50-60 luvuilla. Silloin joutomiehiä kerättiin parakkimajoituksiin ja työllistymistä tapahtui näinkin. Tai kun johonkin pikkupaikkakunnalle rakennettiin tehdas, niin kylän asukasmäärä nousi kerralla uusille tuhatluvuille. Näin muuten on tapahtunut Rauman seudulla ihan tänäkin päivänä kun naapuriin rakennetaan ydinvoimalaa. Tosin uudisasukkaat ovat pääosin puolalaisia, fransmanneja ja saksalaisia. Työllistävä vaikutus tässä projektissa suomalaisten osalta "jäänyt" palvelu- ja kaupan aloille. Hyvä niinkin. Ja onhan näitä reppumiehiä nykypäivänä sentään suomalaisissakin. Vähenemään päin ehkä.

Itse asiaa sivuten. Tietysti työssäkäyntialueen määrittämiseen tulee asettaa jokin selkeä km-raja. Ja jos se on tuo 80 km niin olkoon niin. Mutta näkisin asian myös niin että jos avoinna oleva työpaikka ei täyty kohtuullisessa ajassa muuten, kuin 80km päässä asuvan työttömän karenssiuhalla, niin veikkaisin että silloin rekrytoivallakin taholla saattaisi olla peiliin katsomisen paikka.
 

Krupieeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Osalla ihmisitä ei ole ajokorttia saati autoa.

No tuossa suunnitelmassahan on myös asetettu päivittäinen maksimiaika työmatkohin julkisilla kulkuneuvoilla. Ketään ei pakoteta ostamaan autoa. Jos en nyt väärin lukenut tuota Hesarin juttua aamulla, niin nykyään kilometrirajan sijasta käytössä on kuntaraja. Eli oman asuinkunnan ulkopuolelle ei tarvitse töihin lähteä, jos ei huvita. Siihen verrattuna selkeä parannus.
 

Hockey Story

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Työttömyysturvasta työllistymisturvaan

Maassa on yli 300 000 työtöntä ja kunnista puuttuu peruspalveluista yli 150 000 ihmistä, samaan aikaan kun työttömät makaavat kotona toimetonna, valtio velkaantuu ja joutuu ottamaan velkaa maksaakseen jouten olosta.
Loput kuntien ja valtion työntekijät nääntyvät työtaakan allle.

Ratkaisuja: Muutetaan ansiosidonnainen työttömyyskorvaus siirtymäpalkaksi ja liitetään siihen sosiaalituet, lasketaan verotusta ja annetaan oikeus heittää pääll eomaa keikkaa alallaan alhaisella verotuksella. Avataan työpaikka haluamalleen alalle kuntien palvelukseen sairaaloihin, päiväkoteihi, vanhainkoteihin, tekniseen virastoon, kulketukseen, kaikkialle mistä nyt kuuluu kiroilua sekä työntekijöiltä että asiakkailta.

Luodaan työpaikkoja sinne missä työtä on ja helpotetaan työttömyyttä, saadaan työttömyysvaroja hyötykäyttöön ja palvelurakenteita turvattua.
Tehdään yhteistyösopimuksia kuntien ja yksityisten yhteistoiminnasta, luodaan osuuskuntia ja otetaan työntekijät mukaan työn ja palvelurakenteen kehittämiseen. Lopetetaan vastakkainasettelu yksitysten tuottajien ja kuntien välillä ja otetaan yksityksetkin mukaan palvelurakenteen kehittämiseen siten, että tuotanto vastaa tilaajan tarpeita.Kunta voi koordinoida, ei holhota.

Annetaan kuntien työntekijöille oikeus hallinnoida oman työnsä kustannuksia ja tehdä itsestään kilpailukykyisempiä -omilla ehdoillaan.

Luodaan kollektiivinen, sosiaaliliberaalinen todellinen tasavalta jossa työllä on arvo ja työntekijä voi tuottaa laajoin omin valtaoikeuksin työtä kustannuskestävästi ja jossa ei kenenkään tarvitse tapella olemassaolosta ja markkinoista tyhjään naapurin kanssa.Luodaan harmoniset työmarkkinat jossa yksityksellä on oma sijansa ja jokainen voi valita työantajansa itse tai vaikka ruveta sellaiseksi.

Taidan mennä metsään huutamaan, siellä kun kukaan ei kuule.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No tuossa suunnitelmassahan on myös asetettu päivittäinen maksimiaika työmatkohin julkisilla kulkuneuvoilla. Ketään ei pakoteta ostamaan autoa. Jos en nyt väärin lukenut tuota Hesarin juttua aamulla, niin nykyään kilometrirajan sijasta käytössä on kuntaraja. Eli oman asuinkunnan ulkopuolelle ei tarvitse töihin lähteä, jos ei huvita. Siihen verrattuna selkeä parannus.

Nykyisin on olemassa niin sanottu työssäkäyntialueen käsite, joka ylittää kuntarajat. Eli alue, jonka sisältä työnhakija on velvoitettu vastaanottamaan työtä työttömyysturvan menettämisen uhalla.

Tuo uusi lainsäädäntö tuskin muuttaa käytäntöjä juurikaan. Tällaiset käsittämättömiksi muodostuvat työmatkat työhönosoitusten seurauksena, mitkä sitten päätyvät kohu-uutisointina mediaan, ovat harvinaisia ja varmasti ainakin osittain tarkoitushakuisia sekä totuuden toisen puolen pimentoon jättäviä. Harkintaa työhönosoituksissa käytetään varmasti jatkossakin, mutta ilman muuta on selvää, että jonkinlaista liikkuvuusvalmiutta työn perässä tullaan edellyttämään.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tuo 80 km työmatka voi olosuhteista riippuen olla helppokin nakki. Itse asun suunnilleen tuolla etäisyydellä omasta työpaikasta, ja satunnaiset etäpäivät pois lukien teen päivittäiset työmatkat omalla pirssillä. Tähän kuluu ilman pahoja ruuhkia noin 2h per päivä, plus miinus 10 minuuttia. Kyse on siis tavanomaisesta pk-seudun pendelöinnistä.

Olen tehnyt työmatkaa satunnaisesti myös juna+bussi -yhdistelmällä. Tähän reissaamiseen kuluukin sitten helposti 3,5h, koska töihin päästäkseni joudun käyttämään jatkoyhteyksiä. Kyseinen 3,5h on jo henkilökohtaisen vitutusrajan tuolla puolen. Eipä silti, tekisin tuotakin jos muuta vaihtoehtoa ei olisi. Muutenkin tekisin työtä ihan nykyiseen tapaan vaikka rahaa olisi kuin Salonojalla. Ymmärrän hyvin, että on ihmisiä jotka sluibaavat työnteosta heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, ja hieman liian pitkä työmatka on tällaiseen varmaankin sopiva veruke.

Schollin viestiä kommentoisin sen verran, että asuin- ja työpaikan sijainnit vaikuttavat kyllä suuresti siihen, kuinka paljon työmatkoihin menee aikaa ja kuinka 80 km matkan voi taittaa. Olennaista on se, millä liikennevälineillä työmatka on tehtävissä. Maakunnissa kyseiset 80 km voivat olla todella vaikeat julkisilla liikennevälineillä, jolloin oma tai työsuhdeauto on käytännössä ainoa vaihtoehto. Mikäli ajokorttia tai kulkuneuvoa ei ole, niin sehän rajoittaa aika tavalla liikkumista. Jos taas asuinpaikka sijaitsee vaikka Hämeenlinnassa ja duuni on Helsingin keskustassa, niin tuollainen runsaasti 80 kilometriä pidempikin työmatka sujuu junalla aivan leikiten. Homma hoituu tässä tapauksessa myös autolla moottoritietä pitkin, mutta H:gin pään ruuhkat syövät autoilusta tehot pois. Eri asia on tietysti, jos työpäivään kuuluu asiakaskäyntejä ympäri pk-seutua, silloin autolla liikkuminen on ehdoton ykkösvaihtoehto.
 

Wolves

Jäsen
Jos ei ole autoa niin ostakoon auton. Vaikka halvemman mallin. Ei se nyt ole niin vaikeata. Selittelyjä selittelyjen perään.

Jep jep. Järki liikkuu Schollin päässä. Työttömyysturvalla maksetaan ensin mahdollisesti ajokortti, heti perään se auto, sitten vakuutukset, sen jälkeen vielä vakuutukset ja sitten päästään köröttelemään sinne 80 km päähän töihin.
 

rudy25#

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jarkko Ruutu
...- jo täällä Etelä-Karjalassa on seutuja jonne menee julkiset vain aamulla ja iltapäivällä säännöllisemmin. Myöhään illalla tai aikaisin aamulla, puhumattakaan yöstä, julkista liikennettä ei ole laisinkaan. ...Tätä asiaa on monen sellaisen vaikea ymmärtää joilla on hyvä palkka, joilla on oma auto tai jotka asuvat hyvien liikenneyhteyksien varrella etc.

vlad.

Täältä Kehä III:sen sisäpuolelta on helppo huudella ja vaikea ymmärtää, myönnetään.

Mutta en kuitenkaan ymmärrä, että miksi asuinpaikan tulisi vaikuttaa työn vastaanottamiseen. Nyt ei puhuta kuitenkaan satojen kilometrien työmatkoista vaan 80km. Esim. Etelä-Karjalan asuinpaikakseen valinneet saavat nauttia kauniista luonnosta, tilanpaljoudesta, halvemmista asunnoista, oletettavasti turvallisemmasta lapsuudesta kuin pk- seudun asukit. Kaikkea ei vaan voi saada samalla kertaa. Kääntöpuolena tulee silloin hyväksyä esim. julkisen liikenteen vajavaisuus ja sopeutua siihen. Täällä pk-seudulla on totuttu kohtuullisen toimivaan julkiseen liikenteeseen ja samalla hyväksytty kalliimmat asunnot ja epäystävälliset naapurit.
Samoin tulee ymmärtää, että jos työt on hieman kauempana, niin sitten pitää matkustaa tai muuttaa työn perässä. Ei sekään nyt vaan sovi (siis minun mielestäni kepu on toista mieltä), että muu maa maksaa jopa syrjäseutujen työttömien menot jos työn perässä matkustus ei nappaa.

Työttömyys sinänsa on ikävä asia useimmille ja suurin osa työttömistä uskoakseni töitä ovat valmiita tekemään enemmän kuin mielellään.

Menee hieman aluepolitiikaksi jo, pahoittelen.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen reippaat pojat
Jep jep. Järki liikkuu Schollin päässä.
Kuulitko ensin rahinaa ja sitten maa hävisi jalkojesi alta kun tipuit monttuun?

Miksi alue pitää määrittää kilometreissä? Eikö olisi tasapuolisempaa laittaa esim julkisia kulkuneuvoja käyttäen 90min/suunta rajaksi.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Samoin tulee ymmärtää, että jos työt on hieman kauempana, niin sitten pitää matkustaa tai muuttaa työn perässä.

Kyllähän ihmiset muuttavatkin, jos kysymys on työstä, jonka varaan voi rakentaa elämänsä. Esimerkiksi viran saanut opettaja tuskin jättää työtä ottamatta sen vuoksi, että samalla joutuu vaihtamaan paikkakuntaa. Tilanne on kuitenkin erilainen omakotitalon omistavalla kainuulaisella, jolle tarjotaan siivoustyötä 30 tuntia viikossa ja jonka pitäisi sen vuoksi myydä talonsa ja muuttaa pois tutuilta kotikonnuilta, vaikka työn jatkuvuudesta ei ole takuita.

Työllistämistä ei voi harjoittaa tehokkaimman mallin mukaan, vaan siinä on huomioitava niin psykologiset kuin sosiaalisetkin seikat.

Ajatus siitä, että harvaan asutulla seuduilla voisi käyttää julkisia työssä käymiseen, on täysin todellisuudesta irtaantunut. Syrjäseuduilla auto on silkka välttämättömyys. Joissakin perheissä niitä pitää olla kaksi, jos työmatkat suuntautuvat eri suuntiin.
 
Aikanaan minulla tuli työharjoittelu(!) paikalle matkaa autoteitse noin 80km. Näistäkin tarjotuista töistä kieltäytyminen usein aiheuttaa karenssin, joten tulihan siellä tunnollisesti käytyä. Pidin kyllä työstäkin, ei sen puoleen valittamista.

Työaika loppui useinmiten vasta aamuöystä. Onni onnettomuudessa oli, että samaan aikaan sattui "firmassa" olemaan autolla liikkuva työkaveri jolla oli sama matka. Julkisilla olisi noihin kellonaikoihin ollut mahdotonta kulkea ja jos ajattelee, että olisi omalla autolla ollut liikkeellä olisi nuo työharjoittelusta myönnetyt korvaukset hyvin äkisti huvenneet mm. bensa- kuluihin. Tietysti työpaikkalle olisi voinut matkustaa esim. uimalla, jolloin matka olisi lyhentynyt liki puolella, eikä olisi maksanut mitään.

Sittemmin en ole enää vastaanottanut näitä pidemmän matkan pestejä, enkä enää olekaan yhteiskunnan tuilla, vaikka käytännössä työttömänä olenkin. Ei minulla itselläni silti ole valittamista, mutta etenkin työharjoittelun ollessa kyseessä pitäisi joku kohtuus näissäkin pitää, jotta kuinka kauas ja kuinka hankalien kulkuyhteyksien päähän ihmisiä töihin patistellaan.
 

rudy25#

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jarkko Ruutu
Tilanne on kuitenkin erilainen omakotitalon omistavalla kainuulaisella, jolle tarjotaan siivoustyötä 30 tuntia viikossa ja jonka pitäisi sen vuoksi myydä talonsa ja muuttaa pois tutuilta kotikonnuilta, vaikka työn jatkuvuudesta ei ole takuita.

Työllistämistä ei voi harjoittaa tehokkaimman mallin mukaan, vaan siinä on huomioitava niin psykologiset kuin sosiaalisetkin seikat.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että ei sitä omakotitaloa halua jättää taakseen. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että omakotitalon rakentamien Kainuuseen on ollut enemmän tai vähemmän oma valinta. En kuitenkaan näe, että muiden tulee erikseen maksaa tuon asunnon asuttuna pitämisestä jos työmatka on liian pitkä/hankala.

Työllistämista ei myöskään voitane harjoittaa tehokkaimman mallin mukaan ja vaikkapa aviopuolison ollessa kylän opettajatar on kohtuutonta komentaa mies ojaa kaivamaan 200 km:n päähän. 80 km ehkä vielä menettelee.
 

Teloch

Jäsen
Heti alkuun, tiedän että täällä on aiemmin puhuttu nimenomaan TYÖN saamisesta kaukaa, mutta kun harjoitteluunkin voi yhtälailla määrätä karenssin uhalla, ajaudun nyt hieman sivupoluille.

Tämän ketjun viestien innoittamana aloin yhtäkkiä miettimään miten kävisikään jos työkkäri keksisi sijoittaa allekirjoittaneen harjoitteluun edelliseen työpaikkaani Huittisissa. Ilmeisesti kuitenkin nämä harjoittelutkin voidaan järjestää työssäkäyntialueella ja matkaa olisi tuollainen rapsakka 65km. Okei, kun aiemmin oli sekä töitä että auto, ajelin tuon matkan varsin tyytyväisenä. Nykyään menisi vielä helpommin ja nopeammin kun Porista Huittisiin on vain suoraa tietä. Vaan mites nyt kun ei ole autoa? Koska kaikkia kiinnostaa ja minulla on liikaa aikaa, surffasin netissä ja rakensin oletetun harjoittelupäivän aikataulun.

3:30 Herätys.
4:15 Ovesta ulos, kävellen kohti lähintä pysäkkiä. Paikkarit eivät kulje tähän aikaan.
5:00 - 6:05 Pori-Huittinen linja-autolla. Huittisten asemalta kävelee työpaikalle noin 40 minuuttia.
7:00 - 15:30 Työt.
16:45 - 17:45 Huittinen-Pori ensimmäisellä linja-autolla mihin töitten jälkeen ehtisi.
18:10 Ensimmäisellä paikkarilla kotiin, julmetulla säkällä saattaisi ehtiä jopa 17:45 autoon.
18:00 tai 18:25 Kotona.

Miltäs vaikuttaisi? Mahdollisista matkakorvauksista en tiedä, mutta uskoakseni valtion tarjoama 8 euroa päivässä harjoitteluajalta on "matka- ja ylläpitokorvaus", jota vastaan taas pitäisi hommata harjoitteluajaksi sarjaliput niin paikkareihin kuin tuohon pidemmän matkan autoonkin. Jos tuo tuottaisi työpaikan, olisin toki tuohonkin valmis, mutta tuollaisenaan voisi nostaa kädet pystyyn ja ottaa karenssia naamaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että omakotitalon rakentamien Kainuuseen on ollut enemmän tai vähemmän oma valinta. En kuitenkaan näe, että muiden tulee erikseen maksaa tuon asunnon asuttuna pitämisestä jos työmatka on liian pitkä/hankala.
Pitäiskö kaikkien sitten mieluummin, Kainuussa asumisen sijasta, muuttaa suuriin asutuskeskuksiin ihan vaan sen takia, jos sattuis jäämään työttömäksi? Muistetaan nyt kuitenkin se ikivanha viisaus "teen työtä elääkseni, en elä tehdäkseni työtä". Ei ehkä päde kaikkiin, mutta kyllä mulle kelpais mieluusti vauras elämä ilman työnteon pakkoa.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ole tuota Hesarin paljon puhuttua juttua ehtinyt lukemaan, mutta ymmärtääkseni siinä on ollut aika paljon asiavirheitä.

Ensinnäkin 80 kilometrin rajaa ei vedetä harpilla karttaan vaan se lasketaan yleisiä kulkureittejä käyttäen.

Toiseksi työnhakijalla tulee olemaan uuden lakiesityksen perusteella mahdollisuus kieltäytyä työssäkäyntialueella sijiatsevasta työstä, jos päivittäinen työmatka kokoaikatyössä käyvällä ylittää 3 tuntia ja osa-aikatyössä 2 tuntia.

Sama koskee työvoimapoliittisessa toimenpiteessä olevaa eli esimerkiksi nimimerkki Telochin kauhuskenaario ei päde. Kuten sanottua, uusi laki ei muuttane nykyisiä käytäntöjä juuri lainkaan, koska harkinta säilyy entisenlaisena. Turha maalata piruja seinälle.

Jos kuitenkin uudella lailla saadaan liikkeelle sellaista työtöntä väestönosaa, jolle pienessäkin työhön tai toimenpiteeseen liikkumisessa on kysymys lähinnä mukavuuskynnyksen ylittämisestä, on laki onnistunut. Aika kestämätön tilanne, että tällaisena aikana työpaikka saattaa jäädä täyttymättä sen vuoksi, ettei työttömyyetuutta nauttivalla työnhakijalla ole haluja liikkua kohtuulliseksi laskettavaa työmatkaa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ei sekään nyt vaan sovi (siis minun mielestäni kepu on toista mieltä), että muu maa maksaa jopa syrjäseutujen työttömien menot jos työn perässä matkustus ei nappaa.

Tässä olen osin samaa mieltä kanssasi, eli työttömien sinkkujen kohdalla voitaneen esittää kohtuullisia vaatimuksia muuttoon työnperästä toiselle paikkakunnalle - kenties kauemmaksikin. Toki muutot pitävät sisällään sen sosiaalisen puolen ja irtautuminen turvallisesta ympäristöstä voi olla toisille jopa liiankin rankka kokemus - mikä voi näkyä pahimmassa tapauksessa mielenterveydellisinäongelmina. Kaksi piippuinen asia siis mutta kallistun tässä asiassa kuitenkin sen puoleen, että jollei perusteltua syytä ole paikkakunnalle jäämiseen niin muutto lienee suositeltava vaihtoehto.

vlad.

P.S. Olen asunut viitisen vuotta pk-seudulla ja nyt taas Etelä-Karjalassa, kokemusta on kummaltakin seudulta ja täytyy todeta, että kyllä pk-seudulla julkinen kaikesta huolimatta paremmin pelaa. Täällä minulla menee "koulumatkaan" nopeinta välinettä käyttäen (eli pyörää) saman verran aikaa kuin pk-seudulla työmatkaan mutta siellä työmatka oli monin kertainen - noin 25 km suuntaansa.
 

Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Pitäiskö kaikkien sitten mieluummin, Kainuussa asumisen sijasta, muuttaa suuriin asutuskeskuksiin ihan vaan sen takia, jos sattuis jäämään työttömäksi? Muistetaan nyt kuitenkin se ikivanha viisaus "teen työtä elääkseni, en elä tehdäkseni työtä". Ei ehkä päde kaikkiin, mutta kyllä mulle kelpais mieluusti vauras elämä ilman työnteon pakkoa.

Kenenkään ei ole pakko muuttaa, mutta miksi muiden on pakko maksaa tämä Kainuussa asuminen?
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että omakotitalon rakentamien Kainuuseen on ollut enemmän tai vähemmän oma valinta.

Valinta on usein tehty aikaan, jolloin työtä Kainuussakin oli. Kun ihminen on asunut samalla seudulla tai paikkakunnalla monta kymmentä vuotta ja tehnyt metsurin hommia kesät talvet, niin kynnys lähteä siivoamaan kaupunkiin keski-iässä on pirun suuri. Siinä ei mene ainoastaan omakotitalo vaan koko elämäntapa ja identiteetti. Kerrostalokoppiin ja kaupunkielämäään sopeutuminen ei käy noin vain, jos käy ollenkaan. Viinaan tuppaavat juuriltaan revityt usein sortumaan - niin länsimaalaiset kuin alkuperäisasukkaatkin.

Sinänsähän on järjetöntä, että tällaisessa pinta-alaan nähden hyvin vähäväkisessä maassa ihmiset keskitetään pienelle alueelle. Siitä seuraa monenlaisia ongelmia, joista vähäisin ei ole asumisen kalleus. Kainuulaisen omakotitalon hinnalla saa etelästä kai yksiön tai kaksion.
 

Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täältä Kehä III:sen sisäpuolelta on helppo huudella ja vaikea ymmärtää, myönnetään.

Mutta en kuitenkaan ymmärrä, että miksi asuinpaikan tulisi vaikuttaa työn vastaanottamiseen. Nyt ei puhuta kuitenkaan satojen kilometrien työmatkoista vaan 80km. Esim. Etelä-Karjalan asuinpaikakseen valinneet saavat nauttia kauniista luonnosta, tilanpaljoudesta, halvemmista asunnoista, oletettavasti turvallisemmasta lapsuudesta kuin pk- seudun asukit.

Työttömyys sinänsa on ikävä asia useimmille ja suurin osa työttömistä uskoakseni töitä ovat valmiita tekemään enemmän kuin mielellään.

Menee hieman aluepolitiikaksi jo, pahoittelen.

Kerrotaanpa omakohtainen kokemus nimenomaan Etelä-Karjalan ja pääkaupunkiseudun jo mainittujen ominaisuuksien yhdistämisestä.

Asuin muutamia vuosia pääkaupunkiseudulla sillä muualta ei töitä tuntunut löytyvän. Vaimokin tarttui tältä reissulta mukaan. Olemme molemmat kotoisin Etelä-Karjalasta ja hinku tänne oli kova.

Mahdollisuus tuli ja muutimme itärajan tuntumaan. Taantuman alettua sain uutukaisesta itärajan työpaikastani kenkää, vaimolla säilyi edelleen hyvä työpaikka täällä. Oli valinnan aika. Lähteäkö takaisin Helsinkiin josta löytyisi minulle varmemmin töitä ja hylätä vaimon hyvä työpaikka sekä kotikaupungissa asuminen, vai jäädäkö kökkimään kotiin evp:nä luottaen, että jotain täältä kyllä löytyy minullekin? Jos vaimo olisi tässä vaiheessa saanut myös kenkää, asuisimme varmasti tällä hetkellä pk-seudulla. Onneksi näin ei tapahtunut.

Aloitin rohkean työnhaun tavoitteena työllistyä paikkakunnasta riippumatta. Määrittelin reunaehdot, joihin olin valmis: työssäkäyntialue, matkapäivien määrä, poissaolo kotoa, palkkataso, koulutuksen mukainen tehtävä, työpaikan pysyvyys, jaksaminen.
Erinäisten vaiheiden ja tarjousten jälkeen tilanteemme on seuraava: Asumme edelleen itärajalla (kuten halusimme). Vaimo on hyvässä työpaikassaan (kuten halusi). Minulla on töitä (kuten halusin) pääkaupunkiseudulla (valitettavasti, paitsi liksan suhteen) mutta teen noin 50% töistäni etätöinä (helpottaa elämää) ja työnantajani on asian suhteen hyvin joustava (loistavaa).

Tuuria siis oli mukana runsaasti. Mutta ajattelin: Mikäli haluaa työllistyä, ei paikkakunta saa olla esteenä. Pikkupaikkakunnilla on meille massakoulutetuille perusjanttereille tarjolla vain ylikilpailtuja paskahommia joissa saa kyllä raataa, mutta palkat ja jatkomahdollisuudet ovat viety minimiin. Suhteilla tietysti asia on aivan eri.

Oma auto on syrjäseuduilla muutenkin pakollinen, eli joukkoliikenteen huonoudella ei työllistymättömyyttään oikein voi puolustella. Junaliikenne Karjalan radalla alkaa olla kohtuunopeaa, ja olenkin miettinyt siirtymistä autokannasta juna/taksipeliin. Saisin reilut kaksi tuntia lisää työaikaa per matkapäivä, kulut suunnilleen samat ja ilmastokin kiittäisi.

Tarinoita on yhtä monta kuin kertojiakin, joten mikään ohje ylläoleva ei missään tapauksessa ole eikä saa olla. Halusinpa nyt vain kertoa, miten itse selätin taantuman alkaessa iskeneen työttömyyteni. Kuutostie tulee tietysti tutuksi, mutta aamuisin kohti stadia ajellessani olen huomannut, että on siellä muitakin, ja kiireestä päätellen paljon itseäni tiukemmalla eläviä töihin meneviä ihmisiä.

Oikein Hyvää Joulua ja Parempaa Uutta Vuotta!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös