Työhaastattelun syvin olemus

  • 524 634
  • 1 707

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voihan sitä kysyä. Esim. omalla kohdalla oli käynyt silleen, että asiasta ei kuulunut luvatun aikataulun mukaisesti. Laitoin mailia, että koska tulee tietoa ja ei tullut vastausta. Sitten soittelin perään ja sain kuulla, että rekrytoiva henkilö oli jonkun henkilökohtaisen syyn takia lomalla pari viikkoa ja rekryprosessi täten jäissä.

Mites muuten nuo ulkomaan työhaastattelut, maksaako haastatteleva firma mitään korvausta matkakuluista? Vai pitääkö mennä omilla rahoilla kokeilemaan onneaan. Saahan siinä toki samalla pienen loman mutta silti.

Työvoimatoimistolta saa Hki-Vantaan lentokentälle asti kilometrikorvausta, mutta siitä eteenpäin joutuu periaatteessa kaiken kustantamaan itse. Minulle haastatteleva firma maksoi lentolipuista pienen korvauksen. Riippunee ihan firmasta.

Soittelin sitten tuonne firmaan eilen, mutta henkilöstöpäällikkö tms. ei ollut paikalla, joten jätin toisella soittokerralla soittopyynnön. Soittoa ei kuitenkaan vielä ole kuulunut. Ei oikein kehtaisi miljoonaa kertaa soitella, mutta vähän tässä jo alkaa pelottaa, että tulikohan sitä työpaikkaa sittenkään, koska heidän asettamansa "deadline" on jo mennyt ohi.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Soittelin sitten tuonne firmaan eilen, mutta henkilöstöpäällikkö tms. ei ollut paikalla, joten jätin toisella soittokerralla soittopyynnön. Soittoa ei kuitenkaan vielä ole kuulunut. Ei oikein kehtaisi miljoonaa kertaa soitella, mutta vähän tässä jo alkaa pelottaa, että tulikohan sitä työpaikkaa sittenkään, koska heidän asettamansa "deadline" on jo mennyt ohi.

Kannattaa soitella. Osoittaahan se kiinnostusta työpaikkaa kohtaan. Deadlinet eivät useinkaan ole niin tarkkoja. Olen itsekin ollut osana rekryprosesseja ja erilaisista syistä hommat venyvät ja noilla soittopyynnöillä voi useinkin pyyhkiä persettä. Ne jäävät hyvinkin usein byrokratian rattaisiin.

Toki meillä rekryn hoitavat sen osaston pomot ja asiantuntijat, johon ollaan rekrytoimassa, joten erilaiset kiireet näkyvät heti aikatauluissa.
 

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No nyt sitten tuli soitto ja ilmoittivat, että paikka on mun, jos se vain vielä kiinnostaa. No tottahan helvetissä kiinnostaa. Edessä siis muutto Saksaan ja työpaikka Hollannin puolella. Kovasti pahoitteli tämä henkilöstöpäällikkö, että aikataulu venyi kiireiden jne. vuoksi, joten ei siinä mitään.

Itse haastattelu oli viikko sitten kyseisessä työpaikassa ja kuten totesin, niin se puolitoistatuntinen meni erittäin leppoisasti. Ensin keskustelin osaston pomon ja tämän assistentin kanssa n. 30 minuuttia, minkä jälkeen tämä pomo kierrätti ympäri taloa työpisteissä ja selitti oikein yksityiskohtaisesti, että mistä työnkuvassa olisi kysymys. Aikaa tässä meni n. toinen 30 minuuttia.

Sen jälkeen tämä pomo vei alakertaan henkilöstöpäällikön ja ilmeisesti jonkun toisen rekrytoinnista vastaavan puheille. Siinä käytiin sitten läpi CV ja juteltiin muuten mukavia. CV:stä kävi ilmi, että voisin ehkä olla pätevä myös toiseen vapaana olevaan työtehtävään, joten soittivat sitten sen osaston pomon paikalle ja hänen kanssaan juteltiin tovi mm. jalkapallosta. No tätä toista työtä en saanut vaan sen, johon alunperinkin hain. Mitään koulutodistuksia sun muita eivät edes halunneet nähdä, vaikka niitä tarjosinkin katsottaviksi. "Finnish military service" tuntui kiinnostavan molempia äijiä enemmänkin.
 

AbeL

Jäsen
Suosikkijoukkue
St, LFC, SCH
No nyt sitten tuli soitto ja ilmoittivat, että paikka on mun

"Finnish military service" tuntui kiinnostavan molempia äijiä enemmänkin.

Onnittelut! Hollannissa on palkka-armeija ja aika harva on siellä ollut, joten monilla on vain loistokkaita mielikuvia. Niille on kova juttu, jos on armeijan käynyt, vaikka todellisuudessa Suomen armeija on ihan eri paikka.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onnittelut! Hollannissa on palkka-armeija ja aika harva on siellä ollut, joten monilla on vain loistokkaita mielikuvia. Niille on kova juttu, jos on armeijan käynyt, vaikka todellisuudessa Suomen armeija on ihan eri paikka.

Minua neuvottiin aikoinaan painottamaan sitä, että Suomen armeija ei ole vapaaehtoinen (joo, joo tiedän), koska kaikki rekrytoijat eivät ehkä riemastu jostain natsista.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Itsellähän tuo olisi myös pitkästä aikaa jonkinmoinen työhaastattelu, tai konsultin tapaaminen nyt ainakin. Hauskaa sinänsä, kun en uskonut pääseväni edes ko. vaiheeseen eikä nykyduunista ole mikään hinku mihinkään. Ns. melko paineeton tilanne.
 

pete666

Jäsen
Suosikkijoukkue
BLUES
Kävin viime keskiviikkona työhaastattelussa, johon oli tullut toistasataa hakemusta. Hakemusten perusteella haastatteluihin valittiin sitten 18. Meidät oli jaettu kolmeen kuuden hengen ryhmään eri kellonajoille. Ensiksi haastattelijat (2 kpl) kertoivat työnkuvasta, prosessin etenemisestä ym...Sitten meillä oli pienimuotoinen ryhmätehtävä, jonka jälkeen yksilöhaastattelut. Nyt noista 18 haastatellusta valitaan 10 jatkoon soveltuvuustesteihin ja lopulta kaksi valitaan työhön. Maanantaina selviää, pääsinkö kympin sakkiin. Kieltämättä nyt viikonloppu tuntuu pitkältä, mutta ei auta kuin odottaa...

Omalta osalta haastattelu meni, ainakin omasta mielestä, erittäin hyvin. Mutta koskaanhan ei voi tietää miten hyvin muilla meni ym...Saas nährä!
 

Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nonne. Nyt olis taas meikälläkin edessä työhaastattelu, ensimmäinen laatuaan noin kahteen ja puoleen vuoteen. Puhelinhaastattelu tuli jo selvitettyä, eli huomenna olisi vuorossa f2f ja sen kuuluisan ensivaikutelman teko...

Aika hyvällä prosentilla olen näitä selvitellyt, eli ans kattoo nyt miten käy. Maanvaihto taas edessä, jos tää menee putkeen. Samalla tulisi ensimmäinen firman vaihdos yli 13 vuoteen, joten jossain määrin jo jänskättää. Toivottavasti positiivisella tavalla.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Noniin, tästä lähes suoraan tulee lähdettyä työhaastikseen. Sopivan siistit kamppeet ja suihkut käyty, asiaankuuluvat dokumentit on mukana ja fiilis sopivasti hivenen jännittynyt. Ei voisi kyllä sanoa, että jännittää, sopivasti innokas ja odottava fiilis. Helpottaa kyllä asiaa, kun on täysin altavastaajana ja lähinnä kokemuksena olen jo tyytyväinen. Toisaalta kun tähän asti on päästy niin mennään tappiin asti, perkele! Katsotaan miten menee, hehee!
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Oli kyllä tässä taannoin turhin työhaastattelu ikinä. Kaikki kysymykset olivat sellaisia, joihin saa vastauksen katsomalla tiedot cv:stäni, joka haistattelijalla olikin siinä edessään yhdessä hakemuskirjeeni, kynän ja kahvikupin kanssa. Ensimmäinen kysymys oli "kuinka vanha olet?", toinen jo hieman syväluotaavampi "missä firmassa olet ollut viimeksi töissä?". Haastattelu kesti 15min. Poislähtiessä kyllä vitutti rankasti kun ajamista tuli reilut 400km suuntaansa tuon takia. Lisäksi luvatut aikataulut kusevat taas. Sanoi, että ensi viikolla ottavat viimeistään yhteyttä. Ei kuulunut, joten soitin ja sama jamppa sanoi, että emme ole vielä kerenneet haastatella kaikkia, palaan asiaan mahdollisimman pian. Lisäksi ihmetytti/vitutti haastattelija. Kyseessä finanssialan paikka ja itse olin pistänyt puvun, kravatin jne. kuten asiaan kuuluu niin haastattelijalla oli tennarit, farkut ja ryppyinen kauluspaita. Ei ole kyllä paras ensivaikutelma jäänyt ko. konsulttifirmasta ja jos saan paikan niin suolaan kyllä sen konsultin siellä firmassa, jossa työ olisi etteivät tuhlaisi aikaa ja rahaa sellaiseen urpoiluun. Kai se kertoo jotain myös asiakasfirmasta. Eivätkö ole selvittäneet asioita tai jotain.
 
Viimeksi muokattu:

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Ei ole kyllä paras ensivaikutelma jäänyt ko. konsulttifirmasta ja jos saan paikan niin suolaan kyllä sen konsultin siellä firmassa, jossa työ olisi etteivät tuhlaisi aikaa ja rahaa sellaiseen urpoiluun. Kai se kertoo jotain myös asiakasfirmasta. Eivätkö ole selvittäneet asioita tai jotain.

En tiedä mikä firma ja miten iso ja mitä konsultoi, mutta konsulttifirmoillakin menee ajan mukaisesti aika huonosti. Haastattelut ja "rekrytoinnit" on ajanvietettä, ja sillä saadaan katsottua, josko kilpailijoilta joku hakee; sillä taas näkee onko muillakin ankeat ajat.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Nonni, kotiuduttu on haastattelusta joka kaikkiaan kesti noin 45 minuuttia. Aika mukavasti meni, oikeastaan tosi hyvin. Jos ei paikkaa tule, ei siinä mitään sitten, ainakaan haastattelusta ei jää kiinni. Kaksi naista siinä oli edessä haastattelemassa ja tuli ihan hyviä kysymyksiä. Hyvä fiilis jäi moisesta. Paras kysymys oli "pärjäänkö hyvin naisten kanssa?" Pieni naurahdus, no ilman muuta ja viettelevä hymy, jolla toinen oli ainakin jo myyty. Mielenkiintoista varmaan tulisi hommasta kun tiimissä käsitykseni mukaan olisi lisäkseni kuusi naista.

Kysyivät olisiko jotain suosittelelijaa jolle soittaa, tällöin annoin työtodistuksen käteen ja sanoin, että tässä on suora numero, josta voit tiedustella. Eipä halunnutkaan sitten soittaa. No, kaikkiaan positiivinen kokemus ja ainakin seuraavassa taas paljon kokeneempi. Saa nähdä, perjantaina/maanantaina tulee soitto joka tapauksessa.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Haastattelu kesti 15min.


Työnantajan näkökulmasta Turderin kuvaama tilanne jää usein huomaamatta. Usein olen haastatellut jo useita eri hakijaa ja saattaa olla, että hyvä tyyppi on jo löytynyt tai istuu juuri edessä eikä itse haastatteluun riitä enää paukkuja. Kuva minkä haastateltava itsestään antaa elekielenä, katsekontaktina ja varmuutena on isossa roolissa. Koulutukset ja työkokemukset ovat alallani usein kaikilla haastateltavilla jo kunnossa.

Jokatapauksessa työnantajan pitäisi aina keskittyä jokaiseen haastateltavaan kunnolla ja olla aidosti kiinnostunut ihmisestä. Meillä on usein työllistyneet haastateltavat seuraavalla kierroksilla tai äkillisten irtisanomisten jälkeen. Hyvä vaikutelma kannattaa tehdä puolin sun toisin aina!
 

Juna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mulla on huomenna ensimmäinen työhaastattelu ikinä. Aikaisempiin kesäduuneihin olen päässyt osittain hyvällä tuurilla. Niin, niihin mihin olen ylipäätänsä päässyt.

Nyt olis tarkoituksena vähän pitempiaikainen työpaikka. Noiden jupsterin ohjeistuksien lisäksi saa kokeneemmat kaverit laitella jotain selvitymisvinkkejä.
 

Tiityy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Habs, D Team + Maajoukkue
Mulla on huomenna ensimmäinen työhaastattelu ikinä. Aikaisempiin kesäduuneihin olen päässyt osittain hyvällä tuurilla. Niin, niihin mihin olen ylipäätänsä päässyt.

Nyt olis tarkoituksena vähän pitempiaikainen työpaikka. Noiden jupsterin ohjeistuksien lisäksi saa kokeneemmat kaverit laitella jotain selvitymisvinkkejä.

No, voin kertoilla muutamia subjektiivisia hajahuomioita (olen ollut molemmissa rooleissa).
Aluksi pukeutumisesta. On aina mukavaa kun joku kunnioittaa työhaastattelua ja on hieman pukeutunut. Kannattaa kuitenkin vähän miettiä mihin hakee ja mitä siellä mahdollisesti odotetaan. Myös se, miten on itse tottunut pukeutumaan, vaikuttaa. Jos et ole tottunut pitämään kravattia, jätä se pois. Ihmisestä huomaa kyllä, jos hän on tietoinen omasta pukeutumisestaan (ja varsinkin jos se vaivaa häntä).

Käyttäytymisestä sen verran että ainakin itse annan pisteitä siitä, jos haastateltava pystyy vaihtaman muutaman sanan alkuun ihan yleisesti, kohteliaasti tietenkin. Katso silmiin, mutta älä tuijota. Ole oma itsesi (huoh, originaalia); Pyydän usein haastateltavaa kuvailemaan itseään lyhyesti (vaikka se olisikin CV:ssä), sitten katson, mitä CV:ssä lukee ja lopuksi millaisen kuvan hän on haastattelun aikana antanut. Ei ole häpeä olla hiljainen ja ujo (CV:hen voipi sitten vaikka laittaa että on vakaa ja harkitseva :). On työnantajan asia päättää, tarvitseeko kyseiseen tehtävään ulospäinsuuntautunutta ihmistä. Mikään ei vie pisteitä alas niin nopeasti kuin ristiriitaisuudet CV:n, oman luonnehdinnan ja annetun vaikutelman välillä.

Annan aina haastateltavalle mahdollisuuden kysyä kysymyksiä, jos niitä hänellä on (ja annan plussaa jos kysyy jostakin muusta kuin palkasta). Jossakin vaiheessa haastattelija saattaa tehdä töksähtäviä tai "hankalia" kysymyksiä. Älä säikähdä tai hermostu, joissakin tapauksissa sillä tutkitaan paineensietokykyä :).

Erikoisvinkki (tämä sitten saattaa viedä metsään). Huumorintajusta plussaa! Ota kuitenkin ikä/sukupuoli/rotu huomioon ja jos sinulla ei ole rautaista tilannetajua, jätä väliin.

P.s. Älä ota haastattelua kuolemanvakavasti, olen palkannut töihin naisen, jolle oli jäänyt vessapaperia kenkään (punastui heleästi ja osasi nauraa itselleen ---> iso +) ja olen palkannut nuoren miehen joka jännitti aivan hirveästi ja alkoi änkyttämään (kertoi avoimesti että jännittäessä joskus käy niin---> otettiin koeajalle, jäi taloon).
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jokatapauksessa työnantajan pitäisi aina keskittyä jokaiseen haastateltavaan kunnolla ja olla aidosti kiinnostunut ihmisestä. Meillä on usein työllistyneet haastateltavat seuraavalla kierroksilla tai äkillisten irtisanomisten jälkeen. Hyvä vaikutelma kannattaa tehdä puolin sun toisin aina!
Vakavasti otettavat työnantajat ymmärtävät nykyään jo hyvin rekrytointiprosessin markkinoinnillisen merkityksen, vaikka poikkeuksia löytyy aina. Ei ole ollenkaan yhdentekevää, millainen kuva valitsematta jääneille henkilöille muodostui yrityksestä hakuprosessin perusteella. Rannalle jätetyt levittävät oikeutetusti negatiivista viestiä yrityksestä ympärilleen, mikäli prosessin aikainen kohtelu on ollut välinpitämätöntä tai muulla tavoin epäammattimaista.

Toinen ja konkreettisella tavalla pahempi juttu on, että yritys menettää haastattelemansa kontaktit mahdollista myöhempää käyttöä varten. Uuden rekrytoinnin tarve voi tulla nopeastikin vastaan. Voi käydä niin, että palkattu henkilö irtisanoutuu jo alkumetreillä, todeten ettei työ vastannutkaan odotuksia. Sitäkin sattuu, ettei työsopimuksen jo allekirjoittanut henkilö koskaan aloitakaan töitä, koska on löytänyt paremman homman muualta. Tämä on tietysti täysin moraaliton temppu joka on omiaan ryvettämään henkilön maineen työmarkkinoilla (me Jatkoajan kirjoittajat emme tietenkään syyllisty näin alhaisiin tekoihin). Tällaisen paskiasen palkanneelle yritykselle kyseinen teko tarkoittaa tarvetta paikata epäonnistunut valinta toisella henkilöllä.

Sama juttu tietysti toisin päin. Työnhakijan kannattaa hoitaa oma roolinsa tyylikkäästi, vaikka palkkaus menisikin sivu suun. Uusi tilaisuus samassa yrityksessä saattaa avautua nopeasti, vaikkapa edellä mainituista syistä johtuen. Silloin rekrytoiva henkilö todennäköisesti miettii, kuka oli äskeisessä hakuprosessissa paras kakkonen.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Ainakin meidän firmassa kiinnitetään huomiota henkilön persoonaan enemmän kuin täydelliseen osaamiseen. Pari kertaa on otettu asiasta innostunut kaveri ennemmin kuin kaiken osaava mutta elämäänsä kyllästynyt veijari.

Minä olen yleensä haastattelussa mukana ns. asiantuntijana, joka tekee kysymyksiä lähinnä teknisistä asioista, mutta myös arvioimassa, onko ko. hakija sopiva meidän tiimiin myös henkilönä.

Jos ei puhuta nyt valtion tai kuntien viroista, niin voisi sanoa että persoona ja sen julkituominen on tärkeämpi kuin absoluuttinen osaaminen. Joskus on tarvittu vähän huumoria tilaanteen avaamiseksi ja kipsissä ollut hakija on avautunut ja tehnyt hyvän vaikutuksen.
 

Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nonne. Nyt olis taas meikälläkin edessä työhaastattelu, ensimmäinen laatuaan noin kahteen ja puoleen vuoteen. Puhelinhaastattelu tuli jo selvitettyä, eli huomenna olisi vuorossa f2f ja sen kuuluisan ensivaikutelman teko...

Aika hyvällä prosentilla olen näitä selvitellyt, eli ans kattoo nyt miten käy. Maanvaihto taas edessä, jos tää menee putkeen. Samalla tulisi ensimmäinen firman vaihdos yli 13 vuoteen, joten jossain määrin jo jänskättää. Toivottavasti positiivisella tavalla.

Hyvä prosentti senkuin paranee. Sain sen paikan. Voi paska.
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onnea Ex

Onnittelut ja pahoittelut! Saako kysyä, mihin maahan suuntaat?

Itselläni on myös aika hyvä prosentti työhaastatteluista: täysi 100. Tosin haastattelujakaan ei ole takana kuin puolenkymmentä.
 

Puster

Jäsen
Taas olisi aika etsiä rippipuku kaapista ja käydä vakuuttamassa vieraita ihmisiä omista kyvyistäni. Homma sinällään on tuttua useammalta vuodelta mutta pienen vivahteen tai haasteen tuo se, että nyt sitä softan toimintaa pitäisi selittää ulkomaan kielellä.

Lisäksi tuleva(?) esimies tulee lentokentälle vastaan ja ennen varsinaista haastattelua on vielä noin puolen tunnin ajomatka konttorille. Jää pois ne tuskaiset harhailut vieraassa kaupungissa sekä piinaavat odottelun minuutit sihteerikön tarjoamaa vesilasillista hiljaa särppiessä. Toisaalta tuo puoli tuntinen pitäisi jollain tavoin täyttää small talkilla eikä vain maisemia katsella tylsistyneenä.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Nyt se työhaastatteluralli alkoi sitten taas allekirjoittaneenkin kohdalla. Tänään olin Lahden Amarillossa haastattelussa ja ens maanantaina olis tarkoitus mennä Helsinkiin haastatteluun. Hesassa oliskin oikein sitten tarjolla koulutusta vastaavaa työtä esimiehenä joten suurempi motivaatio on suunnattu sinne. Tämän päivän haastattelusta jäi sellainen mielikuva että meni ihan hyvin. Haastattelija oli kieltämättä aika herkun näköinen ja siinä vaiheessa kun sai esittää omia kysymyksiä niin teki mieli esittää jotain vallan tuhmaa... ;-) Oma työhaastatteluhistoria on aika niin ja näin tasoa. Tai toistaiseksi ainoissa haastatteluissani ennen tätä päivää olen käynyt keväällä 2006 jolloin ehdin varmaan viidessä kesätyöhaastattelussa käydä kunnes tärppäs. Kävi vielä niin erikoisesti että perjantaina olin haastattelussa ja heti siitä seuraavina päivinä lauantaina ja sunnuntaina töissä. Pari vuotta sitten olin vielä kovin arka ja epäluottavainen itseeni mutta koulutuksenkin avulla nuo ominaisuuteni ovat kehittyneet ja uskon sen vaikuttavan positiivisesti työn hakuuni. Oma seikkailunsahan noissa haastatteluissa on jo se seikkailu vieraassa kaupungissa. Maanantaina olisi edessä Helsingin reissu, toivottavasti en eksy.
 

Messenger

Jäsen
Tää on kyllä kans yks niitä asioita,joka koskettaa lähes kaikkia palstalaisiakin. Oma hakuhistoria on toistaiseksi voitollinen.Jokainen haettu paikka on poikinut hommia,jos ei sitä haettua niin sitten jonkun toisen samasta paikasta.

Haastatteluita/haastattelijoita on ollut laidasta laitaan mutta jokaiseen tilaisuuteen olen mennyt lähestulkoon kylmiltäni.Tällä en kuitenkaan tarkoita välinpitämätöntä asennetta haastattelua kohtaan vaan olen pyrkinyt välttämään monotonista kuvaa ulkoaopeteltuine vastauksineen. Hyvähän se on tietää omat heikkoudet ja vahvuudet ja hieman firmasta/paikan vaatimuksista mutta "liian valmistautuneena" se yllättävä kysymys voi jähmettää kielen. Varsinkin jos hakee työhön, jossa on asiakkaiden kanssa tekemisessä niin reagointi- ja vastausvalmiutta pitää löytyä,sanattomaksi ei ole hyvä jäädä. Joku edellä mainitsikin tilannetajusta,joka mielestäni on loistava neuvo.Katso ensin ketä siellä pöydän toisella puolella on ja sopeuta oma käytös sen mukaan,oli se kravatti kuinka kireällä tahansa. Huono huumori voi sellaisessa paikassa kostautua äkkiäkin. Kyllä yhden haastattelun verran voi itsekin yrittää olla kuin jäykkäpaska ja puhaltaa ulos ovista käveltyään.

Sanoisinkin,että rennon letkeästi terveellä itsetunnolla tulee se paras tulos.Kerro mitä osaat ja vastaa jos jostain ei ole hajuakaan,kyllä ne sitten kertoo jos näkevät potentiaalin ja haluavat sinut hommaan vaikket siitä mitään tietäisikään.

Omasta puolesta onnea kaikille valituille ja thumps up vielä hakeville.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Kai tämän tänne voi pistää, kun sivuaa osaltaan aihetta.

Eli, olen tässä jo pitempään miettinyt vehreämmille laidunmaille siirtymistä ja tässä tapauksessa tarkoitan pk-seutua. Nyt siellä näyttäisi olevan tarjolla homma varsin arvostetusta fimasta alallaan ja sellaisesta toimenkuvasta, johon meikäläiseltä löytyy pätevyyttä. Voisi sanoa, että täytän melkeinpä kaikki hakukriteerit. En ole vielä täyttänyt työhakemusta, täytän sen sitten, kun tulen matkalta.

Ajattelin soittaa firman yhteyshenkilölle(tämähän nyt vissiin kannattaa aina) ja kysäistä lisätietoja, kun kerran sellainen mahdollisuus on annettu. Kysymys kuuluukin, että miten asiat kannattaa esittää? Ensimmäinen vaihe on tietty pokan pitäminen, eikä jäätyminen(sitäkin on joskus tapahtunut). Ajattelin pohjustaa jutustelua kertomalla, että kuka olen ja miksi sinne olen hakemassa, mutta mites noin muuten? Sitä tässä kyselen kokeneemmilta työnhakijoilta. Nykyisenkin työni kyllä sain vain soittamalla(tosin aika montaa kerta rimputella), mutta tässä olisi duuni, jonka hakuun voisi vaihteeksi panostaa kunnolla. Palkka-asioista tuskin kannattaa kovin aggressiivisesti udella, varsinkin kun palkkatoive pitää ilmoittaa varsinaisessa hakemuksessa.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Mutta tämän jälkeen alkoikin sitten viikkoja ja nyt jopa kuukausia kestänyt hiljaisuus työnantajan puolelta. Itse välillä kyselin Suomen päästä että vieläkö olen ”pelissä mukana” ja mikä on tilanne, niin vastattiin että sopivaa ehdokasta vielä etsitään. Tuostahan nyt voi helpostikin päätellä, että se siitä. Ihmetyttää kuitenkin että viitsivät minua noinkin perusteellisesti ja moneen kertaan haastatella.

No älä välitä itse kävin joskus tuossa 2000/2001 eräässä Nastolalaisessa yrityksessä haastattelussa. Hakijoita oli "kuulemma" satoja...ainakin ylpeänä esitteli 3 isoa mappia. Haastallelun jälkeen kului viikko ja yrityksestä soitettiin että olet valittu 2 armoitetun joukkoon jotka otetaan soveltuvuustesteihin. Testit tulivat olivat ja menivät...eikä tähän päivään mennessä ole firmasta kuulunut mitään...ja minähän en perään soittele ja kerjää työpaikkaa.

Ihmetyttää vaan toimintatapa...olis edes soittanut/pistänyt kirjeen että sorry sun pääkoppa sen verran sekaisin että sua tarvita.

Ihmettelinkin kun poimivat haastattelustapuoli valmiin insinööriopiskelijan edes jatkotesteihin :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös