Yhä edelleen...
...sitä parempaa työtä etsitään.
Reilu vuosi tässä on aktiivisesti etsitty parempaa työtä. Ongelmaksi on muodostunut nykyisen työn liian kova palkka, josta en kuitenkaan kymmeniä prosentteja pysty tinkimään uuteen siirryttäessä (perhe kun pitää ruoassa pitää...) ja toisaalta taas kesken jääneet opinnot, joilla on hankala hakea tarpeeksi tasokkaasti palkattuja hommia. Pari kertaa olen ollut varasijalla ja paria hommaa on tarjottu, joista olen kieltäytynyt palkan tai sijainnin takia. Kesällä olin varasijalla hakemaani tehtävään 300 km:n päähän asuinpaikasta ja sinne olisin loppupeleissä päässyt vuoden määräaikaisuudella (joka suurella todennäköisyydellä olisi jatkunut eläkevirkana), mutta jätin menemättä.
Hakemuksia olen lähettänyt arviolta 60-70 kappaletta, haastattelussa olen käynyt vajaan 20 kertaa. Kaksi tai kolme työpaikkaa on puhutellut minua niin, että olen tosissani syttynyt taisteluun haastattelutilanteessa. Noissa muissa on aina joku tökkinyt, mutta toisaalta olen halunnut olla haun loppuun asti mukana, koska yrityksen vaihto ja kenties alankin vaihto tekisivät hyvää monella tapaa. Viikko sitten törmäsin yhteen noista sytyttävistä ja voisin kuvailla sitä unelmatyöpaikakseni. Kävin perjantaina ykköskierroksen haastattelussa, maanantaina kakkoskierroksen haastattelussa ja molemmat tuntuivat sujuvan hyvin. Kun tuon nopean alkuvaiheen jälkeen ei ole mitään kuulunut (viime viikon aikana piti kuulua), pessimistinä oletan ettei mitään kuulukaan. Ärsyttää suunnattomasti, palkka olisi jopa parantunut, vastuu olisi ollut mukavasti portaittain kasvava, työtehtävät haasteellisia ja mieluisia. Mutta vitut. Ei tainnut tärpätä.
Sitä minä tässä olen kovasti ihmetellyt, että minkä ihmeen takia minä pääsen näin kovalla prosentilla haastatteluun, vaikka paperit pitäisi olla se heikko kohtani? Niistä sitä vikaa haastattelussa sitten etsitään. Rajaan itseni ulos palkkatoiveella ja kerron avoimesti, että tutkinto puuttuu vieläkin, mutta silti minut kutsutaan haastatteluun ja kerrotaan että meillä vähän niin kuin odotetaan sitä tutkintoa ja on tämä aika/liian kova tämä sinun palkkatoive. Ymmärrän rekryfirmojen kyseessäollessa tämän taktiikan, jos laskuttavat haastattelumäärän mukaan ja keräävät itselleen tietoa hakijoista, mutta firmat suoraankin tätä harrastavat. Itse en vastaavassa asemassa aikaani hukkaisi, jos hakuun sopiviakin hakijoita joukossa on.
No joo, peiliinkin pitää aika paljon katsella, että tuosta haastattelumäärästä ei ole vielä onnistumista kuoriutunut. Kuten edellä kerroin, syy on aika monesti ollut haastattelijalla tiedossa jo etukäteen, mutta olisihan se kivempi mennä haastatteluun tietäen, että voivat minut ottaa jos olen paras. Olen yrittänyt lohduttautua, että ei sen tarvitsekaan tärpätä kuin kerran, mutta kyllähän tämä on lievästi sanottuna turhauttavaa.
Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja selvittämään sitä syvintä olemusta.