Työelämä & työttömyys

  • 97 469
  • 566

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
En ole ikinä ennen ollut työttömänä, niin en osaa sanoa laitoinko nyt varmasti jokaiseen kohtaan oikein ruksin. Kyllä kuitenkin uskoisin, että osaan sellaisen täyttää.

Toimitin sinne asianmukaisesti sen irtisanomisilmoituksen ja selityksen tapahtuneesta omin sanoin. Todennäköisesti tässä on sitten käynyt, niin että työkkäri on kysellyt firman versiota ja sieltä on se minun kertomus tyrmätty. Selittäisi miksi kesti edes päätös noin kauan.

Päätöksestä ei voi edes valittaa. Vittu, eikö työntekijällä ole mitään sananvaltaa ja oikeuksia. Perkele, kun kuulunut liittoon, pelkästään työttömyyskassaan.
"oli hylätty sillä perusteella, että olisin itse eronnut tai moittivasta syystä työsuhde päätetty. Laskut kasaantuu ja työttömyyskassastakaan"

Tuo boldattu kohta tuossa se syyn täytyy olla. Virhe tai työnantajan ilmoittama asia työkkäriin.
Joo kysyin asiaa tuolta hlöltä, joka on kauan tehnyt tukipäätöksiä. Vastasi jotakuinkin niin, että tukiin se koeajan päättyminen vaikuttaa silloin, jos työsuhteen päättymisen syyn on on katsottu olevan työntekijän vaikutuksesta tai on itse ollut aloitteellinen irtisanomisessa. Lopulta kyse siitä, mitä yritys on ilmoittanut asiasta. Jos/kun olet selkeästi eri mieltä irtisanomisen syistä kuin mitä yritys on, niin kannattaa jatkaa vääntöä omaksi eduksi, kuten varmaan teetkin. Onko mahdollista mennä ihan paikanpäälle TE-toimistoon, jos ei puhelimitse läpi pääse, ja jatkaa selvityksiä.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toimitin sinne asianmukaisesti sen irtisanomisilmoituksen ja selityksen tapahtuneesta omin sanoin. Todennäköisesti tässä on sitten käynyt, niin että työkkäri on kysellyt firman versiota ja sieltä on se minun kertomus tyrmätty. Selittäisi miksi kesti edes päätös noin kauan.

Päätöksestä ei voi edes valittaa. Vittu, eikö työntekijällä ole mitään sananvaltaa ja oikeuksia. Perkele, kun kuulunut liittoon, pelkästään työttömyyskassaan.
Olen hieman yllättynyt - mutta uskon kyllä kertomasi - koska käsitykseni mukaan pääsääntöisesti koeaikapuruista ei tule "karenssia". Paljon toki riippuu siitä, mitä dokumenteissa lukee, ja mitä on kirjoittanut selvityspyyntöön.

Päätökset tehdään nykyään valtakunnallisesti keskitetyssä työttömyysturvayksikössä, joten paikallinen työkkärin virkailija ei todennäköisesti tiedä asiasta sen enempää kuin, mitä saamassasi päätöksessä lukee. Työttömyysturvayksikössä on jo vuosia ollut hirveä ruuhka (johtuen kroonisesta aliresurssoinnista), joten kuukausi on ihan normaali käsittelyaika. Pääsääntöisesti sieltä ei myöskään oteta erikseen yhteyttä työnantajaan - aika ei riitä - vaan päätökset tehdään selvityspyynnön vastauksen ja siihen liitettyjen dokumenttien avulla.

Joissain tapauksissa voi saada asiansa uusintakäsittelyn, jos on uutta siihen liittyvää tietoa. Todistus sairastetusta koronasta voisi olla sellainen, jos sitä ei ole jo toimitettu selvityspyynnön vastauksen mukana. Siitä kannattaa kysyä omalta virkailijalta.

Noin yleisesti ottaen vinkkinä kaikille selvityspyyntöihin vastaajille on, että ei kannata vedota työpaikan riitatilanteisiin, koska niistä voidaan helposti tulkita, että on itse vähintään myötävaikuttanut riidan syntymiseen. Sen sijaan pitkästä sairastumisesta (todistus tärkeä!) johtuva poissaolo, jonka seurauksena työnantaja purkaa koeajalla, on mielestäni sellainen peruste, jolla ei pitäisi tulla karenssia. Mutta en ole näiden asioiden asiantuntija - työskentelin vain joskus kauan sitten työvoimaneuvojana ja näin paljon selvityspyyntöjä ("selvareita" työkkärislangilla) ja niihin tulleita ratkaisuja...

Asiasta voi myös valittaa ihan virallisesti, mutta se on pitkä ja kivinen tie: työkkärin karenssilausunnosta ei voi valittaa, mutta kassan/Kelan työttömyysturvapäätöksestä voi. Eli ensin pitää tehdä päivärahahakemus oman päivärahan maksajalle. Kun siihen tulee kielteinen päätös (työkkärin lausunnosta johtuen), tästä voi valittaa Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Kassan/Kelan päätöksen mukana tulee valitusohjeet.

Täältä TE-palveluiden sivulta saa lisätietoja: Työvoimapoliittinen lausunto - TE-palvelut

Lisäksi on myös neuvontanumero, mutta sieltä saa tosiaan vain neuvoja. Itse asiaan ei pysty vaikuttamaan sitä kautta: 0295 020 701

Ihan ensimmäiseksi kannattaa jättää verkkosivujen "oma asiointi" -palvelun kautta yhteydenottopyyntö omalle virkailijalle, ja kysyä, voitko saada asiasi uudelleen käsiteltäväksi. Ja jos se ei onnistu, niin sitten pitemmän tien kautta virallinen valitus. Minusta tapauksessasi voi olla mahdollisuus menestyä - tärkeää on korostaa sitä, että ei olisi itse voinut toimia toisiaan, vaan purku on tapahtunut 100 % työnantajan päätöksellä, ja itse ei ole mitenkään myötävaikuttanut asiaan.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Kerrankin älysin laittaa hakemuksen ajoissa hautausmaan kausityöntekijäksi tulevaksi kesäksi. Toiveissani on päästä Malmin hautausmaalle, koska olinhan siellä vastaavissa hommissa vuosituhannen alussa. Kakkosvaihtoehtona on Maunulan uurnalehto, joka olisi ainakin hitusen helpommin saavutettavissa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Kyllä mä ymmärrän, että isoissa lapsiperheissä rahaa kuluu, mutta silti 3100 nettona erilaisia tukia kuukaudessa, vaikka mieskin tienaa hyvin (2500 euroa nettona kuukaudessa). Tuo 3100 euroa nettona kuukaudessa olisi melkein 5000 euron bruttopalkka. Eihän tuossa tosiaan mitään töiden tekemistä edes kannata harkitakaan.

Koulutetut ihmiset eivät kerkeä tekemään lapsia ennen kuin fyysiset rajat tulevat vastaan. Kouluttamattomat sitten sikiävät minkä kerkeävät. Onko tuossa mitään järkeä tehdä 7 lasta? Ei varmaan ihmekään, että PISA-tulokset huononevat.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mielenkiintoinen ketju, jonka vasta bongasin...

Työhakemukset, ainakin julkisella puolella, tulisi olla nimettömiä ja iättömiä…

Itse olen siis parin alan huippuammattilainen ja firman uudelleenjärjestelyiden ohessa otin erosopparin. Koska kyllähän korkeasti koulutettu, monipuolisella työkokemuksella varustettu aina saa töitä.

No mihin itse törmäsin, on ikäsyrjintä. Hyvin moneen hakemaani paikaan olin selvästi pätevimpien joukossa. Kuitenkaan en tullut valituksi kun tsekkasi kuka valittiin, oli kyseessä aina 10 – 15 vuotta nuorempi. Toki ymmärrän itse rekrytointeja tehneenä, että mahdollisella jäljellä olevalla työuralla on merkitystä tietyissä tapauksissa, ei kande ottaa, joka on vaan sen 10 vuotta enää hommissa, mutta irvokkainta tämä on julkisella puolella, jossa arvohöpinä ja ”toivotaan monipuolisesti hakijoita” julkilausumilla voi pyyhkiä takapuoltaan.

Yksityisenpuolen paikoissa on tietty kriteeristö aina ala ja firmakohtaista, mutta kyllä yli 55 -vuotiaan, vaikka kuinka huippuammattilainen olisi, työllistyminen osoittautui hyvin vaikeaksi.

Itse en toki kohdannut monien kokemaa ahdistusta ja toivottomuutta, sillä vapaaehtoistyötä tulee tehtyä järjestöistä, yhdistyksissä ja erikasissa verkostoissa, ettei tekemisestä ollut pulaa eikä tunnetta kelpaamattomuudesta syntynyt, mutta rahan vähyys karsi kyllä muuta kaveripiirin sosiaalista elämää.

Mutta joihinkin työttömyys vaikuttaa todella rankasti henkisellä puolella, siis vaikka olisi aktiivinen muutenkin, sillä kohtalotovereita toimi ”piireissä” muutama ja karua kertomaa on välillä…

Uuden hallituksen tiukennukset lisäävät taatusti ahdistusta, varsikin osa-aikatöitä tekevillä. Ja vaikka periaatteessa asumistuen tiukennuksilla on jonkinnäköinen oikeutus, sen joustamattomuus asuinpaikasta ja asuintilanteesta riippuen on absurdi. Näitä päätöksiä tekemässä olevat eivät taatusti työttömänä ole pitempiä aikoja olleet.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Kyllä mä ymmärrän, että isoissa lapsiperheissä rahaa kuluu, mutta silti 3100 nettona erilaisia tukia kuukaudessa, vaikka mieskin tienaa hyvin (2500 euroa nettona kuukaudessa). Tuo 3100 euroa nettona kuukaudessa olisi melkein 5000 euron bruttopalkka. Eihän tuossa tosiaan mitään töiden tekemistä edes kannata harkitakaan.

Koulutetut ihmiset eivät kerkeä tekemään lapsia ennen kuin fyysiset rajat tulevat vastaan. Kouluttamattomat sitten sikiävät minkä kerkeävät. Onko tuossa mitään järkeä tehdä 7 lasta? Ei varmaan ihmekään, että PISA-tulokset huononevat.

Enkä ymmärrä koko jutun kulmaa.

Perheellä on kaksi autoa ja vanhimmalla lapsella on mönkijä. Ajoneuvojen lainanlyhennyksiin kuluu 300 euroa kuukaudessa ja polttoaineeseen noin 400 euroa kuukaudessa. Vakuutukset maksavat 780 euroa euroa vuodessa.

Sitten toinen lainaus:

Muita juoksevia kuluja ovat erilaiset osamaksusopimukset puhelimiin, juuri päivitettyyn pesutorniin, televisioon ja tietokoneeseen. Näihin menee Mirkan mukaan noin 500 euroa kuukaudessa.

On mönkijää, kaksi autoa ja kytkyjä maksellaan 500€ edestä kuukaudessa. Perheen nettotulot on kuukaudessa 5500€. Ja sitten tullaan lehteen kertomaan, miten taloudellinen tilanne stressaa, eikä rahaa jää säästöön yhtään.

Käsittämätöntä.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Tuo juttu on taas näköjään tehty oikein tarkoituksella ärsyttämään. Kerrotaan, että meillä ei syödä eineksiä ja vihjataan suunnitelmallisuudesta kaupassa käymisessä ja päällimmäisenä tietysti molemmissa kärryissä on sipsejä. Ei sillä ettei saisi sipsejä syödä tai herkutella joskus, mutta aika hassunnäköiset ruokaostokset. Haluttu tehdä juttu tietyltä kantilta ja ihminen on vielä lähtenyt omalla naamalla mukaan arvosteltavaksi.
 
Tuamas

Jäsen

Kyllä mä ymmärrän, että isoissa lapsiperheissä rahaa kuluu, mutta silti 3100 nettona erilaisia tukia kuukaudessa, vaikka mieskin tienaa hyvin (2500 euroa nettona kuukaudessa). Tuo 3100 euroa nettona kuukaudessa olisi melkein 5000 euron bruttopalkka. Eihän tuossa tosiaan mitään töiden tekemistä edes kannata harkitakaan.

Synnytystalkoot maksavat rahaa.

Toki tuossa jutussa on reilu 1000€ verottomia lapsilisiä ja 480€ vammaistukea, jotka tulevat tilille, olivat vanhemmat töissä tai ei.

Eli kannustinloukkuna toimii lähinnä tuo 1200€ ansiosidonnaista ja 450€ asumistukea (josta asumistukea voisi lohjeta varmaan noilla notuleilla myös jos rouva kävisi töissä).

Ihan en ymmärrä jutun pointtia, elintaso on selvästi ihan riittävä ja tuissakaan ei mitään kovin ihmeellistä ole (asumistuki toki tuolla tulotasolla olisi sellainen jonka itse kyseenalaistaisin), ilmeisesti on haluttu tehdä sosiaalipornoa jolla saadaan vihastumisia ja klikkejä.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
HS:n mielipiteissä kritisoitiin tänään %-määräisiä palkankorotuksia Suomessa. Tämä on kyllä sellanen asia, josta olen pääosin ollut samaa mieltä lähestulkoon aina. Se sana lähestulkoon on mukana, koska Suomessa on erittäin progressiivinen verotus, jolla iso vaikutus asiassa myös. Eli ei ole yksioikoinen asia tämäkään.
Mutta jos siis oikeasti halutaan, ettei palkkaerot kasva joka vuosi ja eri aloilla, kuten en uskokaan että on tarkoituksenmukaista, niin miksi ainavaan kaikkialla on %-korotukset voimassa. Tienaat paikassa X 5000/kk ja paikassa Y 2500/kk, ja ei siinä nyt matematiikkanero tarvitse olla, kun huomaa tasokorotuksen olevan ensimmäisessä tuplat. Vero joo, mutta ero on suuri.

Uskon oikeasti, ettei se ole tarkoitus ihan sellaisenaan että kasvatetaanpa tässä nyt mahdollisimman paljon tuloeroja kansassa.
Enkä ole mikään tasapalkka-ihminen todellakaan, kuten moni on ehkä huomannut, jos on jaksanut kirjoituksiani lukea, mutta Suomi voi vähän rukata tuota prosenttimallia oikeasti. Ei sitä kokonaan tarvitse unohtaa, mutta rinnalle voi ottaa muitakin kannusteita ja vaihtoehtoja korotuksiin kun %
 
Viimeksi muokattu:

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mihin itse törmäsin, on ikäsyrjintä. Hyvin moneen hakemaani paikaan olin selvästi pätevimpien joukossa. Kuitenkaan en tullut valituksi kun tsekkasi kuka valittiin, oli kyseessä aina 10 – 15 vuotta nuorempi. Toki ymmärrän itse rekrytointeja tehneenä, että mahdollisella jäljellä olevalla työuralla on merkitystä tietyissä tapauksissa, ei kande ottaa, joka on vaan sen 10 vuotta enää hommissa, mutta irvokkainta tämä on julkisella puolella, jossa arvohöpinä ja ”toivotaan monipuolisesti hakijoita” julkilausumilla voi pyyhkiä takapuoltaan.
Minusta tuntuu, että usein syynä eivät ole jäljellä olevat vähäisemmät työvuodet, vaan rekrytoivan esimiehen kymmenen vuotta (tai enemmän) nuorempi ikä ja siitä johtuva auktoriteetin heikentymisen pelko. Tiedostettu tai tiedostamaton, ihan sama, lopputulos on sama.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Minusta tuntuu, että usein syynä eivät ole jäljellä olevat vähäisemmät työvuodet, vaan rekrytoivan esimiehen kymmenen vuotta (tai enemmän) nuorempi ikä ja siitä johtuva auktoriteetin heikentymisen pelko.

Tuskin nuo vähäiset työvuodet tosiaan on syynä. Nykyään tuollaiset 10v urat samassa firmassa ovat aika harvinaisia, varsinkin asiantuntijapuolella.
 
Jeffrey

Jäsen
Yksityisenpuolen paikoissa on tietty kriteeristö aina ala ja firmakohtaista, mutta kyllä yli 55 -vuotiaan, vaikka kuinka huippuammattilainen olisi, työllistyminen osoittautui hyvin vaikeaksi.

Tähän on toivottavasti tulossa muutos! Ilmiötä sinällään olen todistanut omassa lähipiirissäni ja neuvonut tuttavia varmistamaan sen seuraavan työpaikan ennen edellisen irtisanomista vaikka mitta olisi sillä hetkellä täysi. Valitettavan moni on tähän kuoppaan kuitenkin langennut.

Orpon hallitus kuitenkin nuiji läpi työeläkeuudistuksen jonka keskeisimpiä pyrkimyksiä on poistaa yritykseltä riskejä heikosti työllistyvien ja vanhempien henkilöiden palkkaamisessa. Nämä ovat ne kaksi ryhmää joissa yrityksen eläkeriski on ollut suurimmillaan. Vaikeaa kuviota yksinkertaistettuna purkaen siis jokaisella yrityksellä on oma yksilöllinen työeläkkeiden maksuluokka, joka vaikuttaa koko yrityksen eläkemenoihin. Maksuluokkaa nostaa mikäli yritys on ollut työkyvyttömyyseläkkeelle jäävän henkilön edellinen työpaikka.

1.1.2024 voimaan tulleissa uudistuksissa on esimerkiksi se, että työnantajan maksuluokkaan vaikuttavien työkyvyttömyyseläkkeiden joukosta poistetaan sellaiset työkyvyttömyystapaukset, joissa työntekijä on palkattu uutena työntekijänä vähintään 55-vuotiaana. Eli tämä pienentää yrityksien eläkeriskiä huomattavasti ja toivottavasti tämä siirtyy pikkuhiljaa myös käytäntöön. Ainakin tällein kun oma eläkeikä on siellä 70 vuodessa, tuntuisi hurjalta ettei työpaikkaa voi enää vaihtaa viimeiseen pariin kymmeneen vuoteen. Nyt uudistettiin myös se, että työkokeilun tai oppisopimuskoulutuksen kautta työhön tulevan työntekijän mahdollinen myöhempi työkyvyttömyys ei vaikuta työnantajan maksuluokkaan seuraavan viiden vuoden aikana. Myös lyhyiden työsuhteiden vaikutus maksuluokkaan vähenee.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Minusta tuntuu, että usein syynä eivät ole jäljellä olevat vähäisemmät työvuodet, vaan rekrytoivan esimiehen kymmenen vuotta (tai enemmän) nuorempi ikä ja siitä johtuva auktoriteetin heikentymisen pelko. Tiedostettu tai tiedostamaton, ihan sama, lopputulos on sama.

Voi hyvin olla sitäkin. Mun faija (eläkkeellä ollut jo joitain vuosia) kun aikoinaan haki vähän alle 60v uutta duunia, niin hänellä oli sellanen fiilis, ettei joissain paikoissa nuorempi haastattelija ehkä ei yksinkertaisesti vaan uskonut hänen osaamisensa olevan ns. tätä päivää. Hän olisi pystynyt aikas helposti hoitamaan niitä töitä, mutta mahdollisuuksia ei oikein tarjottu. Sai kyllä töitä sitten, mutta ei siltä parhaalta osaamisalueeltaan ym.

Onhan se vähän erikoista, jos esim. jotain 55v ikäisiä pidetään vaan kehäraakkina, joka ei ymmärrä nykyhommista mitään.
Noh, syitä on monia ja firmoilla pitää olls oikeus palkata keitä haluaa, mut että ei nyt heti kannata haastattelijan automaationa ignoorata 5-alkavaa ikää. Kaikenikäisissä on parempia ja heikompia tekijöitä, ja kaikkea siltä väliltä. Meillä kun on Suomessa muutenkin demografian kanssa ongelmia, niin olisi hyvä saada se kykenevä kapasiteetti käyttöön.
 
Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Serkkuni tytär valmistui maisteriksi noin vuosi takaperin. Hänen alaansa on joku mikrobiologia tai vastaava.
Joka tapuksessa sellainen, että hän työllistyisi koulutuksensa puolesta esim. lääketehtaalle.
Hän on vuoden aikana lähettänyt lähes 100 kpl työhakemusta, mutta ei vaan ole tärpännyt.
Ikää on alle 30 v ja kuten sanottu korkeakoulututkinto.
Mitä ihmettä nämä työnantajat ja politiikot puhuvat työvoimapulasta ja siitä, että tarvitaan työperäistä maahan muuttoa, kun ei koulutetuille kantasuomalaisillekkaan löydy töitä?
 
PetriVaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Töitä löytyy teknologiateollisuuden tessillä, jossa palkkaa maksetaan 11€/t ja työpaikka/työajat sellaiset ettei ilman omaa autoa pärjää. Ai ei kelpaa? No jo on kumma, tämä on selkeää työvoimapulaa.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Serkkuni tytär valmistui maisteriksi noin vuosi takaperin. Hänen alaansa on joku mikrobiologia tai vastaava.
Joka tapuksessa sellainen, että hän työllistyisi koulutuksensa puolesta esim. lääketehtaalle.
Hän on vuoden aikana lähettänyt lähes 100 kpl työhakemusta, mutta ei vaan ole tärpännyt.
Ikää on alle 30 v ja kuten sanottu korkeakoulututkinto.
Mitä ihmettä nämä työnantajat ja politiikot puhuvat työvoimapulasta ja siitä, että tarvitaan työperäistä maahan muuttoa, kun ei koulutetuille kantasuomalaisillekkaan löydy töitä?
Kuulemma pula on nykyään  osaavasta työvoimasta, ei koulutetusta. Eli vasta-alkajat älkööt vaivautuko.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Serkkuni tytär valmistui maisteriksi noin vuosi takaperin. Hänen alaansa on joku mikrobiologia tai vastaava.
Joka tapuksessa sellainen, että hän työllistyisi koulutuksensa puolesta esim. lääketehtaalle.
Hän on vuoden aikana lähettänyt lähes 100 kpl työhakemusta, mutta ei vaan ole tärpännyt.
Ikää on alle 30 v ja kuten sanottu korkeakoulututkinto.
No nuori nainen niin heti töihin päästyään hankkii lapsia niin eihän sellaista kannata palkata. /s
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Serkkuni tytär valmistui maisteriksi noin vuosi takaperin. Hänen alaansa on joku mikrobiologia tai vastaava.
Joka tapuksessa sellainen, että hän työllistyisi koulutuksensa puolesta esim. lääketehtaalle.
Hän on vuoden aikana lähettänyt lähes 100 kpl työhakemusta, mutta ei vaan ole tärpännyt.
Ikää on alle 30 v ja kuten sanottu korkeakoulututkinto.
Mitä ihmettä nämä työnantajat ja politiikot puhuvat työvoimapulasta ja siitä, että tarvitaan työperäistä maahan muuttoa, kun ei koulutetuille kantasuomalaisillekkaan löydy töitä?

Olisi katso pitänyt erikoistua ja opiskeluiden aika hommata 20-vuoden työkokemus. Saisi ihan itse valita paikkansa. Vai onkohan tämä sitä laiskuuttaan loisimista. Menisi hei sinne töihin.

Jotenkin kyllä tuota siirtymistä työelämään pitäisi saada toimivammaksi. Tässä ei ole kenenkään kannalta mitään järkeä, että koulutetut ei pääse työuran alkuun, kun ei anneta edes mahdollisuutta. Menee koulutukset hukkaan ja työnantajat jatkavat itkuaan työvoimapulasta. Samalla saadaan vielä pahimmillaan syrjäytettyä nuo nuoret.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Serkkuni tytär valmistui maisteriksi noin vuosi takaperin. Hänen alaansa on joku mikrobiologia tai vastaava.
Joka tapuksessa sellainen, että hän työllistyisi koulutuksensa puolesta esim. lääketehtaalle.
Hän on vuoden aikana lähettänyt lähes 100 kpl työhakemusta, mutta ei vaan ole tärpännyt.
Ikää on alle 30 v ja kuten sanottu korkeakoulututkinto.
Mitä ihmettä nämä työnantajat ja politiikot puhuvat työvoimapulasta ja siitä, että tarvitaan työperäistä maahan muuttoa, kun ei koulutetuille kantasuomalaisillekkaan löydy töitä?
Biologeilla on aina olleet huonot työmarkkinat Suomessa. Vaikeaa päästä opiskelemaan, mukava ala, helposti maisterin paperit kouraan. Sitten ei saada töitä ja tehdään jatko-opiskeluja, roikutaan apurahansaantihirressä, kun yritetään saada rahoitusta omalle väitöstyölle.

Monet biologit yrittävät työllistyä opettajiksi, mutta sinnekin on ylitarjontaa. Sitten muuntokouluttaudutaan esimerkiksi farmaseuteiksi ja työllistytään matalapalkka-alalle tai erityisopettajaksi tai kuka miksikin. Tämän muuntokouluttautumisen nykyinen hallitus on muuten tekemässä hyvin vaikeaksi.

Lukioiden oppilaanohjausta pitäisi lisätä tai parantaa, jotta ylioppilaille ei tulisi harhakuvia siitä, millaiset työllistymismahdollisuudet milläkin alalla on.

Minulla on kemistin, biologin ja opettajan paperit taskussa. Biologin töitä en ole koskaan hakenut, koska en usko, että ikinä olisin töitä saanut. Biologiaa olen sentään matemaattisten aineiden ohella opettanut 25 vuotta.
 
hege

Jäsen
Perushaaste myös se, että kun on paljon duunia ja menee hyvin niin ei voi palkata koska ei aikaa kouluttaa ja kun olisi aikaa niin menee niin heikosti ettei ole varaa palkata ketään...
Joskin meillä duuniin on muutamassa vuodessa saatu aika leanistä organisaatiosta tehtyä hierarkinen kun on uusia General managereita, senior managereita, directoreita, senior directoreita jne keksitty eli ollaan kuin mexikon armeijassa missä kenraaleja riittää mutta sotilaista on pulaa.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Itse olen jotenkin ollut työelämään tyytyväinen. Kehnosta palkasta huolimatta. Siis alaan nähden. Aika paljon enemmän saisi, kun vaihtaisi. Mutta nyt on päästy tässä nykyisessä työpaikassa mittaroinnin ihanaan maailmaan. Tai siis kerrottu, että se viedään uudelle tasolle. Minuutit merkataan projekteittain. Ymmärrän tavallaan, mutta en kuitenkaan. Jos olisi konsultti ja palkka olisi sen 10te/kk niin kyllä, mutta ei kyllä nyt. En ajatellut kyllä vieläkään avata, mitä teen. Mutta oikein malliesimerkki, millaiset asiat työelämässä ihmiset uuvuttaa.

Itse haluaisin vaihtaa alaa, tehdä jotain merkityksellisempää.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Biologeilla on aina olleet huonot työmarkkinat Suomessa. Vaikeaa päästä opiskelemaan, mukava ala, helposti maisterin paperit kouraan. Sitten ei saada töitä ja tehdään jatko-opiskeluja, roikutaan apurahansaantihirressä, kun yritetään saada rahoitusta omalle väitöstyölle.

Biologian ja kemian ongelma on myös tohtori-intensiivisyys siksikin, että lääketeollisuus tarjoaa erittäin hyvin apurahoja väitöstutkimuksiin, koska se on heille edullinen tapa tuottaa tutkimusta. Post-doc paikkoja onkin sitten paljon vähemmän. Tohtorityöttömyydestä kun puhutaan, ala on siinä aivan valitettavaa kärkipäätä ja oikeastaan ainoita, jolla oikeasti tohtorien sijoittumisongelmaa on.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Biologian ja kemian ongelma on myös tohtori-intensiivisyys siksikin, että lääketeollisuus tarjoaa erittäin hyvin apurahoja väitöstutkimuksiin, koska se on heille edullinen tapa tuottaa tutkimusta. Post-doc paikkoja onkin sitten paljon vähemmän. Tohtorityöttömyydestä kun puhutaan, ala on siinä aivan valitettavaa kärkipäätä ja oikeastaan ainoita, jolla oikeasti tohtorien sijoittumisongelmaa on.
Minun oli aikanaan helpompi ruveta opettajaksi, koska kiinnostaviin kemian alan työpaikkoihin etusijalla olivat teknillisestä korkeakoulusta valmistuneet, tai sitten vaadittiin yliopistolta vähintään lisensiaatin papereita. Yliopistokemisteille oli tarjolla lähinnä tutkijan paikkoja, enkä tutkijan uraa kohtaan tuntenut vetovoimaa. Koulukaveri jatkoi lisensiaatiksi ja on tehnyt työuransa eri yritysten tietopalveluissa.

Biologian puolelta valmistuneet opiskelukaverit kipuilivat työelämään pääsyn kanssa silloin jo 90-luvulla eikä tilanne sen parempi ole nykyäänkään. Yksi omista oppilaistani opiskeli mikrobiologiaa ja muutti Englantiin, kun Suomesta ei löytynyt töitä. Puolisoni työpaikalla HUS-apteekissa on useita entisiä biologeja, yksi lääketyöntekijänä, loput farmaseutteina. Jos pk-seudulla aukeaa biologian opettajan paikka, siihen tulee kymmeniä hakemuksia. Muistan omasta koulustani reilun viiden vuoden takaa tilanteen, missä oli yli 70 hakijaa.

Minua ihmetyttää yliopiston aloituspaikkojen määrä. Lääkäreistä on pulaa, mutta aloituspaikkoja lisätään nihkeästi. Vahva lääkäriliitto on osaltaan toiminut jarruna. Humanistisemmilla aloilla on vastaavaa kuin biologeilla, esimerkiksi historian opettajilla on myös aina ollut vaikeuksia työllistyä. Kiinnostavaa opiskella, vaikeaa työllistyä. Humanistisella puolella ja taiteiden alalla on paljon muutakin alaa, josta valmistuu työttömäksi, samoin viestintäpuolella ym. Nuorten pitäisi ehdottomasti olla perillä alan työllisyystilanteesta ennen kuin alkaa jotain pelkästään kiinnostuspohjalta opiskella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös