Tietenkin kyse on urheilullisesta sarjasta, mutta kannattaako seuroja pyörittää tappiollisesti? Minä lasken ulkopuoliseksi "tahoksi" sen, etteivät pienemmällä markkinatalous alueella operoivat seurat yksinkertaisesti voi toimia nykyisen palkkakatto systeemin mukaan tasapuolisesti muita vastaan. Joidenkin seurojen on pakko pitää sisäistä palkkakattoa, koska muuten ei viivan alle jää mitään. Ennen palkkakattoa asiat oli mielestäni vielä hullummin. Osalla seuroista meni palkkoihin yli 100 miljoonaa, eikä köyhimmillä seuroilla ollut edes mahdollisuutta lähteä tosissaan taistelemaan Stanley Cupin voitosta. Minä ymmärrän omistajia tässä kohtaa varsin hyvin. Ei tappiolla pyörivää seuraa ole järkeä omistaa. Siihen on saatava muutos ja pelaajien on tultava vastaan tässä tapauksessa. HRR pitää olla ainakin 50/50 ellei jopa enemmänkin omistajille päin. Eiköhän pelaajille jää silti rahaa taskuun, vaikka HRR olisikin tyyliin 53/47 omistajille.
Ongelma vain on paljon monimutkaisempi kuin pelkästään "tuottaako seura voittoa vai tappiota". Tappiot johtuvat monesta seikasta, mistä paras esimerkki on NYI. NYR samassa kaupungissa painaa rahaa, mutta NYI - joka kuitenkin oli suurseura 80-luvun alussa - lähinnä polttaa sitä. Seuran mielestä syynä on huono hallidiili, ja monen ulkopuolisen mielestä umpikädetön johtoporras. Lisäksi osa joukkueista saattaa tuottaa tappiota samaan aikaan kun saman omistajatahon halliyhtiö tuottaa voittoa. Seurakohtainen "voitto" ja "tappio" ovat lähinnä propagandakäytössä molemmin puolin.
Minustakaan pelaajat eivät ole palkkakuopassa. Toisaalta, niin kauan kun käytössä on NHL:n vaatima kiinteä prosentti HRR:stä, ja HRR lasketaan koko liigasta, juoksee HRR ja sitä kautta palkkakatto (ja -lattia) koko ajan karkuun verrattuna pienten joukkueiden tulotasoon. Syynä ovat valtavat tuloerot, ja tuloerojen kehitys liigan sisällä. NHL ei suostu tästä ongelmasta neuvottelemaan, koska siinä rintamalinja on NHL:n omien joukkojen välillä. Toronto ei halua maksaa esim. NYI:n tappioita. NHL:lle ainoa yhteinen tapa parantaa _kaikkien_ joukkueiden asemaa on palkkaprosentin pienentäminen ja HRR-määrityksen muuttaminen siten, että suurempi osuus tuloista jää tämän ulkopuolelle. Jos se lähtisi neuvottelemaan tuloero-ongelman ratkaisusta, hajottaisi se omat rivinsä.
Tuloero-ongelman ratkaisuna palkkaprosentin pienentäminen ei siis toimi pitkällä aikavälillä, koska isot seurat nostavat pelaajien yhteistä palkkasummaa koko ajan suuremmaksi, vaikka pienten seurojen tulotaso ei nouse samassa tahdissa. Jos se on ainoa ratkaisu pienten seurojen tappioihin, pitää seuraavalla CBA-kierroksella taas pienentää palkkaprosenttia. Ei välttämättä taalamääräistä summaa riippuen kehityksestä, mutta prosenttia. Tämä kehitys on täysin selvää myös NHLPA:lle. Ongelma taas NHLPA:n kannalta on se, että nykyiset pelaajat saattavat laskea seuraavan CBA-kauden ongelman koskevan tulevia pelaajia, ja ovat valmiita myymään heidän palkkakehityksensä oman tulotasonsa turvaamiseksi.
Tässä on kuitenkin mukana ainakin neljä tai viisi eri ryhmää, joilla on erilainen näkökulma tai aikajänne ongelmiin. NHL ja NHLPA ovat periaatteessa pysyviä, ja ajavat eturyhmiensä etuja paitsi tässä hetkessä, niin myöskin tulevaisuudessa. Näistä NHL jakaantuu tavoitteidensa suhteen "pieniin" ja "isoihin" seuroihin. Pelaajat henkilöinä taas ovat periaatteessa NHLPA:n takana, mutta käytännössä heitä kiinnostaa ensisijaisesti seuraavat 5-10 vuotta. Omistajille taas seurat ovat liiketoimintaa, jossa pitkän tähtäimen kehityksellä on merkitystä, mutta kuitenkin selvästi vähemmän kuin lyhyen tähtäimen kehityksellä.
Ei kannata mennä siihen miinaan, että tässä vääntäisivät vain NHL ja NHLPA keskenään. Tietyt, mahdollisesti käyttökelpoiset ratkaisut on heitetty romukoppaan, ja toisia ajetaan kuin käärmettä pyssyyn johtuen näiden kahden sisäpolitiikasta.