Työkaverilta jouduttiin lopettamaan koira, eikä työkaveri ole omien sanojensa mukaan työkykyinen. Pomo sanoi, että voit olla pois sen aikaa kuin tarvitsee. On toki ihan hyvä, että nykyään työelämässä huomioidaan henkilökohtaiset asiat kenties takavuosia paremmin, mutta se on yllättävää, miten voimakkaasti lemmikkieläinten kuolemia nykyään surraan. Niitähän surraan kuin ihmisen kuolemia.
Lemmikkien osalta tilanne on haastava ja vaatii pelisilmää työnantajalta. Joillekkin henkilöille lemmikki, varsinkin koira, on huomattavasti enemmän läsnä päivittäisessä elämässä mitä sukulaiset. Varsinkin tilanne, jossa ei ole lapsia, tuo koiran poismeno voi olla todella vaikea asia lemmikin omistajalle. Lisäksi asiassa vaikuttaa se, oliko poismeno ns. odotettu vai odottamaton. Olen itsekkin lähtenyt kesken ulkomaan työmatkan takaisin kotiin muutamaa päivää aikaisemmin, koska koirani menehtyi. En ottanut tästä sairaslomaa, mutta en nähnyt mitenkään rakentavaksi jäädä vieraaseen maahan yksinään hotellihuoneeseen pyörittelemään asiaa.
Toiselta kantilta katsottuna; en ole ollut päivääkään pois töistä lähisukulaisten poismenon takia, itselleni lähisukulaisetkin ovat jossain määrin etäisiä koska asuvat kaukana toisella paikkakunnalla (näin ollut yli 20v), joten itsellenikin lähin perhettä vastaava asia on lemmikit, jotka ovat päivittäin mukana elämässäni ja joilta saa pyyteetöntä rakkautta riippumatta mitä olet onnistunut sähläämään.
Olen myös työelämässä ollessani eronnut kaksi kertaa avoliitosta ja silti mennyt seuraavana päivänä töihin. Niin ikään olen kokenut parisuhteessa kaksi keskenmenoa, jotka ovat olleet todella rankkoja kokemuksia, mutta en ole jäänyt niiden takia töistä pois (eikä jäänyt toinenkaan).
Avioliiton päättyminen on yleensä pitkä prosessi, jossa asiat eivät tapahdu yhdellä kertaa. Joku asia johtaa siihen että ainakin toinen osapuoli alkaa pohtimaan avioeroa (suhde ei ole hyvällä pohjalla), sitten saatetaan yrittää pelastusoperatioita jne. Lopulta päätetään erota, jonka jälkeen jossain vaiheessa pistetään paperit menemään ja aletaan ihmettelemään että miten omaisuus jaetaan, etsimään mahdollisesti uutta kämppää, kalusteita kämppään jne. Tällöin myös henkisesti on helpompi prosessoida asiaa, kuin jos tapahtuu jotain yhdellä kertaa ja pakostakin tulee vireille niin paljon tehtävää, että ei yksinkertaisesti jää aikaa jäädä täysin lobotomiseen tilaan tuijottamaan seinää.
Itse olen käynyt läpi yhden avioeron, ja ei, en jäänyt pois töistä, mutta toinen osapuoli jäi sairaslomalle. En silti näe häntä mitenkään heikkona, ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat sekä iloon että suruun eritavalla. Näin on aina ollut.
Ilmeisesti olemme tunteetonta sakkia.
ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat sekä iloon että suruun eritavalla. Näin on aina ollut. Elämäntilanne, tilanteen shokkivaikutus, "mitä jää jäljelle",onko ehtinyt varautua tilanteeseen jne. vaikuttaa paljon, sekä myös jokaisen henkilön henkisten asioiden prosessointitapa, kapasiteetti, kasvatusmallit yms...
Mutta kaipa se menetyksen tuoma suru on niin henkilökohtainen kokemus, että ihminen itse määrittelee, milloin on työkykyinen ja milloin ei
Juurikin näin. Ihmiset ovat yksilöitä, ja se tekee tästä paikasta niin uniikin elää. Jokaisella on omat mielipiteensä, vahvuutensa ja heikkoutensa.
@nummenkallio itsellä myös yksi naispuolinen kollega Ruotsista oli 2 viikkoa sairaslomalla, kun koira kuoli. No kiva sinänsä, että työnantaja huolehtii henkisestä hyvinvoinnista, mutta ei nyt ihan itselle avaudu miten se koiran kuolema voi viedä 2 viikon sairaslomalle.
2 viikkoa kuulostaa kyllä aika hurjalta, en tiedä yhtään tapausta omasta työpiiristäni, jossa henkilö olisi ollut edes viikkoa sairaslomalla kenenkään / minkään poismenon takia.
