Mainos

TV-sarjaketju

  • 2 355 157
  • 10 340

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No mutta, saahan Areenasta suomitekstit päälle. Ja pakkohan ne on olla päällä. Karpista on sanottava, että yhtä ainutta tuoretta juttua ei ole toistaiseksi saatu mukaan. Kuka vittu näitä käsikirjoittaa, ja eikö nyt oikeasti jonkun ei ennalta-arvattavan tai ei-kliseisen kuvionkin voisi kirjoittaa. Olisi ihan eduksi, jos katsoja edes joskus tuntisi itsensä poliisia tyhmemmäksi.
Ilmeisesti kun uusi Sorjonen-elokuva vie tämän ihan häpeilemättömälle tasolle, niin Karppi menee tutkan alla.
Ihan menevää ja hyvin tehtyä meininkiä, ei siinä mitään.
 
Tuamas

Jäsen
Karppi on kyllä hyvä sarja kotimaiseksi, mutta tuossakin ärsyttää se kun puhetta ei kuule niin tulee laitettua ääntä reippaammin ja sitten kun musiikkia yhtäkkiä tulee tms räjähdys niin taulut tippuu seinältä. Vika voi toki olla meikäläisen kuulossakin. Tuntuu vaan olevan perisynti suomiproduktioissa.

Juu, vaikka tässäkin tuotantotiimi hehkuttaa, että jälkituotantoon on käytetty paljon aikaa ja rahaa, niin silti jostain syystä puheäänen esittäminen on jotain ylitsepääsemättömän vaikeaa (ja taas esimerkiksi tuulen äänet tulevat useampaan otteeseen häiritsevän kovana läpi, tässä ei sentään ole sitä normaalia suomalaista äänitysknoppia, jossa puhetta ei kuule, mutta kun syödään, niin maiskutus ja astioiden kilinä tulee kovana kuin kiväärituli) tai sitten äänimaiseman jälkituotannon alkaessa se raha on loppunut.

Sinänsä tässä tulee toki autenttinen Netflix-kokemus, jonka kansainväliset katsojatkin kokevat, kun homma on pakko katsoa tekstityksillä.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: raju
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Karppi on kyllä hyvä sarja kotimaiseksi, mutta tuossakin ärsyttää se kun puhetta ei kuule niin tulee laitettua ääntä reippaammin ja sitten kun musiikkia yhtäkkiä tulee tms räjähdys niin taulut tippuu seinältä. Vika voi toki olla meikäläisen kuulossakin. Tuntuu vaan olevan perisynti suomiproduktioissa.

Karppi on siitä ihan hyvä sarja että jos sitä ei katso liian tosissaan eli tekee asioita vaikka koneella niin hyvä pistää sinne taustalle pyörimään. Ei haittaa jos ei ihan jokaista kohtausta näe tai kuule. Ei paljon menetä.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö

Justiin samallailla katellu, tai seurannut tänään ensimmäisen kauden. Hah! Ihan laadukasta kotimaiseksi sarjaksi silti.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Karppi on kyllä hyvä sarja kotimaiseksi, mutta tuossakin ärsyttää se kun puhetta ei kuule niin tulee laitettua ääntä reippaammin ja sitten kun musiikkia yhtäkkiä tulee tms räjähdys niin taulut tippuu seinältä. Vika voi toki olla meikäläisen kuulossakin. Tuntuu vaan olevan perisynti suomiproduktioissa.

Muuten vaan aloin kattelemaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta äänisuunnittelijoita ja miksaajia, niin samat tyypit pyörii tekemässä kaikki sarjat ja, niin eipä yllätä, ettei muutosta parempaan tule.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Edelleen kovasti ihmettelen sitä, että myykö nämä karpit, sorjoset, ivalot jne b-luokan Silta-kopiot todella. Voi olla, että vika on vain minussa, mutta kaikki poliisijutut ja murhamysteerit jne alkaa lähinnä haukotuttaa. Lisäksi kotimaiset varsinkin on ikävä kyllä olleet melko kehnoja tekeleitä. Karpin kolmas kausi taitaa jäädä katsomatta, kun ei vain jaksa.

Väitän, että Suomessakin kyllä olisi osaamista tehdä oikeasti hyviä sarjoja, mutta tuntuu, että lähtökohta on usein se, että on liian kirkkaana mielessä jokin ulkomainen esikuva, josta tehdään pastissia. Se ei ole mikään hedelmällinen lähtökohta.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Varmaan poliisisarja on se kaikkien globaalein ja sikäli helpoin formaatti myytäväksi, ja aika halpa tehdäkin. Ja se on myös sitä mitä täältä päin maailmaa odotetaan, jos ei viikinkiseikkailuja ruveta tekemään. Kalevala goes Vikings/GoT olisi toki kova.

Kieltämättä nyt sekä uusin Karppi että kuuleman mukana Sorjos-leffa ovat aivan häpeilemätöntä klisekavalkadia, ja se on kyllä surullista. Sorjosta en ole oikein koskaan arvostanut, Karppia olen pitänyt muistaakseni inan parempana.
Ivalossa oli tuoreutta se pilkkihaalari-aspekti, ja ehkä se ykköskauden virusteema oli vahingossa vähän aikaansa edellä. Saa nähdä millainen on kakkoskausi.
Karkurit oli aivan läppä. CMoren uusi sarjamurhaaja-truecrime on vielä avaamatta, mutta odotukset eivät ole ihan tapissa. Ja kotimaisia poliisisarjojahan on tulossa muitakin.

Eikä niitä ulkomaille kelpaavia vakavia draamasarjoja kyllä ihan liikaa mieleen tule. Tahdon asia, ehkäpä. Toki Metsolat olisi ollut aikanaan aivan päällikkösarja myös ulkomaille myytäväksi, mutta ajat oli toiset ja nyt se on nostalgiaa.
Muuten ei vaan oikein taso riitä, ensisijaisesti käsikirjoittajilla, tai tilaajilla.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Eikä niitä ulkomaille kelpaavia vakavia draamasarjoja kyllä ihan liikaa mieleen tule. Tahdon asia, ehkäpä. Toki Metsolat olisi ollut aikanaan aivan päällikkösarja myös ulkomaille myytäväksi, mutta ajat oli toiset ja nyt se on nostalgiaa.
Muuten ei vaan oikein taso riitä, ensisijaisesti käsikirjoittajilla, tai tilaajilla.

Hienoa, että mainitsit Tahdon asian! Se oli oikeastaan ainoa laadukas kotimainen sarja, joka minullekin tuli mieleen. Ja siitä on sentään esikoistyttäreni iän verran aikaa... Harvoin tarjolla oli ihan OK, mutta ei siitäkään nyt vientiartikkeliksi olisi ollut. Rauhantekijä oli parhaimmillaan silloin, kun se kuvasi rauhanneuvotteluja. Lopun toimintasankarikohtaukset laskikin sitten pisteitä todella rajusti minun arvoasteikossani.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Poliisisarjoja on varmaan helpointa tehdä ja myydä.

Silti toivoisin, että kun matkitaan muita maita niin joskus tehtäisiin laadukkaasti suomalainen sarja tyyliin ”Vallan linnake” tai ”Huuto syvyydestä”.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mulle on aika sama mihin ympäristöön sarja sijoittuu kunhan sarja ei ole kliseinen. Ennalta-arvattavuus ja kliseisyys on todella ärsyttävää jos muuten näyttelijätyö yms. on kohdillaan.

Sellainen suomalainen tv-sarja oli hyvä kuin Suden hetki. Löytyisiköhän vielä Areenasta... Ei varmaan.
 
Oli tosiaan hyvä sarja ja näkyy vielä Areenasta.
 
Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän tämän Karpin nyt katsoo kunhan vain ei anna näiden kliseiden, älyttömyyksien ja porsaanreikién haitata. Ja viedäänhän tämä pimeissä hylätyissä rakennuksissa paskan taskulampun kanssa pyöriminen ihan uudelle tasolle.

Loppuun vielä spoilereihin pari juttua mitkä eniten ärsytti.
- Kännyköiden kanssa sählääminen. Esim. tämä Karpin tytärpuoli ei tajua poistaa vain niitä poliisille soitettuja puheluita soittohistoriasta vaan tyhjentää aina koko historian. Sehän nyt heti alkaa epäilyttämään rosmoja kun puhelinta tutkivat.
- Pääpahis on melkoinen seppä. Ampuu lossikuskin ja ajelee sitten itse lossilla saareen ja takaisin.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jatkanpa vielä vähän. Löytyyhän tuolta Areenasta myös esimerkiksi kotimainen lastensuojeludraama Pala sydämestä. Jokin jo esittelytekstissä tökki, minkä vuoksi en ole sarjaa aiemmin ottanut katseluun. Ajattelin nyt kuitenkin antaa mahdollisuuden, kun kerran olen kovasti peräänkuuluttanut muita kuin poliisisarjoja.

Ensimmäisen 17 minuutin jälkeen bongattu käsikirjoituksesta seuraavat:
- katoamismysteeri painaa päähenkilöä
- lastensuojeluyksikön johtaja on ollut poliisitutkinnan vuoksi hyllytettynä ja siksi menettänyt asemansa (sentään työskentelee kuitenkin ihan luvallisesti)
- kuntapoliitikko painostaa lastensuojelua

Eli kyllähän tässä taas on aika hyvin saatu pakattua kliseitä mukaan. Sanoisin, että suomalaisilta TV-draaman käsikirjoittajilta kysyttäisiin nyt kovasti kanttia uskaltaa minimoida koukut ja päällekkäiset juonikerrokset. Vähemmän on enemmän.

Katsokaa vaikkapa vertailun vuoksi, te käsikirjoittajat, tanskalainen Tyttö joka huusi sutta, jota täällä olen varmaan jo liikaakin hehkuttanut. Lastensuojeluun liittyvä draama niin ikään. Mutta ei tuohon ole ympätty mukaan mitään turhia rönsyjä. Ihan yhden perheen tilannetta seuraamalla on saatu aikaiseksi kokopitkä sarja (jollaisia kai minisarjoiksi kutsutaan). Ja millainen!
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kyllähän tämän Karpin nyt katsoo kunhan vain ei anna näiden kliseiden, älyttömyyksien ja porsaanreikién haitata. Ja viedäänhän tämä pimeissä hylätyissä rakennuksissa paskan taskulampun kanssa pyöriminen ihan uudelle tasolle.

Loppuun vielä spoilereihin pari juttua mitkä eniten ärsytti.
- Kännyköiden kanssa sählääminen. Esim. tämä Karpin tytärpuoli ei tajua poistaa vain niitä poliisille soitettuja puheluita soittohistoriasta vaan tyhjentää aina koko historian. Sehän nyt heti alkaa epäilyttämään rosmoja kun puhelinta tutkivat.
- Pääpahis on melkoinen seppä. Ampuu lossikuskin ja ajelee sitten itse lossilla saareen ja takaisin.
Minusta tämä oli paras kolmesta kaudesta. Karpin ja Nurmen suhdetta kehitettiin onnistuneesti kakkoskauden lopun huomioiden, ja juoni toimi ja piti otteessaan hyvin. Vaikka alkaa olla kulunut juttu, niin minulle nämä rituaalimurhamysteerit uppoaa hyvin. Lopussa sitten homma vähän levähti, ja spoilerissa pari ärsytyksen aihetta lisää:
1. Ei muka poliisit päässeet symbolin jäljille, vaikka oli joku myöhemmän lääketiedesymbolin esiaste. Tällä ei kuitenkaan suurta merkitystä sinänsä, ei se tutkintaan olisi vaikuttanut, vaikka symbolin merkitys olisi selvinnytkin.
2. Pääpahis Jouni Paarman jäljille ei päästy, vaikka murhaajan "nimimerkki" Korento oli selvinnyt. Pahoinpidelty sairaalasiivooja Joona Korento ei hälyttänyt mitään kelloa.
3. Miksi vitussa näissä sen murhaajan pitää AINA olla sarjassa ohimennen vilahtanut nobody. Ihan hyvin murhaaja olisi voinut esiintyä ensi kertaa vasta paljastuessaan. Arvasin kyllä heti kun tämä jamppa esiintyi, että tämä se varmaan on(pointattiin vielä oikein erikseen, kun Nurmi törmäili sen kärryihin sairaalassa). Ehdin jo ajatella, että onneksi ei tainnut ollakaan, mutta olihan se juu sitten kuitenkin.
4. Ylipäänsä viimeinen jakso melkoista sekoilua lähtien jo sieltä luostarilta. Kaiken täydellisesti järkännyt murhaaja tekee jonkun valekuolemakikan, joka epäonnistuisi tosielämässä 100/100 kerrasta.

Edellisistä huolimatta kuitenkin hyvä kokonaisuus, 7/8 jaksoa ihan jees. Jos joku innostuu katsomaan, älkää vaan lukeko jaksoa käynnistäessä niitä kuvauksia, niissä kerrotaan ihan liikaa tapahtumista.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Karppi on kyllä hyvä sarja kotimaiseksi, mutta tuossakin ärsyttää se kun puhetta ei kuule niin tulee laitettua ääntä reippaammin ja sitten kun musiikkia yhtäkkiä tulee tms räjähdys niin taulut tippuu seinältä. Vika voi toki olla meikäläisen kuulossakin. Tuntuu vaan olevan perisynti suomiproduktioissa.
Katsoin tämän takia Karpin kuulokkeilla. Niillä puheesta sai selvää ilman liian kovaa volyymia.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuleeko se Dexterin uusi kausi tuonne Ruudun Paramount+ palveluun? Huomenna?
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Narcos Mexico kolmos kausi oli kyllä ihan hyvä. Ilmeisesti tarina ei ole enää jatkumassa, joten El Chapon vaiheita ei olla lisää esim näkemässä. Muita spin offeja ei tämän lisäksi ole myöskään tulossa, mutta missä maassa Mexicon ja Kolumbian lisäks ois pahimmat huumeparonit mistä tehdä kausia?
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kannattaako vaivautua Narcosin jälkeen katsastaa tätä? El Chapo (TV Series 2017–2018) - IMDb

Juu, jos tykkää Narcosista, niin tykkää kyllä El Chapostakin. Jonkun verran päällekkäisyyksiä luonnollisesti on, mutta onneksi näitä huumeparoneita ja heidän sekoilujaan on niin monia, että ei niitä kukaan pysty muistamaan niin täydellisesti että sarja spoilaantuisi pilalle.

Itse katsellaan justiinsa Narcosin kolmoskautta. Koko ajan luulee muistavansa El Chapon perusteella mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta yleensä menee mönkään.

@Fiftie Yksi looginen vaihtoehto voisi ainakin olla, että siirtyisivät kertomaan samasta ajasta, mutta USA:n puolen vinkkelistä. Kyllähän silläkin puolen rajaa sattui ja tapahtui.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuleeko se Dexterin uusi kausi tuonne Ruudun Paramount+ palveluun? Huomenna?
Itse itselleni vastaten, sieltähän tuo näyttäisi löytyvän, jakso viikossa tahdilla. 2vko 0€ ja jatkot 6€/kk. Pitää kyllä katsoa Ted Lasso pois ja lopettaa AppleTV, muuten alkaa olla liikaa näitä tilauksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös