TV-sarjaketju

  • 2 212 386
  • 9 797

nikozwan

Jäsen
Yksi TD fani lisää ilmoittautuu. Ensimmäinen kausi oli silkkaa juhlaa 10/10, toinen kausi pieni pettymys, mutta vain koska eka oli niin loistava. 7,5/10 2 kaudelle. Pari asiaa True Detectivestä. Tämä antologia-formaatti on todella piristävä. Hauska nähdä kausia, jotka eivät ole mitenkään tekemisissä toistensa kanssa. Mahdollistaa myös sen, että sarjaan voidaan kiinnittää McConagheyn ja Farrellin kaltaisia isoja nimiä. Myös tarinankerronnallisesti tämä antaa sarjalle ihan uusia mahdollisuuksia, kun ei tarvitse kantaa vanhojen kausien taakkaa mukana. Lisäksi plussaa saa siitä, että lokaatiota voidaan kausien välillä vaihtaa radikaalisti(kin) kuten nyt nähtiin.

TD on mielestäni sellainen ns. "slow burn"-sarja, eli jännite rakentuu hitaasti loppua kohden. Toimintaa on koko lailla vähän, dialogia paljon, ja jännitteet pysyvät ikään kuin enemmän taustalla. Tällaista ei juuri näe ns. Network-sarjoissa koskaan, mutta onneksi HBO uskaltaa olla erilainen. TD:n käsikirjoittaja ja luoja Nic Pizzolatohan jakaa mielipiteitä voimakkaasti. Osan mielestä kaveri on uusi Tarantino, toisten mielestä lahjaton luuseri. Sen verran pitää sanoa Pizzan käsikirjoittamisesta, että dialogi miehellä on voimakkaasti kiinni Noir-perinteessä. Jos kuuntelee tarkkaan juttuja, joita esim. McConaghey 1.kaudella, tai Vince Vaughn kakkoskaudella sanoo, tulee nopeasti mieleen, että "eihän kukaan oikeasti puhu noin." Eikä puhukaan. Dialogi on voimakkaasti tyyliteltyä ja kryptistä. Hiukan tulee David Lynchin hahmot mieleen. Tunnelmanluojana, sekä monivivahteisten hahmojen luojana Pizzolatto on kuitenkin parhaimmillaan. Ensimmäisellä kaudella hänellä oli myös loistava tarina kerrottavanaan. Valitettavasti kakkoskauden poliittinen suhmurointi ja korruptio oli sellaisia aiheita, jotka jättivät vähän kylmäksi. The Wire ja House of Cards käsittelee näitä aiheita paljon mielenkiintoisemmin. Silti jään innolla toivomaan, että kolmoskausi saadaan.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Blunt Talk (TV Series 2015– ) - IMDb

Olipahan aivan loistava tämä Blunt Talk sarjan pilotti! Sir Patrick Stewart vetää huikean roolin omalaatuisena tv-juontajana. Ja Seth MacFarlane toimii tämän sarjan yhtenä tuottajista. Tämä kaksikko ei voi pettää! Menkää ja katsokaa. Myös TNG/trekki-fanit kuten minä saavat pienen OMFG!-kohtauksen jakson alussa.

-Tinke
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vitsi Wolf Hall oli huikea sarja! Tagaan myös @sampio :n kun hän oli aiheesta kiinnostunut. Vitsi miten upeaa historiallista, hidastempoista poliittista draamaa.

Todellista laatudraamaa tämä. Mutta itse teos on vielä ihmeellisempi - toki voidaan väitellä Cromwellin kuvauksesta (lähteethän ovat niukkoja), mutta ajankuvauksena tuo oli häkellyttävän uskottavaa ja yksityiskohtaista tekstiä. (Enkä ihmettele katolilaisten närkästystä - todella mukavaa vaihtelua, että esim. Moresta näytetään se toinenkin puoli.)

Otin muuten vaarin tuosta toisesta vinkistäsi ja luin tuon "A Place of Greater Safety" - ei ehkä ihan temmannut mukaansa samalla tavalla kuin Wolf Hall ja jatko-osansa, mutta voi myös johtua aiheesta: jostain syystä Ranskan vallankumous ei ole ikinä oikein kiinnostanut tai innostanut. Toki Lafayette, Bailly ja Mirabeau olivat hyvällä asialla, mutta sitten Robespierre, Saint-Just ja kumppanit (Napoleonista puhumattakaan) olivat täysiä mulkkuja. (Ehkä tyypillinen anglofiilin mielipide...)
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Todellista laatudraamaa tämä. Mutta itse teos on vielä ihmeellisempi - toki voidaan väitellä Cromwellin kuvauksesta (lähteethän ovat niukkoja), mutta ajankuvauksena tuo oli häkellyttävän uskottavaa ja yksityiskohtaista tekstiä. (Enkä ihmettele katolilaisten närkästystä - todella mukavaa vaihtelua, että esim. Moresta näytetään se toinenkin puoli.)...

Jep, samaa mieltä tuosta Moren kuvaamisesta. Ylipäätään katolilaisesta kritiikistä olen sitä mieltä, että se fokusoituu väärin, sillä ei Moreakaan pyritä minään "pääpahiksena" kuvaamaan, kyse on pikemminkin poliittisesta pelistä, jota nyt vain tällä kertaa kerrotaan Cromwellin näkökulmasta.

Aika harvinaista muuten tuokin, että Mantel voitti Booker-palkinnon kahdesti, huvittavaa jos Susipalatsin kolmas osa vielä saa tuon palkinnon ;)

...
Otin muuten vaarin tuosta toisesta vinkistäsi ja luin tuon "A Place of Greater Safety" - ei ehkä ihan temmannut mukaansa samalla tavalla kuin Wolf Hall ja jatko-osansa, mutta voi myös johtua aiheesta: jostain syystä Ranskan vallankumous ei ole ikinä oikein kiinnostanut tai innostanut. Toki Lafayette, Bailly ja Mirabeau olivat hyvällä asialla, mutta sitten Robespierre, Saint-Just ja kumppanit (Napoleonista puhumattakaan) olivat täysiä mulkkuja. (Ehkä tyypillinen anglofiilin mielipide...)

Okei, ymmärrän kyllä. Minulle Ranskan vallankumous on yksi kiintoisimmista ajanjaksoista, Dickensiä siteeratakseni, "it was the best of times, it was the worst of times". Minulle tuo Mantelin kirja luo ihan törkeän mielenkiintoista ajankuvaa. Kun tietää miten tapahtumat päättyivät, on todella kiehtovaa lukea Mantelin historiallisesti tarkkaa kudelmaa siitä, miten tuohon lopputilanteeseen päästiin.

Mä muuten voin tunnustaa, että toisin kuin sinä, olen vähän Robespierre-fani... en nyt toki tarkoita terrorin aikaa sinällään, joka lähti käsistä.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tarttisin jonkun hyvän Netflix- sarjan ehdotuksia.. Orphan Blackin vikan jakson alotan kohta ja olikin ihan hyvä sarja. Tuntuu, että olen kaikki jo katsonut. Paras olisi joku ~10 jakson minisarja, jossa ei oo tyhmää loppua. Murhia tai yliluonnollisuuksia, sotajututkin kelpais. Täältä löytyy aina hyviä vinkkejä sellasista mitä ei tajua itse katsoa, niinku just tuo OB. Eli tänks vaan.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
@Leelian Lepotuoli
Oletko katsonut Mad Meniä? Ei ihan tuo pituusehto täyty, mutta kaudet ovat lyhyitä ja kyseessä on TV-historian parhaita sarjoja koskaan (IMO).

Joo katsoin silloin kun tuli telkusta. Jäin muistaakseni siihen kun Betty heitti Donin pihalle kyllästyttyään sen naisseikkailuihin. Ei hajuakaan mikä kausi ja jakso mahtoi olla. Mulla on vähän tapana jättää sarja kesken jos se on liian pitkä..... OITNB:n kanssa kävi just näin, kolmatta kautta jaksoin siihen ludejaksoon saakka..
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mulla on vähän tapana jättää sarja kesken jos se on liian pitkä..... OITNB:n kanssa kävi just näin, kolmatta kautta jaksoin siihen ludejaksoon saakka..
Jos haluaa katsella, niin poliisisarjojen viikon jaksot tulevat ”tuuppiskanavilla” kello 01 – 05. Uniongelmaisena ovat löysän mukava vaihtoehto ainaisten kirjojen rinnalle.
Castle on nukuttavampi kuin yrttitee.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
OITNB:n kanssa kävi just näin, kolmatta kautta jaksoin siihen ludejaksoon saakka..

Eli jopa toiseen jaksoon saakka. Ei se kylläkään ollut odotusten mukainen kausi, melkoisen pitkäveteinen, vaikka muutama hyvä juttu siinäkin.

Castle on nukuttavampi kuin yrttitee.

Castle on parasta mitä on tehty vuosiin. Kaikki poliisisarjojen parhaat jutut kasattu samaan kasaan eikä mitään väsynyttä paskaa.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Castle on parasta mitä on tehty vuosiin. Kaikki poliisisarjojen parhaat jutut kasattu samaan kasaan eikä mitään väsynyttä paskaa.

Castlen 5. ekaa kautta olivat todella hyvää materiaalia, viimeiset 2 kautta taas aika vuoristoratamaista ja jossain määrin päässyt hieman väsähtämään. Varsinkin kausien päättävät cliffhangerit ovat olleet luvattoman heikkoja. Kuitenkin edelleen omia suosikkisarjojani.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Castlen 5. ekaa kautta olivat todella hyvää materiaalia, viimeiset 2 kautta taas aika vuoristoratamaista ja jossain määrin päässyt hieman väsähtämään. Varsinkin kausien päättävät cliffhangerit ovat olleet luvattoman heikkoja. Kuitenkin edelleen omia suosikkisarjojani.

Totta toki, olisihan tuon sitten kuitenkin voinut laittaa pakettiin ja kirjoihin ja kansiin. Season 8 alkaa muutaman viikon päästä, ei sinänsä ihmeempiä odotuksia. Paitsi että olen rakastunut Stanaan.

Leelialle muuten voisi sopia Madame Secretary. Mahtavan mielenkiintoisesta sarjasta alkaa kakkoskausi ensi kuussa. Ei liikaa poliittista vääntöä, vaikka sitäkin tietenkin politiikkasarjaan mahtuu.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Katoin nyt yhen jakson 4400. Mulla on kyl muistikuva et tämmöstä joskus telkustakin katsonut.

Pernis, tarkotatko Rouva ministeriä? Mulla on se boxilla nauhalla, unohdin kokonaan :) Sunnuntai- iltaisin oon ihan koukussa tuohon Vallan linnakkeeseen, kattelen sen ens pois kuleksimasta.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Pernis, tarkotatko Rouva ministeriä? Mulla on se boxilla nauhalla, unohdin kokonaan :)

Sitäpä juuri. Siinä on hyvää keski-ikäisen naisen naisenergiaa ja pari sivujuontakin. IMDB antaa näköjään 7.3 eli juurikin täydellinen siis. Ei mitään taidesekoilua vaan hyvää laatua.

Pääpari on oikeassakin elämässä pari, tiedä sitten tekeekö se vielä kohtauksista parempia.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko kukaan katsonut Netflixistä löytyvää uutuussarjaa Narcos? Mielestäni tämä on kahden ekan jakson perusteella ihan täyttä timanttia. Sarja kertoo Kolumbian suurimmista huumediilereistä sekä näitä jahtaavista agenteista. Ottanut inspiraatiota tosielämän tapahtumista ja henkilöistä, eli perustuu osittain tositapahtumiin. Sarja on siis Netflixin omaa tuotantoa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko kukaan katsonut Netflixistä löytyvää uutuussarjaa Narcos? Mielestäni tämä on kahden ekan jakson perusteella ihan täyttä timanttia. Sarja kertoo Kolumbian suurimmista huumediilereistä sekä näitä jahtaavista agenteista. Ottanut inspiraatiota tosielämän tapahtumista ja henkilöistä, eli perustuu osittain tositapahtumiin. Sarja on siis Netflixin omaa tuotantoa.
Tuli sitten katsottua kaikki 10 jaksoa. Todella kova sarja kyseessä ja kestää vertailun viime vuosien huippusarjoihin (esim. Breaking Badiin). Suosittelen kaikille laatusarjojen ystäville!
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tuli sitten katsottua kaikki 10 jaksoa. Todella kova sarja kyseessä ja kestää vertailun viime vuosien huippusarjoihin (esim. Breaking Badiin). Suosittelen kaikille laatusarjojen ystäville!

Voi helkkari kun ei ole enää Netflixiä. Kiinnostaisi tuo todella paljon. Tosin vaihto HBO:n tarjontaan toi uusia kiinnostavia sarjoja mutta mutta...

Ehkpä tuon Narcosin sitten tulevaisuudessa näkee jostakin päin nettiä. Pärjääkö muuten englannin kielen taidolla vai hablataanko espanjaa?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voi helkkari kun ei ole enää Netflixiä. Kiinnostaisi tuo todella paljon. Tosin vaihto HBO:n tarjontaan toi uusia kiinnostavia sarjoja mutta mutta...

Ehkpä tuon Narcosin sitten tulevaisuudessa näkee jostakin päin nettiä. Pärjääkö muuten englannin kielen taidolla vai hablataanko espanjaa?
Arvioisin, että noin puolet dialogista on espanjaksi ellei enemmänkin.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
C Morelta olen vahdannut tuota Strike Backin neloskautta ja tuttua tykitystähän tuo on ollut. Jack Bauerin faneille tuon pitäisi laskea hyvin, toki tässä on pyssyttelyä helvetisti enemmän.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ehkpä tuon Narcosin sitten tulevaisuudessa näkee jostakin päin nettiä. Pärjääkö muuten englannin kielen taidolla vai hablataanko espanjaa?

Siellähän se tietenkin on jo ei niin laillisesti monessa paikassa ympäriinsä englanninkielisillä tekstityksillä varustettuna. Laitan juuri katsontaan.

Tuossa, kun mainittiin sarjan perustuvan oikeisiin henkilöihin, niin IMDB:n mukaan ihan Pablo Escobariin minkä pitää olla kaikille tuttu. Humble bragina kerrotaan, että onhan tuota Medellinissa tullut käytyäkin. Nykyään se on rauhallinen ja turvallinen paikka, eipä siellä Pablon aikoihin olisi voinut edes vierailla. Nyt on todella kovat odotukset tälle, vaikka kuten aina aivan liian korkea IMDB:n arvosana huolestuttaa eli jää nähtäväksi.

Törmäsin muuten tälläseen, kun vilkaisin mitä Narcosista kerrottiin: True Detective season 2 finale: 7 reasons for the utter disaster that was this season - Vox

Sanottiin vain sitä, että onneksi on Narcos, koska TD oli niin umpisurkea. Tokikaan arvosteluita itsessään ei voi lukea spoilereiden takia.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuossa, kun mainittiin sarjan perustuvan oikeisiin henkilöihin, niin IMDB:n mukaan ihan Pablo Escobariin minkä pitää olla kaikille tuttu.
Toki en ole tuntenut Pabloa, joten en voi kommentoida kuinka lähellä näyttelijäsuoritus on oikeaa henkilöä, mutta Narcosissa Escobarin näyttelijä vetää kyllä avian huikean roolin.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Narcos tuli myös katsottua ja olihan huikea sarja. Iso plussa myös "autenttisuudesta" eli Espanjaa puhutaan tosiaan runsaasti.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Toki en ole tuntenut Pabloa, joten en voi kommentoida kuinka lähellä näyttelijäsuoritus on oikeaa henkilöä, mutta Narcosissa Escobarin näyttelijä vetää kyllä avian huikean roolin.
Epämiellyttävä vaaran ja arvaamattomuuden tunne aina kun "Pablo" on ruudussa, voisin veikata että oikean Escobarin läsnä ollessa fiilis on ollut samanlainen.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Viisi jaksoa Narcosia takana ja voi pojat että potkii kovaa. Samaan aikaan haluaisi ahmia kaikki loput jaksot putkeen ja toisaalta säästellä niitä mahdollisimman pitkään.

Yli ysin arviot IMDB:ssä ovat aika harvoin perusteltuja, mutta nyt pystyn ihan heittämällä antamaan kympin tälle. Omissa papereissani Breaking Bad jää taakse ja GoTin kanssa on aika tiukkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös