Mainos

TV-sarjaketju

  • 2 355 503
  • 10 341

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Expanse oli aika vahvasti esillä tuolla Comicconissa viikonloppuna ja tuolla esitettiinkin sarjanpilottijakso. Kovasti sai kehuja ainakin paikalla olleilta. Tiettyjä eroja kirjamateriaaliin löytyy jo ihan tuotannollisista syistä, mutta ainakin pilottijakson perusteella hyvin uskollinen kirjoille. Ehkä suurin ero taitaa olla siinä, että Avarasalan hahmo tulee mukaan jo sarjan alusta kun kirjoissa tuli vasta 2. kirjassa, materiaali on kuitenkin sellaista mitä kirjoissa ei ollut vaan mikä tapahtuu kirjojen tapahtumien taustalla. Kirjasarjan taustalla oleva kaksikko Ty Franck ja Daniel Abraham on tiiviisti mukana myös sarjan kirjoittamisessa, joten tuskin kovin kauas poiketaan lähdemateriaalista eikä materiaali ole adaptaation kohdalta läheskään yhtä vaikeata vrt. Game of Thrones.

Comicconin alla tuli myös uusi traileri sarjasta ja ainakin omalla kohdalla nostatti odotuksia hyvin paljon.
Tässä linkkiä tuohon: The Expanse - Full Trailer - YouTube
(linkki vie youtubeen)

The Expanse alkaa sitten jenkeissä 14. joulukuuta ja toinen jakso esitetään heti seuraavana päivänä, tämän jälkeen tiistaisin paikalllista aikaa. Toivotaan, että tulisi nopeasti tarjolle suoratoistopalveluihin, ettei tarvitse turvautua amerikan serkkuihin. Tässä olisi ainekset lähdemateriaalin pohjalta uudeksi BSG:ksi, itsellä ainakin kovat odotukset. Myös Arthur C. Clarken kirjaan perustuva Childhood's End-minisarja alkaa samaan aikaan.

Linkkiä: Charles Dance’s ‘Childhood’s End,’ Thomas Jane’s ‘Expanse’ Premiere Dates | Variety
(linkki vie variety.com sivustolle)
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
.... Outlanderia jaksoin hetken katsoa, mutta meni niin harlekiiniksi, että lopetin...

Minä jaksoin katsoa 40 minuuttia ekaa jaksoa, tämän jälkeen ymmärsin jo että harlekiinista tosiaan kysymys. Eikä kovin uskottavaa ole tuo historian kuvauskaan. Ollaan rehellisiä, aikamoista tuubaa.

Susipalatsi on kaiken järjen mukaan täysin toista maata. Olen tehnyt aiheesta "perustyöt" eli lukenut Mantelin tuotantoa ja mainittakoon, että hänen kuvauksensa mm. Tudorien hoviin tai vaikkapa Ranskan vallankumoukseen liittyen ovat myös akateemikkojen suuresti ylistmiä.

Sivuhuomiona, että Mantelin "pääteos", vallankumoukseen sijoittuva "A Place of Greater Safety" on huikea kuvaus vallankumouksesta Dantonin, Robespierren ja Camille Desmoulinsin silmin, aikamoinen "must read", jos historiallinen romaani kiinnostaa. Tuosta olen odottanut tv-tuotantoa kuin kuuta nousevaa. Itse antaisin mielelläni vastuun tästä aina laadukkaalle BBC:lle.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Pakko myöntää, että Mantel on tuntematon suuruus mun listoillani, mutta kiitos myös tästä vinkistä. Ensi kesänä lienee aikaa ja potkua lukea opintojen ulkopuolelta enemmän kuin kaksi kirjaa, jotka tänä kesänä sain aikaiseksi. Pitää vinkata tuosta vaimolleni, joka on historiallisten romaanien suurkuluttaja.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Pakko myöntää, että Mantel on tuntematon suuruus mun listoillani, mutta kiitos myös tästä vinkistä. Ensi kesänä lienee aikaa ja potkua lukea opintojen ulkopuolelta enemmän kuin kaksi kirjaa, jotka tänä kesänä sain aikaiseksi. Pitää vinkata tuosta vaimolleni, joka on historiallisten romaanien suurkuluttaja.

Jatketaan aiheen sivusta sen verran tarkennusta, että imo tuota Mantelin pääteosta jos alkaa lukea, niin pikkuisen pitää mielestäni tietää vallankumouksesta ja Ranskan yhteiskunnallisesta tilanteesta sen kynnyksellä. Ei siis pidä olla mikään asiantuntija, mutta kuitenkin mukavasti helpottaa.
 
Outsider

Jäsen
Jatkuuko TD:n vika jakso vielä siitä, kun Bezzerides jättää todisteet toimittajalle ja menee Frankin naisen luokse? Loppui tallennus jostain syystä kesken.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Prison Break näemmä jatkuu minisarjan muodossa ensi vuonna. Kyllä, luit oikein: Wentworth Millerin esittämä Michael on sittenkin elossa ja mukana kuvioissa on myös romuluinen veljensä, jota esittää tutusti Dominic Purcell.

Okei, aika isot mahikset, että kyseessä on puhdasta paskaa. MUTTA: mielestäni sarjan eka seasoni oli niin jännittävää viihdettä, että pakkohan tuolle on antaa mahdollisuus. Myös kolmosseasoni panamalaisessa vankilassa oli okei.
 
Hockey 24/7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Fights and Fighters
Vanhoista sarjoista pakko mainita Lovejoy! Yle Areenessa on kaikki jaksot vielä tarjolla. Lapsuuden loistavia Britti-sarjoja joka toimivat vieläkin! Ian McShane on mahtava pääossa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia

Mitä ihmettä? Minulla on juuri uusintatykitys menossa ja ovathan kolme ensimmäistä kautta todella hyviä. Nelosen kohdalla tuli nyt tauko, kun se on aika väsynyttä menoa. Pitää ne viimeiset jaksot vielä väkisin katsoa.

Nelosessa on todella älyttömiä juttuja, semmoisia selkeitä logiikkaerheitä miten kukaan ei oikeasti noin tekisi. Ei edes tv-sarjassa. Mainitaan nyt vaikka The Generalin töihin meno. Kaverit saavat selville hänen työmatkareittinsä ja menevät väijyyn. Johan nyt helvetti pienimpikin yritysjohtaja vaihtelee reittejään ja lähtöaikojaan ihan todellisessakin elämässä. Tuo jamppa on maan pressaakin kovempi, mutta hänelle tai taustajoukoille ei tule tuommoinen mieleen. Varsinkin, kun aikaisemmin ei suostunut edes puhumaan, koska joku voi kuulla. Puhumattakaan nyt siitä, että karkaamisesta on muutama kuukausi ja ihan vapaasti voi yhtäkkiä liikuskella ja kukaan ei kiinnitä huomiota.

Kuulostaa todella väsyneeltä paskalta, mutta katsotaan nyt ensin. En muista miten tarina tähän mennessä paketoitiin, kohtahan se selviää, mutta miksi pitää avata uudelleen vai jäikö jotain muka kesken. Älkää spoilatko.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
mielestäni sarjan eka seasoni oli niin jännittävää viihdettä, että pakkohan tuolle on antaa mahdollisuus. Myös kolmosseasoni panamalaisessa vankilassa oli okei.

Erittäin viihdyttävä sarja kyseessä. Eka season on klassikko ja toka mielestäni vielä parempi! Kolmas oli väsynyttä junnausta, nelonen ok.
Final escape johon homma päättyi, eihän Michael kuollut läheskään niin paljon kuin Jon Snow, jonka kuolemasta kuitenkin spekuloidaan!

Tuosta sarjastahan on pulpahdellut muihin rooleihin aika monikin näyttelijä vuosien varrella.

Mainittu Lovejoy oli kanssa ihan hauska mitä joskus katseli. 80-lukua todellakin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Erittäin viihdyttävä sarja kyseessä. Eka season on klassikko...

Jos oikein muistan, niin eikös sarjan ollut alun perin tarkoitus ollakin tällainen yhden kauden minisarja? Tämän huomaa myös käsikirjoituksessa, mm. mafiamies Abruzzille (meniköhän nimi oikein...) pedataan pitkän aikaa isoa roolia, mutta sitten lopulta jää aika sivuosaan loppua kohden.

Todellakin klassikko ja hieno sarja, mutta itselleni nuo itse vankilapaot ovat se juttu tässä sarjassa, siksi ykköskausi on imo parhautta ja kolmoskausikin okei.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ai niin @sampio !

Tsekkailin tuon Wolf Hallin ekan jakson. Huhhuh, aivan loistavaa historiallista viihdettä. Oikeastaan jo alun intro sai minut vakuuttuneeksi ;)

Se on toki selvää, että kohellusta ja toimintaa kaipaavalle tv-katsojalle Wolf Hallia ei voi suositella, sarja on hidasta rakentamista historiallisen kehyksen keskellä. Kaunis kehys muuten, kun laadukas brittituotanto ja näyttelijäkaarti on päässyt aitoihin keskiaikaisiin palatseihin ja kartanoihin kuvaamaan.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Jos oikein muistan, niin eikös sarjan ollut alun perin tarkoitus ollakin tällainen yhden kauden minisarja?

Oli joo. Toki vähän venytetyn makua paikoitellen siellä on, mikä kuului toisaalta asiaankin tuollaisessa cliffhanger-sarjassa.

Todellakin klassikko ja hieno sarja, mutta itselleni nuo itse vankilapaot ovat se juttu tässä sarjassa, siksi ykköskausi on imo parhautta ja kolmoskausikin okei.

Niin, makuasiaa. Itse odottelin juuri sitä pakoa, joka imo huipentui siellä jatko-kaudella kun koko roistojoukko pääsi kunnolla loistamaan ja neuroottinen FBI-agentti toi mukavasti lisäväriä. Kolmosesta jäi eniten mieleen helvetin ahdistava loppu, eikä se miljöökään oikein miellyttänyt.. Mikä voi tuntua hassulta näin Oz-fanina, mutta vähän eri asioita kuitenkin nämä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jos oikein muistan, niin eikös sarjan ollut alun perin tarkoitus ollakin tällainen yhden kauden minisarja? Tämän huomaa myös käsikirjoituksessa, mm. mafiamies Abruzzille (meniköhän nimi oikein...) pedataan pitkän aikaa isoa roolia, mutta sitten lopulta jää aika sivuosaan loppua kohden.

Tästä nimenomaisesta tapauksesta en tiedä, mutta onhan noita missä käsikirjoitusta muutetaan lennosta, kun alkaakin rahaa tulla sisään.

Kolmoskaudesta sen verran, että siinä oli kiinnostavaa se realistisuus. Latinomaissa todella on tuollaisia täysin asiakkaiden hallitsemia vankiloita mihin viranomaiset eivät puutu. Asian voi todentaa vaikka katsomalla dokumentteja tai muuten lukemalla.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tästä nimenomaisesta tapauksesta en tiedä, mutta onhan noita missä käsikirjoitusta muutetaan lennosta, kun alkaakin rahaa tulla sisään.

No siis juurihan tuosta Prison Breakissa oli kysymys, kyllä tästä on juttua ollut, vaikken yksityiskohtia muistakaan. Jo sarjan pilotin jälkeen (piti olla joku kahdeksanosainen sarja) kävi ilmi, että koeyleisöjen edessä sarja keräsi älyttömän ison suosion, piti muuttaa konsepti lennossa.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se on melko tavallista, että sarjoja suunnitellaan lähtökohtaisesti yhden kauden muottiin, koska ei olla etukäteen varmoja, saako se suosiota riittävästi. Konseptia ja ideoita sitten muovataan juuri noin lennosta jos tuleekin paljon katsojia ja kanavalta vilkutetaan vihreää valoa jatkon suhteen. Joskus homma sitten onnistuu, joskus ei. Samasta syystä jotkut sarjat on ensimmäisellä kaudellaan aika sellaisia episodivetoisia, missä keskitytään jaksokohtaisiin tarinoihin ja suurempaa juonikaarta ei välttämättä ole. Jatkoa tullessa voidaan sitten alkaa rakentaa isompaakin tarinakokonaisuutta. Esim. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. hyvä esimerkki tuosta.

On toki sitten niitäkin sarjoja, missä selvästi on lähdetty jo alusta saakka rakentamaan isoa tarinaa ja juttu jää täysin kesken, kun jatkoa ei tule. Esimerkki tuosta on vaikkapa muutaman vuoden takainen Alcatraz (josta itse olisin mielellään nähnyt vielä ainakin yhden kauden lisää.)
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vanhoista sarjoista pakko mainita Lovejoy! Yle Areenessa on kaikki jaksot vielä tarjolla. Lapsuuden loistavia Britti-sarjoja joka toimivat vieläkin! Ian McShane on mahtava pääossa.

Lovejoy on ainutlaatuinen helmi. Itseltä löytyi kaikki kaudet VHS:llä ja faijan kanssa näitä aikanaan katsottiin 80-90-luvun vaihteessa paljon. Erittäin hyvin tehty brittiveijarimeinikiä, hahmot kirjoitettu loistavasti, huumori kukkii, kaikki 4 päänäyttelijää pitää kokonaisuutta hyvin koossa. Ian McShane tietty kruunaa koko paletin. En löydä vastaavaa rentoutta mistään nykysarjasta. Tämä sarja oli malliesimerkki siitä että oli täynnä rikollisia mutta väkivaltaa ei nimeksikään.

Eilen muuten alkoi Kutoselta Knight Rider, oli mielenkiintoista verestää muistoja vajaan 30 vuoden takaa, ei ollut juurikaan muistikuvaa ensimmäisestä jaksosta missä "luodaan" Michael Knight ja Devon esittelee hänelle vanhan autonsa hivenen tuunattuna, nyt nimeltään K.I.T.T.

_
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Prison Break näemmä jatkuu minisarjan muodossa ensi vuonna. Kyllä, luit oikein: Wentworth Millerin esittämä Michael on sittenkin elossa ja mukana kuvioissa on myös romuluinen veljensä, jota esittää tutusti Dominic Purcell.

Okei, aika isot mahikset, että kyseessä on puhdasta paskaa. MUTTA: mielestäni sarjan eka seasoni oli niin jännittävää viihdettä, että pakkohan tuolle on antaa mahdollisuus. Myös kolmosseasoni panamalaisessa vankilassa oli okei.

Olen aika varma, että lopputulos on puhdasta paskaa. Prison Break muuttui todella väsyneeksi sarjaksi toisella kaudella ja huononi vain jakso jaksolta. Sitä "elokuvaa" en edes suostunut katsomaan.
Jos Scofield ei ole vankilassa sarja ei toimi, toisaalta kuinka usein Scofield voidaan heittää linnaan ja hän voi niistä paeta. Jo Panaman vankila tuntui lähinnä filleriltä ja aiemman toistolta. Ja, koska uutisten mukaan kaivoivat myös T-Bagin mukaan sarjaan niin tuskin pojat joutuvat jälleen kerran samaan vankilaan...

Minkä olisi pitänyt olla minisarja tai maksimissaan parin kauden timanttinen sarja vesitettiin aivan täysin, kun ahneus iski.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche

Hyvin tiivistetty. Eka kausi hyvä, loppua kohden se vatvominen suorastaan oksetti, tarina kiersi sitä samaa kehää, nyt paetaan, eikun menikin pieleen. Sarjaa pitkitettiin aikalailla väkisin, ei niinkään loistavin juonennkääntein. Parhaat palat yhdistämällä ja sarja supistamalla vähintään puoleen olisi voinut toimia. Mielestäni huono juoni kulminoituu siihen että sarjasta voi jättää jakson sieltä täältä välistä, pysyen silti kärryllä. Luultavasti houkutus massoista oli niin suuri että laatu annettiin massojen puolesta.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Katsojat tykkäävät edelleen, PB äänestettiin juuri parhaaksi tv-sarjaksi.
Nythän vankilapaot ovat tulleet aika näkyvästikin muotiin, kysyntää on.
Huomionarvoista, että sarjan luoja (joka siis lopetti kakkoskauden jälkeen) on jälleen puikoissa, tämä lisää odotusarvoa omalla kohdalla.

Although the series was created by Scheuring, he ultimately moved on following the end of the show’s second season. “Prison Break” then continued for two more seasons in his absence.

“For Paul, this is an opportunity to tell a story about these characters that he created,” Walden continues. “I would say to those fans that this is the pure vision of the creator of the show and it’s going to take a detour a little bit from where we left off, but it should feel very satisfying and eventized.”

It is noted that the new “Prison Break” is being planned for ten episodes.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Katsojat tykkäävät edelleen, PB äänestettiin juuri parhaaksi tv-sarjaksi.
Nythän vankilapaot ovat tulleet aika näkyvästikin muotiin, kysyntää on.
Huomionarvoista, että sarjan luoja (joka siis lopetti kakkoskauden jälkeen) on jälleen puikoissa, tämä lisää odotusarvoa omalla kohdalla.

Jaa ketkä äänestivät? Foxin katsojat? Lobotomialeikkauksen käyneet potilaat kenties?

Samalla tavallahan tuota Heroes Reborniakin yritetään syöttää katsojille. Alkuperäinen tekijä mukaan ja sitten yritetään syöttää katsojille uudestaan jo kertaalleen täysin lässähtänyttä sarjaa.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Näkyy alkavan laatusarja Suomen täydelliset venäläisnaiset, kutsumanimeltään Väykkärit, parempi nimi olisi ollut Venakot.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Näkyy alkavan laatusarja Suomen täydelliset venäläisnaiset, kutsumanimeltään Väykkärit, parempi nimi olisi ollut Venakot.
Entä (V)emakot? Tuntuu olevan melkoista tämä nykyinen ohjelmatarjonta, ei sillä kyllä mainoskanavat varmaan aika pitkälti laskevat mikä kannattaa, enkö epäile etteikö katsojia riittäisi tällaisille. Reality vaikkakin usein melkolailla vääristelty tuntuu menevän kaupaksi. Tässä on tavallaan isketty kultasuoneen joka ei välttämättä elä sykleissä kuten moni muu asia, toisten ihmisten asiat kiinnostavat luultavasti hamaan tappiin asti.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Jaa ketkä äänestivät? Foxin katsojat? Lobotomialeikkauksen käyneet potilaat kenties?

Televisioalan lehden eläytymiskykyiset lukijat. Ei kysytty noita.

Samalla tavallahan tuota Heroes Reborniakin yritetään syöttää katsojille. Alkuperäinen tekijä mukaan ja sitten yritetään syöttää katsojille uudestaan jo kertaalleen täysin lässähtänyttä sarjaa.

Ei kai sitä pakko ole katsoa. Heroes oli roskaa jo alunpitäenkin.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
The Expanse alkaa sitten jenkeissä 14. joulukuuta ja toinen jakso esitetään heti seuraavana päivänä, tämän jälkeen tiistaisin paikalllista aikaa. Toivotaan, että tulisi nopeasti tarjolle suoratoistopalveluihin, ettei tarvitse turvautua amerikan serkkuihin. Tässä olisi ainekset lähdemateriaalin pohjalta uudeksi BSG:ksi, itsellä ainakin kovat odotukset.
Toivottavasti on siis parempi kuin BSG.

Kun sitä niin moni on kehunut, niin piti alkaa katsomaan... No, joo, kyllähän tuota katsoo... Mutta samalla pitää ihmetellä visuaalista ilmettä ja toisaalta ärsyttää myös nuo kaikki aina järjestyy lopulta -jaksot. Ja miksi noilla on jotain jo nyt vanhaksi jääneitä komposiittikypäriä ja vanhoja aseita. Mitkä tuolloin olisivat varmaan jotain tuhat vuotta vanhoja.

No, tuollaista viatonta höttöä jota katsoo silloin tällöin jakson. Mutta ei nyt minulle jäänyt miksikään scifin huipputeokseksi mieleen.

Toivottavasti Expanse on parempi. Kirjojen puolesta siihen on mahdollisuuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös