TV-sarjaketju

[avs]

Tää on loistava sarja bingettämiseen. Isoin miinus on tuo jenkkilän tunteilla pelaaminen, sunnuntailounaat varsinkin on heikointa osuutta mutta muuten todella hyvä ja voi katsoa viisi jaksoa putkeen vaikka seuraavana päivänä mitään ei enää muista

Blue Bloods on niitä sarjoja, jonka jokaisessa jaksossa on joku moraalinen opetus.
Pidän kovasti.

 

[Patarouva]

Olen tutustunut tässä viimeisen kuukauden aikana jo parin kauden verran poliisisarjaan "Blue Bloods"

Äärimmäisen helppoa katsottavaa ja mukana on Tom Selleckit ja Donnie Wahlbergit. Jotenkin vertautuu jopa sarjoihin kasarilla. Kamera ei heilu ja kerronta kohtuullisen rauhallista. Vähän tiettyjä saippuasarjankin elementtejä mukana perhesuhteiden muodossa. Sarjasta on alkanut jo 13.kausi joten suosittu on ollut.

Itselläni 2.kauden loppu menossa ja New Yorkin matkailumainoksestahan menee jakso jos toinenkin. Positiivinen yllätys oli. Tosin jaksoja on 22/kausi joten katsottavaa riittänee pitkälle talveen. 4/5 arvosanaksi.

Olen katsonut kaikki mitä on tähän mennessä tullut. Tykkään sarjasta ja sen perhekeskeisyydestä.

Voiko huolta ilmaista ilman sanoja vakuuttavammin kuin Tom Selleck huokaisee syvään viiksiensä läpi.

 

[opelix]

Blue Bloods on niitä sarjoja, jonka jokaisessa jaksossa on joku moraalinen opetus.
Pidän kovasti.

Vähän niinkuin Rooman Sheriffissä aikoinaan. Mua ei liioin ärsytä yhtään vaikka välillä se näkyy vähän jenkkityyliin liikaakin läpi.

Se täytyy vielä lisätä että on myös erittäin perheystävällinen. Rankkoja juttuja mutta ei mässäillä väkivallalla tarpeettomasti ja kielenkäytöstä on PG11 tai 13 rajaan karsittu F-sanat tarpeettomina. Laajentaa katselukuntaa.

Mua on nykyään ruvennut tympimään tuo F-sanan hokeminen ja muotiin tullut realistinen väkivalta mitä monessa on. Välillä voi vain viihtyä.

 

[Patarouva]

Vähän niinkuin Rooman Sheriffissä aikoinaan. Mua ei liioin ärsytä yhtään vaikka välillä se näkyy vähän jenkkityyliin liikaakin läpi.

Pitäähän näissä luotettava isällinen auktoriteetti olla, kuten aikoinaan oli Bonanzan Ben Cartwright.

 

[Kuopionkukko]

Pitäähän näissä luotettava isällinen auktoriteetti olla, kuten aikoinaan oli Bonanzan Ben Cartwright.

Löytyyköhän tää helmi muuten mistään cmoresta tai vastaavasta

 

[TheSirPena]

Varmaan sanottu täällä sata kertaa, mutta todetaan nyt vielä: Ted Lasso on aivan helvetin hyvä sarja! Odotin hyvää, sain vielä parempaa. Aika harvoin jaksan innostua mistään komediasarjoista, mutta tässä on kyllä hienosti osattu yhdistää urheilu ja draamakomedia. Hahmot ja niiden näyttelijät ovat loistavia. Ei ainakaan äkkiseltään tule mieleen yhtään sellaista, josta en jollain tapaa pitäisi. Harmi kun viimeisiä viedään.. Kolmas kausi menossa ja enää neljä jaksoa katsomatta.

Hitto kun en ollut katsonut Lassoa vielä ennen viime kevään Liverpoolin Euroviisuja. Olisi juontajanainen näyttäytynyt minulle hieman eri tavalla!

Gigantilta sai AppleTV+:n 3kk ilmaisjakson. Ei tarvinnut edes ostaa mitään. Sen kun vain liittyi johonkin giganttiklubiin.

 

[TheSirPena]

Tietty myös The Morning Show kovine näyttelijöineen, jos uutiskanavadraama feministisaiheineen uppoaa.

..ja kyllä se Ted Lasso kandee kattoo

The Morning Show ei lähtökohtaisesti juurikaan houkuttele, mutta täytyy varmaan katsoa ainakin jokunen jakso ihan vain koska Jennifer Aniston. Josta muistuikin mieleen, että hänhän näytteli toista pääosaa ”Ted Lasson” kanssa jossain paskassa komedialeffassa. Tai kai se oli ihan ok, kun tarkemmin muistelee. Jossain huonon ja ihanookoon rajamailla. The Millers oli siis tämä elokuva.

 

[Toby Dammit]

Varmaan sanottu täällä sata kertaa, mutta todetaan nyt vielä: Ted Lasso on aivan helvetin hyvä sarja! Odotin hyvää, sain vielä parempaa. Aika harvoin jaksan innostua mistään komediasarjoista, mutta tässä on kyllä hienosti osattu yhdistää urheilu ja draamakomedia. Hahmot ja niiden näyttelijät ovat loistavia. Ei ainakaan äkkiseltään tule mieleen yhtään sellaista, josta en jollain tapaa pitäisi. Harmi kun viimeisiä viedään.. Kolmas kausi menossa ja enää neljä jaksoa katsomatta.

Hitto kun en ollut katsonut Lassoa vielä ennen viime kevään Liverpoolin Euroviisuja. Olisi juontajanainen näyttäytynyt minulle hieman eri tavalla!

Gigantilta sai AppleTV+:n 3kk ilmaisjakson. Ei tarvinnut edes ostaa mitään. Sen kun vain liittyi johonkin giganttiklubiin.

Kaksi ekaa kautta erinomaisia, kolmannellakin kaudella osa jaksoista oli hyviä tai jopa todella hyviä, mutta mukana oli myös jaksoja jotka eivät kiinnostaneet yhtään. Tarina levisi kolmoskaudella liikaa ei-niin-kiinnostaviin sivuhenkilöihin ja Lasso, fudis jne. jäivät liian pieneen osaan.

 

[Kuopionkukko]

Kaksi ekaa kautta erinomaisia, kolmannellakin kaudella osa jaksoista oli hyviä tai jopa todella hyviä, mutta mukana oli myös jaksoja jotka eivät kiinnostaneet yhtään. Tarina levisi kolmoskaudella liikaa ei-niin-kiinnostaviin sivuhenkilöihin ja Lasso, fudis jne. jäivät liian pieneen osaan.

Jonkinlainen spin off tästä kuitenkin on tuloillaan parin vuoden päästä, ilman Tediä

 

[TheSirPena]

Jonkinlainen spin off tästä kuitenkin on tuloillaan parin vuoden päästä, ilman Tediä

Onko faktaa vai vaan arvuuttelua? Jotain pientä spekulointia löysin aiheesta pikaisella googlettelulla.

 

[finnjewel]

Pitäähän näissä luotettava isällinen auktoriteetti olla, kuten aikoinaan oli Bonanzan Ben Cartwright.

Minulla on luurin soittoäänenä Bonanza. Dän-dä-dä-dändä-dändä-dän-dändä-dän-dän...

 

[Kuopionkukko]

Onko faktaa vai vaan arvuuttelua? Jotain pientä spekulointia löysin aiheesta pikaisella googlettelulla.

Kun seuraa mitä nuo näyttelijät ja tekijät on twitteröineet äxönöineet instagrammaneet jne niin se on käytännössä varma nakki. Toki mikään ei ole varmaa ennen kuin sarja lopulta pyörii

 

[Teresa]

Tuli katsottua Dexter toistamiseen alusta loppuun tuossa jokin aika sitten. Ensimmäisen kerran katsoin sen sellaisella hullulla bingetystyylillä viimeisenä opiskelukeväänäni vuonna 2017 – silloin meni parhaimmillaan tai pahimmillaan kokonainen kausi päivässä ja koko sarja parissa viikossa. Nyt en sentään aivan tuollaiseen tahtiin yltänyt, mutta onhan se valtavan koukuttava sarja ja aivan yhtä hyvä kuin muistin.

Eniten Dexterissä viehättää, että siinä on ensinnäkin sopivasti dramatiikkaa, intensiivinen tunnelma ja vahva jännite. Toisaalta se on myös varsin monipuolinen – yhdistelmä dekkaria ja mustaa huumoria. Juonessa käsitellään niin Dexterin murhatöitä, muita rikostapauksia, hahmojen sisäistä maailmaa kuin perhe-, työ- ja rakkaussuhteitakin. Juoni etenee sujuvasti koko kauden mittaisia draamankaaria luoden, mutta sivujuonteetkin tuovat kivasti syvyyttä ja enimmäkseen ovat juuri sopivasti vain taustalla, ettei itse pääasia huku sälän alle. Sarja sisältää lukuisia kontrasteja niin Dexterin hahmossa kuin muutenkin. Nimihahmossa on nimittäin hyvä ja paha puolensa, sarja on saman aikaan synkkä ja hauska sekä tummanpuhuvat teemat ja aurinkoinen Miami-miljöö iloisilla musiikeilla höystettynä ovat toimivassa ristiriidassa keskenään.

Dexter itsessään on varsin hyvin kirjoitettu hahmo. Toki hän on sarjamurhaaja, mutta kuitenkin ylevää moraalikoodistoa noudattava sellainen ja hänessä on riittävästi inhimillisyyttä, että katsoja asettuu karmivista lähtökohdista huolimatta vaistomaisesti hänen puolelleen. Hahmon sosiaalisessa kömpelyydessä ja hänen ylläpitämissään kulisseissa on myös jotakin hyvin samastuttavaa ihan normaalille ihmisellekin. Sarjassa on hyödynnetty taitavasti epäluotettavaa kertojaa; Dexter esimerkiksi kuvailee toistuvasti itseään tunteettomaksi, mutta kuitenkin alusta lähtien on selvää, että hän kykenee oikeasti kokemaan emootioita. Myös takaumia hyödynnetään runsaasti – yleensä moiset ovat mielestäni sekavia, mutta tässä tapauksessa ne syventävät hienosti henkilökuvaa, samoin kuin Dexterin jatkuva sisäisen monologi. Sivuhenkilötkin ovat ihan kiinnostavia, etenkin Dexterin ottosisar Debra, joka on samaan aikaan herkkä että karski. Michael C. Hall ja muutkin näyttelijät hoitavat tonttinsa mallikkaasti.

Dexter on myös niitä harvoja sarjoja, joista pidän enemmän kuin niiden perustana toimineista kirjoista. Sarjassakin on välillä uskomattomia juonikuvioita, mutta pääsääntöisesti se on kuitenkin realistisempi. Kirjoissa oli viljalti tällaiseen periaatteessa vakavasti otettavaan rikosviihteeseen huonosti sopivia maagisia elementtejä ja muuta täysin yliampuvaa. Niissä kun esimerkiksi Dexterin pimeää puolta kuvastava Synkkä kyytiläinen tuntui olevan todellinen hahmon sisällä elävä olento – se nimittäin tiesi monesti asioita, joita Dexter itse ei mitenkään voisi tietää – , kun taas sarjassa se oli vain Dexterin murhanhimoa kuvastava metafora. Sarja on myös kirjoihin verrattuna hienovaraisempi eikä sisällä niin paljon verellä mässäilyä. Juoni punoutuu kirjoissa ja sarjassa hyvin eri tavalla, mikä saattaisi mahdollisesti ärsyttää, jos olisi lukenut kirjat ensin ja pitäisi niistä enemmän. Nyt kuitenkin koen nämä kaksi formaattia aivan erillisinä. Hahmot ovat myös aika erilaisia, paitsi ehkä Dexter itse.

Huonoa sarjassa on, että Dexterin tapposivujuonet toistavat välillä itseään ja hänen jatkuva työkavereille valehtelunsa tuntuu välillä todella vastenmieliseltä – vastenmielisemmältä kuin murhat. Alun perinhän Dexterin oli tarkoitus tappaa vain lain kouran välttäneitä rikollisia, mutta hän lipsui tuosta periaatteesta enenevissä määrin sarjan edetessä. Muutamilla viimeisillä kausilla oli myös enemmän epäuskottavuuksia ja toistoa. Kaikki kaudet olivat kuitenkin vahvoja ja vitonen ehkä paras, koska se poikkesi sopivasti aikaisemmista.

Spoilereissa vielä tarkemmat ruodinnat yksittäisistä kausista.

Spoileri

Kausi 1: Ensimmäinen kausi lähtee ontuvasti liikkeelle, kun etenkin pilottijaksoon ja muihinkin alkupään jaksoihin on ahdettu niin valtavasti kaikkea – Dexterin esitteleminen ja hänen henkilöhistoriaansa valottavat takaumat, muiden hahmojen esittelyt, Ice Truck Killer -juonilinjan käynnistäminen, Dexterin murhatöitä, sekundaarisia murhatapauksia – mutta fokus lähtee kyllä vähitellen terävöitymään. Dexterin omat murhatyöt ja kaudella tutkittava murhatapausten sarja kytketään sujuvasti toisiinsa, kun tuo toinen sarjamurhaaja tuntuu lähettävän Dexille salaisia viestejä vähän joka käänteessä. Lisäksi kaikenlaisten sivujuonten avulla syvennetään Dexterin hahmoa ja siinä sivussa muitakin. Ylikonstaapeli Doakesin salarakkaaseen liittyvä sivujuoni on tosin vähän out of place, kun tuntuu niin irralliselta muuhun sisältöön nähden.

Itse pääjuoni verettömine ruumiineen on sopivan karmiva ja vetävä, mutta ei kaikilta osin uskottava. Ylipäätään murhaajan paljastuminen Dexin veljeksi oli ihan saippuasarjatason käänne ja ihmetytti etenkin, miten hän oli pystynyt varjostamaan tarkkaavaista niin Dexiä huomaamatta –

velipoika löysi Dexin veteen piilottaman ruumiinkin eli hän oli ilmeisesti seurannut tätä veneelläkin muka kiinni jäämättä. Kaukaa haettuja päättelyketjujakin nähtiin: esim. Ice Truck Killerin uhrilla oli eri värisiksi maalatut kynnet ja etsivä Batista sattui näkemään baarissa eräällä käsiproteesia käyttävällä naisella eri värisillä kynsilakoilla somistellut kynnet. Tällöin Batista tajusi heti, että kyseisellä naisella oli jokin yhteys tapaukseen, vaikka ei kai tuo mikään niin uniikki idis ole maalata kynnet eri värisiksi.

Kauden loppu oli jopa koskettava. Debin poikaystävän paljastuminen murhaajaksi (ja siis Dexin biologiseksi veljeksi) oli kieltämättä hyvä twisti, mutta toki hiukan yliampuva ja murhaajan henkilöllisyyden selviämistä katsojille olisi kyllä voitu pitkittää hieman enemmänkin. Dexterin viimein suorittama veljentappo suretti katsojaa, sillä vaikka Brian olikin melkein täysi paska, niin hän sentään ymmärsi Dexiä. Herkkyyttäkin Brianista välillä irtosi, niin ettei hän jäänyt liian yksiulotteiseksi pahishahmoksi. Pidin kaudella myös siitä, että Dex toimi enimmän osan aikaa yhteistyössä työkamujensa kanssa eikä pahemmin sumuttanut näitä Ice Truck Killerin tai minkään muunkaan (paitsi oman todellisen persoonansa) osalta ennen kuin ihan lopussa. Vahva kausi kaiken kaikkiaan.

Kausi 2: Toinen kausi on niin ikään korkeatasoinen ja poikkeaa sopivasti ensimmäisestä. Aloituskauden pääjuoni kun tosiaan keskittyi ulkopuolisen sarjamurhaajan masinoiman tappokimaran selvittelemiseen, niin kakkoskaudella taas Dexterin omat surmatyöt nostetaan tikunnokkaan. Toki kauden jännitystä hiukan rokottaakin, kun ei tutkita mitään katsojillekin hämärän peitossa olevaa arvoitusta, mutta kyllä tuosta Dexteriin kohdistuvasta ajojahdistakin jännitettä irtoaa – nyt katsoja ei vain toivo tapauksen ratkeamista, vaan sitä ettei se koskaan ratkeaisi. Ensimmäisen kauden jälkipuinnit on myös hyvin toteutettu niin Dexterin kuin Debrankin kohdalla. Dex on kylmänviileästä luonteestaan huolimatta omalla tavallaan hajalla tapettuaan veljensä ja Deb taas jouduttuaan miltei sarjamurhaajan uhriksi.

Toinen kausi on edeltäjäänsä virtaviivaisempi kokonaisuus, kun miltei kaikki pyörii tavalla tai toisella ”Bay Harbour Butcherin” ympärillä. Olisinkin ehkä toivonut alkukaudelle pari sivujuonta lisää – vaikka periaatteessa suoraviivaisten tarinoiden ystävä olenkin – sillä ne tuovat kivasti vaihtelua hommaan. Myöhemmin oli sitten enemmänkin rautoja tulessa erityisesti monenkirjavien ihmisuhdesotkujen muodossa. Etenkin charmantti agentti Lundy oli miellyttävä lisä hahmogalleriaan ja Debralle juurikin sopiva mätsi. Dexterin kanssa deittaillut Lila puolestaan oli varsin inhottava tapaus, mutta välillä sellaisiakin tarvitaan. Doakesin ja Dexterin dialogit taas edustivat kauden kiinnostavinta antia. Oli tyydyttävää seurata, kuinka he löysivät pitkään jatkuneen vihamielisyyden jälkeen yhteisen sävelen jollakin viksahtaneella tavalla. Juonen paketointi meni kyllä vähän deus ex machinan puolelle. Tällä kakkoskaudella ei muutoin ollut havaittavissa mitään kummempia juonellisia epäuskottavuuksia. Toki tuo sarjamurhakuvio on jo itsessään aika hard core -kamaa, mutta logiikka toimi ihan hyvin. Eli vahva kausi siinäkin suhteessa.

Kausi 3: Kolmoskausi ei ala kovin vetävästi. Pehmopornokohtauksia on turhankin paljon, samoin kuin toistoa edellisiltä kausilta. Ei ole mielenkiintoista seurata Dexteriä väijyttämässä parista murhasyytteestä vapaaksi luikerrellutta Freeboa, sillä vastaavankaltaisia sivujuonia on ollut sarjassa jo vaikka kuinka paljon. Toki kuvioon saadaan melkoinen twisti Dexterin tappaessa osin pikaistuksissaan ja osin itsepuolustukseksi aivan väärän kaverin – piirikunnan syyttäjän veljen Oscar Pradan. Ruumis jää kaiken kukkuraksi piilottamatta, joten Dexter joutuu jälleen päivätyönsä tiimoilta selvittelemään itse suorittamaansa murhaa, mikä taas tuntuu kakkoskauden pääjuonen toistolta.

Tuo on kuitenkin vain alkuasetelma ja juoni lähtee pian punoutumaan kiinnostavammille urille. Dexter saa ensimmäistä kertaa eräänlaisen rikoskumppanin, kun syyttäjä Miguel Prada pääsee perille hänen puuhistaan (ei tosin siitä Oscarin taposta) ja osoittaakin yllättäen sympatiansa Dexin noudattamalle "oman käden oikeus" -periaatteelle. Rikostoveriaspekti ei mene yhtä pitkälle kuin lempparikaudellani eli vitosella, mutta näemme jonkinlaisen esiasteen siitä myöhemmin esitetystä kuviosta.

Siitä huolimatta juoni ei ole yhtä koukuttava, jännittävä eikä pysy yhtä hyvin kasassa kuin edeltävillä kausilla. Vaikkapa Dexterin ekassa jaksossa tekemä tappo ja Debran samanaikaisesti tahollaan tutkima surmatyö kytketään kyllä suht sujuvasti toisiinsa – Debran tapauksen uhri oli edellä mainitun Freebon tyttöystävä. Ehkä tuo yhteys olisi tuntunut väkisin väännetyltä, jos se olisi vain paljastunut yhtäkkiä puun takaa, mutta nyt Debin keissin kalmon henkilöllisyys oli alusta alkaen selvä niin Dexille kuin katsojillekin, joten kuvio tuntui ihan luontevalta. Muuten kausi tuntui välillä hieman linjattomalta kokonaisuudelta. Vaikka Oscarin taposta liikkeelle pyrähtänyt ja Miguelin suhdetta Dexteriin käsitellyt pääjuonikin oli kyllä olemassa, niin se uhkasi välillä hukkua kaikenlaisten sivutapausten ja muun sälän alle. Loppua kohden fokus alkoi onneksi taas terävöityä.

Kauden pääasiallinen antagonisti Skinner tuntui jotenkin laimealta tyypiltä. Miguelissa oli huomattavasti enemmän karismaa, mutta hän jäi lopulta valitettavan yksiulotteiseksi hahmoksi, vaikka potentiaalia parempaankin olisi ollut. Myöskään hänen ja Dexin suhteesta ei otettu kaikkea irti. Miguelin kuolema olisi voinut toisenlaisella toteutustavalla olla koskettavakin, kuten Dexin veljen kuolema pari kautta sitten. Hänetkin Dex joutui tappamaan, mutta se kirpaisi sekä päähenkilöä ja katsojia ihan eri tavalla kuin tämänkertainen ”brokill”.

Hyvää kaudessa oli Miguelin ja Dexterin paikoitellen kuitenkin ihan herttaisen "male bondingin" ohella se, että huumoria oli enemmän kuin kahdella ensimmäisellä kaudella. Välillä sai nauraa ihan ääneenkin etenkin Dexterin sisäisille monologeille. Eli hyvä jälkimaku jäi tästäkin kaudesta.

Kausi 4: Neloskaudelle oli saatu hieman uutta näkökulmaa, kun seurailtiin Dexin tasapainoiluja perhe-elämän, työelämän ja Synkän kyytiläisen ravitsemisen välillä. Toki vastaavaa tematiikkaa on aikaisemmillakin kausilla käsitelty, mutta ei tässä mittakaavassa – nyt Dexterin esikoispoika oli syntynyt ja hän oli muuttanut iloiseen lähiöön vaimonsa, lapsensa ja kahden lapsipuolen kanssa. Ei mikään helpoin mahdollinen lähtökohta piilosarjamurhaajuudelle, minkä Dexter kyllä itsekin ymmärsi ja kipuili sekä uuden ihmisläheisen elämäntyylinsä että ihan koliikkivauvan aiheuttaman unenpuutteenkin kanssa.

Kauden pääasiallinen juonikin oli ihan kiinnostava, sillä Trinity on yksi creepyimmistä murhaajista tässä sarjassa. Mielestäni kuvio olisi tosin ollut vieläkin jännittävämpi, ellei murhaajan henkilöllisyys olisi ollut katsojille alusta alkaen selvä. Tiedossa olevan murhaajan konsepti toimii pääsääntöisesti vain silloin, kun kyseinen murhaaja on niin sympaattinen, että kykenee saamaan katsojat puolelleen (kuten vaikkapa Dex itse), mutta Trinity ei kyllä tosiaankaan ollut. Hän herätti lähinnä inhon tunteita, mikä toimi kyllä myös omalla tavallaan koukuttavana elementtinä – alkoi todellakin odottaa sitä, kun tuo ällötys päätyisi Dexin pöydälle kärsimään. Dexter näyttäytyi kaiken kaikkiaan entistäkin positiivisemmassa valossa tämän toisen, perhettään terrorisoivan sadistisen psykopaatin rinnalla. Kauden loppua kohden sankarimme epärehellisyys alkoi kuitenkin ensimmäistä kertaa toden teolla ärsyttää minua. Hän yritti kaikin keinoin johtaa työtovereitaan harhaan Trinityn suhteen, jotta saisi hoidella tämän ylhäisessä yksinäisyydessään. Viis siitä, että etenkin Debralle Trinityn nappaaminen olisi ollut varmasti vieläkin tyydyttävämpää kuin hänen veljelleen – olihan Debin rakastaja kuollut välillisesti Trinityn takia, vaikkei tämän tappamana. Dex käyttäytti siis moraalittomasti ja itsekkäästi, joskin kyllähän Trinity eittämättä ansaitsi puukon kitusiinsa. Olisin silti suonut hänet ennemminkin oikeuslaitoksen hellään huomaan, samoin kuin hänen ällöttävän tyttärensä, joka on yksi inhokkihahmoistani kautta aikain ja oli jo ennen todellisen henkilöllisyytensä paljastumista.

Parasta kaudella oli, että dramatiikkaa, juonitwistejä ja cliffhangereita oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Etenkin Lundyn ja Debran ampuminen sekä kauden loppuhuipennukseksi säästetty Ritan kuolema olivat sen tason paukkuja, että jaksoivat shokeerata vielä toisellakin katselukerralla. Vaikka Dexterin toiminta kyrsikin minua ajoittain kauden mittaan, en silti olisi suonut hänen perheelleen moista kohtaloa. Joka tapauksessa nuo edellä mainitut käänteet herättivät ainakin poikkeuksellisen vahvoja tunteita. Edellä mainittujen syiden takia tämä onkin kivunnut suosikkikausieni joukkoon.

Kausi 5: Pidän vitoskaudesta erityisen paljon. Tuntuu niin mukavalta ja ennen kaikkea virkistävältä vaihtelulta, että yleensä yksin puurtava sankarimme löytää vihdoin jonkun, jonka kanssa hän voi olla oma itsensä ilman naamioita ja harjoittaa jopa yhteistyötä. Tosin onhan Dexter aikaisemminkin sarjan aikana näyttänyt todelliset kasvonsa muutamalle merkittävälle sivuhenkilölle. Heistä ensimmäinen (Lila) vain oli vastenmielinen mielipuoli, toinen (Doakes) säilyi orastavasta yhteisymmärryksestä huolimatta vihollisleiriin kuuluvana ja kolmas (Miguel) vedätti Dexteriä alusta alkaen. Lumen puolestaan ei ole sen paremmin vastenmielinen mielipuoli, vihollinen kuin huijarikaan, vaan todellinen kumppani Dexterille – ainakin nyt tämän yhden, raiskaajajengille kostamiseen liittyvän mission ajan. On kiinnostavaa seurata sattumalta toistensa tielle osuneiden Dexin ja Lumenin välille vähitellen rakentuvaa luottamusta. Sinänsä Lumen tosin oli aika persoonaton hahmo ja hänen suhteensa Dexteriin säilyi loppuun saakka turhan "neito pulassa" -tyyppisenä. Olisin toivonut, että Lumen olisi vaikkapa viimeistä raiskaajaa listittäessä osoittanut olevansa itsenäinen toimija ja hoidellut tilanteen ilman Dexteriä, mutta ei – taas hän joutui pelastettavan asemaan. Pääsääntöisesti kuitenkin siis pidin tuosta Lumen-kuviosta.

Mitä tulee kauden muihin juonikuvioihin, niin ne eivät ole yhtä vahvoja. Quinnin (Debran työpari & poikaystävä) Dexteriin kohdistama ajojahti tuntuu toistolta Doakesin vastaavasta aikoinaan, ja murharyhmän alkukauden tapaussarja – uhreiltaan päät irrottava mestaaja tai mestaajat – ei ole erityisen vetävä. Tuo Quinnin juonilinja myös paketoitiin aika epäuskottavasti, kun hän yhtäkkiä oli ihan tuosta noin vain valmis lakaisemaan epäilyksensä maton alle, vaikka viitteitä Dexterin hämärähommista oli putkahdellut kuin sieniä sateella ja itse asiassa hänellä oli jopa syytä epäillä Dexteriä erään ex-poliisin murhasta.

Kokonaisuutena kuitenkin vahva kausi.

Kausi 6: Kuudes kausi on selkeä notkahdus sarjan aiemmasta vahvasta tasosta. Ensimmäistä kertaa soppaan ei tuoda oikeastaan mitään uutta ja ihmeellistä. Avauskaudella tietysti kaikki oli uutta, toisella Dex joutui ekaa kertaa itse ajojahdin kohteeksi, kolmannella hänellä oli ekaa kertaa feikki-rikostoveri, neljännellä hän rakensi ekaa kertaa syvempää suhdetta tulevaan uhriinsa, viidennellä hänellä oli ekaa kertaa aito rikostoveri... Kuudennella taas etenkin alkupään jaksot ovat niin peruskauraa, että ihan pitkästyttää. Dexter listii vanhan koulukaverinsa, jonkun gangsterin ja vanhan sarjamurhaajan. Myöhemmissä jaksoissa aletaan sitten keskittyä enemmän tämänkertaiseen koko kauden mittaiseen casesarjaan – apokalypsiin hurahtanut hihhuli ja hänen oppipoikansa, jotka tehtailevat ilmestyskirjan tapahtumien kuvaelmia. Toki sarjassa ei ole aikaisemmin käsiteltykään pahemmin uskonasioita, joten siinä mielessä jotain pientä uutuudentuulahdusta on kyllä saatu mukaan, mutta ei se riitä mitenkään kantamaan koko kautta.

Merkittävin uutuus kaudella onkin se, että epärealistista juonenkuljetusta esiintyy aiempaa enemmän. Lähinnä nämä epäuskottavuudet ovat sellaisia Dr. House -tyyppisiä yliampuvan fiksuja tai intuitiivisia älynväläyksiä. Dexter esimerkiksi sattui näkemään sen tuomiopäivänsaarnaajan oppipojan eräällä murhapaikalla väkijoukon keskellä ja tajusi heti ilmestyksenomaisesti, että kyseisen tyypin täytyy olla sotkeentunut caseen. Lisäksi Dexter yhdisti erään murhatapauksen vuosia sitten toimineeseen Hammaskeiju-sarjamurhaajaan ilman mitään kummempia perusteita. Hammaskeijulla oli ollut tapana kiskoa uhreiltaan aina yksi hammas irti, kun taas tältä uudelta uhrilta hammasta ei ollut irrotettu, vaan yksi hänen hampaistaan oli murtunut. Ei mitenkään sama asia siis. Tämän jälkeen Dexter päätteli, että jos kyseessä on sama murhaaja, niin tämän täytyy olla jo vanhainkodissa. Ihan käsittämätöntä, kun eiväthän kaikki ikäihmiset joudu koskaan vanhainkotiin. Sitten Dexter paineli ilmeisesti koko alueen ainoaan vanhainkotiin ja löysi ongelmitta tuon hammaskeijun. En ollut alkuunkaan vakuuttunut. Myös meren syttyminen tuleen ja Debran yhtäkkinen oivallus siitä, että hän onkin rakastunut Dexteriin romanttisessa mielessä, menivät kaikessa epäuskottavuudessaan jo naurettavuuden puolelle. Vesi ei käsittääkseni voi syttyä tuleen, ja vaikka insestinen rakastuminen onkin mahdollista, moisesta ei ollut ilmennyt Debran ja Dexin välillä pienintäkään viitettä aikaisempien kausien aikana.

Huonoa kaudella oli myös se, että huumoria ei esiinny niin paljon kuin aikaisemmin, eikä Dexterin hahmo ole enää aivan yhtä pidettävä miltei alituisen kiukkuisuutensa ja norsunvittuisen perusilmeensä takia.

Positiivista kaudessa olivat muutamat nerokkaat juonenkäänteet. Tuomiopäivämurhaaja professori Gellartin paljastuminen vain oppipoikansa hallusinaatioksi oli sen sortin twisti, jollaiset toimivat mielestäni aina, ja mielestäni sitä oli pohjustettukin riittävästi – eihän kukaan tuon oppipojan lisäksi ollut koko kaudella ollut kyseisen hahmon kanssa suoraan tekemisissä. Debran paukkaaminen paikalle kesken Dexterin tappotyön puolestaan oli sellainen käännekohta, jota on koko sarjan ajan jo odotettukin. Eli vaikka kausi olikin tähän astisista ehdottomasti heikoin, se jätti odottavat ja positiiviset fiilikset jatkon suhteen.

Kausi 7: Seitsemännen kauden gangsteriryhmittymän ympärillä pyörivä pääjuoni ja lukuisat Dexterin tappotöiden ympärillä pyörivät sivujuonet eivät ole kovin kiinnostavia, mutta ihmissuhdepuoli onkin tämän kauden syvin olemus. Siihen saadaan nyt täysin uutta näkökulmaa, kun naamiot viimeinen tipahtavat ja Debra saa tietää totuuden kasvattiveljensä tekosista. Jos edelliskausi oli siis liialti toistoa aikaisemmasta, niin nyt lisätään sopivasti uusia elementtejä keitokseen. Myös Dexterin sielunkumppanin löytyminen ja pidätetyksi joutuminen olivat uunituoreita elementtejä. Kuten Dexter itse muotoili sisäisessä monologissaan, hänen entiset tyttöystävänsä ovat joko olleet sokeita hänen pimeälle puolelleen, viehättyneet siitä sairaalloisesti tai tarvinneet sitä, mutta koskaan aikaisemmin hänellä ei ole ollut Hannahin kaltaista samasta puusta veistettyä sarjamurhaajatyttistä. Samaten Dexter on toki ennenkin joutunut erinäisten hahmojen (esim. Doakes, Quinn) ajojahdin kohteeksi, mutta koskaan aikaisemmin häntä ei ole raahattu käsiraudoissa kuulusteluihin, kuten tapahtui nyt kapteeni LaGuertan päästyä hänen jäljilleen. Kauden pääasiallinen antagonisti Isaak Sirko oli myös kaikessa moniulotteisuudessaan poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu sarjan muihin pahishahmoihin verrattuna.

Huonoa kaudella on etenkin se, että kutosen tavoin tälläkään esiinny huumoria niin paljon kuin aikaisemmin. Lisäksi Debran reaktiot veljensä todellisen karvan paljastumiseen olivat jossakin määrin epäuskottavia – tunnollisena poliisina hänen olisi luullut ainakin harkitsevan Dexterin ilmiantamista, mutta nyt hän tuntui hyväksyvän Dexin sarjamurhaajaidentiteetin vähän turhankin kitkattomasti. Veljeen rakastuminen toimi toki jonkinmoisena selityksenä tuolle Debran hiukan ”out of character” -tyyppiselle reagoinnille, vaikken muutoin oikein vieläkään sulattanut kyseistä juonikuviota. Jennifer Carpenterin näyttely oli kyllä tunteidentunnustuskohtauksessa aivan priimaa. Epäuskottavaa juonenkuljetusta esiintyi taas jonkin verran, joskaan ei niin paljon kuin viime kaudella. LaGuerta vaikutti esimerkiksi lavastaneen Dexterin syylliseksi erääseen murhaan, muttei hänelle koitunut siitä mitään sanktioita.

Kelpo kausi joka tapauksessa. Ei parhaita, muttei huonoimpiakaan.

Kausi 8: Tätä viimeistä kautta ovat kai monet parjanneet, mutta minusta tämäkin oli ihan kelpo asiaa. Jos edelliskaudella vaikutti siltä, että Debra hyväksyi veljensä todellisen karvan epäuskottavan kitkattomasti, niin päätöskaudella taas oli toteutettu hyvin hänen kipuilunsa Dexterin elämän murhanhimoiseen puoleen sotkeutumisesta. Oli myös kiinnostavaa saada tietää vielä lisää Dexterin taustasta tutustumalla hänen henkiseen äitiinsä neuropsykiatri Evelyn Vogeliin. Eli psykologisessa mielessä kaudessa oli syvyyttä. Juonen edetessä se tuntui kuitenkin hajoavan vähän joka suuntaan – Dexterin ja Debran välisen sisaruskriisin ja Vogelin ympärillä pyörineen aivokirurgitappajajuonen lisäksi nähtiin mm. Quinnin uuden romanssin ongelmia, Dexterin ja Hannahin suhteen uudelleenlämmittelyä, Vince Masukan ja hänen tyttärensä tutustumista, Debran uusia työkuvioita, Dexterin työkuvioita... Loppua kohti fokus alkoi onneksi jälleen kerran terävöityä ja itse kyllä pidin varsinaisesta lopetuksesta. Se oli koskettava ja sopivasti asioita tulkinnanvaraan jättävä. Oli tosin aika epämiellyttävää, että koko kuvio räjähti Dexterin käsiin hänen yrittäessään kerrankin toimia oikein: jos Dexter olisi tappanut antagonisti Saxonin omin päin, mitään pahaa ei olisi tapahtunut, mutta hän antoikin tällä erää pahiksen lainkuuliaisesti virkavallan huomaan ja sen seurauksena Debra sai luodin kitusiinsa. Eipä siinä, elämä ei ole aina reilua eikä sarjojenkaan tarvitse olla, mutta hieman paha maku suuhun tuosta jäi.

Huonoa kaudella oli erityisesti se, että huumoria ei taaskaan pahemmin ollut, mutta epäloogisuuksia sitten taas oli. Ihmetytti esimerkiksi, miksi Batista ja kumppanit puhelivat viimeisissä kohtauksissa vain Dexterin mystisestä katoamisesta, eikä kukaan viitannut sanallakaan siihen, että myös Debra oli hävinnyt sairaalahuoneestaan kuin maan nielemänä.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan onnistunut lopetus.

 

[Tifosi]

Käsikirjoittajien lakko ameriikoissa on saatu päätökseen joka toivottavasti tarkoittaa vähintäänkin nopeutusta näyttelijöiden lakon päättämiseen ja päästään nauttimaan jo valmistuneista sarjoista ja tulevat esim last of usit eivät enää jatka siirtymistään.

Nyt saadaan järjestää myös emmy-gaala jossa Succession tyhjentää kaikki pöydät ja ensimmäistä kertaa vuosiin täysin ansaitusti. Olen katsonut Bearit yms kilpailijat ja ei mitään jakoa tähän kyytiin.

 

[Zohan]

Hyvä kirjoitus @Teresa

Kyllä tuo Dexterin neloskausi menee itselläni sinne kaikkien aikojen parhaiden kärkipäähän, kun lasketaan mukaan kaikki nähdyt sarjat. Varsinkin tuo lopetus..

 

[Tifosi]

Tykkäsin myös Dexteristä mutta kun on tottunut HBO-realismiin ja esim. Wireen missä poliisi/etsivä/tutkija on vain ammatti jossa valitetaan ylitöiden määrästä niin kun Dexterissä Doakes vakoilee vapaa-ajallaan Dexterin liikkeitä kun tämä on vaan niin ärsyttävä niin kyllä se vähän alkoi hankaamaan.

Myös rajatuille ja vartioiduille rikospaikoilla pääsee ulkopuoliset noin vain jos juoni sitä vaatii. Sarja on kaukana realismista jo ihan premissistä lähtien joten ei siitä vitsi valittaa juonenkuljetuksenkaan osalta mutta ei toisaalta tarvitsekkaan. Ei kaikkien tv-sarjojen tarvitse olla realismia ollakseen hyvää viihdettä.

 

[Tarinankertoja]

a Small light

Olipas erinomainen sarjalöytö (ittelleni) Disneyltä. Anne Frankin tarina, mutta niin että tarinan keskiössä on hänen isänsä Otto Frank ja tämän sihteeri Miep Giesiin, joka piilottili Frankeja. Tarinan kertominen Anne sivuhahmona tekee tarinasta laajemman ja se näyttää miehitysajan Amsterdamin kokonaisuutena, ei vain sinä kuuluisana vinttiasuntona.

Alankomaiden natsien miehityksen aikana Miep Gies ja hänen miehensä Jan auttoivat piilottamaan Frankin perheen ja muut salaisen vinttohuoneistoon. Miep löysi ja piti myös Annen päiväkirjaa sen jälkeen, kun lisärakennus ryöstettiin ja sen asukkaat lähetettiin kuolemanleireille; hänellä oli keskeinen rooli sen julkaisemisessa.

Bel Powely on kyllä erinomanen Miepinä, joka taistelee oikean puolesta.

Tietty, tositarinoiden dramatisoinneissa on sovellettu taiteelista vapautta ja siinä on tuttu vastuuvapauslauseke, jonka mukaan sarja on "inspiroitunut todellisista tapahtumista". Tässä Miep aloittaa työskentelyn saksalaiselle liikemies Otto Frankille (Liev Schreiber) ollessaan 18-vuotias; todellisuudessa hän oli 24-vuotias, kun hänestä tuli hänen sihteerinsä.

Yksi sarjan vahvuuksista on hahmojen välille luomien suhteiden syvyys. Otto, ei Anne, on Frank-perheen merkittävä jäsen tässä. Tapa, jolla hänen ystävyytensä Miepin kanssa kehittyy, on upea ja hyvin koskettava. Samoin Miepin ja Janin suhde ei ala kaikkea kattavana rakkaussuhteena vaan kahdeksan jakson aikana siitä kasvaa jotain kiinteää. Erinomasta kirjottamista ja ohjausta.

hieno WWII
sivillielämädraama

 

[Harzan]

Subilta tulee sellainen selviytymissarja kuin Alone - yksin erämaassa. Siinä ollaan ainakin mediatietojen mukaan ihan oikeasti yksin erämaassa ja sitten pitää vain selviytyä. Viimeisenä luovuttava voittaa. Jokainen kilpailija on yksin ja edes ulkopuolisia kuvaajia ei ole paikalla.

Vaikuttaa ihan katsottavalta sarjalta. Tässä ei siis ole mitään keksittyjä kilpailuja eikä juonitteluja, vaan paras voittaa. Itsellä ei ole ehkä 15 vuoteen sietokyky kestänyt katsoa Selviytyjiä tms. "selviytymissarjoja", joissa voittaja ratkeaa äänestämällä.

 

[opelix]

Siinä ollaan ainakin mediatietojen mukaan ihan oikeasti yksin erämaassa ja sitten pitää vain selviytyä. Viimeisenä luovuttava voittaa. Jokainen kilpailija on yksin ja edes ulkopuolisia kuvaajia ei ole paikalla.

Kyllä kai siellä kuvaaja on mukana ja muutakin tekniikkatiimiä. Nämä sarjojen myyntilauseet on kyllä osastoa "priceless"

 

[Jupe]

Gigantilta sai AppleTV+:n 3kk ilmaisjakson. Ei tarvinnut edes ostaa mitään. Sen kun vain liittyi johonkin giganttiklubiin.

Kiitos tästä.
Olin miettinyt koska Lassoa näkee jostain muualta ja suoratoistoja jo pari kappaletta niin ei ole tullut Applea hankittua. Nyt lähtee illalla Ted Lasso katseluun.

Onko Apple TV:ssä muuta mielenkiintoista laadukasta?
Ehkä itselle toimii parhaiten laadukas rikosdekkari sekä urheilujutut. Komedia on niin vaikea laji että nykyään ei toimi oikein mikään, joten siksi mielenkiinnolla katson kehutun Ted Lasson.
2000-luvun komedia mikä on toiminut on Curb Your Enthusiasm, muita britti Office sekä Klovnin ekat kaudet.

 

[Tuamas]

Onko Apple TV:ssä muuta mielenkiintoista laadukasta?
Ehkä itselle toimii parhaiten laadukas rikosdekkari sekä urheilujutut. Komedia on niin vaikea laji että nykyään ei toimi oikein mikään, joten siksi mielenkiinnolla katson kehutun Ted Lasson.
2000-luvun komedia mikä on toiminut on Curb Your Enthusiasm, muita britti Office sekä Klovnin ekat kaudet.

Apple TV:stä itselle iskeneitä ovat olleet:

- Slow Horses, brittisarja MI5:n hylkiöagenteista
- Hijack, Idris Elban tähdittämä brittisarja lentokonekaappauksesta
- Foundation, Asimovin Säätiö -kirjoihin perustuva scifi-sarja

Ps.
Jos Netflix on voimassa, niin Ricky Gervaisin Afterlife on parasta mitä jannu on saanut aikaan sitten alkuperäisen Officen, vaikkei tuo nyt ihan puhdas komedia olekaan.

 

[Jupe]

Jos Netflix on voimassa, niin Ricky Gervaisin Afterlife on parasta mitä jannu on saanut aikaan sitten alkuperäisen Officen, vaikkei tuo nyt ihan puhdas komedia olekaan.

Juu, katsoin tämän myös. Oli hyvä, ehkä draamaa enemmänkin. Gervaisilta parhaat naurut Officen lisäksi on saanut Netflix stand up spesiaaleissa missä ei säästele ketään ja mennään hyvän maun rajoilla.

After lifen lisäksi Extras ja Derek olivat hyviä mutta enemmän draaman suuntaan meneviä. Puhdasta komediaa ei niinkään.

Räävitön komedia on hankala laji koska nykyään pitää olla varovainen mitä sanoo, sekä osa syynsä varmasti omalla kieroutuneella huumorintajulla joka ei kaikilta osin olisi enää hyväksyttävää, siinä se hienous piileekin, nauretaan asioille jotka eivät ole arjessa normaaleja/sallittuja. Samalla tavalla kauhussa pelätään asioita jota ei arjessa tapahdu. Sisäsiisti komedia joka on kaikkien hyväksymää on surkeinta viihdettä mitä tiedän.

 

[tyoton]

Hyvää muistelua Dexteristä tuossa edellä. Minusta sarja pilattiin typerällä venyttämisellä. Täytejaksoista ja epäuskottavista juonenkäänteistä huolimatta Dexter oli ihan laadukasta menoa jopa viiden kauden ajan. Neloskauden tasoa ei kuitenkaan enää päihitetty ja sarja jäi toisen puoliskonsa takia aika lailla sinne ihan ok- tasolle.

Tästä innostuneena taidankin latailla parhaat jaksot katsottaviksi niin saa hieman muistella tuota aikaa. Lostin ja 24:n tyylisesti Dexteriäkin odotti innolla joka viikko, mutta innostus loppui jossain vaiheessa, kun laatu heikkeni. Näistä kaikista huomaa kuinka vaikeaa on tehdä kokonaisuudessaan erinomainen sarja. Jos järkevää lopetusta ei saada kirjoitettua tai sitä ei kirjoiteta ajoissa niin laatusarjan leimaa ei voida antaa. Ykköskoriin näillä ei ole mitään asiaa.

 

[Tarinankertoja]

Subilta tulee sellainen selviytymissarja kuin Alone - yksin erämaassa.

tuossa juuri pariviästiä yläpuolella kertasin vähän.. ite siis kattonu kaikki ulostulleet 10 kautta + allostars Alone: Frozen (kuvatiin kymppikauden kanssa samaan aikaan).
Alonen Australia oli ekaa kertaa ja oli kyllä erilaiset olosuhteet Tasmaniass. Tanskan versio on enkkuteksteillä on jonossa, AloneUK:sta pari jakosa kattomatta

 

[Toby Dammit]

Onko Apple TV:ssä muuta mielenkiintoista laadukasta?
Ehkä itselle toimii parhaiten laadukas rikosdekkari sekä urheilujutut. Komedia on niin vaikea laji että nykyään ei toimi oikein mikään, joten siksi mielenkiinnolla katson kehutun Ted Lasson.
2000-luvun komedia mikä on toiminut on Curb Your Enthusiasm, muita britti Office sekä Klovnin ekat kaudet.

Itselleni ovat toimineet Apple TV:ssä:

- Ted Lasso.
- The Morning Show. Mediamaailmaa ja metoo-juttuja käsittelevä sarja.
- Black Bird. Heppu tuomitaan 10 vuodeksi kaltereiden taakse, missä hän saa tilaisuuden vapautumiseen käräyttämällä vankilassa istuvan sarjamurhaajan FBI:lle. Vikan jakson lopetus oli tosin heikko.
- Bad Sisters alkoi hyvin, mutta meni muutaman jakson jälkeen saman kaavan toistamiseksi. Sarjassa kolme siskosta yrittää saada neljännen siskon miestä hengiltä. (HBO-sarjoista samalla lailla kävi "televangelist"-perheen toiminnasta vitsiä vääntävän The Righteous Gemstones -sarjan kanssa, joka tuo alussa hyvällä tavalla Coenin veljesten elokuvat mieleen, mutta väsähtää sitten saman jutun toistamiseksi.)