Tunnetko satuilijoita (ts. patologisia valehtelijoita)

[douppi]

Eilen tai toissapäivänä oli printti-Hesarin Tiedeosiossa juttua siitä, kuinka aivot voivat "muistaa" asioita, joita ei ole oikeasti edes tapahtunut, ja että omassa historiassa käydyt jutut muuttuvat muistissa, mikä on normaalia kaikilla. Käytännössä voisi tarkoittaa vaikkapa että aika kultaa tai muuten muuttaa noita muistoja. Mietit saunassa että ei siellä aamuyön taxijonossa nyt niin kylmä ollut, vaikka oikeasti olit hypotermian partaalla odotettuasi tunnin pohjois-espalla taxia 20 asteen pakkasessa. Tai toisinpäin: Oliko se 2011 voitettu mestaruus sittenkään 15 vuoden odottamisen arvoinen, vaikka todellisuudessa vedit kestohymyllä seuraavat 2 viikkoa ja olit finaaleissa aivan taivaassa. Tai sitten muistat jotkut sanomiset tai maantieteelliset etäisyydet aivan toisin. Normaalia tuo kaikki.

Noh, pitkä aasinsilta siihen, että olen monesti miettinyt pitääkö se oikeasti paikkaansa, että nuo satuilijat lopulta uskovat itsekin noita keksittyjä höpö-juttujaan. Jos minä alan nyt kertomaan täällä duunissa että oikeasti nostaisin penkistä 200kg, mutta käsivamma ja sen krooninen kipu estävät enää yrittämästä ja todistamasta. Alkaisinko sitten uskomaan että näin se on, ja kohta alkaa jopa harmittamaan kun en voi lyödä vetoa asiasta (kun en mukamas voi näyttää todeksi, että nostaisin reilusti yli 2 kertaa oman painoni siinä). Oikeasti käteni ovat kuitenkin kunnossa, eikä mistään tuollaisista kiloista ole tietoakaan nostossa.

Tuo alustuksessa mainittu "hauki-kaveri" vaikutti siltä, että uskoi niihin horinoihinsa. Vaikutti vähän loukkaantuneelta kun ei mennyt jutut läpi, ja jotenkin köökki-psykologialla aistin, että loukkaantui kun ei noteerattu "hänen tai tuttunsa historiaa" asioissa, ei niinkään pelkkää juttua. Ehkä tiedätte mitä tarkoitan. Oikea psykologi pystyy varmaan kaikista tuollaisista tekemään yhteenvetoja, eli tekeekö vuosien sepittely kohdehenkilön aivoissa tehtävänsä juuri noin.

 

[Aunt Wang]

Missä teidän mielestänne menee raja tuollaisen satuilijan ja perus tarinankertojan välillä? Voin ihan hyvin itsekin myöntää, että välillä tulee käytettyä värikynää ja kerrottua juttuja joissa ei ole todenhäivääkään, mutta pääsääntöisesti kuulija kyllä tajuaa että nyt ei liikuta tämän maailman puitteissa vaan jossakin rinnakkaisuniversumissa. Mielestäni paskanjauhamien suvun tai kavereiden kesken on ihan normaalia puuhaa, kunhan muistaa tarkentaa että tämä tarina ei nyt ollut tosi. Mulla ei tähän tosin ole tarvetta, sillä jokainen joka kanssani on tekemisissä tietää todella hyvin missä kohtaa puhutaan palturia. Ei siksi, että otsalle nousisi tuskanhikeä tai lärvi vaihtaisi väriä, vaan siksi että on tapana vetää ihan tarkoituksella kaikki sadut niin överiksi että typerinkin tajuaa että setä taitaa nyt puijata. Varsinkin veljesten kesken tätä tulee harrastettua todella paljon, kerrotaan paljon tarinoita eikä se nyt mitenkään erityisesti ole luottamukseen vaikuttanut.

Onhan näitä Karin mainitsemia tapauksia tullut vastaan. Peruskoulussa eräs opettaja yritti olla hyvää pataa kaikkien kanssa, "one of the boys" ja niin edelleen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että joka tunnille riitti kerrottavaa. Opettaja tykkäsi käyttää omia lapsiaan esimerkkeinä, ja näitä lapsiahan tuntui riittävän. Joskus kysyttiin että miten Milla voi, niin opettaja ei tajunnut yhtään että kenestä puhuttiin. Edeltävänä viikkona luokan tytöt puhuivat jonkun vastasyntyneestä pikkusiskosta ja opettaja kertoi iloisesti kuinka hänenkin perheessään on nyt vastasyntynyt, kun tyttärensä Milla oli juuri edeltävänä iltana synnytyslaitoksella.

Vähän läheisimmistä ihmisistä pitää mainita kaveri, jolla on aina tekosyy kaikkeen. Ihan sama kuka, mutta jos joku kysyy apua niin kaveri ei ikinä pääse tulemaan koska pitää korjata autoa, auttaa mummoa muuttamaan, käydä sairaalassa katsomassa äitiä ja ties mitä muuta. Auto tuntuu olevan kokoajan paskana ja tuo mummokin on muuttanut kahdesti viimeisen vuoden aikana. Sama kaveri tulee toki aina pelaamaan futista tai kaljoittelemaan, kunhan ei joudu auttamaan ketään. Itsekkyyttä vai satuilua?

Kyllähän noita kalatarinoita on kuultu jo pienestä pitäen, mutta ne menevät ennemminkin normaalin jutustelun puolelle. Ehkä sitten alkaisi itseänikin vituttamaan jos joku alkaisi naama punaisena inttämään ja keksimään valheita valheiden perään. Pienenä tuli kuunneltua haltioituneena kun eno kertoi naureskellen juttuja viisikiloisista ahvenista, myöhemmällä iällä sitten tajusin että jokin ei täsmää. Mitään siltoja ei poltettu, ja yhä edelleen kuuntelen näitä samoja juttuja raivostumatta tai syyttelemättä kusettajaksi. Hyvässä hengessä satuilu on ihan mukavaa puuhaa.

 

[adolf]

Sairaushan se on se patologinen valehteleminen. Yhden tiedän, joka on valehdellut ihan pienestä pojasta saakka kaiken mahdollisen. Ihan uskomattomia juttuja laukoo, milloin on omakohtaista kokemusta heittää Norjan öljynporauslautoista tai jopa omasta isästänikin hän joskus rupesi selittämään jotain semmoisia tarinoita, että hän oli kuulemma lahjakas lentopalloilija. Kysyin tätä sitten ~174 senttiseltä isältäni, niin on kuulemma joskus nuoruudessaan yhden paikallisen kyläporukan treeneissä käynyt höntsäämässä ja siinä kaikki.

Itse en arvosta edes niitä miedompia tarinankertojiakaan, jos valheilla pitää värittää juttuja. Tulee tunne että tuo tyyppi ei sen vertaa minua arvosta, että ei välitä puhua totta. Eipä sellaisen kanssa sitten sen kummempaa kaveria tahdo ollakkaan.

 

[douppi]

Missä teidän mielestänne menee raja tuollaisen satuilijan ja perus tarinankertojan välillä? Voin ihan hyvin itsekin myöntää, että välillä tulee käytettyä värikynää ja kerrottua juttuja joissa ei ole todenhäivääkään, mutta pääsääntöisesti kuulija kyllä tajuaa että nyt ei liikuta tämän maailman puitteissa vaan jossakin rinnakkaisuniversumissa. Mielestäni paskanjauhamien suvun tai kavereiden kesken on ihan normaalia puuhaa, kunhan muistaa tarkentaa että tämä tarina ei nyt ollut tosi. Mulla ei tähän tosin ole tarvetta, sillä jokainen joka kanssani on tekemisissä tietää todella hyvin missä kohtaa puhutaan palturia. Ei siksi, että otsalle nousisi tuskanhikeä tai lärvi vaihtaisi väriä, vaan siksi että on tapana vetää ihan tarkoituksella kaikki sadut niin överiksi että typerinkin tajuaa että setä taitaa nyt puijata. Varsinkin veljesten kesken tätä tulee harrastettua todella paljon, kerrotaan paljon tarinoita eikä se nyt mitenkään erityisesti ole luottamukseen vaikuttanut.

Onhan näitä Karin mainitsemia tapauksia tullut vastaan. Peruskoulussa eräs opettaja yritti olla hyvää pataa kaikkien kanssa, "one of the boys" ja niin edelleen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että joka tunnille riitti kerrottavaa. Opettaja tykkäsi käyttää omia lapsiaan esimerkkeinä, ja näitä lapsiahan tuntui riittävän. Joskus kysyttiin että miten Milla voi, niin opettaja ei tajunnut yhtään että kenestä puhuttiin. Edeltävänä viikkona luokan tytöt puhuivat jonkun vastasyntyneestä pikkusiskosta ja opettaja kertoi iloisesti kuinka hänenkin perheessään on nyt vastasyntynyt, kun tyttärensä Milla oli juuri edeltävänä iltana synnytyslaitoksella.

Vähän läheisimmistä ihmisistä pitää mainita kaveri, jolla on aina tekosyy kaikkeen. Ihan sama kuka, mutta jos joku kysyy apua niin kaveri ei ikinä pääse tulemaan koska pitää korjata autoa, auttaa mummoa muuttamaan, käydä sairaalassa katsomassa äitiä ja ties mitä muuta. Auto tuntuu olevan kokoajan paskana ja tuo mummokin on muuttanut kahdesti viimeisen vuoden aikana. Sama kaveri tulee toki aina pelaamaan futista tai kaljoittelemaan, kunhan ei joudu auttamaan ketään. Itsekkyyttä vai satuilua?

Kyllähän noita kalatarinoita on kuultu jo pienestä pitäen, mutta ne menevät ennemminkin normaalin jutustelun puolelle. Ehkä sitten alkaisi itseänikin vituttamaan jos joku alkaisi naama punaisena inttämään ja keksimään valheita valheiden perään. Pienenä tuli kuunneltua haltioituneena kun eno kertoi naureskellen juttuja viisikiloisista ahvenista, myöhemmällä iällä sitten tajusin että jokin ei täsmää. Mitään siltoja ei poltettu, ja yhä edelleen kuuntelen näitä samoja juttuja raivostumatta tai syyttelemättä kusettajaksi. Hyvässä hengessä satuilu on ihan mukavaa puuhaa.

Niin eihän siinä mitään pahaa ole, jos broidisi kanssa pidätte noita "tarinatuokioita", kun molemmat tietää homman nimen täysin ja överiksi vedetyille jutuille nauretaan kimpassa. Mutta jos jatkaisit noita juttuja vaikkapa jossain muualla muiden kanssa esittäen ne toteta (ilman että kyseessä on selkeästi kohta paljastuva vedätys tms.), ja vain itse tiedät että ne ovat epätosia, niin onhan se vähän erikoista. Ehkä vähän vaikea selittää välillä näitä. Sen olen huomannut nyt tässä ketjussa myös.

 

[douppi]

Itse en arvosta edes niitä miedompia tarinankertojiakaan, jos valheilla pitää värittää juttuja. Tulee tunne että tuo tyyppi ei sen vertaa minua arvosta, että ei välitä puhua totta. Eipä sellaisen kanssa sitten sen kummempaa kaveria tahdo ollakkaan.

Joo tähän kohtaan sama. Värikynää käyttävät välillä kaikki ihan huomaamattakin, kun kiihkoissaan selittävät jotain tapahtunutta juttua, mutta kokonaan keksitty tarina on jotain ihan muuta sitten.

 

[Aunt Wang]

Niin eihän siinä mitään pahaa ole, jos broidisi kanssa pidätte noita "tarinatuokioita", kun molemmat tietää homman nimen täysin ja överiksi vedetyille jutuille nauretaan kimpassa. Mutta jos jatkaisit noita juttuja vaikkapa jossain muualla muiden kanssa esittäen ne toteta (ilman että kyseessä on selkeästi kohta paljastuva vedätys tms.), mutta vain itse tiedät että ne ovat epätosia, niin onhan se vähän erikoista.

Nämä jutut mitä itse kerron, ovat lähinnä verrattavissa huonoon stand-uppiin. Kahta vuotta nuoremmalle pikkubroidille kun alkaa kertoa tarinaa, niin se voi alkaa vaikkapa näin: "Muistatko sillon kun käytiin perheen kanssa Argentiinassa? No, toki sä olit sillon vasta 5-vuotias, niin et varmaan muista kaikkea, mutta mä voin kertoa että mentiin faijan kanssa sinne rantabaariin muutamalle oluelle, kun siihen asteli ihan sun näkönen kaveri. Faija tokas siihen, että jos ykskään mun pojista tulee tulevaisuudessa näyttämään tolta niin mä sanon itseni irti tästä perheestä." Eli nämä tarinat ovat sellaisia, mistä tietää jo ihan alkujaankin että homma ei tainnut mennä ihan näin. Ja tässä tapauksessa broidi tietää, että mitään Argentiinan matkaa ei ole ikinä ollutkaan eikä 7-vuotias isoveli ole ikinä käynyt isänsä kanssa oluella. Samalla kaavalla nämä jutut menee muidenkin tuttujen kanssa, ei jää epäselvyyttä tarinan todellisuudesta. Tuntemattomille ei tulisi mieleenkään lähteä laukomaan tollasia juttuja, se on ihan selvä. Joillakin ihmisillä on sitten pakottava tarve aloittaa tarina, uskotella se todeksi ja pitää siitä kiinni kynsin ja hampain. Se on mielestäni sairasta.

 

[Nick Neim]

Tuohon käyttäjän @Aunt Wang viestiin kommentoiden (en jaksa megalainauksia karsia luurilla) sen verran, että minäkin kyllä värittelen ja liioittelen juttuja silloin tällöin, mutta juurikin niin, että jokainen ymmärtää sen olevan tarkoituksellista liioittelua. Esimerkiksi sukulaistyttöjä (ala-asteella olevia) tulee koijattua tuollaisilla överivärittelyillä, ja jopa hekin aika nopsaan hoksaavat minun puhuvan palturia. Eroa on ehkä aika vaikea selittää, mutta uskon jokaisen sen tietävän kokemuksiensa kautta.

Tarinoihin ja hauskoihin juttuihin melkeinpä kuuluu pieni värikynä, mutta siinä vaiheessa kun ihan arkisista ja lähes oikeastaan jokaisesta jutusta joko liioitellaan tai valehdellaan, mennään oman rajan yli. Kyseisien henkilöiden kanssa on välillä todella raskasta olla tekemisissä, kun viikon sisään jäänyt muutamasta täysin mitättömästä valheesta kiinni. Silti siinä vituttaa se valehtelu, vaikka se asia ei tosiaan olisi mikään tärkeä. Luottamus sen kuin vähenee viikko viikolta enemmän.

Mielenkiintoinen huomio muuten. Oman lähipiirini mukaan nämä tapaukset ovat aika hanakoita pettämään muijaansa. Voi toki olla yksittäistapauksien sattumaa, mutta en mä ihmettelisi sen valehtelun ulottuvan tuollekin alueelle.

 

[douppi]

Tarinoihin ja hauskoihin juttuihin melkeinpä kuuluu pieni värikynä, mutta siinä vaiheessa kun ihan arkisista ja lähes oikeastaan jokaisesta jutusta joko liioitellaan tai valehdellaan, mennään oman rajan yli. Kyseisien henkilöiden kanssa on välillä todella raskasta olla tekemisissä...

Erittäin hyvin sanottu. Tuossa pystyy hyvin erottamaan "oikean ja väärän -tavan" toisistaan.

Tarpeeksi kun satuilee ja jää niistä kiinni, niin kuulijat eivät tiedä kohta mistään jutusta, ovatko ne tosia vai ei.

 

[Kulkija]

Pari mielipuolta on tullut elämän aikana vastaan. Toinen näistä tuli yläasteella vastaan ja oli kyllä huikea äijä. Milloin oli ostanut viritetyn Suzuki PV:n, joka kulki 120km/h ja jäi tästä poliiseillekkin kiinni, mutta ei joutunut maksamaan kuin ylinopeussakot. Eipä aikaakaan, kun hänellä olikin jo mopoautoa ja avaimia pyydettäessä nämä olivatkin jääneen mopoautoon. Jokaisesta kaverin tarinasta paistoi se liioittelu ja valeheteleminen niin kauas. Eipä tuo meidän luokalla 1,5-2kk kauempaa viihtynytkään. Nykyään kaveri oli ainakin hetken aikaa istumassakin petoksista, mutta lomilla karannut ja jatkanut samantien huuto.netissä sun muissa petoksien tekemisiä. Toinen patologinen valehtelija tuli sitten lukiossa vastaan. Oli asia mikä tahansa, hänelle oli sattunut vielä hauskemmin jne jne. "Join kopan kaljaa yhden illan aikana ebin." "joo mää juon yleensäkkin sen 1,5 koppaa illassa eikä tuu ees humalaan". Välillä oli hauska katsoa kuinka pitkälle valehtelu menee. Puhuttiin TPS:n kokoonpanosta ja kiva oli udella, että mitä mieltä herra Möttösestä valehtelija on "joo sehä o pelannu vaik kui hyvin. Käyn aina kattoo matsit, ku toi kausikorttiki löytyy" Herra Möttöstä ei TPS:llä edes ollut....

 

[Aunt Wang]

Eiköhän Jatkoaika ole näitä tapauksia täynnä.

Miten olet niin varma tästä, tiedätkö työn kautta?

 

[Mälkiä]

Ainakin yksi tällainen on kohdalle sattunut. Tämä lukiokaveri vaikutti ihan tavalliselta ihmiseltä, joka teki ihan siistejä juttuja ja hänen elämänsä vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Oli seksisuhdetta ja draamaa, isä voittanut lotossa ja kirjoituksista tullut ällää.

Tätä kyseistä seksisuhteen toista osapuolta ei vaan koskaan näkynyt missään, vaikka kävin tämän tyypin luona monesti. Silti hän kivenkovaan väitti, että täällä se vielä aamulla oli, "ehkä se on tässä lähtenyt päivän aikana". Ja nimenomaan hän oli itse kutsunut "katsomaan" sitä mysteerinaistaan monta kertaa, eikä tätä sitten koskaan näkynyt. Joskus jopa kertoili mitä tämä nainen oli puhunut ja mitä hänen elämässään tapahtuu. Selvästi suunniteltu valhe, jonka hän oli ajatellut todella pitkälle. Toki tämä nainen oli hänet myös hakenut koulusta aina silloin, kun emme päässeet koulusta samaan aikaan, ja niin edelleen. Jossain vaiheessa sitten toisen kaverin kanssa pääteltiin tämän naisen olevan mielikuvituksen tuotetta. Hyi helvetti.

Pitkään olin myös siinä luulossa, että tämä valepukki oli saanut kirjoituksista kaksi ällää. Ei ollut sinällään mitään syytä epäillä tätä, mutta taitavien valehteluvuosien jälkeen sain selville, että nämä arvosanat olivatkin C ja E. Muitakin todistamattomia valheita oli kasoittain, ja kaikki nämä mielenkiintoiset ja epäuskottavan kuuloiset asiat tapahtuivat tietenkin juuri silloin kun kukaan tuttu ei ollut paikalla. Tappeluita ja naisseikkailuja, sen sellaista.

Miksi? Lukion kaveriporukassa kaikilla oli ihan tavalliset elämät, eikä kukaan olisi häntä sen huonompana pitänyt ilman tällaisia keksittyjä "saavutuksia". Ei vaan voi käsittää. Inhottaa ajatella tällaista.

Kavereita silti ollaan vieläkin. Ei ole varmaankaan valehdellut enää aikoihin.

 

[Ted Raikas]

Miten olet niin varma tästä, tiedätkö työn kautta?

Miten niin työn kautta? Miten työni tähän liittyy?

En minä ole varma mistään, kunhan heitin arvion. Anonyymina nettikirjoittelijana on helppo iskeä vaikka mitä legendaa tiskiin. Kyllähän täällä Jatkoajassakin on kaikenlaista korkealentoista stooria omasta elämästä, seikkailuista ja vaikka mistä tapahtumista ja saavutuksista. Osa varmasti on totta, mutta aivan varmasti on paksua värikynää monen kertomuksessa ja jopa täyttä palturia. Ihminen on sellainen. Joskus joku tarina on liian herkullinen ollakseen kertomatta, vaikka se ei ole totta, tai jos on, niin ei ole tapahtunut henkilölle itselleen.

Kyllä, jopa minä saatan olla ihan täysi satusetä ja likimain kaikki mitä kerron, voi olla täyttä tarua. Kuka sen tietää. Ehkä valehtelen myös nyt.

 

[Jotva]

Täälläkö ne tarinanvärittäjät kokoontuu?

En usko alkuunkaan, että noin pahoja valehtelijoita tunnette. Toisaalta minä tunnen kyllä monta kertaa pahempia, ja niitä on vielä tuplasti enemmän.

Uskotko, vai valehtelenko lisää?

 

[Unkka]

Meidän työpaikalla on yksi tällainen, jos nyt ei aivan patologinen valehtelija, niin ainakin kova liioittelija. Meillä onkin käytössä liioittelukerroin. Tämän kaverin kohdalla se on 4. Mutta kyllä noita kunnon satusetiä on tullut vastaan lähes kaikissa elämänvaiheessa. Kouluaikana oli omansa, samoin armeijassa. Ja joka työpaikassa on aina ollut joku tällainen. Jos paskanpuhuminen menee överiksi, näistä tyypeistä tulee väkisinkin jonkintasoisen kiusaamisen kohteita. Onneksi he eivät itse useinkaan tajua tätä.

 

[Aunt Wang]

Miten niin työn kautta? Miten työni tähän liittyy?

Hupsista, tämähän meni nyt ihan vituiksi. Jotenkin muistin että se olisit ollut sinä, joka teki ansiokkaasti palstameemit lausahduksista työn kautta, hehtoaareittain viiniä, preveli jne, mutta se olikin tämä Virvelimies. Tämä oli siis viittaus siihen kusettajaan joka osallistui johonkin visaan tällä palstalla.

 

[Ted Raikas]

Hupsista, tämähän meni nyt ihan vituiksi. Jotenkin muistin että se olisit ollut sinä, joka teki ansiokkaasti palstameemit lausahduksista työn kautta, hehtoaareittain viiniä, preveli jne, mutta se olikin tämä Virvelimies.

Asia selvä! Ihmettelin vaan, että miten työni liittyy tähän, kun en ole mielestäni siitä Jatkoajassa edes tarkemmin puhunut koskaan. Mietin, että onko tässä nyt jotain mitä en itse tiedä. Väärinkäsityksiä sattuu.

 

[Varis]

Mulla oli intissä tupakaverina tälläinen sälli. Enimmäkseen jutut oli ihan sitä perussettiä liioitelluista naisseikkailuista, alkoholimääristä ja kaikesta mistä nyt voi kusettaa. Yksi juttu jäi absurdiutensa vuoksi kuitenkin mieleen.

Keskustelunaiheeksi nousivat tuvassa nousivat kovat keittoreissut. Joku mainitsi ohimennen juoneensa jonkun, nyt jo unohtuneen, suurehkon määrän juomia yhteen iltaan. Piti paikkansa tai ei. Siihen löytyi tältä oman elämänsä supersankarilta kuitenkin vahva vastine. Olivat kaverinsa kanssa palkkapäivänä tilanneet tiskiltä sata shottia ja kiskoneet ne kahteen pekkaan muutaman tunnin sisään alas. Sehän ei mitenkään voi pitää paikkaansa, mutta ei se perkele tarinastaan suostunut luopumaan. Laskettiin kaikilla mahdollisilla ylös- alas ja sivuun pyöristämisillä niitä määriä eikä alle kymmenen promillen lukemiin taidettu päästä. Siinä ehtisi ihminen jo pariin kertaan kuolemaan välissä, mutta mitäpä pienistä.

Ei se periaatteessa paska jätkä ollut, mutta noita vastaavia juttuja kun yhdistää hieman junttimaiseen persoonallisuuteen, niin aika raskasta seuraa on pidemmän päälle.

 

[JJT]

Omaa isääni en nyt ihan tohdi patologiseksi valehtelijaksi väittää, mutta kyllä se värikynän lisääminen läikkyy niin raivostuttavan usein yli. Monesti ihan hyvätkin jutut menevät pilalle, kun puolet pitää keksiä omasta päästä. Erityisesti lähes kaikki suvun lasten sanomiset pitää muuttaa syvällisiksi ja filosofiseksi, vaikka todennäköisesti nassikka sanoo vain jotain telkkarista kuulemaansa, eikä varmasti itse ymmärrä sanomisensa merkitystä.

Sen sijaan parikin kertaa on tullut törmättyä ihan pesunkestävään satuilijaan, vieläpä samaisessa paikassa. Kerran tuli istuttua kaverin kanssa erässä espoolaisessa pubissa, kun samaan pöytään änki rähjäisen oloinen noin nelikymppinen mies. Lyhyehköjen yleisjorinoiden jälkeen tyyppi alkoi selittää, että hänellä on oma firma, joka takoo voittoa niin perkeleesti, mutta se on tällä hetkellä väliaikaisesti pöytälaatikossa. Pitkät tarinat tyyppi kertoi pitkistä bisnesmatkoistaan ja hienoista edustusautoistaan, mutta minkä alan firma on kyseessä, se jäi vähän epäselväksi. Mutta kuulema ihan koska vaan voisi laittaa sen jälleen pystyyn, mutta ryypiskellään ja höpötellään tuntemattomille mielummin.

Mikä hauskinta, niin jokin aika myöhemmin törmäsin samaisessa paikassa toiseen satuilijaan, Päälläni ollut JYP-paita oli eräälle kaverille mainio jäänrikkoja kiekkokeskustelulle. Tämä kaveri kertoi olevansa kova Pittsburgh Penguins -fani, eikä vähiten siksi, että oli aikanaan myös asunut kyseisessä kaupungissa. Kertoi sitten hankkineensa kausikortin ja osallistuneensa erilaisiin fanitapahtumiin. Sitten jossain vaiheessa puheeksi tuli joukkueen viimeisin Stanley Cup -vuosi (2009). Kaveri kertoi kuinka oli katsonut sinä keväänä kaikki pudotuspelien kotiottelut livenä, tässä vaiheessa alkoi itsellä kateusmittari nousta aika kovasti. Detroitissa pelattuun seitsemänteen finaaliin kaveri oli sitten matkustanut samalla lentokoneella mitä joukkue, kun kuulema Pens oli varannut koko koneen ja myynyt tyhjät paikat faneille. Tämäkin voi vielä jotenkin olla mahdollista, mutta sitten kaveri innostui selittämään, että oli päässyt juhlimaan cuppia aina pukuhuoneeseen asti ja suurin piirtein Crosby ja Malkin olivat nostaneet hänet kultatuoliin. Viimeistään tässä vaiheessa hitaanpikin tajuaa, että täyttä puppuahan sieltä tulee. Jos vielä kelaa vähän taaksepäin, niin eipä kyseinen kaveri juurikaan sen enempää kertonut, että miksi ylipäänsä asui Amerikassa. Ei sanallakaan mitään töihin tai opiskeluihin viittaavaa, sattui vaan asumaan kaupungissa kun Stanley Cup voitettiin. Pirun hyvä säkä kaverilla.

 

[MustatKortit]

Aika negatiivisia tarinoita suurin osa.

Yksi parhaista kavereistani on ihan mahtava satuse, milloin ostettu Afrikan matkalla kadulta banaanifirman osakkeita, milloin pantu kaksosia baarin vessassa. Pakko arvostaa.

Toki alkuvaiheet olivat ystävyytemme suhteen karikkoisia.

 

[cottonmouth]

En minä ole varma mistään, kunhan heitin arvion. Anonyymina nettikirjoittelijana on helppo iskeä vaikka mitä legendaa tiskiin.

Toisaalta ihan samalla tavalla täällä varmasti lauotaan seminimettöminä tai täysin anonyymeinä ihan tosiakin absurdeja juttuja, joita ei sitten välttämättä kehtaa esim. jossain puolitutussa työympäristössä heitellä. Esimerkki omalta kohdalta:

Spoileri

Tämänkaltaisen pyykinkuivaustelineen päälle. Siinä mielessä hämmentävää, että selvinpäin ei varmaan tuollaisen päälle edes osaisi mennä. Sieltä kuitenkin silloin noin 80-kiloinen ukkeli heräsi. Muistan hämärästi, että olin yrittänyt taitella laitetta kasaan, mutta siinä onnistumatta yritin kiivetä tuon ylitse. Ilmeisesti kesken tämän suorituksen olivat voimat sitten päässeet loppumaan. Jälkeenpäin selvisi, että olin saattanut myös ulostaa kotiviinisammioon samassa toiletissa. Onneksi kyseessä oli tyhjä yksilö, joten jonkinlainen sopu säilyi. Good times.

Eilen tai toissapäivänä oli printti-Hesarin Tiedeosiossa juttua siitä, kuinka aivot voivat "muistaa" asioita, joita ei ole oikeasti edes tapahtunut, ja että omassa historiassa käydyt jutut muuttuvat muistissa, mikä on normaalia kaikilla.

Varmasti tätä tapahtuu osalla näistä ketjussa mainituista tapauksista. Omalta kohdalta muistan tästä esimerkin, kun lapsena kikkailin pyörällä ja onnistuin kaatuessa rikkomaan housun polven. Sanomistahan siitä olisi tullut, jos olisin kotona kertonut, että ihan omaa tyhmyyttäni olin housut rikkonut, joten kehitin suunnitelman. Kerroin siis, että olin kaatunut jyrkässä alamäkimutkassa, kun hiekoitussepeli oli vienyt pidon. Hämmentävää on, että en muista enää oikein yhtään miten alkuperäinen tilanne meni, mutta "muistan" ja "näen mielessäni" ihan selvästi miten tuo sepitetty kaatuminen meni, jonka siis kuitenkin tiedostan ihan keskityksi muistoksi.

Meidän työpaikalla on yksi tällainen, jos nyt ei aivan patologinen valehtelija, niin ainakin kova liioittelija. Meillä onkin käytössä liioittelukerroin. Tämän kaverin kohdalla se on 4.

Omassa tuttavapiirissä tunnetaan kanssa samanlainen tapaus. Tosin puhumme kertoimen sijasta, noh sovitaan, vaikka että jannu on nimeltään Pentti, Pena-lisästä, joka kannattaa aina laskea pois jutuista. Lukioaikana oltiin syöty Tallinnan Mäkissä/Hesessä 30 purilaista yhdeltä istumalta, jostain ravintolasta sai ison miehen nyrkin kokoisia kananugetteja (paljastuivat normipakastepaskaksi), oltiin lyöty PhotoPlay-automaattiin Suomen ennätys Rukalla, mutta se ei jostain syystä näkynyt listoissa kuitenkaan ja niin edelleen kyllä te tiedätte. Nyt aikuisiällä vaimo olisi saanut tehdä 6000 €/kk töitä kotikaupungissa siellä mistä olisi valinnut, mutta ilmeisesti huvikseen matkaili vuosia 120 km päivittäin vähintään puolta pienemmän palkan duunin perässä. Noh, ei siinä mukava kaveri, mutta hyvä aina muistaa tuo Pena-lisä.

Aika negatiivisia tarinoita suurin osa.

Yksi parhaista kavereistani on ihan mahtava satuse, milloin ostettu Afrikan matkalla kadulta banaanifirman osakkeita, milloin pantu kaksosia baarin vessassa. Pakko arvostaa.

Totta tämäkin. Hyvä tarinankertoja kertoo jutun, niin hyvin, että ei ole mitään väliä onko se totta. Kaverin kautta olen tällaiseen jannuun tutustunut ja kun muutamat samaa polttarit oltiin lusittu, niin kutsuin omienkin polttareihin ja häihin (<- poitti siis lähinnä ensin mainituissa) ihan vain juttujensa takia, kun ei nyt muutoin niin läheisiä oltu kuitenkaan.

 

[adolf]

Näin tarkemmin kun miettii, niin kyllähän sitä itsekin tulee valehdeltua vaikka mitenkä ja paljon. Paljon on semmosia juttuja mistä puhuu totena, vaikka ei itse asiassa ole ihan varma että onko se asia nyt noin. Hyvä esimerkki on vaikka nyt esimerkiksi joku vuosiluku jos semmoista kysytään. Vaikka nyt sitten jos joku kysyy että minä vuotena se ja se juttu tapahtui. Niin tulee heitettyä varmana tietona, että se oli 1991. Vaikka oikeampi vastaus olisi että musta tuntuu että se oli vuosi 1991, mutta varma en ole. Tai sama juttu vaikka joidenkin nimien kohdalla. Että tekikö se ja tuo ihminen sen ja sen asian. "Joo tämä kaveri se oli" vaikka totuus on että en minä ole ollenkaan varma että oliko se juuri tämä, mutta tämmöinen tuntuma mulla vain on.

Huono tapa ja pitäisi kyllä opetella eroon. Miksi sitä pitää valehdella, tai jos ei nyt suoranaisesti valehdella mutta aina pitää edes jotain mutua keksiä että olisi asiaan jotain muka tietämystä. Kun voisi ihan yhtä hyvin sanoa että minä en tiedä?

 

[Nick Neim]

Tarinoihin ja hauskoihin juttuihin melkeinpä kuuluu pieni värikynä, mutta siinä vaiheessa kun ihan arkisista ja lähes oikeastaan jokaisesta jutusta joko liioitellaan tai valehdellaan, mennään oman rajan yli. Kyseisien henkilöiden kanssa on välillä todella raskasta olla tekemisissä, kun viikon sisään jäänyt muutamasta täysin mitättömästä valheesta kiinni. Silti siinä vituttaa se valehtelu, vaikka se asia ei tosiaan olisi mikään tärkeä. Luottamus sen kuin vähenee viikko viikolta enemmän.

Nyt riitti hetkeksi tuon valehtelevan mulkun seura. Joo, ei taaskaan mitään maailmaa mullistavia asioita, mutta vituttaa tuo valehteleminen. Ja ihan päin naamaa sekä täysin pokkana. Erääseen höntsäturnaukseen oli ehdottomasti tulossa, asia oli aivan varma kun sen monta kertaa siltä tivasin, koska edellinen jäi väliin. Jalka kipeytyi (=oli ryyppäämässä edellispäivänä, tästäkin kuulin silloin turnauspäivänä) ja tänään sitten kuulin sen sanoneen yhteiselle tutulle, että ei tosiaankaan ole tulossa tämän kertaiseen turnaukseen. Ei tietenkään viitsinyt ilmoittaa edellispäivänä mitään, pistää viestiä edes aamulla, tai vastata edes siihen puhelimeen kun pari kertaa soittelin. Selitys oli kuulemma pommiin nukkuminen herätyskellosta, ja valehteli sen ihan pokkana. Kerrottuani tästä yhteisestä tutusta ja heidän keskustelustaan, oli kuulemma tosiaan sanonut niin (miten vittu se tuon myönsi!!), mutta vaihtanut illalla mieltään ja päättänyt sittenkin tulla pelaamaan. Eli ensin oli tulossa, sitten ei ollut tulossa, ja loppujen lopuksi oli tulossa - mutta ei tullut - kun nyt sattumalta nukkui pommiin, vaikka herätys olisi ollut vasta klo 10. Noh, saatiinhan me kentälle jengi ilman vaihtomiehiä, kun toinen tapaus hälyytettiin töihin aamulla. Olisi sitä vähän eri tavalla kysellyt tuttuja pelaamaan jos olisi tiennyt, että meillä jää vaihtomiehet yhteen (tai tässä tapauksessa nollaan, kun tuo nolla jättäytyi täysin nollasyyn takia pois).

Jos joku, siis vittu ihan joku ja kuka tahansa muu mun kaveripiirissä kertoisi vastaavan tarinan, mä uskoisin sen kyselemättä. Nyt en jaksa tämän valehtelevan mulkun kohdalla uskoa, koska tiedän sen puhuvan täyttä paskaa. Joskus jos olen vielä tuon kanssa tekemisissä, niin kirjaan joka vitun kusetuksen ylös paperille ja näytän sitä sille viikon päätteeksi. Niin ottaa aivoon.

Tänään sillä onkin ollut kunnon perseennuolemisvaihde päällä kun se tajusi mun ärtymykseni, ja kyseli käymään röökillä kolme eri kertaa, lähtemään ottamaan kaljaa hänen ollessa kuskina tai istumaan tuohon lähikuppilaan kaljalle - kuulemma hänen piikkiinsä. En mennyt, enkä hetkeen kyllä mene. Kaiken lisäksi kalloon ei tunnu menevän, että minä en suuttunut mistään vitun pilipaliturnauksesta, vaan siitä valehtelusta. Kolme kertaa jo kysellyt, miten tuollaisesta voi suuttua noin pahasti, vaikka olen tehnyt hyvin selväksi, että en jaksa kuunnella sen valehtelua ja ainaista kusettamista. Ei vain jostain syystä mene kalloon, ja silti ottaa puheeksi tuon vitun paskaturnauksen.

Ei vain jaksa.

E: Uskomatonta kyllä tämä sankari jatkaa vain pommittamista ja kyselee koko aika, voitaisiinko nähdä. Ilmeisesti kuitenkin tajuaa tehneensä jotain, koska en mä ainakaan "tyhjästä" pommittaisi lähemmäs 30 viestiä ja viittä puhelua päivän aikana liittyen tapaamiseen, jos en oikeasti olisi tehnyt jotain. Luulisi saatana tulevan jo kerrasta selväksi, että mä en kotoa tänään mihinkään vittu liiku.

Ihan vitun älytöntä.

 

[Jeepeli]

Mielenkiintoinen aihe. Tuo liioittelijoiden ja puhtaasti valehtelijoiden erottelu on tärkeä seikka. Värikynäilijät ovat yleensä harmittomia ja usein ilmeisesti vain innostuneita tarinoistaan. Puhtaat valehtelijat ovat rasittavaa sakkia, enkä sellaisten kanssa halua olla missään tekemisissä. Kummastakin löytyy kokemusta.

Eräs sukulaismies on kovan luokan liioittelija. Ylipäätään tyyppi on semmoinen hiukan adhd, keskittyminen normaaliin keskusteluun on vaikeaa, kun on niin kiire kertoa oma mielipide tai tarina. Ja ne omat jutut sitten elävätkin keskustelun edetessä. Jutun alussa jokin asia on voinut esimerkiksi maksaa 200 euroa. Kun juttu etenee, innostus kasvaa ja niin kasvaa summakin. Samaa asiaa jankataan koko ajan suun noustessa enemmän vaahtoon. Olen usein koittanut korjata varmaksi tietämiäni juttuja mutta mitäpä niistä välittämään. Hetkeksi rauhoitutaan ja ehkä myönnetään, että niin taitaa olla. Seuraavalle kuulijalle kuitenkin sama ralli alusta ja asioiden liioittelu jatkuu. Tämä on tosiaan mielestäni sellaista suht harmitonta toimintaa, jolla ei omaa etua koiteta saada, innostus vain vie miestä. Tokihan se on joskus ärsyttävää mutta asian kanssa voi elää.

Puhtaat valehtelijat vituttavatkin sitten huomattavasti enemmän. Nuorempana pyörin jonkin verran erään tälläisen kanssa samoissa porukoissa. Jätkä valehteli todella paljon ja aivan mitättömistä asioista, eikä valheilla edes saavuttanut mitään. Saattoi sanoa, että join just kahvin vaikka joi teetä. Kertoa, että juuri söin vaikka ei olisikaan. Aivan merkityksettömiä, arkipäivän asioita, josta jostain syystä piti kertoa palturia. Mitään ei tosiaan valheillaan koittanut salata tai hyötyä mitenkään. Aivan kuin hän puolihuolimattomasti höpötteli valheita eikä edes itse ajatellut asiaa. Kai se jokin omituinen tapa oli. Kävi vain todella rasittavaksi, kun ihan jokaista asiaa piti epäillä. Eikä tämä käytös ollut vain minua kohtaan vaan kaikkia.

 

[JYP#44]

Mielenkiintoinen aihe. Tuo liioittelijoiden ja puhtaasti valehtelijoiden erottelu on tärkeä seikka. Värikynäilijät ovat yleensä harmittomia ja usein ilmeisesti vain innostuneita tarinoistaan. Puhtaat valehtelijat ovat rasittavaa sakkia, enkä sellaisten kanssa halua olla missään tekemisissä. Kummastakin löytyy kokemusta.

Tästä kyllä samaa mieltä. Liioittelijoiden kanssa tulee vielä toimeen suht vaivattomasti, kunhan tietää sen että niissä jutuissa on aina värikynää. Mutta sitten on sellainen porukka, joka keksii kaiken 100% päästään. Se sakki on oikeasti rasittavaa seuraa. Meillä oli intissä yksi sellainen sankari. Jyväskyläläinen penkkiurheilijakansa varmasti tietää kaverin, ellei jopa tunne. Etunimi alkaa V-kirjaimella. Omistaa kausarit varmaan kaikkien jyväskyläläisseurojen kotiotteluihin. Kyseinen kaveri menee vielä ihan hauskana kun näkee satunnaisesti peleissä ja jutellaan minuutti-kaksi makkarajonossa, mutta päivästä toiseen intissä samassa yksikössä sai välillä verenpaineen nousemaan. Kyseinen kaverihan on lievästi vammainen tai sitten vaan hyvin jälkeenjäänyt kaveri, joten pitäisi ehkä vähän katsoa läpi sormien, mutta ei vaan jaksa sitä täyttä paskapuhetta missä ei ole mitään totuuspohjaa. Kyseisen kaverin suusta tuli intin aikana mm. miten tämä on voittanut JYP-akatemian riveissä Mestiksen pistepörssin, käynyt panemassa varmaan kaikki Kirittärien ja JYP-naisien pelaajat läpi, tehnyt FP-räppipoppoolle kaikki biisit ja esiintyy heidän kanssaan keikoilla, tai miten vetää helposti 60 punnerrusta minuutissa eikä tunnu missään. Viimeistä kohtaa päästiin vielä oikein varuskunnan kuntosalissa koittamaan ja tulos ei tainnut olla edes kymmentä punnerrusta, mutta edelleen tuo tarinointi 60 punnerruksesta jatkui.

 

[Sonny Burnett]

Totta kuin kirkonrotta! | Jatkoajan keskustelupalsta

Tuossa vanha ketju aihetta sivuten, jos haluaa lukea lisää satuilijoista.