Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

  • 1 226 195
  • 5 509

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kuulu ääni pleksin takaa kovin hyvin. Kerranhan tuota kokeiltiin ja oli aivan paska ratkaisu.
Nykyisestä kulmasta ei ole realistisia vaihtoehtoja siirtyä kuin pleksin taakse tai yläkulmaa kohti seisomapaikkojen osalta. Fakta on se, että talouden puolesta ei voida luopua hyvistä penkkipaikoista ja aitiosta.... tai tietysti poistamalla fanikausarihinnat kaikki on mahdollista, mutta se ei liene kannattajien puolelta taloudellisesti mahdollinen vaihtoehto.

Ainoa mahdollisuus on siirtyä toiseen halliin pelaamaan, jos Garden ei valmistu. Nyt pitää sitten vain valita näistä huonoista vaihtoehdoista paras.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mitä mä olen fanikatsomossa ollut, niin aika yksin siellä stondiksessakin saa ylemmillä riveillä laulaa. Ei siellä kuin muodon vuoksi taputeta niitä koreografioita.

Viime peleissä ei ole capokaan lietsonut chantteja ilmaan, joten on oltu hiljaa. Näin siinä edellisessä JypHT-pelissä mm.

Tänään olin himassa, mutta mitä kuuntelin televisiosta, niin samalla lailla pitkiä hiljaisia jaksoja. Mä kun haluaisin laulaa eikä ton pelin tsiigaaminen niin innosta, niin miksi tonne menisi?

SaiPan kannattajien laulut kaiku hallissa ylinnä, näin on näkkileipä vm. 2025 Ville Peltosen HIFK:ssa. Onnea meille anti-hockeyn kanssa.

Nyt ei ole kohta enää kausaria, joten saavat joku muu mennä sinne viihtymään mun puolesta.
 
Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Vesa Laine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Oilers
Saipan fanit hallitsi ilmatilaa tänään Nordiksella ihan suvereenisti. Vaikka mökki oli täynnä ja IFKn faneilla ylivoima. Ihmeen aneeminen esitys fanikatsomolta, chantit jää kesken, tulee pitkiä hiljaisia kohtia ja jengi lähinnä juttelee kavereiden kanssa, ainakin B4:ssa. Voi toki niinkin kannattaa - katkarapukatsomon puolella...
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit

Yleisö on hienosti omaksunut Peltoskiekon hengen.
 
Nysse

Jäsen
Yleisö on hienosti omaksunut Peltoskiekon hengen.
Aivan hävyttömän huono tekosyy. Fanikatsomon pitkäkestoista aneemisuutta tuskin voi Peltosen syyksi laittaa, etenkin kun joukkueen pärjää ihan ok. Jossain muualla on vika. IFK:lla on tunnetusti etenkin jalkapallon puolella paljon kovaäänisiä kannattajia, tuntuu ettei heitä kiekon puolella kuulu. Harmi sinänsä, näin ulkopuolisen vinkkelistä. Hyvä tunnelma on kaikkien etu.
 
Jo

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Siellä on hallissa A, C ja E katsomoissa niin paljon noita ravintola paikkoja kun tappaa jo tehokkaasti tunnelmaa, 99% on siellä koska joku muu maksaa ja saa ruokaa ja kaljaa. Ei tuo porukka ääntä pidä, varsinkin kun erästä katsotaan keskimmäinen 6minuuttia. 7 ensimmäistä ja viimeistä ollaan jo tuopissa kiinni.
Sitten enemmän on nähty äänekkäitä ja eläytyviä kannattajia heitettävän hallista ulos, kuin niitä kun juo omasta pullosta, tämäkin kertoo millä mielin sillä ollaan liikkellä.
Ja loput elinkautista kärsivät eivät vaan enää jaksa, se 10-13v välein tuleva mestaruus ikkunakin on mennyt umpeen ja uuden tiedetään olevan todella kaukana.
Iso ongelma on myös katsojien ikärakenne, keski-ikäisten kerhotalo joka luisuu tällä menolla eläkeläiskerhoksi, jos ei jotain iso uutta tapahdu.
Joten syitä on sen puolesta paljon miksi tunnelmaa ei ole, ja erittäin vähän syitä miksi sitä olisi.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Missä halleissa nämä sivukatsomot pitävät ääntä (IFKn A ja C katsomoita vastaavat)? En kyllä itse keksi yhtään hallia. Suurin ongelma on IFKn fanikatsomo, ei mikään muu.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Siellä on hallissa A, C ja E katsomoissa niin paljon noita ravintola paikkoja kun tappaa jo tehokkaasti tunnelmaa,
Eli halleissa, jossa on hyvä tunnelma, ei joko ole ravintolakatsomoa tai sitten siellä olevat ihmiset pitävät kovaa meteliä? Kuulostaa tekosyyltä. Juurisyy on fanikatsomo, ei mikään muu.
 
Jo

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eli halleissa, jossa on hyvä tunnelma, ei joko ole ravintolakatsomoa tai sitten siellä olevat ihmiset pitävät kovaa meteliä? Kuulostaa tekosyyltä. Juurisyy on fanikatsomo, ei mikään muu.
Itse näen syyn olevan laajempi, toki juurisyy voi olla kuten sen sanot, en lähde sitä kiistämään.
Jos meillä olisi koko pääty käytettävissä kuten Ilveksellä, niin olisihan se näyttävää, mutta mistä ne ihmiset sinne tulisi?
Huudettaisiin samoja mustapaitoja apuun? kun liput on myyty B1 faneille joka tahtoo istua halvalla hyvällä paikalla hiljaa.
 
T.J.R

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Flyers
Kaveri kysyi minua eilen katsomaan naapurin peliä nordikselle ja pienen omantunnon tarkkailun jälkeen päätin lähteä. Olin muutenkin menossa yövuoroon ja hallilta olen pelin päätyttyä työpaikalla viidessä minuutissa.

Teki jollain tapaa pahaa nähdä ekan kerran omin silmin kun narripaitoja sinkoilee pitkin käytäviä punapaitojen sijaan. Puhumattakaan, että katossa ei ollut meidän viirejä ja kaikki IFK:hon viittaava oli peitetty narrilogoilla muutenkin. Omin silmin nähtynä se tuntui pahalta.

Mutta miksi kirjoitan tänne aiheesta on se, että eniten sattui myöntää tosiasia, että eteläpäädyn fanit vei tunnelman ja äänenluomisessa meidän fanit ja veisi varmasti kaikki liigajoukkueiden faniryhmät 100-0. Ilveksen osasto41 voisi pistää kampoihin mutta en ole livenä heitä nokialla kuullut. Noin meluisessa ottelutapahtumassa en nordiksella ole ollut ehkä ikinä. Varmaan se 2016 finaaleissa tapparan tekemä maali (tiedätte mistä puhutaan) aiheutti fyysisen tunteen äänenkäytössä ja desibeleistä johtuvasta mökästä.

Tiedän että tuo meidän fanikulma on todella huono sijainniltaan ja muutenkin koko fanclub on jokseenkin väsynyt. Tai sitten minä olen väsynyt. Sen enempää naapuria kehumatta, niin koin kateutta eilen siitä, minkälaisen tunnelman eteläpääty nordikselle loi.

Kaveri, jonka kanssa peliä olin katsomassa on kärppäfani ja oli itsekin kateellinen tuosta meiningistä ja käytiin nämä asiat yhteisesti läpi ollen samaa mieltä kaikesta.

Saataispa mekin kunnon karnevaalit nordikselle.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
liput on myyty B1 faneille joka tahtoo istua halvalla hyvällä paikalla hiljaa.

Nyt kun sanoit, niin muistan lukeneeni jostain että B1 olisi täksikaudeksi muutettu fanikatsomoksi? Mitään möykkää en sieltä muista kuulleeni. Toinen puoli -huutoihin tosin sieltä on tullut vastauksia, mutta mitään muuta sieltä ei ole kuulunut.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Nyt kun sanoit, niin muistan lukeneeni jostain että B1 olisi täksikaudeksi muutettu fanikatsomoksi?

Tuo muutos taitaa tapahtua vasta ensi kaudelle.

Kausarikartta tälle kaudelle 2024-25:

Ja ensi kaudelle:

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Tiistai-iltana SaiPa fanit pitää Nordiksella kovempaa menoa kuin omat fanit. Luovutan.

Onneks peli oli keskiviikkona :D
Nojoo, saivartelut sikseen, ymmärrän kyllä SaiPafanien hurmoksen, joukkuehan on jo vuosia näyttänyt siltä että on väärässä sarjassa ja itse olin aivan varma ennen kauden alkua että se on nimenomaan SaiPa joka karsinnoissa pelaa. Nyt joukkue taistelee top-4 sijoituksesta, niin ymmärtäähän sen että Lappeenrannassa on kiima päällä!
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Nojoo, saivartelut sikseen, ymmärrän kyllä SaiPafanien hurmoksen, joukkuehan on jo vuosia näyttänyt siltä että on väärässä sarjassa ja itse olin aivan varma ennen kauden alkua että se on nimenomaan SaiPa joka karsinnoissa pelaa. Nyt joukkue taistelee top-4 sijoituksesta, niin ymmärtäähän sen että Lappeenrannassa on kiima päällä!
Vuosi sitten kävi mielessä, että onko Saipaa ylipäätään enää olemassa tällä kaudella, eikä
se tilanne kaiketi ollutkaan kovin kaukana. Olihan se melkoista toopeilua, seurapomo joutuu
ammattihuijareiden höynäyttämäksi, sun muuta säätelyä.

On ihan hienoa että saivat tilanteen korjattua, onhan se kuitenkin jengi joka ainakin omasta
mielestäni kuuluu niin sanotusti kalustoon liigassa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös