Mainos

Treidispekulaatiot ja huhut 2018–2019

  • 656 237
  • 1 882

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Eikös Quickillä ole pitkä sopimus menossa? Kun kesällä on kuitenkin ihan hyviä veskareita tarjolla, niin eikö Kekäläisen kannata etsiä sieltä ykkösvahti muutamaksi seuraavaksi kaudeksi? Quick ei ainakaan enää olisi suuri parannus Bobrovskyyn ja sopimuksen viimeiset kaudet ovat toisaalta aika kalliit kakkosvahdille.

En muutenkaan heittäisi Bobia bussin alle. Hänhän on ylipäätään suuri syyllinen miksi erittäin keskinkertainen Columbus on päässyt pudotuspeleihin vuodesta toiseen. Kyseessä ei ole mikään Amerikan seksikkäin kaupunki, joten hieno homma että siellä on ollut noinkin laadukas vahti pitkään. Muutenkin playoffeihin lähtee joukkueita vahdeilla kuten Smith, Bishop ja Andersen, ja en kyllä heitä ottaisi ykköseksi jos tarkoitus on voittaa jotakin. Bobrovsky ei ehkä ole maailman paras maalivahti, mutta sellaisten hankkiminen on myös aika mahdotonta. Tilanne on vähän sama kuin Nashvillen kanssa. Vanheneva Rinne ei ole unelmallinen valinta mestaruusjunaan, mutta hänellä on nyt vain mentävä.

Columbuksen kanssa pitää myös muistaa, että he saavat läntisen Euroopan parhaan maalivahdin Elvis Merzlikinsin todennäköisesti jo tänä keväänä kun Lugano päättää kautensa. Kekäläinen olisi halunnut miehen jo viime kesänä, mutta NHLn ja NLAn välillä ei ole siirtosopimusta, joten Lugano pyysi naurettavaa summaa kultakimpaleensa ulosostosta. En tiedä onko sopimusteknisesti mahdollista ottaa Elvis suoraan kakkosvahdiksi vai opetteleeko hän pienen kaukalon tavoille AHLssä.

Tämän takia ei ole oikein järkeä kiinnittää mitään Quickin tapaista vahtia 4-6 vuodeksi. Kesällä luulisi olevan mahdollista palkata Howard, Varlamov tai vastaava parin-kolmen vuoden sopparilla. Jahka Merzlikins oppii talon tavoille voi Korpisalon heittää helposti helvettiin, jonka jälkeen tilanne näyttää jo lupaavalta. Myös Vehviläinen matkaa Columbukseen ensi kaudeksi. Hänellä on potentiaalia olla jonkinlainen tekijä tulevaisuudessa, joten jahka sen ”Howardin” sopimus umpeutuu, niin sinitakkien veskarit voivat hyvinkin olla Merzlikins-Vehviläinen..
 
Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Onko kellään tietoa Simmondsin tilanteesta? Tampan kerrottiin olevan kiinnostunut ja olisi hyvä lisä tuleviin playoffeihin.
https://www.tsn.ca/trade-bait-flyers-salute-simmonds-after-likely-final-game-1.1263008
Tuossa linkki TSN:n Trade Bait-listaukseen, jonka alussa kattava selvitys Simmondsin tilanteesta. Ei sinällään mitään uutta tai mullistavaa tietoa, mutta erittäin todennäköisenä kauppaamista pidetään. Takaportti pysymiselle Flyersissa jätettiin vielä kuitenkin auki:

"Two things could keep Simmonds in Philadelphia: a last-minute tug at the heartstrings by Fletcher to forego free agency with a team-friendly deal, or trade offers that only net secondary assets in return."

En tiedä luitko Tampan kiinnostuksesta juuri samaisesta jutusta, mutta tekstissä mainitaan Tampan potkineen renkaita Simmondsin suhteen jo tammikuussa, eli selkeästi jonkinasteista kiinnostusta löytyy.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
En tiedä luitko Tampan kiinnostuksesta juuri samaisesta jutusta, mutta tekstissä mainitaan Tampan potkineen renkaita Simmondsin suhteen jo tammikuussa, eli selkeästi jonkinasteista kiinnostusta löytyy.
Joo taisi olla sama juttu. Katsotaan mitä tapahtuu.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Senators jättänyt tämän päivän pelistä sivuun sekä Cody Cecin että Mikkel Boedkerin. Siirtyvätkö vielä ennen deadlinea?
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Andy Strickland huhuilee Ristolaista Tampaan. Miehen luotettavuudesta en tiedä vaikka nimi itselle onkin tuttu.

Lähde: Andy Strickland on Twitter
Brandon Montour rightin pakkina Buffaloon, tekeekö sitten Ristolainen hänelle tilaa? Tuskin tuolla Buffalon pakistossa vieläkään on liikaa syvyyttä, mutta periaatteessa Montour ainakin pystyisi nyt korvaamaan Ristolaisen.

-----

Tämäkin on aika kiinnostavaa:

Brian Lawton‏Varmennettu tili @brianlawton9
Brian Lawton uudelleentwiittasi Kukla's Korner
I am still expecting several more players specifically from the west to be moved that are not UFA. @NHLNetwork
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Morrissey kun meni rikki, niin Jets voisi maksaa ylihintaa Erik Gustafssonista. UFA-pelaajat ovat aika harvassa puolustajien suhteen.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Jatkoajan uutisessa on nyt, että Tampa ois Ristolaisesta kiinnostunu. Oishan tuo kyl kova juttu.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Morrissey kun meni rikki, niin Jets voisi maksaa ylihintaa Erik Gustafssonista. UFA-pelaajat ovat aika harvassa puolustajien suhteen.

Jatkoajan uutisessa on nyt, että Tampa ois Ristolaisesta kiinnostunu. Oishan tuo kyl kova juttu.
Winnipegiin? No ei ehkä kuitenkaan. Ja onhan siellä vielä rightin pakkeja ainakin Trouba ja Myers, vaikka Byfuglien onkin vielä toistaiseksi sivussa.

Mielenkiintoista nähdä liikuuko Ristolainen tosiaan vielä tänään.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
On todella hankala lähteä arvioimaan Ristolaisesta saatavaa vastinetta. Rasmus on matkalla uransa parhaaseen kauteen pisteiden valossa, mutta en osaa yhtään arvioida onko muuten mennyt pelaajana eteenpäin.

Brayden Point nyt on ihan täyttä utopiaa, mutta J.T Miller ja pari varausvuoroa tai prospectia taas on sitten auttamatta liian vähän. Hankala heittää, mutta ehkä Sergachevilla se sitten alkaisi? Olin kesällä 2016 varma, että Sergachev olisi se puolustaja, jonka perässä Sabres olisi.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Jatkoajan uutisessa on nyt, että Tampa ois Ristolaisesta kiinnostunu. Oishan tuo kyl kova juttu.

Olisi kova. Tampa antaa Callahanin, pari lupausta (esim. Cal Foote) ja varausvuoron/-vuoroja? Eihän tuo Ristolaisen caphit helpota Tampan urakkaa ensi kaudella, mutta suomalaisittain olisi kova veto.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Olisi kova. Tampa antaa Callahanin, pari lupausta (esim. Cal Foote) ja varausvuoron/-vuoroja? Eihän tuo Ristolaisen caphit helpota Tampan urakkaa ensi kaudella, mutta suomalaisittain olisi kova veto.

Kuulostaisi Sabresin kannalta hölmöltä kaupata Ristolaista palasiin, jotka auttavat joukkuetta mahdollisesti kahden vuoden päästä. Sabresilla on palasia jo tukemaan seuraavaa paria vuotta, Rasmuksella pitäisi saada impact-pelaaja tähän hetkeen. Sergachev on mielestäni lähimpänä sitä realistisesti, koska 1) Point on utopiaa sekä 2) Johnsonit, Palatit, Millerit sekä Gourdet ovat mun papereissa vastineena turhan vähän.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Toisaalta jotta Tampa luopuisi Sergasta, kauppaan täytyisi väkisinkin pystyä hieromaan myös palkkakattotilannetta helpottavia osia. Käytännössä siis Callahanin pitäisi liikkua tuossa pois Tampasta. Serga on niin arvokas palanen Tampalle, että hänen kauppaamisensa ilman, että sen avulla saataisiin tilaa katon alle olisi suorastaan hölmöä. Toki Buffalo tulee tuskin luopumaan Ristosta ilman, että takaisin päin liikkuu jotain arvokasta, tässä olemme samaa mieltä. Kasa palateja ja millereitä ei kuulosta sopivalta vastineelta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lico

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Ristolaisesta on pitänyt kirjoitella ties kuinka kauan hieman enemmän. Palstatotuushan Ristolaisesta tuntuu olevan se, että on aivan paska puolustamaan ja on hyödyllinen ainoastaan ylivoimalla. Jos Ristolainen tosiaan Tampaan treidattaisiin, niin silloin todennäköisesti myöskin palstatotuus muuttuisi. Kävisi samalla tavalla kuin Ryan O'Reillyn kanssa (en edes tiedä kuinka monta vuotta tälläkin palstalla tuli tapeltua siitä, kuinka hyvä pelaaja kyseessä on. Nyt kun pääsi ensimmäistä kertaa urallansa edes hieman kohtuulliseen ja hyvään tilanteeseen, niin varmasti suurempikin joukko on tajunnut pelaajan tason).

Ristolainen ei tokikaan ole puolustaja yhtä "complete" kuin ROR sentterinä. Tästä huolimatta hän on huomattavasti parempi kuin jotkut plusmiinustilastot kertovat. Ristolainen on yksinkertaisesti joutunut koko uransa aivan liian vaikeaan rooliin. Hänen minuuttimääränsä, puolustusvelvoitteensa ym. ovat yhtä kovia kuin liigan ihan eliittipuolustajien. Ja tämä siis joukkueessa, joka on ollut koko aika välillä liigan huonoin tai sitten alempaa korkeintaan alempaa kolmannesta. Urallansa Ristolainen on pelannut eniten Josh Gorgesin kanssa ja uran paras pakkipari taitaa olla viime kauden Marco Scandella tai tämän kauden Jake McCabe.

Ei Ristolainen ole tai tule olemaan contenderin ykköspuolustaja, mutta parhaimmillaan hän on selkeätä ykkösparia. Esim. viime matsissa Washingtonia vastaan hän oli todennäköisesti kentän paras puolustaja. Heitteli Ovechkinia seinälle, pelasi lähes virheetöntä puolustuspeliä, liikutti kiekkoa hyvin jne.

Kaudesta 2015-2016 lähtien valmentajat ovat aina sanoneet, että Ristolaisen kuormaa täytyy tulevalla kaudella pienentää. Kuitenkin kausi toisensa jälkeen tuo vaan pelaa tuota älyttömän kovaa kuormaa. Toki voi sanoa kyseessä olevan Buffalon puolustuksen taso, mutta ei se selitä koko asiaa. Ihan samalla tavalla Ryan O'Reillystä valmentajat sanoivat, että kuormaa täytyy pienentää. Jos noista kumpikin olisi ollut aivan sysipaska puolusamaan, niin tuskin noita oltaisiin ylipeluutettu tuolla tavalla.

Mitä tulee tuohon treidihuhuun, niin jos Botteril ei aivan idiootti ole, niin ellei takaisinpäin tule osana isompaa paukkua Brayden Pointia, niin ei tuossa ole mitään järkeä. Ristolainen on Brandon Montouria selvästi parempi puolustaja hyvällä sopimuksella, joten olisi täysin järjetöntä lähteä heikentämään puolustusta jonkin isossa kuvassa yhdentekevän J.T. Millerin takia. Ja jos Buffalo ottaisi vielä jotain Callahanin paskasopimuksia kontolleen, niin sitten voitaisiin melkein jo treidata Dahlin Adam Erneen.

Tampa Bayn tilanne kaikkinensa on sellainen, että en pidä Brayden Pointin treidaamista poissuljettuna ollenkaan. Se ei kuitenkaan tapahtuisi nyt deadlinella vaan kesällä.
 
lolaimbot

Jäsen
Onko kellään tietoa Simmondsin tilanteesta? Tampan kerrottiin olevan kiinnostunut ja olisi hyvä lisä tuleviin playoffeihin.
Itse toivon että Tampa ei hommaa Simmondsia, täysin turha hankinta. Stone tai Panarin ovat ainoat hyökkääjät joissa olisi mitään järkeä sillä he tekevät kokoonpanosta heti paljon paremman.
Tampa Bayn tilanne kaikkinensa on sellainen, että en pidä Brayden Pointin treidaamista poissuljettuna ollenkaan. Se ei kuitenkaan tapahtuisi nyt deadlinella vaan kesällä.
Minkä ihmeen takia Tampa luopuisi ykkös sentteristään?
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Minkä ihmeen takia Tampa luopuisi ykkös sentteristään?

Avataanpa tätä hieman.

Tampalla on capin noussessa sen 3 miljoonaa tilaa ensi kaudeksi n. 10 miljoonaa. Puolustukseen pitää saada 3 sopimusta ja hyökkäykseen samat - ja vielä Pointin sopimus päälle. Käytännössä tilanne on se, että vaikka koko Pointin sopimusta ei olisi, niin tuo olisi jo hankala tehtävä ellei sitten halua että puolustuksessa Hedman ja McDonaugh pelaa kumpikin sen 30 minuuttia ja kantaa pariansa siinä samalla.

Brayden Point helposti vaatia tulevalta sopimukseltansa sen 10 miljoonan caphitin. Brisebois voi toki vedota muiden tähtipelaajien sopimuksiin, mutta Point agentteineen voi suhtautua näihin kuten Matthews agentteineen - ei välitetä vittuakaan.

Tampalla on sopimustensa rakenteiden vuoksi melko rajalliset työkalut tehdä tilaa. Callahanin sopimuksen ulkoistamista ilman massiivista hintaa ei kannata odottaa. Jokainen GM näkee Briseboisin tilanteen - ja kuten tiedetään, muut heittelevät ennemmin alasimia kuin pelastusrenkaita.

Toki Brisebois voi lähteä treidaamaan noita laitureita pilkkahintaan tehdäkseen tilaa sen n. 15 miljoonaa, jolla sitten joten kuten saisi Pointin sopimuksen plus edes jonkinlaista leveyttä kokoonpanoon ja eritoten puolustukseen. Ensi kaudeksi tilanne vain sitten on se, että siellä odottelee jo Vasilevskiy ja Sergachev uusia sopimuksia. Tilan tekeminen meneekin jo hankalaksi ja joukkue menettää enemmän ja enemmän syvyyttä. Tampa Bayn ikkuna on nyt kuitenkin nämä tulevat vuodet.

Nimenomaan Pointin osalta neuvottelut voivat olla helvetin tukalat. En usko kovin vakavasti, että siellä suostuttaisiin mihinkään parin vuoden siltasopimuksiin. Pelaajalla on poikkeuksellinen tilanne nyt (kiitokset Matthewsille ja Torontolle) kiskaista 10 miljoonan vuosiansioiden sopimus yhden kauden näytöillä. Tuskin tuota riskeerataan loukkaantumisten ym. muodossa. Mikäli Point allekirjoittaa offersheetin, on Tampa Bay pakotettu matchaamaan. Vaikka neljä 1st rounderia onkin arvokas paketti, ei se auta Tampa Bayta yhtään huomioon ottaen noiden hajaantuminen ja Tampan oma ikkuna.

Stamkosin kanssa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pitää valittu linja ja toivoa parasta. Pointin kohdalla on vaihtoehtona tehdä treidi, jolla haalitaan isompi kasa sellaisia halpahintaisia pelaajia, jotka edesauttavat joukkuetta nyt heti - eri tavalla kuin nuo kompensaatiopickit.

Tampa Bayn kannalta huonoin vaihtoehto on se, että Point kirjoittaa offersheetin. Tuolloin on vaihtoehtona joko myöntyä tuossa sisäisessä palkkaranteessa tai ottaa todella epäoptimaalinen vastine takaisin kompensaation muodossa. Pointin treidaamisella joukkue pystynee välttämään tuon, heivaamaan Callahanin sopimuksen siinä samalla sekä saamaan hinta-laatusuhteeltaan hyviä palasia, jotka auttavat joukkuetta suuresti heti. Tampan sentteritilanne ei romahda Pointinkaan poistuttua (ja takaisinpäin voisi hyvinkin tulla joku top-6-sentteri muun ohella).

En minä sano, että tuo todennäköistä on. Kuitenkin mahdollista hyvinkin.
 
Tampalla on erittäin hyvä tilanne prospektien suhteen, joten luulen että Callahan (ja ehkä Miller) saadaan kaupattua johonkin rebuildissa olevaan joukkueeseen. Noiden kahden palkoilla saadaan jo se 10.5 milliä ulos. Tietysti tuohon pointin sopimukseen vaikuttaa paljon se, että arvostaako mies rahan vai hyvässä joukkueessa pelaamisen korkeammalle. Torontossa raha meni edelle, mutta toistaiseksi tampassa pelaajat ovat ottaneet hieman vähemmän.
 
Draken

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Rangers

Tämähän on naurettavan helppoa, Hayes Boltsiin ja Point+Callahan Rangersiin. Ja jotain sälää lisukkeina, win-win. Tuskinpa nähdään mutta mukava spekuloida näin nojatuoli-GM:na.
 
Niin, että Callahan agentteineen on niin idiootteja, etteivät ole klausuuleillaan sulkeneet noita rebuild-jengejä pois vaihtoehdoista? Eiköhän Callahanin listalla ole juuri ne kaikki joukkueet, joille Callahanin sopimus asettaisi merkittäviä rajotteita ensi kaudeksi.

Minä en näe Tampan tilannetta kovin erikoisena prospectien suhteen (voin olla toki väärässäkin). Ei siellä ole oikein Footen ja Raddyshin lisäksi muuta. Toinen on hyvä prospecti, mutta ei bluechipper ja toinen sitten lähinnä b-tason prospecti. Jos joku joukkue Callahanin ottaisi, niin vähintään Footea se varmasti vaatisi. Niitä joukkueita, jotka Callahanin sopimuksen voisivat ottaa jotka listalla ovat, on todennäköisesti hyvin vähän.

Pelkällä Millerin kauppaamisella ei saataisi riittävästi tilaa.

Ehkei nyt kuitenkaan. Hayes ei taida edes olla Rangersin sopimus pelaaja kesällä (jolloin Pointin liikkuminen aikaisintaan olisi mahdollista, jos siis edes silloinkaan).
 
Ei se sopimus niitä niin paljoa ulos sulje etteikö johonkin menisi. Joka tapauksessa siellä on Callyn lisäksi Miller, Palat, Johnson ja Gourde jotka kaikki ovat lähtölistalla ennen Pointia. En epäile hetkeäkään etteikö jotain heistä saataisi ulos siitä huolimatta että Yzerman jakeli noita estopykäliä suht avokätisesti (joka tosin mahdollisti osaltaan pienemmät cap hitit).

Onhan siellä Raddyshin ja Footen lisäksi esim. Barre-Boullet ja Volkov todennäköisiä tulevaisuuden rosteripelaajia.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
En itse kyllä Callahanin sopimuksen treidaamista niin isona ongelmana näe, eiköhän hän itsekin halua vielä mielummin pelata ja joku mentorirooli Rangersissa sopisi hyvin. Esimerkkinä nyt vaikka se Datsyuk kauppa.Callahan ei myöskään ainakaan vielä ole huono pelaaja, mutta jos ei muita vaihtoehtoja ilmaannu niin ulososto on myös yksi mahdollisuus.

Point ei varmasti liiku, ellei offer sheet pakota. Yhtä todennäköistä kuin Matthewsin lähteminen. Tuommoisen 10m sopparin saa vielä survottua capin alle ilman isompia uhrauksia.
 
Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Helvetti luultavasti jäätyy ennen kun Tampa luopuu joukkueen parhaasta hyökkääjästä. Palat, Johnson, Miller ja Gourde tuosta luultavasti ollaan liikuttamassa pois, ennen kun edes ajatellaan Pointista luopumista. Ja ei tuo prospectien tilanne hyökkääjien osalta mielestäni kovin huono ole, kun alhaalta on puskemassa sellaisia nimiä, kun Barre-Boullet, Volkov, Raddysh ja Stephens.
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Instassa olis huhua Hayes Rangersiin, ykköstä ja Lemiuxia vastaan. Lisäksi Mikke Granlund ja Fiala kauppa kiehtois kyseisten seurojen omistajia ja Wildin kannalta mielenkiintoista saavatko mitään muuta he saavat... tai onko vastine yhtä heikkoa tasoa mitä Niederreiterin kohdalla esim.

NHL discussion on lähteen alkuperä.

Edit. Vahvistus tuolle ensin mainitulle kaupalle tulikin jo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös