Tuolla vuoden 1990 futiksella viitannet peliin Italy 90. Ei tuo nyt ihan sysipaska sentään ollut, vaikkei toki mikään suuri klassikkokaan. Tuli jonkin verran veivattua kuusnepalla joka tapauksessa.
Slapshot oli tosiaan aivan kamala peli ja ensimmäinen kiekkopeli, jota pelasin. Sellainen erikoisuus tuossa oli, että maalivahtia ohjattiin itse myös. Torjuntavaihtoehtoja oli kokonaiset kaksi, ylös ja alas ja torjunnasta toipuminen kesti suunnilleen viikon.
Superstar Icehockey oli myös kovassa käytössä ja myöhemmin, kun sain kuusnepaan levyaseman tuo päivittyi American Icehockeyyn. Itse peli oli ihan sama, mutta tuossa oli mukana myös kevyttä managerointia ja kausia.
Kaikki hyvin tuttuja pelejä.
Italy 90:een liittyy kyllä traumoja. Vein näytöstyyliin Englannilla Hollantia ja varsinkin Irlantia, mutta hävisin vittu heittopussi-Egyptille, kun lähdin matsiin aivan täysin takki auki. Seurauksena ensimmäisessä jatkopelissä tuli vastaan Brasilia, jolle hävisin kahdella viime hetken maalilla johdettuani pitkään 1-0. Oli pitkään antipatioita Egyptiä ja Brasiliaa kohtaan tuon koettelemuksen jälkeen.
Slapshotista ei jäänyt traumoja, mutta saatanallisen turhauttava se peli oli. Siinä oli kolme tasoa, joista vaikein vitutti.
Superstar Ice Hockeystä hyviä muistoja. Voitin kerran Edmontonilla St. Louisin 67-0. Aloituksesta vaan kiekko haltuun, pakkien ohi läpiajoon, standardi-harhautuksella kiekko reppuun ja maalisummeri soimaan.
Myöhemmin oppi arvostamaan urheilupelejä, joita ei voinut oppia niin, että aina olisi dominoinut kenttätapahtumia. Amigalla tämmöistä haastetta tarjosi Wayne Gretzky Hockey. Siinä mielessä arvostan peliä edelleen paljon - edes Änäri- tai FIFA-pelisarjat eivät olleet samalla tavalla bugivapaita, vaan näissä kun oppi jipot tuntemaan, tietokoneesta ei lopulta ollut vastusta. Näin siis johonkin 2008 asti ainakin, kun konsoleilla noita tuli pelattua. Sittemmin en ole pelannut kuin äärimmäisen satunnaisesti. Voi olla, että nykyään tarjoavat pysyvämpää haastetta.
WGH:sta pidin myös siksi, että itselleni oli tärkeää tehdä omia joukkueita laajoilla pelaajaominaisuuksilla. Oli siistiä tehdä oma junnujengi realistisilla pelaajaominaisuuksilla. Toki myönnän tehneeni itsestäni jossain määrin todellisuutta paremman pelaajan. Korostin itsessäni etenkin aggressiivisuutta, voimaa ja taklaustaitoa. En tosin pelkästään vetänyt kotiin päin, vaan tein itsestäni myös hieman todellista jäähyherkemmän pelaajan.
Myös Sensible Soccer oli tuolloin kovassa käytössä. Senkin myöhemmissä versioissa pystyi tekemään omia joukkueita ja omia liigajärjestelmiä.
Viimeksi muokattu: