TPS, media ja julkisuus

  • 2 965 015
  • 11 942

Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
ööö, nyt oli niin ala-arvoton viesti ettei se ansaitsisi vastaamista mutta vastataan nyt.

Meidän keskuudessamme on ihmisiä, jotka olisivat todella hyviä jääkiekonpelaajia mutta heillä voi ollaa esimerkiksi sosiaalisessa kanssakäymisessä tiettyjä rajoitteita. Pukukoppielämä ei ota heitä vastaan. Jokin lievä kehityshäiriö voi olla asia, joka varjostaa ihmisen elämää ja oman identiteetin rakentamista mahdollisesti elämän loppuun saakka.

Olen itse toiminut opiskeluaikana muutaman ihmisen henkilökohtaisena avustajana ja saanut hienon mahdollisuuden ystävystyä kehitysvammaisten ihmisten kanssa.

Voi, että. Nämä ihmiset ansaitsevat niin paljon parempaa. Sydän on täyttää kultaa heillä. Vaan puolestapuhujia niin vähän.

Jottei asiassa tule mitään väärinkäsitystä, niin en mitenkään hyökännyt kehitysvammaisuutta tai kehitysvammaisia vastaan, vaan mielestäni on hieman hölmöä alkaa vaatimaan jotain muita teemapelejä vain siksi, koska homotkin saavat omansa. Jokaiseen yhteiskunnan ongelmakohtaan on hyvä puuttua ja tehdä siitä numeroa, oli kyse sitten mainitsemistasi kehitysvammaisista, homoista tai kiusatuista. Mutta ei se ole muilta pois jos nyt pari kertaa vuodessa osoitetaan tukea vähemmistölle ja annetaan signaalia että hei, ootte ihan yhtä ok kuin kaikki muutkin.

Monet ovat tällä palstalla todenneet nyt parin päivän sisään että miksi näitä Pride-otteluita pidetään kun kerta homot on hyväksytty. No kun ei heitä ole, sen huomaa näistä reaktioista. Kyllä jokainen täyspäinen ymmärtää että seksuaalivähemmistöjen tasavertaisessa kohtelussa on vielä paljon työsarkaa, ja jos edes yksi nuori tai aikuinen saa tällaisesta Pride-ottelusta itselleen fiiliksen että minut hyväksytään sellaisena kuin olen, niin teemaottelu on paikkansa ansainnut.

Ja lopuksi haluan sanoa että hienoa että olet toiminut mainitsemassasi työssä ja auttanut heitä, olet tehnyt erittäin arvokasta työtä ja toimillasi olet varmasti vaikuttanut positiivisesti monen ihmisen elämään. Tällaista toimintaa en missään nimessä halua aliarvioida tai väheksyä.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Miksei kukaan järjestä peliä koulukiusaamisen uhreille tai muulla vastaavalla muotoilulla. Siinä vitsaus, joka vain jatkuu ja kehitysaskeleita ei ole esim pride-teemaan verrattuna.
Koulukiusaaminen, tai yleensä kiusaamisen vastainen teemapeli olisi kyllä hyvä idea. Ehkä juuri mainitsemasi koulukiusaaminen sillä nuoret ovat niin haavottuvaisia. Kiusaaminen jatkuu usein harrastuksessa pukukoppiin asti. Nuoret ovat Tepsin tulevaisuuden matsilippujen maksajat.
 
Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26

Kiusaaminen on niin hankala asia. Se voi johtua kovin monesta asiasta. Ulkonäöstä, vaatteista, perheen rahatilanteesta (sekin näkyy kouluissa paljon). Varsinkin nyt on ollut esillä koulujen tekemät retkipäivät, kun niihin joudutaan pyytämään rahaa vanhemmilta ja se annettu rahamäärä määrittelee mille retkelle kukin oppilas pääsee. Oliko juuri eilen peräti uutinen tästä.
Mikäli teemana olisi koulukiusaamisen vastustaminen niin yksi hyvä keino olisi järjestää muutama teemapeli joiden lipputuloista menisi osa Tepsiltä ja Tutolta näihin Turun Seudun koulujen retkipäiviin. Olisi tärkeää, että jokainen luokalla oleva pääsisi mukaan riippumatta perheen rahatilanteesta. En tiedä miten laissa menee, mutta noi rahat pitäisi saada koulujen käyttöön lyhentämättömänä ilman mitään veroja ja välikäsiä. Muiden kaupunkien joukkueet sitten perässä oman pitäjän retkipäiviin.

Edit:
Linkki yhteen uutiseen:

Joku ratkaisu siihenki oli tullut jo näemmä. Kaikkien pitää päästä mikä tarkoittaa paljon kuluja mikä taas tarkoittaa, että retkiä ei tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

Olet oikeassa. Koulukiusauksen syy voi olla niin monisyinen. Syitä voi luetella loputtomiin. Sen jäljet johtavat kuitenkin niin syvälle ja juurtuu lapseen arpeuttavasti. Kiusaamiselle pitäisi olla nollatoleranssi. Meidän perheessä asia osuu lähelle ja siitä puhutaan säännöllisesti.

Teemapeli aiheeksi tuo olisi tosiaan hyvä kun TPS on kuitenkin osoittanut loistavalla Lasten maailmalla, että lapset merkitsevät heille. Toimiessaan myös merkittävänä tekijänä monen lapsen harrastuksen antajana sopisi tuo teemana enemmän kuin hyvin.
Se miten mammonat siitä jaettaisiin on fiksumpien mietittävä. Jos rahat jaettaisiin koululaisten retkiin yms taitaisi se olla kuitenkin peanuts kuten sanotaan ja ei välttämättä riittäisi kaikille. Lisäksi minusta koulujen ei tulisi tehdä näitä maksullisia juttuja. Peruskoulun tulisi olla maksutonta perustuslain mukaisesti. Näistä maksullisista koulupäivistä on köyhissä perheissä monenlaista murhetta ja siemen perheriidankin aikaansaamiseksi. Sitä koulut tuskin kuitenkaan haluavat. Vähävaraisten perheiden arki on muutenkin tarpeeksi haastavaa. TPS yrittää tukea vähävaraisten jääkiekkoharrastuksen aloituskynnystä tarjoamalla mm. varusteita ilmaiseksi.
Interin Furuholm antoi omat kauden bonusrahat Interin Jr toiminnalle. Loistavia esimerkkejä hyvästä toiminnasta.
Hiukan alkoi mennä jo Offtopic eli pahoittelut siitä.

Edit.
Alla Tepsin juuri julkaisema juttu lainattavista kausikorteista kirjastossa. Tämäkin tukee vähävaraisten mahdollisuutta seurata tätä lajia. Toivottavasti laittoivat lainattavia kausareita reilusti. Tilaa on...

HC TPS-KAUSIKORTIT KIRJASTOIHIN
 
ijuka

Jäsen
Mielenkiintoista, onko liigassa paljonkin kehitysvammaisia jotka joutuvat salaamaan kromosomipoikkeavuutensa jotta voivat harjoittaa ammattiaan? Näin ilvesläisenä tulee mieleen pari tapparalaista, mutten vielä tuomitse heitä ilman todisteita.

Kurjaahan se on jos lukuisat down-syndroomaiset joutuvat esittämään "normaaleita" eivätkä uskalla olla omia itsejään. Ei se hääppöistä ole jos vielä joutuvat samaan aikaan vaihtoaitiossa hätistelemään HIV-hyttysiä ympäriltään.

Eiku hetkinen, olikohan nää sittenkään verrannollisia...
Olipa järisyttävän huono viesti.

Otetaan esim. autistmi, autistiset jääkiekkoilijat. Luuletko ettei heitä ole olemassa? Veikkaanpa että on. Luuletko että he pystyvät vapaasti toitottamaan tätä? Veikkaanpa että eivät. Tätä nykyähän LGBTQ-akseli saa sympatiat ja julkisuutta kaikkialta, toisin on näiden ihmisten. Kasuaalisia autismi-slurreja viskotaan ympäriinsä eikä yhtään ketään tunnu haittaavan. Kirsikkana kakun päällä tällaiset sankarit, jotka mollaavat ja pilkkaavat koko ajatusta.
 
Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
Olipa järisyttävän huono viesti.

Otetaan esim. autistmi, autistiset jääkiekkoilijat. Luuletko ettei heitä ole olemassa? Veikkaanpa että on. Luuletko että he pystyvät vapaasti toitottamaan tätä? Veikkaanpa että eivät. Tätä nykyähän LGBTQ-akseli saa sympatiat ja julkisuutta kaikkialta, toisin on näiden ihmisten. Kasuaalisia autismi-slurreja viskotaan ympäriinsä eikä yhtään ketään tunnu haittaavan. Kirsikkana kakun päällä tällaiset sankarit, jotka mollaavat ja pilkkaavat koko ajatusta.

Lueppa toinen viestini samasta aiheesta, ehkä avaa vähän paremmin mitä yritin tuolla sarkasmilla tuoda esiin.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Alla Tepsin juuri julkaisema juttu lainattavista kausikorteista kirjastossa. Tämäkin tukee vähävaraisten mahdollisuutta seurata tätä lajia. Toivottavasti laittoivat lainattavia kausareita reilusti. Tilaa on...

HC TPS-KAUSIKORTIT KIRJASTOIHIN

Kausikortteja on yhteensä 56 kappaletta lainattavana ja niitä löytyy kaikista Turun kirjastoista kirjastoautoa lukuunottamatta. Pääkirjastossa ja muutamassa isommassa lähikirjastossa on 10 kappaletta kortteja lainattavana per kirjasto.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koulukiusaaminen, tai yleensä kiusaamisen vastainen teemapeli olisi kyllä hyvä idea. Ehkä juuri mainitsemasi koulukiusaaminen sillä nuoret ovat niin haavottuvaisia.
Viime kaudella oli koulukiusaamisen vastainen teemapeli. Ei se teema tosin paljoa muuten näkynyt kuin että joku entinen koulukiusattu kävi pudottamassa seremoniallisen aloituskiekon.

Nämä pervon, pedofiilien ja HIV-hyttysten huutelut voisivat siis viimeistään tähän loppua.
En ole katsonut mitä ketjussa on aiemmin kirjoitettu, mutta pedofiliahan on suuntautuminen muiden joukossa siinä missä vaikka homouskin. Tosin pedofiilit pysyvät lähes poikkeuksetta kaapissa. Harva ikinä yrittää toteuttaa taipumuksiaan. Aika moni taitaa tehdä itsarin. Osa hakeutuu sellaiseen ammattiin, että muuten vain pääsee platonisesti hengailemaan lasten pariin, esimerkiksi opettajaksi.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Olipa järisyttävän huono viesti.

Otetaan esim. autistmi, autistiset jääkiekkoilijat. Luuletko ettei heitä ole olemassa? Veikkaanpa että on. Luuletko että he pystyvät vapaasti toitottamaan tätä? Veikkaanpa että eivät. Tätä nykyähän LGBTQ-akseli saa sympatiat ja julkisuutta kaikkialta, toisin on näiden ihmisten. Kasuaalisia autismi-slurreja viskotaan ympäriinsä eikä yhtään ketään tunnu haittaavan. Kirsikkana kakun päällä tällaiset sankarit, jotka mollaavat ja pilkkaavat koko ajatusta.

Yritän nyt seurata järjenjuoksuasi tässä. Koetko, että autistinen saattaa kokea samanlaista systemaattista syrjintää ja jopa vihaa, kun seksuaalivähemmistöön kuuluva? Missä näin esimerkiksi tapahtuu? Kyselee asperger-lapsen vanhempi.

Jos joku kakaramaiseen tyyliin käyttää jotain autistia tai homoa "kasuaalina slurrina" kuten kuvailit, niin puhutaan kuitenkin hiukan eri asioista kun mistä tässä ja koko pride ajatuksessa on kysymys. Tämä olisi hyvä sisäistää.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Kuten moni sanonut, niin tässäkin ketjussa valitettavasti näkee niitä asenneongelmia ja väliinpitämättömyyttä/ylimielisyyttä, jota vastaan pitää jaksaa painia ja siksi Pridekin on olemassa.

Samalla pakko todeta, että oli täällä myös monilla ihan terve asenne asiaa kohtaan ja jaksoivat myös kommentoida ja aiheesta kritisoida tiettyjä aivoituksia. Kiitos siitä.
 
Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näille joiden mielestä ei Pride ottelua tarvita, niin uskotteko ihan tosiaan, että jääkiekko on niin poikkeuksellinen laji, että se kiinnostaa pelkästään heteroita? Yhtään homoa ammattijääkiekkoilijaa kun ei ainakaan tästä maasta julkisesti löydy.

Ja että jo junnuna valitaan homous tai jääkiekko?

Mua vituttaa ihan tosissaan toi oman navan tuijottaminen "homous on musta normaalia niin nää pride-jutut vaan provosoi". Sen pitäis olla kaikista normaalia, mutta niin kauan kuin ei ole, tietyillä aloilla ei vaan homoja näy, se ei tarkoita, etteikö niitä siellä olis. Jollekin asian kanssa painivalle teinille voi olla aika vaikeaa, kun pitää tuollaista salata harrastuksensa takia, ties kuinka monta lahjakkuutta jättäytyy pois sen vuoksi, että lätkäyhteisössä tulee juuri tollaisia kommentteja, joista tässäkin ketjussa on rikepisteitä annettu.
 
Olipa järisyttävän huono viesti.

Otetaan esim. autistmi, autistiset jääkiekkoilijat. Luuletko ettei heitä ole olemassa? Veikkaanpa että on. Luuletko että he pystyvät vapaasti toitottamaan tätä? Veikkaanpa että eivät. Tätä nykyähän LGBTQ-akseli saa sympatiat ja julkisuutta kaikkialta, toisin on näiden ihmisten. Kasuaalisia autismi-slurreja viskotaan ympäriinsä eikä yhtään ketään tunnu haittaavan. Kirsikkana kakun päällä tällaiset sankarit, jotka mollaavat ja pilkkaavat koko ajatusta.

Itse kirjoon kuuluvana en koe, että kirjoon kuuluvia henkilöitä voidaan loogisesti rinnastaa seksuaalivähemmistöihin. Kirjoon kuuluvia piirteitä ei problematisoida yleisessä diskurssissa samalla tavoin kuin seksuaalista suuntautumista. Usein on jopa niin, että kirjoon kuuluvia pidetään keskiarvoon sijoittuvaa henkilöä (normoa) älykkäämpänä, sillä kirjoon luettavat piirteet ovat tuotantoyhteiskunnassa hyveitä. Seksuaaliseen suuntautumiseen ei liity vastaavaa olettamaa.
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kotisivuille tullut illan peliin otteluennakko ja kokoonpano. Suora lainaus uutisesta:

"Viikonlopun tasaisista väännöistä ei turkulaiset onnistuneet saalistamaan pisteitä ja ensimmäisen kotivoiton metsästys jatkuu tänään."

Kyllähän Lukkoa vastaa tuli piste. Voisi olla näissäkin vähän tarkkuutta...
 
Kallejii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Liverpool
Harvoin jaksan kirjoittaa, mutta nyt on kyllä pakko. Maailma menee parempaan suuntaan asenneasioissa, mutta ei riitävän nopeasti. Näkee sen jo näistä tiettyjen nimimerkkien viesteistä. Kun puhumme homoseksiaalisuudesta, puhumme primääristi rakkaudesta. Ei se ole suolen hoonaamista tai karvamaton syömistä. Se on ihmisten toivetta kumppanin löytämisestä tietyssä genressä. Rakkautta. Mulla on sellainen maailmankatsomus, että ihminen saa tehdä mitä tahansa, kunhan ei riko toisen yksilön oikeuksia. Ja vaikea on mun kuvitella, että toista rakastamalla sihen pystyisi. Mun omaan lätkäjoukkueeseen tuli B-junnuissa kaVeri, joka kertoi heti kättelyssä olevansa homo. Kertoi myös, että ei jätkät hätää, teistä ei kukaan oo mun tyyppiä. Ei ongelmia, minkäänlaisia. Kakkoskaudella kulki "C" rinnassa. Yhden lapseni kummisetä. Hieno mies. Ja tää oli ysärillä. Mun vanhin poikani on 14 ja hänen paras ystävänsä on homo. Siinä ne vierekkäin nukkuu. Eikä se enää tossa ikäluokassa ole mikään juttu. Mutta niin kauan kuin näitä "hinttari-huutelijoita" riittää, pride-pelille on tilaus. Mutta alenevaa polvea seuratessani, voin ajatella että toivoa on.
 
jelnausen

Hienoa tekstiä ja allekirjotan kaiken. Kaikkien pitäisi ehdottomasti saada olla vapaasti sitä mitä on, niin kauan kuin se ei uhkaa toisten oikeuksia.

Vähän luulen, että tää "hinttari-huutelija" on kulttuuri juttu. Ei se toki siitä oikeampaa tee, mutta kuten sanoit niin sun pojan ikäluokassa se ei oo enää mikään juttu. Pahaa pelkään siis, että asia paranee ajan kanssa, kun kulttuuri muuttuu. Toki pride pelit tuovat asiaa enemmän esille ja sitä kautta tehostaa nuorempien tietoutta, joihin voi vielä aktiivisesti vaikuttaa. Mutta se lienee turha toivo, että 30+ ikäiset lopettavat huutelua. Siihen en usko ainakaan pride pelien auttavan.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Eiköhän TPS tule kohta taas somessa ulos tyyliin "Nyt jos koskaan täytyy puhaltaa yhteen hiileen. Tule kannustamaan.." jne. Minun puolesta voivat puhaltaa perseeseen niin kauan kun mitään ei tehdä.
 
ijuka

Jäsen
Yritän nyt seurata järjenjuoksuasi tässä. Koetko, että autistinen saattaa kokea samanlaista systemaattista syrjintää ja jopa vihaa, kun seksuaalivähemmistöön kuuluva? Missä näin esimerkiksi tapahtuu? Kyselee asperger-lapsen vanhempi.

Jos joku kakaramaiseen tyyliin käyttää jotain autistia tai homoa "kasuaalina slurrina" kuten kuvailit, niin puhutaan kuitenkin hiukan eri asioista kun mistä tässä ja koko pride ajatuksessa on kysymys. Tämä olisi hyvä sisäistää.
Oudoksun hieman, että tätäkin pitää avata. Ensinnäkin "autisti" tai vaikka juuri "homo" haukkumasanana on suuri ongelma, eikä sitä kannata aliarvioida. Just se, että sitä pidetään soveliaana haukkumasanana jonkun mielen pahoittamiseksi tarkoittaa, että sitä, että sellainen on pidetään negatiivisena asiana. Se voi aika ikävästi kirpaista vaikka juuri itseään ei haukutakaan, tai vaikka edes autistiksi haukuttava ei autistinen olekaan. Tämä on mielestäni aika perusjuttu.

Systemaattista syrjintää... katsotaanpa. Autistiset luonteenpiirteet toisaalta aika usein voivat johtaa esim. syrjityksi tai kiusatuksi tulemiseksi. Tietenkään autistinen ihminen ei oikein luonteenpiirteitään salata voi, miltä osin tämä hieman eroaa vertailussa. Toisaalta en tiedä kuinka moni jääkiekkoilija esim. on julkisesti ilmoittautunut autistiseksi? Kai sillekin syynsä on.

Ja tietenkin se juttu, että eihän niiden tarvitse "yhtä vakavia asioita" ollakaan. Lähinnä toin sitä esille, että sellaisia tapahtumia voisi harkita. Saavat aika paljon vähemmän huomiota.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Voi hellanlettas sentään!

Ensinnäkin "autisti" tai vaikka juuri "homo" haukkumasanana on suuri ongelma, eikä sitä kannata aliarvioida. Just se, että sitä pidetään soveliaana haukkumasanana jonkun mielen pahoittamiseksi tarkoittaa, että sitä, että sellainen on pidetään negatiivisena asiana. Se voi aika ikävästi kirpaista vaikka juuri itseään ei haukutakaan, tai vaikka edes autistiksi haukuttava ei autistinen olekaan. Tämä on mielestäni aika perusjuttu.
Vaihdetaanpa haukkumasanaksi "turkulainen".

Kirpaiseeko "turkulaiseksi" kutsuminen ikävästi jotakuta turkulaista? Kirpaiseeko "turkulaiseksi" kutsuminen ikävästi jotakuta ulkopuolista, joka ei edes ota keskusteluun osaa? Kirpaiseeko "turkulaiseksi" kutsuminen ikävästi jotakuta sellaista, joka ei turkulainen olekaan? Kirpaiseeko "turkulaiseksi" kutsuminen ikävästi jotakuta sellaista, joka sattumalta tuntee jonkun turkulaisen?

Se on mielestäni aika perusjuttu ja päivänselvää, että sanaa "turkulainen" käytetään tietyissä tilanteissa soveliaana haukkumasanana - aivan kuten "homoa" - jonkun mielen pahoittamiseksi. Tulisiko tätäkin siis pitää negatiivisena asiana?

Kirpaiseeko "homoksi" kutsuminen ikävästi jotakuta homoa? Kirpaiseeko "homoksi" kutsuminen ikävästi jotakuta ulkopuolista, joka ei edes ota keskusteluun osaa? Kirpaiseeko "homoksi" kutsuminen ikävästi jotakuta sellaista, joka ei homo olekaan? Kirpaiseeko "homoksi" kutsuminen ikävästi jotakuta sellaista, joka sattumalta tuntee jonkun homon?
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
@Mr.Fox pakko kyllä nyt todeta, etten ole ikinä kuullut että jotain haukuttaisiin turkulaiseksi... Omasta mielestä aika surkea vertailukohde autistin ja homon käyttöön haukkumasanana.

Ja voisitko antaa jonkin esimerkin jos sulla kokemuksia turkulaiseksi haukkumisesta?
 
Minulla on ;)

Kopissa. Monasti. Kummallisinta on se, ettei syntymäpaikkani edes ole Turku.

En pahoittanut mieltäni. Silloinkaan.

Tuskinpa olisin sittenkään pahoittanut, vaikka olisin oikeasti turkulainen.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Toimari Santtu Jokinen antanut haastattelun paikallislehti Aamusetille. Alla linkki.
Aamusetin juttu 31.10.2019 :"Jälkipeli: Santtu Jokisen mukaan Tepsin tuska tuntuu toimistollakin"

Täytyy myös kysyä miksi TPS päätyi häneen eikä vain miksi Jokinen vaihtoi työnsä. Alla olevat jutut ja sanamuodot voisi tulkita niin, että työpaikka oli pedattu hänelle.

"Onkin syytä kysyä, miksi Jokinen vaihtoi kansainvälisen uransa ja Keski- ja Länsi-Euroopan liiketoiminnoista vastaavan johtajatittelin kotimaisen jääkiekkoseuran toimitusjohtajaksi.

– Pidin työstäni, mutta täällä odottava haaste houkutteli minua. Halusin olla mukana kehittämässä seuraa sille tasolle, missä se oli 1990-luvulla ja 2000-luvun vaihteessa. Tässä työssä mitataan koko ajan, miten menestyt. Jokainen yksittäinen kausi merkitsee, mutta silti rakennetaan seurahistorian seuraavaa sataa vuotta."

Alla syy oman kertomansa mukaan miksi Jokinen palkattiin. Hänen työnsarkansa kasvaa joka tappiopelin myötä.

1. Yleisö ei löydä hallille
2. Fanituotteiden myynti lopahtaa
3. Tepsiin palkattavien pelaajien hinnat nousevat mahdollisesti.
4. Uusi UTJ vaatii myös paska sen työn lisän
5. Uusi valkku vaatii paska sen työn lisän.
6. Kallen vichy kustannukset paisuvat.

" Syy miksi minut palkattiin, oli talouden saaminen tasapainoon. Se oli hallituksen ja omistajien tärkein minulle annetuista tehtävistä. Toiminta pitää olla jatkossa taloudellisesti kestävällä pohjalla. Emme ole uskottavia, jos omistajat pumppaavat tänne joka vuosi rahaa. "
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Melkoista oman olemisen surkuttelua koko haastattelu.

Tekoja tässä kaivataan eikä puheita siitä miten epäreilua on olla Tepsissä töissä kun tulee paskaa.

Ei tuossa ollut yhtään konkreettista asiaa millä kurssia meinataan korjata.

Tuommoinen julkinen itsesäälissä kieriskely ei tätä hommaa edistä mihinkään, lähinnä kertoo vaan sen että egoja on loukattu.

Se paska loppuu kun homma alkaa kentällä toimimaan. Parin vuoden menestysputki niin johan riittää selkään taputtelijoita ja egon nostattajia.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
@Black Star. Kyllä. Kunnon marttyyrin asemaa hakee Jokinen. Mainitsee tiedostaneen, että mihin jobiin ryhtyy. Sitten kitisee kun fanit ovat kiittämättömiä, Supercellkin vaatii ainakin jotain, tuli valmisteltua viime kevät pitkien play Off putkien mukaan, viime työssään oli vitun hyvä ja oystuvä etc. Saatanan sanonko mikä.

Ja nyt TPS mediashow jatkuu paikallismediassa.
Bat ja Ryyd astuvat esiin jos löytävät hallille.

"Supercell-kaksikko tapaa TPS-kannattajia avoimessa keskustelutilaisuudessa Turkuhallissa ennen lauantain Ilves-ottelua."

Alla oleva linkki vie TS juttuun.
TPS:n kriisi pakottaa jopa miljonääriomistajat esille – tapaavat kannattajia avoimessa tilaisuudessa
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Montakohan toimistopäivää Santtu Elopilla oikeasti on ollut? Pikkulinnut lauleskelevat, että hiljaisempaa olisi ollut? Voi toki olla ihan disinformaatiotakin. "TPS-perhe" tykkää jakaa sellaista joka suuntaan juuri nyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
@Black Star. Kyllä. Kunnon marttyyrin asemaa hakee Jokinen.

"Supercell-kaksikko tapaa TPS-kannattajia avoimessa keskustelutilaisuudessa Turkuhallissa ennen lauantain Ilves-ottelua."

Kyllä. Marttyyrin viittaa vetelee itselleen päälle huolella.

Ja keskustelussa toivottavasti löytyy sellaisia kannattajia jotka ei hyväksy mitään puolivillaisia ympäripyöreitä selityksiä vaan vaatii kunnon selitykset ja perustelut miksi TPS on tällähetkellä täysin vapaapudotuksessa ja ennen kaikkea mitä tehdään jotta uskottavuus palautuu. Usein tälläisissä tilanteissa ne selitykset on luokkaa "jokapäivä teemme kovasti töitä tilanteen muuttumisen eteen" joka on niin täysin ympäri pyöreää paskaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös