Ei tämä liika ns. vouhottaminen tee ihmisistä yhtään suvaitsevaisempia.
Se antaa näkyvää tukea LGBT-ihmisille, mikä voi helpottaa heidän ulostuloaan ja avointa elämistään. Se yhtälön toinen puoli on, että kun näille "pysykää homot kaapissa" -idiooteille sanotaan suoraan ja toistuvasti, että voivat painua helvettiin paskojen mielipiteidensä kanssa, he voivat tajuta joko pysyä hiljaa tai poistua porukasta, tehden näin elämää helpommaksi ja antaen tilaa LGBT-ihmisille (tai maahanmuuttajille tai näille muille ihmisille, joiden asiaa ajavaa politiikkaa ei haluta urheiluun).
Ei riitä, että "tolkun ihmiset" hyväksyvät hiljaa, koska se antaa puheenvuoron jatkuvasti ja täysin niille, jotka eivät hyväksy, ja haluvat koko maailman tietävän siitä. Asiat eivät muutu niin kauan kuin Perussuomalaisten kunnanvaltuutettujen ja Davisien annetaan ulostaa paskoja mielipiteitään ilman vastakommentteja. Eivät heidän mielipiteensä siitä välttämättä muutu(*) mutta osaavat ehkä olla hiljaa ja olla pilaamatta muiden elämää.
(* = ja konfrontaatio
voi myös muuttaa mielipiteitä. Minulla oli nuorempana mielipiteitä ja näkemyksiä, joita en nykyään allekirjoita lainkaan. Mielipiteet muuttuivat vasta kun minut pakotettiin kohtaamaan ennakkoluuloni ja tajuamaan, että ne olivat typeriä ja vääriä)
Sulkeutuneita ihmisiä on muitakin kuin vain ne kaappi homot jotka ei uskalla tulla ulos peläten miten muut suhtautuu ,mm mielenterveys , ulkonäkö ja köyhyys.
Kyllä, mutta pari pointtia.
1. Se, että maailmassa on muitakin korjaamista kaipaavia epäkohtia, ei tarkoita, etteikö esim. LGBT-asian puolesta saisi tehdä työtä.
2. Se, että LGBT-asian puolesta tehdään jotain, ei tarkoita, ettei muiden asioiden puolesta tehdä mitään tai että muita asioita vähätellään.
3. Kaikki ongelmat eivät ole yhtä suuria, kaikki ongelmat eivät ole kaikissa konteksteissa yhtä stigmaattisia.
Minä olen kärsinyt suuren osan elämästäni vakavasta masennuksesta, joka diagnosoitiin vasta viisi vuotta sitten. Diagnoosin saaminen kesti näin pitkään, koska minulta kesti useita vuosikymmeniä hyväksyä ja myöntää, että tarvitsin ulkopuolista apua ja etten pärjännyt ongelmieni kanssa. Olen sen jälkeen puhunut asiasta avoimesti ja pyrkinyt antamaan masennukselle omissa piireissäni kasvot, ja ehkä näin poistamaan siihen (ja muihin psyykkisiin sairauksiin) liittyviä stigmoja.
Minua ei ole koskaan masennukseni vuoksi suljettu pois porukoista. Minulle ei ole huudeltu herjoja. Minun kaltaisiani ihmisiä ei ole enää muutamaan vuosisataan lynkattu tai murhattu ongelmieni takia. Joukkuekaverit eivät pukukopissa katso minua vieroksuen koska olen masentunut ja minulla on ADHD ja he epäilevät että teen heille jotain sen johdosta. Pelikentällä minulle ei huudella psyykkisten ongelmieni takia.
Tiedän toki, että "vakava masennus" ei ole sieltä psyykkisten ongelmien vaikeimmasta päästä ja esimerkiksi skitsofreenikon tai rajatyypin persoonallisuushäiriöstä kärsivän elämä on hankalampaa, mutta heidänkään ei tarvitse esimerkiksi salailla ihmissuhteitaan väkivallan, erottamisen tai poissulkemisen pelon vuoksi.
hc.tps.fi