TPS, media ja julkisuus

  • 3 006 872
  • 12 011

Jet-Ace

Jäsen
kausi kirjoitti:
Sitä kuitenkin kysyn, että mikä on järjestelyn perimmäinen syy, onko kysymykseen miksi saatu vastausta?

Kun ei ole vielä ollut tilaisuutta puhua esim. jonkun uuden ryhmittymän henkilön kanssa, niin pitää lähinnä spekuloida tukeutuen tiedotteeseen ja Jatkoajan juttuun.

Olisiko yksinkertaisesti niin, että HC TPS haluaa keskittyä ydinbisnekseensä, jossa FC TPS on ollut "riippakivi"? Voi vain kuvitella, kuinka suuri riippakivi puolestaan HC on ollut FC:lle. Synergiaedutkin ovat perin vaatimattomia tällaisella urheilun toimialalla. Brändi on kuitenkin myös jatkossa hyvin pitkälti yhteinen molemmille, ellei niitä nyt systemaattisesti lähdetä eriyttämään.

Ainakin sponsorien ja muiden rahoittajien näkökulmasta uusi rakenne on selkeyttävä ja nämä tietävät, minne ne eurot jatkossa lopulta päätyvät.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Todella hyvää settiä FC:ltä. Tuohan menee juuri niin kuin pitääkin. Kiviriippa HC on poissa selästä ja homma on klaari ja ennen kaikkea selkeä seuraavat kymmenen vuotta. Tälläistä infoa ei välttämättä HC:n suunnalta nähdä ihan heti. Puhumattakaan siitä, että lisäsijoittajiakin on kuulemma potkupalloon tuloillaan. FC TPS-HC TPS 6-0.
 
c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mustavalkoinen kirjoitti:
Onkos tuo Tony Pelander noita Jakosen SalPan kavereita? Pelanderhan on SalPan johtoryhmäläisiä eli tiivistyykö yhteistyö myös pelaajaliikenteen osalta?
Aivan oikein tiedetty siellä. Satun tuntemaan kaverin erittäinkin hyvin.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pressiboxi kirjoitti:
Todella hyvää settiä FC:ltä. Tuohan menee juuri niin kuin pitääkin.
No, miten tuonkin nyt ottaa.. Uutena päärahoittajana äijä, jolle syyttäjä hakee yli kahden vuoden kiinteää palloa. Vaikka Sairanen hyvällä munkilla selviäisikin ilman tuomiota, suuri yleisö ei ihan heti unohda miestä, joka oli yhtäaikaa käräjillä Uotin veljesten kanssa.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Reverent kirjoitti:

Hyvä pointti. Tosin asioista jotain ns. tietävät tahot väittävät, että Sairanen pääsee syytteistä läpi ilman tuomiota. Mutta katsotaan toki päätös ensin ennen lisäspekulaatioita.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Reverent kirjoitti:
Uutena päärahoittajana äijä, jolle syyttäjä hakee yli kahden vuoden kiinteää palloa. Vaikka Sairanen hyvällä munkilla selviäisikin ilman tuomiota, suuri yleisö ei ihan heti unohda miestä, joka oli yhtäaikaa käräjillä Uotin veljesten kanssa.

Suuri yleisö ei tiedä Sairasen mahdollisista rötöksistä mitään eikä välitä tietääkään. Suuri yleisö muistaa Uotin veljekset, mutta ei muista, mitä he ovat tehneet. Uotin veljesten varjoon jäänyttä Sairasta harva edes muistaa. Kyse ei ole mistään Jorma Ollilan tai Björn Wahlroosin kaltaisesta liike-elämän superjulkkiksesta.
 
Anders

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pressiboxi kirjoitti:
Hyvä pointti. Tosin asioista jotain ns. tietävät tahot väittävät, että Sairanen pääsee syytteistä läpi ilman tuomiota. Mutta katsotaan toki päätös ensin ennen lisäspekulaatioita.
Sijoittaja Sairaselle 2 vuotta 2 kuukautta ehdotonta vankeutta törkeästä kätkemisestä kertoo YLE. Ei tämä ainakaan positiivisesti vaikuta Tepsin imagoon.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Anders kirjoitti:
Sijoittaja Sairaselle 2 vuotta 2 kuukautta ehdotonta vankeutta törkeästä kätkemisestä kertoo YLE. Ei tämä ainakaan positiivisesti vaikuta Tepsin imagoon.

No perskele! Aika paukku, tosiaan. Päätös varmaankin riitautuu mutta kuitenkin. Huh huh...
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Aikoo valittaa, ilmeisesti ei mikään ihan selvä tapaus, mutta jos linnaan joutuu, niin siellä on aikaa matseja radiosta kuunnella. Kuitenkaan tuskimpa tällä kovin paljon vaikusta mihinkään on Palloseuran osalta, kun kuitenkaan tapauksella ei ole mitään tekemistä TPS:n kanssa, muuta kuin nykyisen omistajatahon entisessä elämässä tapahtunut mahdollinen rikos.
 
kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Pressiboxi kirjoitti:
No perskele! Aika paukku, tosiaan.
Kyllähän talouslehdissä tuon suuntaista epäiltiin pitkin kevättä. Tosin harvoin noissa rahanpesujutuissa tuomiot menee tuollaisenaan läpi ja kuten kirjoititkin niin tuomioon haetaan varmaan muutosta.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaakko kirjoitti:
Kuitenkaan tuskimpa tällä kovin paljon vaikusta mihinkään on Palloseuran osalta, kun kuitenkaan tapauksella ei ole mitään tekemistä TPS:n kanssa, muuta kuin nykyisen omistajatahon entisessä elämässä tapahtunut mahdollinen rikos.

No, enpä nyt tiedä. Ei tuomio mikään meriitti ole yhteistyökumppaneita haettaessa. Palloseuran imago kun ei muutenkaan ole kaikkein parhain, niin tämän kaltaiset jutut eivät sitä ainakaan paranna. Aivan vitun nolo juttu.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Reverent kirjoitti:
No, enpä nyt tiedä. Ei tuomio mikään meriitti ole yhteistyökumppaneita haettaessa. Palloseuran imago kun ei muutenkaan ole kaikkein parhain, niin tämän kaltaiset jutut eivät sitä ainakaan paranna. Aivan vitun nolo juttu.

Tuohon kun lätkäpuolen hölmöt vetävät jonkun kuolemattoman niitin päälle tyyliin "yölliset visioni" niin avot kun homma pelittää taas mahtavasti. Tais siis hommahan on itseasiassa jo aloitettu Jani Hurmeen tapauksen errrrrrinomaisella mediahoidolla.
 
Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Liigan värikkäin seura!

Ylilyöntejä kaukalon ulkopuolella jo vuodesta 1922!

Putkaan laivalla, putkaan taksista, vankilaan seuran johdosta, kännireissuja pelimatkoilla. What is IFK anyway?
 
Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koala kirjoitti:
Liigan värikkäin seura!

Ylilyöntejä kaukalon ulkopuolella jo vuodesta 1922!

Putkaan laivalla, putkaan taksista, vankilaan seuran johdosta, kännireissuja pelimatkoilla. What is IFK anyway?

Juuri näin. Vastustajia ei tarvita, me teemme sen itse!

Näin vahvan taseen pohjalta voisi lähteä rakentamaan seuralle uutta slogania. Miten olisi esim. TPS - ylilyönneissä omavarainen?
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Sairasen kakusta...

FIM:n/ TPS:n tiedotteen mukaan Sairasen tuomio on tullut lautamiesäänillä, lakioppineet olivat äänestäneet syytteiden hylkäämisen puolesta. Tämä tarkoittaa periaatteessa sitä, että seuraavassa oikeusasteessa Sairanen on vahvoilla taunotasalakkien äänivallan puuttuessa? Oikeusoppineet korjatkoot jos olen väärässä, jur(r)istejahan Jatkiksen listoillakin piisaa.
 
Viimeksi muokattu:

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Ylipäätään käräjäoikeuksien luotettavuus on vähän siinä ja tässä, jutturuuhka on hirveä ja asiantuntemus ei monessakaan tapauksessa riitä. Juristit voi korjata, mutta oikeustapauslähteeksi esim. alan kirjallisuudessa ei yleensä kelpaa käräjäoikeuden päätös, vaan pitää olla vähintään hovitasoinen...

Pienoinen ihme on, ellei tuomiot muutu hovissa.
 
Waky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pressiboxi kirjoitti:
FIM:n/ TPS:n tiedotteen mukaan Sairasen tuomio on tullut lautamiesäänillä, lakioppineet olivat äänestäneet syytteiden hylkäämisen puolesta. Tämä tarkoittaa periaatteessa sitä, että seuraavassa oikeusasteessa Sairanen on vahvoilla taunotasalakkien äänivallan puuttuessa? Oikeusoppineet korjatkoot jos olen väärässä, jur(r)istejahan Jatkiksen listoillakin piisaa.

Jutun taustatietoja seuranneena niin Sairanen taitaa selvitä. Oman ja (uskallan olettaa että yleisen) oikeustajun mukaan pitäisi häkin heilahtaa. Onko sitten tälläinen mies paras edustaja TPS brändille, vai onko tämä vain loogista jatkumoa?
 
A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tää on kyllä aika huvittavaa, täälläkin on kauan hehkutettu kuinka TPS:n futispuoli tekee kaiken oikein ja esimerkillisesti mutta nyt kun nimenomaan futispuolen johtohenkilö on lirissä niin se onkin koko TPS:N asia. En kyllä usko että tällä asialla on mitään vaikutusta lätkä-TPS:n julkisuuskuvaan.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
A - P kirjoitti:

Samaa kolmea kirjaintahan nuo edustavat. Mainittakoon, että brändin lokaamisessa HC johtaa FC:tä nyt enää 6-1.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Pressiboxi kirjoitti:
Samaa kolmea kirjaintahan nuo edustavat. Mainittakoon, että brändin lokaamisessa HC johtaa FC:tä nyt enää 6-1.

Sijoittajien taustat olivat vallan hyvin tiedossa siirtoja tehtäessä. Elleivät olleet kertoo sekin jotain. Bergin sopimusta lukuunottamatta mikään ei ole muuttunut, silkkaa vasenkätisyyttä kautta rintamaa. Samat kierteetkin jatkuvat, lupauksia ja niiden toteutuksen odottelua, huonosti hoidettua media-sektoria ja loppupelissä keskeneräistä työtä. Näyttäisi siltä, että palloseuran johtaminen on yksi valtakunnan haastavimmista hommista, suorastaan helvetin vaikeaa.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pressiboxi kirjoitti:
Samaa kolmea kirjaintahan nuo edustavat. Mainittakoon, että brändin lokaamisessa HC johtaa FC:tä nyt enää 6-1.

Saattavat nuo edustaakin, mutta ainakin itse olen sen verran lajirajoitteinen, ettei Tepsin potkupallo-osaston toiminta vaikuta tipan vertaa. Sitä parempi mitä enemmän potkupallon puolellta saadaan pumpattua rahaa jääkiekkoon.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Ohmi kirjoitti:
Saattavat nuo edustaakin, mutta ainakin itse olen sen verran lajirajoitteinen, ettei Tepsin potkupallo-osaston toiminta vaikuta tipan vertaa. Sitä parempi mitä enemmän potkupallon puolellta saadaan pumpattua rahaa jääkiekkoon.

Potkupallohan on konsernin sisällä nykyään irti HC:stä, siksi Sairasen nimi on täälläkin ylipäänsä esillä. On FC:n uusi pääomistaja. Rahaa futikselta jääkiekkoon ei enää vanhaan (no joo...) tapaan ole pumpattavissa. Hiukan yllättävä liike HC:ltä suostua tälläiseen, pelkästään Hämäläinen ja Ääritalo tuovat kassaan massia vuoden sisään niin, että nauru raikaa koko matkan Old Bankiin.
 
snumi

Jäsen
kakkua

En löydä sitä täältä jatkoajasta, kun en jaksa etsiä, mutta TPS-futiksen omistaja siis sai vankeutta 2 vuotta ja 2 kuukautta.

Tuskin se vaikuttaa TPS-toimintaan mitenkään vai miten on? Miten vaikuttaisi? Se tuomio oli muusta toiminnasta, ei liity TPS-toimintaan mitenkään.
 
oliwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Supercell
snumi kirjoitti:
En löydä sitä täältä jatkoajasta, kun en jaksa etsiä, mutta TPS-futiksen omistaja siis sai vankeutta 2 vuotta ja 2 kuukautta.

Tuskin se vaikuttaa TPS-toimintaan mitenkään vai miten on? Miten vaikuttaisi? Se tuomio oli muusta toiminnasta, ei liity TPS-toimintaan mitenkään.

No jaa, kyllä minua harmittaa se että TPS:aan liittyy nyt henkilöitä, jotka eivät halua tukea hyvinvointiyhteiskuntaa edes pääomaveroprosentin verran.

Tiedän myös ainakin yhden yrittäjän, joka vaihtoi Interiin kuultuaan Sairasen olevan yksi FC TPS:n uusista omistajista. Hemmo ei sulattanut sitä, että jotkut maksavat veronsa suht kiltisti ja toiset eivät :)

Lätkäpuolen toimintaan Sairasen & FC TPS:n maineella tuskin on mitään vaikutusta. HC TPS:aa moinen pikku juttu ei hetkauta :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös