- - - en edelleenkään ymmärrä noiden runkosarjasijoitusten merkitysten ylikorostamista. Jääkiekossa on tasan tarkkaan yksi tavoite - voittaa mestaruus. Runkosarjassa on tarkoitus kerätä tarpeeksi pisteitä päästäkseen pelaamaan mestaruudesta ja harjoittaa joukkue runkosarjan aikana niin, että se on parhaimmillaan taktisesti, henkisesti ja fyysisesti pudotuspeleissä.
Hämmentävä vastaus ja oudon putkinäköinen katsantokanta arvostamaltani ja näinkin pitkän linjan kirjoittajalta.
Jääkiekossa on tasan tarkkaan yksi tavoite - voittaa mestaruus. - DA!!!
Mestaruuden voittaminen on niin suuri tavoite, että se on pakko jakaa useampaan osatavoitteeseen. Mielestäni yksi erittäin oleellinen osatavoite on juuri sijoittuminen runkosarjassa sijoille 1.-4. Sekin kannattaa jakaa vielä pienempiin osatavoitteisiin kuten kvartaalitavoitteisiin. Syyskuussa saavutetut pisteet ovat aivan yhtä arvokkaita kuin maaliskuussa saavutetut. Tärkeintä on se, että toiminta ja pelin kehittyminen on nousujohteista koko kauden ajan. Kärkeä ei myöskään saa päästää karkaamaan liian kauas.
Liian kova etukäteisuhoaminenkaan ei ole hyvä juttu - loistavana esimerkkinä Helsingin Jokerit kaudella 1997-98. Kesällä 1997 Jokerit oli kaksinkertainen SM-liigan mestari ja siirtymässä upouuteen Hartwall Areenaan. Hjallis rummutti kovaan ääneen medioissa, kuinka alkavalla kaudella Jokerit tekee uuden runkosarjan piste-ennätyksen saavuttamalla 75% pisteistä (1,50ppo) ja pudotuspeleissä voittaa ylivoimaisesti kolmannen mestaruuden putkeen. Noh, lopputulos nähdään historian kellastuneilta sivuilta.
Tavoitteena TOP4-sijoitus runkosarjassa ei mun käsittääkseni ole mitään liiallista uhoamista. Kuitenkin todennäköisyys mestaruuden voittamiselle kasvaa huomattavasti, kun joukkue sijoittuu runkosarjassa sijoille 1.-4. Kuinka monta kertaa mestaruuden on voittanut joukkue, joka on sijoittunut runkosarjassa TOP4-sijoitusten ulkopuolelle? Pikaisella muistilokeroiden kaivamisella muistan tasan kaksi: 2019 HPK (5.) ja 2010 TPS (6.). Molemmissa tapauksissa puhuttiin tosin "
vahinkomestaruuksista". Mestaruuden jälkeiset kaudetkin kertovat omaa karua kieltään "
vahinkomestaruuksista". Kuinka monta kertaa vaikkapa säälipleijareista (sijat 7.-10.) ollaan päästy edes finaaleihin - toisin sanoen pelaamaan mestaruudesta? Keväällä 2011 Blues (9.) - onko muita?
Edellämainituista syistä johtuen korostan kirjoituksissani aina ensimmäisenä runkosarjan merkitystä urheilullisesta näkökulmasta katsottuna. Faktahan on se, että kilpaurheilussa ei koskaan pitäisi lähteä "
vain osallistumaan". Mun mielestäni tavoitteet runkosarjassa sijoille 7.-15. tarkoittaa "
vain osallistumista". Kärjistetysti pudotuspeleihin lähteminen runkosarjan sijoilta 5.-10. tarkoittaa myös "
vain osallistumista". Mestaruuden voittaminen noiltakin sijoilta on mahdollista, mutta äärimmäisen epätodennäköistä - kerran kymmenessä vuodessa.
Katsotaan mitä tulee. Pudotuspeleissä joukkue ja valmennus sitten punnitaan.
Sanotaan, että paras seitsemästä -sarjoissa parempi joukkue menee aina jatkoon. Tämä on 95% totta! Pudotuspeleissä on kuitenkin liikkuvina osina aivan mieletön määrä epävarmuustekijöitä.
Oli joukkueen runkosarjasijoitus mikä tahansa, vastaan voi aina tulla juuri se joukkue, jonka pelityyliin tai -taktiikkaan ei vain millään ole koko kauden aikana päästy kiinni. Tämähän on osin kiinni valmennuksesta sekä joukkueen sopeutumiskyvystä, mutta aina sekään ei riitä. Charlestown Chiefs voi voittaa Syracuse Bulldogsin tai sitten ei. Tätähän me kannattajatkin täällä palstalla aina rukoilemme ja toivomme runkosarjan loppukierroksilla: "
toivottavasti tämä ja tämä joukkue ei tule vastaan puolivälierissä - tämä ja tämä olisi ehkä toivevastustaja". Totta kai tiellä mestaruuteen jokainen eteentuleva joukkue on voitettava, mutta ei hyvästä arpaonnesta koskaan mitään haittaa ole.
Toinen erittäin ratkaiseva tekijä on avainpelaajien loukkaantumiset. Mikä tahansa joukkue heikkenee huomattavasti, kun siitä otetaan pari-kolme ykköskorin äijää pois. Olisiko TPS edennyt edes puolivälieristä jatkoon, jos runkosarjan loppukierroksilla lasaretin puolelle olisivat joutuneet vaikkapa Kestner, Lajunen ja Pärssinen? Olisiko Pelicans pysynyt TPS:n vauhdissa ratkaisevaan otteluun saakka, jos rosterista olisi otettu pois vaikkapa Björninen, Cerveny ja Jürgens?
Kolmas ja neljäs pointti on matkustaminen ja yleinen pelirasitus. Onhan siinä toisella välieräjoukkueella mieletön etu, jos vaikkapa Ilves ja Tappara saavat keskinäiset välinsä selviksi neljässä ottelussa Tampereella ja toista välieräjoukkuetta on selvitetty seitsemän ottelun ajan jossain Oulu-Lappeenranta -akselilla.
Totuushan on se, että pudotuspelit ovat aina aivan oma maailmansa ja wanha klisee kuuluu: "
erot ovat pieniä". Näistä kaikista epävarmuustekijöistä ja mainitsemattakin jääneistä johtuen en lähtisi veikkailemaan vielä mitään tulevista pudotuspeleistä. Runkosarja on kaikille joukkueille huomattavasti tasapuolisempi. Väittäisin joukkueiden todellisten tasoerojen tulevan 60 ottelun "
maratonjuoksun" aikana huomattavasti paremmin selville kuin kolmella paras seitsemästä -sarjalla. En missään nimessä kuitenkaan väitä, että mestari pitäisi selvittää pelkän runkosarjan perusteella. Pudotuspelit ovat jääkiekkoilun suola! Ne ovat myös täynnä yllätyksiä - huomattavasti enemmän yllätyksiä kuin runkosarjan loppusijoituksissa.
Viestissäni en myöskään ottanut kantaa runkosarjan ja pudotuspelien eroon taloudellisella puolella ja raapaisen sitä puolta viestini lopussa parilla kappaleella. Kyllähän siihen ratkaisevaan välierään ja viimeistään finaaleihin eksyy jokainen turkulainen hipsteri-risuparta ja kauppakorkea-kenokaula. Pudotuspelejä pelataan kuitenkin maksimissaan kaksitoista ja niistäkin suurimman potin käärii SM-liiga. Taloudellisesti tärkeimpiä otteluita ovat edelleen ne kauden aikaiset 30 ottelutapahtumaa.
Se marraskuinen tiistai-SaiPa on aivan yhtä tärkeä matsi kuin runkosarjan voittajan ratkaiseva maaliskuinen lauantai-IFK. Se tiistai-SaiPa ei saa olla sellainen matsi, jonka suuri yleisö ohittaa tulospalvelua lukemalla: "
jaa, Tepsi voitti 2-1 tumppuunvetokilpailussa". EI, vaan näissä matseissa pitää antaa kansalle sirkushuvia koko rahalla: Havaiji-kiekkoa päästä päähän, loppulukemat 6-5 suuntaan tai toiseen ja vaikka pari spontaania hanskojen tiputustakin. Kuinka moni Tauno Tasalakki tai Pentti Peruskatsoja jaksaa lähteä marraskuiseen räntäsateiseen tiistai-iltaan katsomaan jotain 1-1 -nyhjäystä - oli se sitten taktisesti kuinka hienoa tahansa? Harrastetaan sitten pudotuspeleissä sitä maalinestokilpailua - runkosarjassa pitäisi järjestää kunnon maalintekokilpailuja! UGH, olen puhunut, jag har talat!
