Mainos

TPS kaudella 2019–2020

  • 589 958
  • 2 357

Dwightschrute

Jäsen
Suosikkijoukkue
HCTPS
Mielenkiintoinen kirjoitus kaiken kaikkiaan. Olen monesti kirjoittanut, että Turussa ollaan täysin sokeita näiden omien poikien kanssa, mutta harvemmin on tullut vastaan ihan yhtä räikeetä esimerkkiä.

Ketjussa on kolme pelaajaa:
Nättinen pelannut todella hyvin, luo tilanteita ja maalipaikkoja, karvaa syvältä ja onnistuu kiekonriistoissa ja estää monesti vastustajan kiekollisia nousuja jo hyökkäyspäässä.
Holmillla pysyy kiekkko hallussa, syötöt napsuvat lapaan mukavasti, pelisilmää löytyy ja peli Nättisen kanssa toimii ihan mukavasti.
Ja sitten on Markus Nurmi, jonka peluuttamiseen Liiga-tasolla ei ole minkäänlaista järjellistä perustetta.

Mutta selvähän se on Turussa, että Nättisen ja Holmin vika, että ketju ei toimi.

No nyt kyllä ylitulkitset aika vahvasti, mutta sallittakoon se sinulle.
En tarkoittanut että Nättinen ja Holm olisivat huonosti pelanneet, mutta kokeilisin kyllä hieman eri kokoonpanolla tuota ketjua.
Mut hei, kiitti sulle, että jo kolmannella viestillä sain kotipaikkapuritaanin leiman
*edit: ja Markus Nurmesta en puhunut muuten mitään. Tehotonta joo, mutta Nurmi tekee töitä kyllä kovasti. Ehkä kolmonen tai nelonen olisi Nurmelle hyvä paikka, tai sitten mainitsemasi Mestis. Kun Pajuniemi tervehtyy niin sitten
 
Viimeksi muokattu:

Negapetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
*edit: ja Markus Nurmesta en puhunut muuten mitään. Tehotonta joo, mutta Nurmi tekee töitä kyllä kovasti. Ehkä kolmonen tai nelonen olisi Nurmelle hyvä paikka, tai sitten mainitsemasi Mestis. Kun Pajuniemi tervehtyy niin sitten
Sama kuva jäi Nurmesta mieleen viime kaudelta, kovaa yritystä ja asennetta, mutta yksi maali jäi saldoksi. Vielä ei ole siltä näyttänyt, että meno muuttuisi. Toivottavasti se tämän kauden ainokainen ei ollut osuma preseasonilla... Nuorten tason nostoa tarvitaan tällä kaudella.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan samaahan tuo peli on kuin vuosi sitten. Spelbok tasan sama, matsit paikoin huikeita jne. Samoin luistin kulki viime vuonnakin tähän aikaan hyvin.
Se olisikin huikeaa jos joukkue tässä yltyisi viime syksyn kaltaiseen vireeseen. Itse en ihan siihen usko. Mutta ensimmäisten kolmen ottelun perusteella näen kyllä tällä joukkueella mahdollisuuksia hyvään runkosarjaan ja sijoitukseen jopa kuuden joukkoon. En tarkoita, että tässä nyt ehkä todennäköisesti oltaisiin menossa kuuden joukkoon, mutta ei se utopiaa ole. Tavallaanhan peli on kieltämättä samaa kuin aiemmin. Ei Kaskinen mikään toivoton valmentaja ole vaan saa kyllä joukkueen pelaamaan ihan hyvää peliä, jolla pärjätään runkosarjassa ihan mukavasti. Eikä tässä ole mitään uutta.

Aiempaa parempi taisteluilme on tietysti positiivista. Täytyy toivoa, että pisteitä tulee tasaisesti, sillä mikään ei ole niin raskas tapa pelata kuin hävitä jatkuvasti taistellen. Elomon tultua puikkoihin taisteluilme oli muutamien otteluiden ajan huikea ja siinä oli se pieni voittoputkikin, mutta lopulta pelkkä taisteleminen kävi liian raskaaksi ja kun se loppui, jäljelle ei jäänyt yhtään mitään. Kaskisella on onneksi sentään pelikirjakin siellä taustalla, johon tukeutua, joten kaikki ei ole pelkästä taistelemisesta kiinni. Kuitenkin jos voittaminen perustuu siihen, että taistellaan kovemmin kuin vastustaja niin tällöin ei voi mielestäni realistisesti odottaa voittavansa edes puoliakaan peleistä.

Minun mielestä ns peli-ilme oli ihan hyvä jo Ässiä vastaan. Näissä vieraspeleissä päästiin pelaamaan hiukan altavastaajana ja kun vastustajilla ei ollut ihan paras päivänsä, niin hyvä oma tekeminen riitti näihin pisteisiin. Tuo riittää näin syksyllä, mutta keväällä kun nuokin vastustajat vetävät kentällä peräsuoli pitkänä, täytyy oman pelinkin olla vielä parempaa, jotta voitaisiin useammin voittaa kuin hävitä. Kaskisen joukkueet ovat molempina aiempina kausina olleet syksyllä hyviä vieraissa, eli kun on voitu lähteä pelaamaan lievällä altavastaajamentaliteetilla ei vielä ihan huippuunsa viritettyjä vastustajia vastaan.

Kotona haasteet ovat vähän erilaiset, kun pitäisi pystyä voittamaan myös Ässien kaltaiset lähtökohtaisesti passiivisemmin pelaavat joukkueet. Jokaiselle joukkueelle toki tulee noita vastaavankaltaisia tappioita kauden mittaan.

Vieraissa ovat seuraavana tulossa vastaan KooKoo, Ässät ja Jukurit. Periaatteessa näissä peleissä pitäisi pärjätä ihan hyvin mikäli pelataan samalla tasolla kuin tämän viikon vieraspeleissä. Toisaalta kaikille näille joukkueille nämä syksyn kotipelit Tepsin kaltaisia jengejä vastaan ovat niitä heidän koko kauden omia finaaliotteluitaan – siis niitä pelejä, joihin ladataan kaikki ja jotka pitäisi yrittää väkisin voittaa, jotta pudotuspeliviivat pysyisivät iskuetäisyydellä. Eli taisteluetu on tuskin enää Tepsin puolella näissä peleissä, mutta jos kovasti kamppaillaan, voidaan sillä saralla päästä vastustajan tasolle ja sitten jos muuten ollaan parempia, voidaan voittaa.

Seuraavissa kotipeleissä on puolestaan vastassa Tapparankin jälkeen ylemmän keskikastin Lukko ja HPK, jotka varmasti tulevat ihan pelaamaan Turkuun eivätkä vain puolustamaan.

Pitäisin 15-20 pistettä ihan realistisena odotuksena Tepsin laariin seuraavista kymmenestä ottelusta.

Mutta selvähän se on Turussa, että Nättisen ja Holmin vika, että ketju ei toimi.
Mielenkiintoinen tulkinta kirjoituksesta. Kirjoittajahan totesti tykkäävänsä Nättisen pelistä, mutta ettei oikein tiedä kenet siihen vierelle pitäisi laittaa. Holmin pelistä hän löysi myös hyviä juttuja. Olisihan tuon voinut niinkin tulkita, että tällöin ongelman täytyy olla luonnollisesti ketjun kolmas lenkki. No en tiedä, pitäisikö Pajuniemeä kokeilla tuossa?
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen täysin samaan mieltä @Ramchester kirjoittajan kanssa siitä, että Markus Nurmi on ketjussaan se suurin ongelma. Hänen pelinsä ei hyödytä joukkuetta pätkän vertaa ja haittaa suuresti myös ketjukavereiden pelaamista. Miten voikaan Nurmi olla noin "yössä" edelleenkin. Viime kausi meni täysin poskelleen ja vahvasti näyttää, että kuluvakin kausi on kauniisti sanottuna haasteellinen hänelle. Muutamia pelejä Mestiksessä voisi ehkä auttaa Markusta pääsemään taas rytmiin mukaan, mutta hankalaa se on,kun TuTokin on nykyään Tapparan farmi, joten susirajalle Savonlinnaan varmaan joutuisi lähtemään, jotta pelipaikka Mestiksessä aukeasi.
Samaa itsekin ihmettelin, mutta nyt Liigan sivuilta bongattu:

Pituus 192cm
Paino 76kg

Jos laitetaan ensin ne perusasiat kuntoon ennen kuin aletaan haaveilemaan tuloksesta maalien ja pisteiden muodossa? Muistaakseni Nurmi on ollut tollainen 76-kiloinen kukkakeppi (BMI 19,30!) koko sen ajan, mitä on Liigassa viilettänyt. Korjatkaa ihmeessä, jos muistan väärin. Jos Nurmi olisi koko tämän Liigassa pelaamansa ajansa vetänyt perus lean bulkkia, paino olisi varmaan jossain 83-92 kilossa ilman korkeampaa rasvaprosenttia. Silloin voisi jo odottaa tulosta, kyseessä on kuitenkin mun silmiin voimahyökkääjä, joka tarvitsee kamppailuvoimaa pystyäkseen lyömään maaleja sieltä likaisilta alueilta ja voittamaan päätypelejä.

Toisaalta Nurmi on kyllä pelannut yhden hyvän kauden lapsen fysiikalla, ehkä siinä vaan kaikki muut palikat osui kohdalleen itseluottamuksesta ketjukavereihin. Näyttää siltä, että edes Nurmi itse ei tiedä mitä sillä kaudella teki. Nykyään ihan eri pelaaja, negatiivisessa mielessä.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Se että Nurmi tekee kovasti töitä on hieno asia, mutta jääkiekossa pelkkä päätön koohottaminen ei vaan riitä.
Tekeehän Forrekin kovasti töitä, mutta kun ei riitä, niin ei riitä.
Hyökkääjistä 5. eniten peliaikaa, kakkoskentässä ja 2. ylivoimassa. Kolmeen peliin 2 laukausta, ei tehopisteitä, 4min jäähyjä.
Jos olisi kuka tahansa muu kuin Nurmi (esim. koko viime kausi), niin olisi aikaa sitten siirretty kentissä alaspäin tai sitten divariin hakemaan vastaavaa tuloskentän roolia.
Eniten itseäni ihmetyttää miten Nurmi ei saa vuosien kuluessa millään voimaa lisää koneeseen vaan on edelleen tuollainen nuorisokeihäs, jonka taklaukset ja kamppailuvoima ovat olemattomat.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Näin joku aika sitten Nurmen A-junnujen pelissä t-paidassa ja shortseissa. Ei hän kyllä fysiikaltaan sävähdytä. Luulisi, että hänkin treenaa ja nöyrryttää rautaa ja syökin oikein, mutta ihmeellistä on, ettei massaa tule yhtään. Kai hänelle voitaisiin jotkut ohjelmat tehdä?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Hienoa, että tässä ollaan tosissaan yrittämässä tehdä Tepsistä iskukykyistä tälläkaudella.
Hyökkäykseen kelpaisi kyllä vielä, se 3-ketjun sentteri. Mutta tuskimpa enää kauheesti hankintoja tulee, jollei joku lähde pois.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Toivottavasti kestää ”paineet” eli sen, että nyt Sundin pelllailua seurataan isommalla suurennuslasilla kuin Sportissa, jossa pääsi yllättämään kuin koira veräjästä. Tämä siis ihan vedoten siihen, että en tiedä mitä Juolevista ajatella näin jälkeenpäin, joka samanlaisella kohulla ja metelillä tuli melko identtisellä sopparilla Tepsiin eikä nyt ollut ihan mikään sellainen puolustuksen mäntä mitä olisi voinut ennakolta odottaa välähdyksistä huolimatta. Sund aloittanut kautta nyt ilmeisen myönteisesti, joten tulee sangen tarpeellisessa vaiheessa Tepsiin. Ja nyt terveyttä, oikeasti.
 

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivottavasti kestää ”paineet” eli sen, että nyt Sundin pelllailua seurataan isommalla suurennuslasilla kuin Sportissa, jossa pääsi yllättämään kuin koira veräjästä. Tämä siis ihan vedoten siihen, että en tiedä mitä Juolevista ajatella näin jälkeenpäin, joka samanlaisella kohulla ja metelillä tuli melko identtisellä sopparilla Tepsiin eikä nyt ollut ihan mikään sellainen puolustuksen mäntä mitä olisi voinut ennakolta odottaa välähdyksistä huolimatta. Sund aloittanut kautta nyt ilmeisen myönteisesti, joten tulee sangen tarpeellisessa vaiheessa Tepsiin. Ja nyt terveyttä, oikeasti.


Juolevikin tosin pleijareissa 11ott 2+5 ja +5 saldo. Ottaen huomioon tepsi laskusuuntaisen pleijari keväät, ni ihan hyvät tilastot pelaajalta, joka pelaa ensimmäisiä aikuisten pleijareita. Kyllä mulle kelpaa jos Sund pystyy vähintään samaan. Jos juolevin suoritus ei siis ollut riittävä
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Juolevikin tosin pleijareissa 11ott 2+5 ja +5 saldo. Ottaen huomioon tepsi laskusuuntaisen pleijari keväät, ni ihan hyvät tilastot pelaajalta, joka pelaa ensimmäisiä aikuisten pleijareita. Kyllä mulle kelpaa jos Sund pystyy vähintään samaan. Jos juolevin suoritus ei siis ollut riittävä

No joo, kieltämättä pleijareihin pystyi pisteiden valossa parantamaan, mutta runkosarjassa pelille heittäytyminen oli mallia haluton aika ajoin vaikka ehkä perus-status onkin aika flegmaattinen.
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
5th overall Juolevilla nyt varmaan kuitenkin oli yleisesti ja varsinkin itsellään merkittävästi kovempi näyttöpaine kuin 24v varaamattomalla Sundilla, josta kukaan ei tiennyt ennen viime kauden loppupuolta vielä yhtään mitään. Itse en ole ainakaan yhtään kokonaista peliä edes nähnyt miehen pelaavan enkä usko että on moni muukaan, joten ehkä kannattaa nuo odotukset pitää nyt kuitenkin melko maltillisina alkuun.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sundin saapumisen jälkeen ja ilman loukkaantumisia alkaa pakistossa olla leveyttä aika mukavasti.

Piskula - Sund
Larsson - Windlert
Anttalainen - Salonen
Lukka - Kaskinen
Forsström

Määrällisesti tossa on porukkaa ihan riittävästi. Laatu on sitten toinen asia.

Nyt pitäisi sitten vaan profiiliukkojen nostaa reippaasti tasoaan. Varsinkin Lukka ja Salonen ovat taantuneet ihan ynnä muuta -ukoiksi. Jospa tällä potkulla perseeseen lähtee koneet käyntiin? Toivotaan myös että Piskula pysyy läjässä. Erittäin tärkeä ukko tuossa kokoonpanossa.

Mutta Sundin "paluu" pelkästään positiivinen juttu. Mielenkiinnolla odotan otteita. Olisi kiva vaihteeksi nähdä sellainen nousujohteinen urakehitys Tepsiin saapuvalta pakilta.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Lukka on pakiston heikoin lenkki. Luulee olevansa "bobi orri" , mutta on todella kädetön ja huolimaton kiekon kanssa. Ei pärjää väännöissäkään, joten anti joukkueelle on vaatimatonta. Ottaisin Benkku Isiquzon takaisin ja lähettäisin Lukan Mestikeen.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Luulempa, että viime kaudella lähinnä pleksin kautta purkuja harrastamaan käsketyllä Lukalla menee hetki totutella taas kiekollisempaan rooliin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Nyt kun pakistoon on tunkua toivon tosissani, että mm. hyvin pelanneelle Anttalaiselle annetaan mahdollisuus ja hyvä rooli pelata. Helppoahan olisi heittää Anttalainen ja Kaskinen A-junnujen mukaan ja peluuttaa Lukkaa sekä Forrströmiä.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Hiukan on sellainen olo, ettei Lukka kuitenkaan putoa rotaatiopakiksi. Eiköhän Anttalainen löydä itsensä taistelemassa rotaatiosta Kaskisen ja Forströmmin kanssa. Anttalainen ansaitsisi otteillaan olla pelaavassa kokoonpanossa. Kaskisen tilanne hieman huolestuttaa. Nuori ja aiemmin esittänyt ihan lupaavia otteita, mutta jotenkin polkee Nurmi-tyyppisesti paikallaan. Forren osalta on sellainen fiilis, että jotain orastavaa kehitystä olisi kesän aikana tapahtunut.
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko tälle Lukan dissaukselle tämän kauden otteiden perusteella ihan oikeasti pohjaa? Pari jäähyä pahaan paikkaan toki Pelsuja vastaan, mutta niistäkin toinen oli kevyt ja kyseenalainen. Omaan silmääni on ollut viime kautta aggressiivisempi, enemmän pelin sisällä ja tehnyt vähemmän virheitä.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Onko tälle Lukan dissaukselle tämän kauden otteiden perusteella ihan oikeasti pohjaa? Pari jäähyä pahaan paikkaan toki Pelsuja vastaan, mutta niistäkin toinen oli kevyt ja kyseenalainen. Omaan silmääni on ollut viime kautta aggressiivisempi, enemmän pelin sisällä ja tehnyt vähemmän virheitä.

Voi olla, että itsellä oli Lukan tullessa väärät odotukset kaverista ja tämän vuoksi jäänyt hampaisiin. Mutta ihan tulevaisuutta ajatellen itse katson ennemmin Anttalaista kentällä kuin Lukkaa.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko tälle Lukan dissaukselle tämän kauden otteiden perusteella ihan oikeasti pohjaa?
On.

Jos jatkaa tätä tahtia jäähyjen ottamista, niin 60 ottelun runkosarjassa se on 120 minuuttia ja kaikki kakkosia. Maksaa muuten aika monta sarjapistettä ja suurimman osan TPS-palstalla kirjottavien mielestä on jo maksanut niitä Pelicansia vastaan. Tähän yhdistettynä viime kauden huonot otteet, niin on mielestäni ansainnut kaiken tämän dissauksen mitä on saanut. EHT:lla pelannut pakki, johon on sijoitettu eniten tai 2. eniten rahaa TPS:n puolustajista on vain yksinkertaisesti pystyttävä parempaan ja häneltä pitää vaatia enemmän.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Lukka on pakiston heikoin lenkki. Luulee olevansa "bobi orri" , mutta on todella kädetön ja huolimaton kiekon kanssa. Ei pärjää väännöissäkään, joten anti joukkueelle on vaatimatonta. Ottaisin Benkku Isiquzon takaisin ja lähettäisin Lukan Mestikeen.


Samoin. Maajoukkue-Lukalle voisi herättelyksi sopiakin jonkun SaPKon riveissä yksi Rovaniemen reissu Kajaanin kautta Heinolaan. On näköjään SaPKossa pelannutkin, joten tuttu miljöö. Isiguzo voisi ottaa idästä jo ensimmäisen junan Kouvolan vieraspeliin, ei se kai pöllömmin ole SaPKossa sutinut. Suomen Cupissa pistetilikin jo auki.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lukalta ja Saloselta pitää voida vaatia enemmän kuin vaikkapa Anttalaiselta sekä Kaskiselta. Miehet on 28 ja 26v, toinen maajoukkuestatuksella sisään tullut. Molemmilla sopimusta jäljellä tämä kausi. Nämä on juuri niitä joista pitää saada enemmän irti jos halutaan menestyä. Eikä joskus tulevaisuudessa vaan nyt, mitään junnumaista kehityskaarta ei voi jäädä odottelemaan.

Samoin trendi jossa sisään tulevien pelaajien (junnut, ostetut) suorituskäyrä on laskeva pitää rikkoa (Esim. Gromley, Lukka, Salonen, Eronen, Kaskinen vain pakkeja luetellakseni).

Positiivisena laitetaan kuitenkin korvan taakse, että Lukan suoritustaso on joidenkin havaintojen mukaan parempi kuin viime kaudella. Jäädään seuraamaan tilannetta. Ja kuten todettu leveyttä tuossa ilman massaloukkaantumisia on kivasti. Liigakelpoisia ukkoja useampaan pariin. Saa nähdä riittääkö.
 

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä jengi Lukalta odottaa?

Tilastojen valossa ei ole älyttömästi pisteitä tehnyt eikä +/- ole hyvä. Tilastojen valossa myös menty alamäkeen viimiset pari kautta. Historiaa kun kylmästi vaan seuraa niin odotettavissa voisi olla saldot 4+14p ja +/- saldona -2. Katotaan sit kauden lopussa, kuinka metsään oma arvio meni.

Jatkoaika kuvaa, että lukan vahvuudet on hyökkäyspäässä ja erityisesti viiva pelotteena. Sekä heikkoutena hyökkäys innokkuus. Tota kuvausta kun vertaa pistesaldoihin, ni en nyt ihmettä lähtis lukalta odottamaan tältäkään kaudelta, vaikka ollutkin maajoukkueessa.

Nämä tosin oli vain tilastoja, mutta omaan silmään Lukka ei ole vakuuttanut missään vaiheessa TPS:n paidassa ja tilastotkaan ei näytä nousujohteista kautta. Viime kauden maalisaldo on tosin jo saavutettu, että sikäli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös