marty33 kirjoitti:
Katseet ensi kauteen, mars
Jep, en edelleenkään usko, että Leafs yltää pleijareihin. Toisaalta olisin tässäkin asiassa enemmän kuin mielelläni väärässä.
Tämän illan kokoonpanosta on Antropov kuulemma ulkona flunssan vuoksi. Ensi kauteen luotaviin katseisiin tämä liittyy noin sadan aasin yhtäaikaisen tasajalkahyppelyn kestävän sillan yli sikäli, että jossain vaiheessa niin Antropovin kuin Ponikarovskynkin suhteen on joko todettava, ettei pojista koskaan kasva odotetunlaisia miehiä, tai sitten maltettava vielä Quinnin kundeja kohtaan osoittamalla kärsivällisyydellä. Kumpikin on tekemässä tällä kaudella piste-ennätystään: Ponin saldo on nyt 72, 19+12 = 31 ja Antron 50, 10+14 = 24.
Ei siis mitään huimia lukuja, puhumattakaan suhteesta odotuksiin (no, Antrolla sentään käytännössä 0,5 pistettä per peli), mutta mikä merkittävintä, kaverit ovat Leafsin plusmiinustilaston kärkikaksikko (Antro +10, Poni +9), mikä ei tämän kauden joukkueessa ole laisinkaan väheksyttävä suoritus. Mitä näiden kundien kanssa siis oikein tulisi tehdä? Kaikki sympatia lahjakkaille pelaajille, mutta mitään Tuckerin kaltaista karismaa ja tahtoa tai Wellwoodin kaltaista kehittyvää, hengästyttävää taituruutta pojissa ei ole - enemmänkin jotain harmaata demaria, jonka varaan ainakin minun on Leafs-fanina vaikea rakentaa tunnesidettä.
Tämä pinnallinen pohdinta liittyy Leafsin ensi kauteen sikäli, että organisaation esikunnan tulevat henkilövalinnat (Quinn-Ferguson-Peddie) tulevat myös viitoittamaan tien sille, minkälaisen Leafsin tulemme jäällä näkemään. Itse vaihtaisin ilman hetkenkään mietintäaikaa sekä Ponin että Antron esimerkiksi Tuomo Ruutuun (ja kaupan päälle Kyle Calder, kiitos!), mutta ehkä juuri tämän vuoksi en ole NHL-joukkueen GM. Ehkä kaikella tällä haen huterasti sitä ajatusta, että kauden alussa olisi pitänyt sittenkin palkata jengiin esimerkiksi try outilla ollut ja porukkaan oikeasti halunnut Steve Thomas - ellei muuten, niin todistamaan, että sydän on lihasten aatelia. Ponista ja Antrosta, sinänsä osaavista pelimiehistä, tätä on vaikea havainnoida.
Sydämestä tuleekin mieleen irralliseksi loppukaneetiksi muutenkin sekavaan viestiin, kuinka vaikeata onkaan antaa anteeksi Fergusonille sitä, että hän päästi (minulle vuotaneiden huhujen mukaan vastoin Quinnin tahtoa) Gary Robertsin menemään. Antrolla ja Ponilla on vielä pitkä matka...