Mainos

Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

  • 1 475 534
  • 5 036

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Pakko olla samaa mieltä yllä kirjoittaneiden kanssa, ei ole hyväksyttävällä tasolla tämä meidän skouttaus. Tämän kauden ulkkarihankinnoista ainoastaan Eriksson alkaa pikkuhiljaa täyttämään paikkaansa ja hänkin pelasi viime kaudella liigaa. Redenbachia en sano flopiksi, koska taso oli tiedossa jo etukäteen ja samoin sen riittämättömyys ykköstasolle.

Perrault on näkemättä, mutta vaikea olla optimistinen näiden viime tapahtumien valossa. Toivoa kuitenkin pitää, että kaveri on todellinen ässä.

Fakta on kuitenkin se, että näillä resursseilla pitäisi olla varaa ostaa varmaa laatutavaraa. Mikäli siihen ei pystytä, pitäisi organisaatiossa olla sellaista osaamista, jota sieltä ei nyt tunnu löytyvän.
 

Stigu

Jäsen
Jos tulee yllätyksenä, että
- kyseessä on mielialapelaaja
- mies on pahasti keskenkuntoinen
- mies ei viihdy Suomessa,
on syytä kysyä, mitä hänestä oikeastaan tiedettiin?
Samaa pohdin itsekin jo nähtyäni Shittiksen ensi kertaa kaukalossa, ja luettuani hänen statsins + arvionsa ATK:lta.

Mielestäni Nybari ei ole aivan paska UTJ muttei ihan tasavallan kärkeäkään. Nimenomaan ulkkarihankintapuolella on joko

a) otettu aivan käsittämättömiä riskejä tyyliin 47-vuotias has-been, joka on joskus pelannut NHL:ssä tai
b) menty low risk-low reward-mentaliteetilla tyyliin Clarke, Lupa, Retiisi

Itse olen jäänyt kaipaamaan näiden nuorten, nousevien kykyjen hankintaa, joissa esim. naapurin Kaljupäinen Käskyttäjä on kunnostautunut.

Voisin melkein lyödä keskimmäisen kivekseni vetoa, että seuraava Nybarin ulkkarihankinta on joku "tuttu SM-liigasta"-hankinta.
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelaajahankinnoista ja tarkkailuista vastaavien pitäisi kyllä skarpata huomattavasti. Perraultista ei vielä osaa sanoa yhtään mitään, toivottavasti ei ole turhake. O´Sullivan taas oli taitava mutta aivan surkeassa kondiksessa. Toivottavasti tänne ei enää hankita rapakuntoisia pelaajia. Ovatko Nybari ja Kautonen tulleet niin laiskoiksi, etteivät viitsi tarkistaa pelaajien taustoja tarkemmin.
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Monta nimeä on pohjoisamerikkalaisista mainittu, mutta yksi helmi on vielä heitettävä:

Evan Barlow

Mies ei päässyt edes try-outista läpi, vaikka DelGrosso läpäisi sen...
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Ovatko Nybari ja Kautonen tulleet niin laiskoiksi, etteivät viitsi tarkistaa pelaajien taustoja tarkemmin.

Mitä Kautosta olen A-junnujen peleissä nähnyt niin helvetin hauskaa tuntuu olevan vanhojen tuttujen kanssa jorista. Tiedä sitten ehtiikö siinä sivusilmällä peliä katsella lainkaan. Toivottavasti scouttausreissut ulkomaille menee vähän enemmän työn merkeissä...tulokset viittaavat siihen että sielläkin on aika monta vanhaa tuttua katsomossa jonka kanssa pitää ehtiä vaihtaa kuulumisia.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen jäänyt kaipaamaan näiden nuorten, nousevien kykyjen hankintaa, joissa esim. naapurin Kaljupäinen Käskyttäjä on kunnostautunut.
Ai Jokereiden Kekäläinen? Tarkoitat siis pelaajia kuten Boumedienne, Lupaschuk, Eaves ja Lasak. Todella kovat meriitit nuorten, nousevien kykyjen hankinnassa. Ei yksi Moses kesää tee.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Ai Jokereiden Kekäläinen? Tarkoitat siis pelaajia kuten Boumedienne, Lupaschuk, Eaves ja Lasak. Todella kovat meriitit nuorten, nousevien kykyjen hankinnassa. Ei yksi Moses kesää tee.

Meilläkin on käynyt semmoset tuntemattomat vanhat sotaratsut kuin Mi. ja Ma. Granlund, Kousa...
 

Sakkoliha

Jäsen
Meilläkin on käynyt semmoset tuntemattomat vanhat sotaratsut kuin Mi. ja Ma. Granlund, Kousa...

Mi.Granlund taisi olla myös K.Jalosen tahto, jos en ole väärin ymmärtänyt ja hänen vanavedessään tuli myös veljensä. Kousa taas oli vain kakkosvalmentaja Raution haku, jota oli joskus Pelicansin A-junioreissa valmentanut. Nybondas tai Kautonen eivät näitä itse scoutanneet, vaan suurempi vaikutus oli valmentajien halulla saada nämä kaverit tänne. Mi.Granlund nyt muutenkin oli haluttu monessa muussakin liigaseurassa ja hänen taso tiedettiin. Nybondas hoiti vain neuvottelun, valmennus sanoi pelaajat. K.Jalonen sai Nybondaksen näyttämään paremmalta kuin on.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Ai Jokereiden Kekäläinen? Tarkoitat siis pelaajia kuten Boumedienne, Lupaschuk, Eaves ja Lasak. Todella kovat meriitit nuorten, nousevien kykyjen hankinnassa. Ei yksi Moses kesää tee.

Kai Dehnerinkin voi laskea onnistuneiden hankintojen joukkoon. Sen sijaan tämän ruotsalaisvahvistus Klingberg voidaan laskea epäonnistuneiden nuorien hankintojen joukkoon. Voisi luulla, että Keklun kokemuksella ja yhteyksillä tuokin recordi olisi parempi, mutta kyllähän nuo Pohjois-Amerikan hankinnat ainakin HIFK:n vastaavat voittavat.

Harmi ettei tämä O'Sullivan case onnistunut sitten lopulta, täytyy toivoa että Perreaultin kohdalla onnistuttaisiin paremmin. Eikös muuten tuo verorajakin lähesty kohtapuoliin, niin joko olisi uutta hankintaa tulossa.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ai Jokereiden Kekäläinen? Tarkoitat siis pelaajia kuten Boumedienne, Lupaschuk, Eaves ja Lasak. Todella kovat meriitit nuorten, nousevien kykyjen hankinnassa. Ei yksi Moses kesää tee.

Moses, Dehner, Lamberg, Rask, Tyrväinen.... Lisäksi omista junnuista nousseet tälle kaudelle vahvasti mukaan Hännikäinen, Salminen, Lindell, Lindbohm, Mustonen ja Karjalainenkin käyneet muutaman pelin pyörimässä mukana.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Moses, Dehner, Lamberg, Rask, Tyrväinen.... Lisäksi omista junnuista nousseet tälle kaudelle vahvasti mukaan Hännikäinen, Salminen, Lindell, Lindbohm, Mustonen ja Karjalainenkin käyneet muutaman pelin pyörimässä mukana.

No pitihän se arvata että joku Jokerifani tulee keulimaan tänne Keklusta. Kerros nyt sitten miten noi on olleet jotenkin kovia nuoria hankintoja? Perusjanareita, Mosesta lukuunottamatta. Ei tossa porukassa mitään uutta Kousaa ole.

Eikä tässä nyt kannata alkaa vertailemaan Keklua ja Nybaria. Erilaisia ihmisiä ja erilaisia hankintoja. Keklulla osunut paremmin ulkomaalaiset hankinnat, Nybarilla ehkä kotimaiset. Ei sen kummempaa... Onhan Keklu kovempi ammattilainen, mutta ei mikään Jumala ole ollut Jokereissa.

Mutta tottahan se on että jos vaikka vertaa Orava-Toivolaa, joka siis on ammattitasoltaan/kokemukseltaan lähellä Nybaria ja vertaa näitä kahta, niin pelottavan paljon parempi track-recordi on Toivolalla ulkomaalaisissa hankinnoissa. Ja se juuri ihmetyttää, kun vertaa joukkueiden resursseja.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Kekluhan on sentään osunut jo pariin napakymppiin eli hankkinut Hardtin ja Moseksen. Oikeastaan Pihlman ja Lupa ovat ainoita selkeitä huteja. Paljon parempi saldo kuin teidän Tompalla siis.
 

Dats

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings
Kekluhan on sentään osunut jo pariin napakymppiin eli hankkinut Hardtin ja Moseksen. Oikeastaan Pihlman ja Lupa ovat ainoita selkeitä huteja. Paljon parempi saldo kuin teidän Tompalla siis.

Ihan hyviä hakuja. Valitettavasti se mestaruus ja "DYNASTIA" loistaa poissaolollaan.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainakin minä odotan Nybondakselta reagointia tähän tilanteeseen. Muutakin kuin "Perrault palaa saikulta joskus". Materiaalin osalta POS oli (tai ainakin olisi voinut olla kuntoon päästyään) juuri se puuttuva pala jengistä. Uskon että mies olisi ollut mahtava stuntti MG:lle, ja nyt Nybarin tulee tajuta hankkia jengiin kiekollista taitoa ja juonikkuutta hyökkäykseen!
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyllä vaan asia on niin että maalivahteja lukuunottamatta ovat jokaisessa asiassa HIFK;ta edellä tällä kaudella. Jokainen selitelköön itselleen toisin, mutta näin sen näen enkä ole yksin. HIFK;n ammatillisuus katosi KJ;n mukana itään. Jäljelle jäi neppailijoiden kerho jossa kaikki ovat ihanasti yhtä perhettä. Oi kun söpöä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Nybondaksen käyrä on huolestuttavan laskeva KJ:n lähdön jälkeen. Tämä antaa vahvasti kuvan siitä, että KJ:lla oli suuri osuus myös pelaajahankinnoissa. Ulkomaalaishankintojen osumaprosentti on jo todettu. Kärkipelaajien (TOP3-4) taso on hyvin keskinkertainen, vaikka laajuutta joukkueessa löytyykin alempiin ketjuihin asti.

Yksi ongelma HIFK:n tämän kauden joukkueessa, joka näiden lisäksi pistää silmään on joukkueen ikärakenne. HIFK:ssa on liikaa pelaajia, joiden pelillinen käyrä on jyrkässä laskussa ja pelaajat eivät ole enää menossa urallaan isompiin liigoihin, vaan uran huippu on ohi. Peltonen, Kuhta, Eriksson, Töykkälä, O´Sullivan, Somervuori, Redenbach, Jokela, Kurvinen. Vastaavasti pelaajat, joille SM-liiga on vain välietappi kohti kovempia liigoja ja joilla tätä kautta on nälkää ja potenttiaalia: Granlund, Ortio ja suurin varauksin Pakarinen. Yleensä mestarijoukkueessa on ainakin 1-2 avainpelaajaa, joiden tulevaisuus on vähintään KHL:ssä. HIFK:lla ei näitä pelaajia nyt ole.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Ihan hyviä hakuja. Valitettavasti se mestaruus ja "DYNASTIA" loistaa poissaolollaan.

No mikä "dynastia" HIFK sitten on? Kohta 30 vuoteen 3 mestaruutta!? Olisin ihan hiljaa HIFK;n saavutuksista ellei oteta skabaa resurssien haaskaamisessa. Siinä ollaan todellinen DYNASTIA!
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
No mikä "dynastia" HIFK sitten on? Kohta 30 vuoteen 3 mestaruutta!? Olisin ihan hiljaa HIFK;n saavutuksista ellei oteta skabaa resurssien haaskaamisessa. Siinä ollaan todellinen DYNASTIA!

No ei mikään dynastia ei, mutta Jokerifanit todellakin ilmaisivat asian noin, että Keklun tullessa alkaa dynastia. Ei nyt taas sekoiteta asiayhteyksiä siten että saadaan oma agenda kuulostamaan paremmalta. Ei IFK:n kannata olla saavutuksistaan tyytyväinen, mutta Jokereissa kohta 30 vuotta ja 5 mestaruutta. Onko se nyt huimasti parempi? On toki jos haluaa nähdä asiat ainoastaan IFK:ssa viturallaan. Kummallakin on petrattavaa ja paljon!
 

Stigu

Jäsen
HIFK:ssa on liikaa pelaajia, joiden pelillinen käyrä on jyrkässä laskussa ja pelaajat eivät ole enää menossa urallaan isompiin liigoihin, vaan uran huippu on ohi. Peltonen, Kuhta, Eriksson, Töykkälä, O´Sullivan, Somervuori, Redenbach, Jokela, Kurvinen. Vastaavasti pelaajat, joille SM-liiga on vain välietappi kohti kovempia liigoja ja joilla tätä kautta on nälkää ja potenttiaalia: Granlund, Ortio ja suurin varauksin Pakarinen. Yleensä mestarijoukkueessa on ainakin 1-2 avainpelaajaa, joiden tulevaisuus on vähintään KHL:ssä. HIFK:lla ei näitä pelaajia nyt ole.
Erittäin hyvä pointti tämäkin. Tietysti noilla iäkkäillä pelaajilla on sitä paljon vaadittua kokemusta, mutta hieman epäbalanssissa on jengi noiden nuorten ja vanhojen pelaajien suhteen. Korrostan edelleen, että esim. IFK:n junnuhyökkääjät ovat kaikki mikkihiiren mittaisia, mikä voitaisiin kompensoida taidolla ja nopeudella. Sen takia Leinonen taitaa olla ainoa, jolla on edes pienet mahdollisuudet breikata jonkinlaiseksi kolmos-nelosketjun sarjajyräksi.

Ja kaikille taisteleville metsoille akselilla Nybari vs. Keklu totean, että itse ainakin puhuin ulkkarihankinnoista: Niissä Keklu (ja itse asiassa melkein kuka muu tahansa UTJ liigassa) on vienyt Tomppaa kuin litran mittaa.

Jos jotain positiivista hakee, niin hyvä, että Shittikselle annettiin kenkää ajoissa, nyt on ainakin periaatteessa mahdollisuus paikata tuo erhe. Ja uskokoon ken haluaa, että kaveri lähti "omasta tahdostaan".

Ja toinen plussa Nybarille on tietysti, että on laittanut veskaripuolen kuntoon.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mikä "dynastia" HIFK sitten on? Kohta 30 vuoteen 3 mestaruutta!? Olisin ihan hiljaa HIFK;n saavutuksista ellei oteta skabaa resurssien haaskaamisessa. Siinä ollaan todellinen DYNASTIA!
Älä nyt joka asiasta jaksa marista kuin pikkulapsi. Kyse nyt ei ollut IFK:n dynastiasta vaan Jokereiden "DYNASTIASTA".
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Ihan hyviä hakuja. Valitettavasti se mestaruus ja "DYNASTIA" loistaa poissaolollaan.

Keklun ensimmäinen oma itse rakentama jengi oli viime kauden jengi millä tuli pronssia. Ei toki tyydytä mikään pronssi, mutta ei sitä nyt täydelliseksi epäonnistumiseksi voi laskea. Tämä kausi taas on vasta toinen vuosi Keklun rakentamalla jengillä ja tällä hetkellä tilanne näyttää ihan hyvältä Jokereiden kannalta. Ei sen enempää Keklusta jaksa tässä ketjussa jauhee Keklusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös