Mainos

Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

  • 1 475 509
  • 5 036

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Nybondasta pidettäisiin varmaan ihan welhona, jos hän olisi julkaissut Hyvösen eilen about 23.00. Nyt kun julkaiseminen tapahtui aiemmin, tätä Hyvösen sopimusta ei pidetä minään. Jotenkin näitä 31.01 diilejä pidetään jostain ihmeen syystä tosi hienoina juttuina..
 

scholl

Jäsen
Tämähän on tulosurheilua ja hyvä utj / huono utj -titteleitä ei pidä jakaa sen mukaan, onko utj kiva kaveri vai Nyban tyyliin syrjäänvetäytyvä. Mä pidän Penan jälkeisessä ajassa myös siitä, että kaikkea, mitä on vireillä, ei huudeta julkisuuteen.

Jos verrataan Kekäläistä ja Nybaria niin erohan on kuin amerikkalaista ja kiinalaista yhteiskuntaa vertaisi. Pidän Kekäläisen tyylistä. Hän sanoo, mitä tavoitellaan ja tulee kertomaan myös sen, jos jossain epäonnistutaan. Erkan casen perusteli hyvin ja nyt eilen tuli vielä myöhään illalla julkisuuteen sanoen, että pari pakkivetoa oli, mutta menivät ohi ja ketä tahansa ei hankita, vaan oikeasti pitää olla vahvistus. Muisti vielä mainita, että se Heino on juuri sellainen pelaaja, mitä tarvitsevat. Fanit voivat mennä tyytyväisenä nukkumaan.

Meillä on taas tilanne, jossa hallituksen vaihtumisen jälkeen ei ole vieläkään kerrottu, haemmeko me edes menestystä. Kukaan ei kerro mikä on tavoite ja miten siihen koitetaan päästä. Jos joku pelaaja loukkaantuu niin siitä ei kerrota ja jos kerrotaan niin saatetaan valehdella syy. Hankintapolitiikasta ei ole mitään hajua ja sitten jos tulee joku niin julkaistaan kymmenen sanan tiedote ilman mitään perusteluita. Aina kun tuntuu menevän vähän paremmin niin meiltä potkastaan uudestaan jakkara perseen alta ja me kannattajina pudotaan uudestaan Nordiksen betonilattialle. Joko tulee tappioputki, veskarin loukkaantuminen tai joku muu juttu ja kun mistään ei kerrota niin tuntuu välillä, että se on ihan tahallista. Jostain kumman syystä joku menettää liikaa rahaa, jos menestytään, joten on pakko kusta omille nilkoille säännöllisin väliajoin.

Mun haaveissani HIFK on runkosarjan kakkonen ja vähintään nelonen, joka on pelätyin playoffvastustaja.

Jos on hyvä joukkue kasassa niin pitää olla vähintään kakkonen, koska sääleistä tulee oikeasti sen verran heppoisia joukkueita vastaan, että yksi kierros on lähes varma kävely. Nelospaikka on sen sijaan ihan hanurista. Puolivälierissä tulee vitonen vastaan, joka ei nyt niin paljon huonompi vastustaja ole, joten menee helposti kolikonheitoksi. Sen jälkeen, jos onni oli myötä, kohdataan runkosarjan voittaja, joka useimmilla kausilla on kuitenkin se paras joukkue. Harvoin joku säkällä runkosarjan voittaa eli saa tehdä ihan hillittömän duunin, jos haluaa 4. paikalta mestariksi ja mitkään alemmat sijoitukset eivät ainakaan minua edes kiinnosta. Koko ajatustapa, missä ei haeta menestystä, on erikoinen.

Nybondasta pidettäisiin varmaan ihan welhona, jos hän olisi julkaissut Hyvösen eilen about 23.00. Nyt kun julkaiseminen tapahtui aiemmin, tätä Hyvösen sopimusta ei pidetä minään. Jotenkin näitä 31.01 diilejä pidetään jostain ihmeen syystä tosi hienoina juttuina..

Tuossa on totuutta, mutta toisaalta olisihan jotain voinut kertoa. Siitä ja siitä syystä joukkue on nyt tässä. Varsinkin sen vuoksi, kun pelit ovat menneet päinhelvettiä. Se ei ole tosin pelkästään toimiston vika, vaan suomalaiset toimittajat ovat aivan ala-arvoisia, kun päästävät seurajohdon ja valmennuksen niin helpolla. Esim. lehdistötilaisuuksia ei jaksa enää kuunnella ollenkaan, kun siellä ei kysytä mitään. Mistä hitosta ne toimittajatkin saavat palkkansa? Sheddenin aikaan oli valmentaja, joka osasi itse analysoida ja kertoa asioita, mutta sen jälkeen on kuultu taas pelkkää diibadaabaa ja jos menee huonosti niin yksikään toimittaja ei osoita innostuneisuuttaan ja nouse barrikaadeille. Lontoossa, Milanossa, Madridissa, Münchenissä ja lukemattomissa muissa kaupungeissa toimittajat olisivat laittaneet Nokan ja Nybarin jo monta kertaa niin koville, että olisi nähny muikistellaanko siellä vain tyytyväisenä, vaikka menee päinhelvettiä vai olisiko löytynyt sellainen Wutrede, jossa puolustetaan omaa ja pelaajien tekemistä. Nyt tulee sellainen kuva, ettei ketään mukaan lukien toimittajat kiinnosta yhtään pärjätäänkö vai eikö.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Siis eihän tässä siitä tarvitse väitellä, onko Kekäläisellä enemmän näyttöjä kuin Nyballa? Ensimainittu aloitti utj:na v- 97, jälkimmäinen v. -08 ja ensinmainittu on tehnyt duunia vuosikaudet NHL-organisaatiossa. Tätä en tarkoittanut. Katson vain sitä, että nyt on helmikuu -11 ja ollaan SM-liigassa, jossa Nyban HIFK johtaa Kekäläisen Jokereita sarjataulukossa. Siis tässä ja nyt. Pitääkö sanoa, että Nyba on pyyhkinyt Kekulla jäätä ? Ei. Täytyy katsoa kausi loppuun ensin. Mutta ei HIFK:n materiaalissa ole yhtään mitään häpeämistä narreihin verrattuna. Toisin kuin täällä tunnutaan uskovan, myös Keku vetää huteja, mutta se kuuluu riskibisneksen toimenkuvaan. Pääasia on, ettei jää tuleen makaamaan ja kapseloidu keskinkertaisuuden kaapuun, jos joku hankinta ei onnistu. Pelimies hakee uutta matoa koukkuun ja oppii jotain virheistään. Ja kauden lopussa lasketaan pisteet.

Kyllä HIFK on selkeästi ilmoittanut tavoitteekseen menestyksen. Lukekaa Valtasen ja kumppanien haastattelut. Sieltä löytyy mm. "Tämän kokoinen organisaatio ei saa viettää välivuosia, näillä resursseilla pitää menestyä". Olin tyytyväinen, kun tuo sanottiin ääneen ja mielestäni liigan oloihin poikkeuksellisen kovat kaappaukset mallia Micke, Ville, Hannes eivät kyllä kerro riskittömästi pelaavasta keskinkertaisuuden hakijasta. Sanon edelleen, että viiden kauden sisään on voitettu vähintään yksi mestaruus. Tulee vielä kausi, jolloin kaikki natsaa kohdilleen. Mestaruuteen pystyy (viime kausi huikea ja harvinainen poikkeus) noin neljä (4 kpl) organisaatiota per kausi, kun katsellaan miehistöt oikeasti läpi. Maksimissaan luku on 6 kpl ja siinäkin on vedetty ylöspäin. HIFK on tässä sakissa mukana kuin peräpukama ja tilastomatematiikkakin kertoo: edellisestä mestaruudesta kohta 15v ja menossa oikeaan suuntaan - tulee onnistumaan. Ja samat Kekäläisen narreistakin. Ja jos tässä nyt pitäisi katsoa ylöspäin jotain utj:ta, niin sen pitäisi olla Jypin gaiffari. Ei imaginäärinen Keku. Kalenteri nykyaikaan ja katse kotoiseen liigaan tässä ja nyt.
 

scholl

Jäsen
Siis eihän tässä siitä tarvitse väitellä, onko Kekäläisellä enemmän näyttöjä kuin Nyballa?

En tarkoita näyttöjä, vaan sitä organisaatiokulttuuria, missä toimitaan. Viestintä on yksi osa sitä. Keklu on rakentanut avoimemman kulttuurin kuin salaileva Nybari. Keskeneräisistä asioista ei tarvitse puhua, mutta kyllä jonkinlainen tiedottaminen kuuluu asiaan. Viime keväästäkin jäi huonomaku. Pelit loppui kuin seinään ja kukaan ei oikein kommentoinut mitään. Jos olisi vähemmän "elinkautisia" niin IFK:lle olisi käynyt kuin Bluesille ja fanit olisivat kaikonneet hallilta, kun organisaatio ei pidä tilanteen tasalla.

Kyllä HIFK on selkeästi ilmoittanut tavoitteekseen menestyksen. Lukekaa Valtasen ja kumppanien haastattelut. Sieltä löytyy mm. "Tämän kokoinen organisaatio ei saa viettää välivuosia, näillä resursseilla pitää menestyä".

Mutta mitä tuo tarkoittaa? Jollekin menestys on välierä, jollekin mestaruus. Itse olen tyytyväisiä sitten, kun sanotaan, että mestaruus on tavoitteena. Jalosen 1½ ensimmäistä kautta olivat ainakin kummallisia, kun hän koko ajan puhui siitä, että pojat eivät ole vielä oppineet voittamaan ja työ kesken jne. Aika usein tuli sellainen kuva, että ainakin Jaloselle riittää aika alhainenkin menestys. Seurajohto ei hirveästi ollut kannattajien puolella kertomalla, että kyllä heilläkin on tavoitteet korkeammalla, vaan jäi sellainen kuva, että se valmentajan naureskelu niissä tilanteissa oli riittävä suoritustaso myös seurajohdolle. Nyt sitten syksyllä meni hyvin niin tuntui, että tilanne on muuttunut, mutta sitten palattiin taas vanhaan. Menee pirun huonosti ja joku hikinen 3-2 voitto selvästi heikompaa joukkuetta vastaan on hyvää playoffkiekkoa. Älytöntä puhua nyt mistään playoffeista kun pelattiin vielä tammikuun runkosarjan pelejä, joissa tasoerojen pitäisi näkyä.

Mulla on jotenkin sellainen tunne, että pyyhe on jo jotenkin heitetty kehiin. Kun ei ole niin väliä, että voitetaanko tänä vuonna, ensi vuonna tai joskus niin joka jätkä ei anna 100% voiton eteen. Ei muuten olisi voinut tulla noin paljon jatkoaikatappioita tai johdon menettämisiä ottelun lopussa. Muut joukkueet ovat voitontahtoisempia ja meillä se halu voittaa ei ole riittävällä tasolla. Usko ei riitä.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Valtanen heitti ennen kauden alkua jossain tv-haastattelussa, että vain kulta (tai mestaruus) voi olla HIFK:n tavoitteena. Tämä oli selkeä ilmaisu organisaation tahtotilasta.

Ja näiden sanojen eteen on se Tomppakin joutunut raatamaan.

Sieltä se palkinto sitten tuli. Hienoa työtä Tomppa ja onneksi olkoon Suomen Mestaruudesta!
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eerityiset onnittelut Nybondasille. On mahdollista, että juuri hän liidaa HIFK:n pelaajahankintoja parikymmentä vuotta, toisin kuin edellinen vastaavassa onnistunut, Kekäläinen. Vaikka Kekäläinen sai omansa HIFK:ssa kahdessa vuodessa flopattuaan ensimmäisen, ei Nybondasin kolme kautta kahdella floppauksella ole merkittävästi huonompi saavutus. Itse asiassa varmaan aika ainutlaatuinen, kun seurapomot saavat suomessa harjoitella aika kauan.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Eerityiset onnittelut Nybondasille. On mahdollista, että juuri hän liidaa HIFK:n pelaajahankintoja parikymmentä vuotta, toisin kuin edellinen vastaavassa onnistunut, Kekäläinen. Vaikka Kekäläinen sai omansa HIFK:ssa kahdessa vuodessa flopattuaan ensimmäisen, ei Nybondasin kolme kautta kahdella floppauksella ole merkittävästi huonompi saavutus. Itse asiassa varmaan aika ainutlaatuinen, kun seurapomot saavat suomessa harjoitella aika kauan.

Olen eri mieltä Nybondaksen floppausvuosista. Kyllä jo viime kaudella hankittiin mestaruuteen kykenevä joukkue. Hankittiin Norosta, Batesia jne. kesken kauden. Hyviä hakuja, jotka eivät sitten ihan tuoneetkaan palkintoja. Tänä vuonna Kovanen osoittautui kuitenkin narri-sarjassa tärkeäksi jne.

On tullut tottakai näitä Hackereita jne. Mutta se on opin tietä. Nybari on mielestäni oppinut ja parantanut sellaista tahtia viimeiset kolme vuotta, että hyvältä näyttää!

Kiitos Tomppa! Way to go. Anna palaa!
 

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
Tom Nybondas

SM-liigan sivuja selatessani silmäni sattuivat huomaamaan Tom Nybondasin haastattelun koskien mestarijoukkuetta, IFK:ta ylipäätään ja ensi kauden joukkuetta. Kaiken kaikkiaan jäi kuva erittäin fiksusta ja järjestelmällisestä kaverista, joka ei paljoa palstamillimetrejä kaipaa. Muutenkin on selvää, että IFK:n organisaatio toimii kuten pitääkin ja kaikki tietävät roolinsa ja vanha kunnon kolmio toteutuu: Johtajat johtavat, valmentajat valmentavat ja pelaajat pelaavat. Jokaisella on oma tontti joka hoidetaan kunnialla. Olen varma, että IFK uusii mestaruuden seuraavan kolmen kauden sisään, mahdollisesti jo ensi kaudella. IFK on palannut huipulle, minne seura kuuluukin ja tulee pysymään siellä pitkään.

Linkki haastatteluun, joka on päivätty tälle päivälle (20.4.2011): Tom Nybondasin haastattelu SM-liigan sivuilla
 
Viimeksi muokattu:

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Linkki haastatteluun, joka on päivätty tälle päivälle (20.4.2011): Tom Nybondasin haastattelu SM-liigan sivuilla

Kiitos vinkistä. Aivan loistava haastattelu, jossa haastattelija yritti saada moneen kertaan Nybarin hehkuttamaan itseään, mutta tämä kaverihan on aivan viilipytty. Pakko todeta, että en vaihtaisi kaveria missään nimessä Kekluun. Keklun saavutukset IFK vuosien jälkeen joukkueen kokoajana ovat olleet vähintäänkin kyseenalaiset. Tämäkin kausi Jokereissa oli yhtä poikkoilua. Systemaattisuus puuttuu täysin. Sen sijaan Nybari tuntuu olevan todella systemaattinen ja rauhallinen, jolla on iso punainen sydän. Sen lisäksi kaveri ei todellakaan halua olla valokeilassa, toisin kuin Keklu.

Kiitos Nybari ja toivottavasti jatkat meillä pitkään.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Sen lisäksi kaveri ei todellakaan halua olla valokeilassa, toisin kuin Keklu.

Kiitos Nybari ja toivottavasti jatkat meillä pitkään.

Tämä on kyllä totta, sillä minulle selvisi vasta nyt mestaruushumussa, minkä näköinen kaveri on kyseessä. Ollut meillä kuitenkin 3 vuotta(nykyhommassa, junnupuolella tietysti pitkään) jo hommissa;) No olishan sen kuvan saanut esiin, mutta ei minua ole kiinnostanut herran ulkonäkö vaan tekemiset, ja kaivamatta ei ole äijän kuvaa tai tv- haastattelua vastaan tullut. Keklua taas ei ole voinut olla näkemättä eikä aina myöskään kuulematta, mitä tosin en lähtisi miinukseksi lukemaan. Ja onhan Keklulla isompi postikin kuin Nybarilla. Jokereissahan Keklu on tj ja lisäksi on selvästikin sovittu, että Hjalliksen sijaan ulostulot tekee nykyisin Kekäläinen. Mutta totta on, että pieni narsisti Kekäläisessä asuu.
 

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Keklun saavutukset IFK vuosien jälkeen joukkueen kokoajana ovat olleet vähintäänkin kyseenalaiset. Tämäkin kausi Jokereissa oli yhtä poikkoilua. Systemaattisuus puuttuu täysin.

Kyllähän Keklu pyöritti varsinaista osto- ja myyntiliikettä IFK:ssakin, joten siltä osin mikään ei ole muuttunut. Olen kyllä hieman eri mieltä tuosta systemaattisuuden puutteesta. Kyllä perimmäinen idea on oikeiden palasien löytäminen, ja pitkään niitä etsittiin myös -98. Ammattimies. Nybondasia en kyllä minäkään välttämättä Jarmoon vaihtaisi, koska Nybondas käsittääkseni haluaa hallita täällä, eikä vain antaa näyttöjä päästäkseen päätavoitteeseensa.
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Kekäläisellä oli käytössä IFK.n mestaruusjoukkuetta hankittaessa niin paljon fyrkkaa, että melkein kuka vaan meistä olisi saanut vinon pinon laatupelaajia kasaan taistelemaan tosissaan mestaruudesta.

Tästä syystä en pidä Kekäläisen roolia mitenkään merkittävänä.
 

Kasipekka

Jäsen
Kiitos niille joille se kuuluu

Koko IFK:n valmennus ja muu johto sekä Tom Nybondas IFK:n urheilutoimenjohtajana ansaitsee varmasti kiiitoksen siitä työstä jonka mestaruuden eteen on tehnyt.
Nybondas on UT, jonka tehtävä on vastata kokonaisuudesta, päätöksistä ja rahoista. Siinä hän onnistui nyt erinomaisesti. Olen kuullut, että hän ei ole kuitenkaan se kaveri jota näkyy niinkään jalkatyössä, joten esille pitää nostaa henkilö, joka on mitä suurimmassa määrin se joka on oikean koostumuksen rakentanut valmentajille työstettäväksi. Järvenpään suuri poika ja IFK-ikoni Veli-Pekka Kautonen ansaitsi nyt huomattavasti suuremman hehkutuksen kuin on saanut. Siinä on IFK:n sisäpiiriläisten mukaan kaveri, joka ravaa väsymättömästi kenttien laidalla ja "haistelee" sopivat tyypit IFK:n brändijoukkueeseen. Toki hänen NHL-roolinsakn jo siihen velvoittaa, mutta silti ilman Vellun hyvää silmää ei Nordenskiöldinkadulla välttämättä nostettaisi mestaruusviirejä kattoon?
Taas kerrran tiimityön tulos toimii.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Melkein kuka tahansa....

..... melkein kuka vaan meistä olisi saanut vinon pinon laatupelaajia kasaan taistelemaan tosissaan mestaruudesta......
...voi näköjään tulla kirjoittelemaan nettiin aivan mitä vaan. Kausien 1996-97 ja 1997-98 tapahtumia suhteellisen tarkasti seuranneena voi vain todeta sen, että valitettavasti kirjoitat läpiä päähäsi. Jarmo Kekäläisellä oli koko ajan vastassaan seuran sisäinen oppositio ja pelaajistoon piti Westerlund-Summanen -akselin ajaa pään sisälle työnteon meininki. Kekäläisen parhaita puolia olivat scouttaus (Davidsson, O. Jokinen, Caloun. Zidlinsky, Thomas, Halkidis) ja kyky reagoida jengin puutteisiin pikavauhdilla. Kummankin osalta Hra Nybondas on valovuosien päässä tuolloisesta urheilutoimen johdosta. Kekäläinen kiersi sen verran paljon otteluita (junnujen mm-skabat, AHL, yliopistosarjat), että tietopohja oli olemassa hänen tullessaan IFK:n hommiin.

Mikäli kuka tahansa kykenee hankkimaan vastaavat pelaajat, missä ovat olleet Perusmummon ja Töppö-Tompan aikana ulkomaalaisvahvistukset, joista olisi ollut jotain hyötyä (en laske Yorick Treilleä sellaiseksi) ja jotka olisi aidosti "löydetty" kyseisten herrasmiesten toimesta ?
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Linkki haastatteluun, joka on päivätty tälle päivälle (20.4.2011): Tom Nybondasin haastattelu SM-liigan sivuilla

Katselin vasta nyt tuon. Kylläpä oli hyvä haastattelu, ja luotan täysin siihen, että IFK:lla on myös ensi kaudella sellainen jengi kasassa, jolla voidaan Kannu voittaa. 2 edellistä kautta on ollut erinomaisesti materiaalin palaset kasassa.

Iso kiitos Nybarille vielä kerran hyvästä duunista. Varmasti oli tunteellinen hetki myös hänelle, kun päätössummeri soi Espoossa 18.4.2011.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
missä ovat olleet Perusmummon ja Töppö-Tompan aikana ulkomaalaisvahvistukset, joista olisi ollut jotain hyötyä (en laske Yorick Treilleä sellaiseksi) ja jotka olisi aidosti "löydetty" kyseisten herrasmiesten toimesta ?

Uskomaton kommentti.

Ulkomaalaisvahvistukset? Mitä väliä sillä on, onko ulkomaalainen vai suomalainen? Aidosti "löydetty". Micke Granlund? Kousa?

Mestaruus kolmannella kaudella. Jos pelkaajat ovat Vallineja, eivät ekaa kauttaan ammattilaisina pelaavia, sillä ei mielestäni ole suurtakaan väliä, mestaruudella on. Nybondas floppasi tietysti samalla lailla kaksi kautta kuin kekäläinenkin ihan hyvällä joukkueella ekalla kaudellaan, mutta nopeasti molempien eka mestaruus tuli.

Veikkaus-TV:n haastattelussa hehkutettiinkin aiheesta asetelmaa, että monta mestaruutta jokereilla / hifk:lla on neljän vuoden päästä. Miksi neljän? Miksei kymmenen tai kolmen. Niinpä. Meni tämä haastattelijakin Kekäläishype-miinaan.

Kuten edellä sanottiin, kekäläinen on Jokereissa matkalla johonkin, Nybondas omien sanojensa mukaan ei.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Tom Nybondaksella on jo ziljoona vuotta ollut palava halu toimia IFKssa. Uskon, että oli sekä Tompalle että IFKlle lottovoitto valita hänet UTJn hommaan. Hyvin tuntuu pelittävän, kiitos Tom!
Kekäläinen oli IFKssa töissä. Ei hänellä ollut mitään palavaa intohimoa juuri IFKta kohtaan.Joukkue olisi voinut aivan hyvin olla esim. Tappara tai Jokerit. Rahaa paloi tosi paljon ja Finskin lentokone Jenkkilään oli koko ajan puolillaan IFKhon tulevia tai IFKsta lähteviä pelaajia.Mike Eavesin oharit pelastivat Kekäläisen 'uran', kun sai SW parivaljakon kehiin. Harva muistaa/tietää, että Kekäläinen yritti mestaruuskaudella kenkäistä Köllin (muistaakseni HPK:hon ) ja Pepe Lehtosen jengistä veks. Aika paljon kertoo IFK sydämestä (tai sen puutteesta), jos tälle polulle lähtee.
No ei siinä mitään. Se oli sitä aikaa se.

Kiitos Tom Nybondas, Tack Tom Nybondas att Du finns!
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Tom Nybondaksella on jo ziljoona vuotta ollut palava halu toimia IFKssa.

Tässähän se oli aika hyvin kiteytettynä. Nybondas hakee rooleihin oikeita pelaajia ja arvostaa IFK:n perinteitä ja junioreita. Tästä mainio esimerkki Turo Järvinen. Oma kasvatti jolle on kerrottu rooli ja jonka mukisematta otti ja mätti sitten finaaleissa maalin ja sai nostella kasvattiseurassa kannua. Näin sen pitää mennä. Nybondanksen aika: 3 vuotta ja mestaruus -->

Penalla oli myös palava halu toimia HIFK:ssa, mutta homman sotki ammattitaidottomuus, pitkäjännettömyys ja uho. Pelaajia haettiin milloin mistä, valmentajia hankittiin vaan nimillä ja uho sotki kaiken pitkäjänteisyyden. Myöskään junioreihin ei luotettu vaan poltettiin rahaa ostamalla valmiita pelaajia. 8 vuotta ja yksi pronssi.

Keklulla oli hyvä silmä hankinnoille, hyvä visio, mutta hän oli vaan töissä IFK:ssa. Se tarkoitti sitä että myös hankki pelaajia mistä tahansa rahalla ja eipä liiemmin välittänyt perinteistä (koska oma fokus oli NHL:ssä), kuten caset Kölli ja Lehtonen. En silti kiellä etteikö se tuonut myös menestystä, mutta tyyli ei ollut ehkä se kaikkein parhain ja vaikea sanoa miten homma olisi jatkunut useamman vuoden jälkeen. 3 vuotta, mestaruus ja hopea.

Tässä juuri Nybari eroaa ylläolevista ja itse ainakin pidän valittua tietä ehdottomasti parhaana. 1. Kartoitetaan oikea valmentaja ja annetaan aikaa kehittää joukkue omanlaiseksi. 2.Luotetaan junioreihin, eikä palkata palkkasotureita alempiin kenttiin. Hyvä esimerkki, HIFK:n nelonen oli yhtä loistava suhteuttuna -98 neloseen, Elomo-Kalto-Tuomainen, mutta kummassa koette että on enemmän IFK:lle hienompaa? EI -98 mestaruusjoukkuetta nyt voi ostojoukkueeksi kutsua, mutta jos nelosessa pelaa NHL:stä palanneita Kuopiolaisia ja Turkulaisia niin ei se kyllä lämmitä samalla lailla kun nykyisen mestarijoukkueen IFK:laisuus. 3.Täydennetään joukkue täsmävahvistuksilla omiin rooleihin ja jos tarjolla on IFK taustainen kaveri, valitaan se. Lopputuloksena on hyvähenkinen joukkue jonka henkinen voima kantaa mestaruuteen, miksi ei useampiin. Pitkäjänteisyys on avainsana ja sitä nimeomaan jo Nybondas tuo koska usean vuoden seurassa olleena tämä on se pesti johon on tähdännyt ja jossa haluaa pysyä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Nyballe propsit - HIFK:n näköistä toimintaa! Ei vuosi sitten keväällä HPK-sarjaan päättynyt kausi oikein mitenkään taivu Nyban flopiksi. Joukkue oli hyvä, mutta pakitteli. Oli miten oli, nyt on nyt ja hyvä meno!
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Ei vuosi sitten keväällä HPK-sarjaan päättynyt kausi oikein mitenkään taivu Nyban flopiksi. Joukkue oli hyvä, mutta pakitteli. Oli miten oli, nyt on nyt ja hyvä meno!

Vuosi sitten Kerho sarjassa IFKn moni runkopelaaja oli ns. romuna, joten pelitaktiikkaa piti vähän muuttaa liikaa. Juu, samaa mieltä.Seli,seli! Propsit siitä kuitenkin, että sen syyn taakse ei piilouduttu julkisesti, vaan puhuttiin reilusti 'omasta hölmöilystä'.
Oli miten oli, nyt on nyt ja hyvä meno!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Oli miten oli, nyt on nyt ja hyvä meno!

Juurikin näin. Ja sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, sanoi kyklooppi pilkki silmäkulmassaan!
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Aika huikea ero kyllä tämän Nybarin ja Valtasen ulosannissa, kun vertaa Fööniin. Törmäsin sattumalta youtubessa pätkään, jossa 2005 vuoden Lukko-sarjan joukkomyllyn jälkeen Pena oli aamu-tv:ssä puhelinhaastattelussa ja suoraselkäisesti syytti Lugia siitä incidentistä :D

http://www.youtube.com/watch?v=JD4hJJMeZgU

e. siis Penahan on The Äijä, ei siinä mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös