Toinen maailmansota

[jalperi]

No ei pidä yleistää: saksalaisilla oli kamerat koneissaan, tai jos ei ollut kuvaa, esimerkiksi pommikoneiden tilitykset, niin piti olla silminnäkijä antama todistajanlausunto.

Siellä noihin suhtauduttiin kyllä saksalaisella tarkkuudella.

"German day and night fighter pilots claimed roughly 70,000 aerial victories during World War II, 25,000 over British or American and 45,000 over Russian flown aircraft. Their losses, on the other hand, were high as well ― approximately 14,800 day and night pilots lost their life and 6,900 were wounded in action."

Oliko niin, että Toisen Maailmansodan eniten ilmavoittoja saavuttaneiden ässien listalla ensimmäiset 119 olivat saksalaisia, ja Suomen Juutilainen on sijalla 120 ensimmäisenä ei-saksalaisena, sitten on taas 30 saksalaista ja japanin kovin ässä toisena ei-saksalaisena. Kolmas ei-saksalainen onki Hasse Wind.

Lähse: https://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_World_War_II_flying_aces

Mielenkiintonen toi lista kyllä. Romanian, Slovakian ja Croatiankin ässiä suhteellisen korkeella. Ja Royal Air Forcen eniten pudottanut taisi olla etelä-afrikkalainen. Neuvostoloiton ässistä ensimmäinen kaatunut löytyy vasta sijalta 17..

 

[Denverin Munasyndi]

Länsiliittoutuneiden kohdalla on hyvä huomioida se, että kokeneita lentäjiä kierrätettiin huomattavasti enemmän kuin akselivaltojen puolella ja kaikkein parhaat siirrettiin koulutustehtäviin normaalien taistelulentojen sijaan. Tällä saavutettiin sitten laajalla rintamalla korkea laadullinen taso, mutta suurta pudotusmäärää ei päässyt kertymään.

 

[Sako]

Vastaavasti kokeneet lentäjät Saksassa taisteltiin loppuun ja lentäjätuotanto ei enää loppuvaiheessa ollut laadukasta.

 

[Hatchetman]

Länsiliittoutuneiden kohdalla on hyvä huomioida se, että kokeneita lentäjiä kierrätettiin huomattavasti enemmän kuin akselivaltojen puolella ja kaikkein parhaat siirrettiin koulutustehtäviin normaalien taistelulentojen sijaan. Tällä saavutettiin sitten laajalla rintamatta korkea laadullinen taso, mutta suurta pudotusmäärää ei päässyt kertymään.

Itse asiassa Saksassakin toimittiin niin, mutta ässiä oli sen verran paljon, että määräänsä enempää ei tarvittu esikunta-ja koulutustehtävissä.

Vastaavasti kokeneet lentäjät Saksassa taisteltiin loppuun ja lentäjätuotanto ei enää loppuvaiheessa ollut laadukasta.

Myöhemmässä vaiheessa, kun ei ollut polttoainetta, vain parhaat lensivät: iso osa lentäjistä siirrettiin ilmantorjuntaan, polttoaineen säästämiseksi.

Britit elivät kädestä suuhun joten heillä ei noita tiputuksia kerennyt kertymään samaa tahtia. 60% brittien lentäjistä kuoli, haavoittui tai jäi vangiksi toisen maailmansodan aikana.

Toki länsiliittoutuneiden valtava ylivoima koneiden määrässä takasi sen, että saksalaisilla oli runsaudenpulaa alasammuttavista, kun taas Yhdysvaltain ilmavoimilla oli varaa kierrättää miehistöä ja pitää näitä reservissä.

Normandian maihinnousussahan rannikkoa puolusti 391 saksalaishävittäjää, liittoutuneilla operaatioon osallistui n. 9000 konetta, luvussa toki mukana kaikki tyypit. Mutta tuolla suhdeluvulla ei toki ässiä paljon syntynyt.

 

[Sako]

Myöhemmässä vaiheessa, kun ei ollut polttoainetta, vain parhaat lensivät: iso osa lentäjistä siirrettiin ilmantorjuntaan, polttoaineen säästämiseksi.

Koko ajan myös koulutettiin lentäjiä ja jos muistan oikein, niin sakut oli lopun lähestyessä "valmiita!" torjuntalentoihin vähän yli 100 tunnin lentojen jälkeen. Eläviä maalitauluja.

 

[Denverin Munasyndi]

Britit elivät kädestä suuhun joten heillä ei noita tiputuksia kerennyt kertymään samaa tahtia. 60% brittien lentäjistä kuoli, haavoittui tai jäi vangiksi toisen maailmansodan aikana.

Oliko tämä tilasto mistä? Olen itse käsittänyt, että varsinkin Bomber Commandin tappiot olivat juuri tuota 60% luokkaa (pilotit ja muu konemiehistö yhteensä), mutta hävittäjäpuolella ei kolkuteltu ihan noin kovia lukemia.

 

[Hatchetman]

Oliko tämä tilasto mistä? Olen itse käsittänyt, että varsinkin Bomber Commandin tappiot olivat juuri tuota 60% luokkaa (pilotit ja muu konemiehistö yhteensä), mutta hävittäjäpuolella ei kolkuteltu ihan noin kovia lukemia.

Olet muuten oikeassa. Battle of Britain tiedotkin ovat hiukan epäselviä: britit ilmoittavat, että heillä oli kerrallaan 650
-750 hävittäjää käytössään, mutta yli tuplamäärä ammuttiin alas. 1944-1945 sotatoimissa oli 1500 hävittäjää kerrallaan, panostus oli vahvasti strategisissa pommikoneissa. Saksalla oli ilmeisesti enimmillään sodassa kerrallaan 2400 jävittäjää käytössään, muta ne olivat pitkin itärintamaa, pohjois-afrikassa, ja myöhemmin Italiassa, länsirintaman lisäksi.

"During 1939–45, RAF Fighter Command lost 3,690 killed, 1,215 wounded and 601 POW. 4,790 aircraft were lost."

Enempää en löydä/tiedä aiheesta.

 

[Jääkaappipakastin]

Tänään satuin kuuntelemaan Yle puheradiostani Juuso Pekkisen ohjelman Myrsky-hävittäjän näköismallin tekemisestä.
Ja tästä tietysti pomppasin hävittäjäkyvykkyyden korvaamiseen eli Mersun Bf 109 sivulle. Ja siitä tietysti koneen hyödyntämisestä Suomen puolustuksessa ja edelleen, Joppe Karhuseni lukeneena, Lentolaivue 24n historiaan Lentolaivue 24 – Wikipedia

Nyt alan lähestyä asiaani. Eli perkeles, nostan kissun häntineen pöytään, lainaan yo. wikistelystä:

"Uusimmat arviot jatkosodan ajalta ovat päätyneet arvioon että suomalaisten hävittäjälentäjien ilmavoittoväitteistä jatkosodassa vain 35-45% on ollut todellisia, tosin sillä olettamuksella, että neuvostoliittolaisten tilastot menetyksistään ovat luotettavia.[9]"

tuo referenssi 9 viittaa tähän teokseen
[9] Hannu Valtonen: Luftwaffen pohjoinen sivusta, s. 352-356. Kustantaja: Keski-Suomen Ilmailumuseo, 1997.

En ole tuota kirjaa lukenut enkä jaksanut kelata palstamme historiaa eli onko jo käsitelty, mutta kyselen nyt sotahistoriamme tuntijoilta, onko Valtosen näkemys vain väkisin tulkittu vaiko myös hyvinkin mahdollinen suomalaisten hävittäjälentäjien keskinäisen solidaarisuuden eli pienen gloriakusetuksen mahdollisuus?
Valtosen kirjaan ej ole törmännyt eli lukenut, mutta kustantaja on ollut Ilmailumuseo eli arvelen ettei mitään suunnatonta poliittista painotusta, sanoisinko seiskytlukuista tulkintaa tuossa ole ollut pohjalla.

Voisiko olla etteivät suomalaiset hävittäjälentäjät olleetkaan maailmanhuippuja?
No, minä olen kai lähes koko Joppe Karhusen tuotannon lukenut ja hän oli sentään lopulta eversti ja Marskin Ritari..
Täytyy uskoa kirjojaan, hänen kuittaamiaan pudotustilastoja.

Jostain muistelisin lukeneeni että suomalaisten pudottamiin koneisiin tarvittii tosiaan vahvistus. Joko toisen lentäjän, maavoimien tms.
Ja samoin Talvisodassa alasammuttuja koneita, mutta ei pudotetuiksi hyväksyttyä neuvostokoneita, löytyi v 1941 hyökkäyksen aikana maastosta.

 

[Stolk-2]

Tänään satuin kuuntelemaan Yle puheradiostani Juuso Pekkisen ohjelman Myrsky-hävittäjän näköismallin tekemisestä.
Ja tästä tietysti pomppasin hävittäjäkyvykkyyden korvaamiseen eli Mersun Bf 109 sivulle. Ja siitä tietysti koneen hyödyntämisestä Suomen puolustuksessa ja edelleen, Joppe Karhuseni lukeneena, Lentolaivue 24n historiaan Lentolaivue 24 – Wikipedia

Nyt alan lähestyä asiaani. Eli perkeles, nostan kissun häntineen pöytään, lainaan yo. wikistelystä:

"Uusimmat arviot jatkosodan ajalta ovat päätyneet arvioon että suomalaisten hävittäjälentäjien ilmavoittoväitteistä jatkosodassa vain 35-45% on ollut todellisia, tosin sillä olettamuksella, että neuvostoliittolaisten tilastot menetyksistään ovat luotettavia.[9]"

tuo referenssi 9 viittaa tähän teokseen
[9] Hannu Valtonen: Luftwaffen pohjoinen sivusta, s. 352-356. Kustantaja: Keski-Suomen Ilmailumuseo, 1997.

En ole tuota kirjaa lukenut enkä jaksanut kelata palstamme historiaa eli onko jo käsitelty, mutta kyselen nyt sotahistoriamme tuntijoilta, onko Valtosen näkemys vain väkisin tulkittu vaiko myös hyvinkin mahdollinen suomalaisten hävittäjälentäjien keskinäisen solidaarisuuden eli pienen gloriakusetuksen mahdollisuus?
Valtosen kirjaan ej ole törmännyt eli lukenut, mutta kustantaja on ollut Ilmailumuseo eli arvelen ettei mitään suunnatonta poliittista painotusta, sanoisinko seiskytlukuista tulkintaa tuossa ole ollut pohjalla.

Voisiko olla etteivät suomalaiset hävittäjälentäjät olleetkaan maailmanhuippuja?
No, minä olen kai lähes koko Joppe Karhusen tuotannon lukenut ja hän oli sentään lopulta eversti ja Marskin Ritari..
Täytyy uskoa kirjojaan, hänen kuittaamiaan pudotustilastoja.

Olen tuon Luftwaffen pohjoinen sivusta kirjan lukenut monta vuotta sitten, eikä minulla ole nyt tuota kirjaa. Suomihan oli jatkosodan aikana kahtia jaettu. Saksalaiset vastasivat Pohjois-Suomesta myös ilmailun alalla, siis kuinka tämä "lainaus" liittyy suomalaisiin kirjassa joka kertoo saksalaisten rintamalohkosta? Suomalaisilla oli tiukimpia pudotuskriteerejä eli todistaja piti olla pudotukselle. Näitä ilmavoittoja todistivat myös ilmavalvonta ja merivalvonta. Maavoimatkin todistivat ilmavoittoja. Osan jälkikäteen kun ilmoitettu pudotettu kone löytyi sieltä mihin sen sanottiin pudonneen.

 

[Stolk-2]

No ei pidä yleistää: saksalaisilla oli kamerat koneissaan, tai jos ei ollut kuvaa, esimerkiksi pommikoneiden tilitykset, niin piti olla silminnäkijä antama todistajanlausunto.

Siellä noihin suhtauduttiin kyllä saksalaisella tarkkuudella.

"German day and night fighter pilots claimed roughly 70,000 aerial victories during World War II, 25,000 over British or American and 45,000 over Russian flown aircraft. Their losses, on the other hand, were high as well ― approximately 14,800 day and night pilots lost their life and 6,900 were wounded in action."

Oliko niin, että Toisen Maailmansodan eniten ilmavoittoja saavuttaneiden ässien listalla ensimmäiset 119 olivat saksalaisia, ja Suomen Juutilainen on sijalla 120 ensimmäisenä ei-saksalaisena, sitten on taas 30 saksalaista ja japanin kovin ässä toisena ei-saksalaisena. Kolmas ei-saksalainen onki Hasse Wind.

Lähse: https://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_World_War_II_flying_aces

Saksalaisilla taisi kamerat olla koneissa vasta sodan lopussa, eikä muistaakseni joka koneessakaan.

Ilmavoiton määritelmä on vaikea ja usein sekoitetaan lentäjän hengen menetykseen. Jos ilmavoitto lasketaan vain koneen ja lentäjän menetyksenä, niin silloin pudotusluvut eivät pidä paikkaansa. Esimerkiksi Brittanian taistelussa saksalaiset saivat lukuisia ilmavoittoja, mutta brittilentäjä saattoi hypätä palavasta koneesta taistellakseen seuraavana päivänä, mutta kone oli menetetty. Tässä asiassa on myöskin paljon saivartelua tutkijoitten kesken esimerkiksi niissä tapauksissa missä kone oli ilmoitettu pudotetuksi, koska oli niin rikki ammuttu, mutta lentäjä sai lennettyä koneen kotiin asti. Usein kone oli totaalipoisto ja pilotista ei ollut enää lentäjäksi. Lasketaanko tämä ilmavoitoksi vai ei, kun kone ei pudonnut ja lentäjä ei kuollut.

 

[Sako]

Ilmavoitto on koneen tiputus. En tiedä lasketaanko kentälle tuhottua konetta voitoksi. Lentäjän tappaminen on bonus. Toki iso sellainen, koska hyvän pilotin kouluttaminen vie paljon aikaa.

 

[Stolk-2]

Ilmavoitto on koneen tiputus. En tiedä lasketaanko kentälle tuhottua konetta voitoksi. Lentäjän tappaminen on bonus. Toki iso sellainen, koska hyvän pilotin kouluttaminen vie paljon aikaa.

Tietenkin ilmavoitto on asiasta perehtyneille selvä, mutta jos joku tutkija lähtee perustamaan tutkimustaan vain kuolleista lentäjistä ja tuhoutuneista koneista, niin tulos voi olla väärä. Nykyään taitaa olla ensimmäisen ja toisen maailmansodan pudotukset tarkkaan tutkittuja, joten luotan voimassa oleviin lukemiin.

 

[Zeta03]

Lentäjän tappaminen on bonus. Toki iso sellainen, koska hyvän pilotin kouluttaminen vie paljon aikaa.

Olin jostain lukevinani, että saksalaisille piloteille painotettiin, että konetta pitää seurata myös osumien jälkeen juurikin sen takia että myös lentäjä saataisiin eliminoitua tai pakotettua hyppäämään ulos vaurioituneesta koneesta vihollisalueelle kiinni napattavaksi.

 

[Sako]

Olin jostain lukevinani, että saksalaisille piloteille painotettiin, että konetta pitää seurata myös osumien jälkeen juurikin sen takia että myös lentäjä saataisiin eliminoitua tai pakotettua hyppäämään ulos vaurioituneesta koneesta vihollisalueelle kiinni napattavaksi.

Ja venäläiset pyrkivät ampumaan lentäjät laskuvarjoihin. Oikeita ilmojen ritareita!

 

[Stolk-2]

Tuota varjoon ampumista ei ollut paljoakaan toisessa maailmansodassa. Jokaisella osapuolella oli muutamia tapauksia, mutta hävittäjälentäjät olivat oudon ritarillisia toisessa maailmansodassa. Jokaisen sotivan maan esikunnissa sitä esitettiin, mutta sitä ei otettu käytäntöön.

 

[Ollakseni]

Ja venäläiset pyrkivät ampumaan lentäjät laskuvarjoihin. Oikeita ilmojen ritareita!

Eric Hartmann on kanssasi eri mieltä. Hän ei ainakaan kokenut tuollaisia juttuja, eikä tule mieleen Rudelin tai Rallinkaan kirjoista tuollaisia tarinoita.

 

[Tinke-80]

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=36UrLDiTLvU

Hyvä video Saksan hyökkäyksestä Ranskaan.

 

[Sako]

Eric Hartmann on kanssasi eri mieltä. Hän ei ainakaan kokenut tuollaisia juttuja, eikä tule mieleen Rudelin tai Rallinkaan kirjoista tuollaisia tarinoita.

Jostain muistelmista olen tuota lukenut, ei kyllä enää muista, että mistä.

 

[Minor]

Tässä juuri luen Donald Caldwellin kirjaa "JG 26 - Kanaalin ässät" jossa sivutaan useasti näitä pudotuslukemia. Esimerkkinä taistelukertomus 15.8.1940 jossa ilmaoperaation aikana britit olivat ilmoittaneet saavutaneensa 180 ilmavoittoa, kun oikeasti saksalaistappioita oli 76. Luftwaffe puolestaan ilmoitti ilmoitti samana päivänä saavuttaneensa 111 voittoa, mutta britit menetti oikeasti 35 konetta. Ja sama kaava toistuu melkein jokaisen taistelukuvauksen kohdalla.

Adolf Gallant oli merkittävästi mukana kirjan kommentoinnissa sekä tarkistamisessa ja vaikka Gallantin omissa lukemissakin voi olla ilmaa jonkin verran niin Gallant toteaa, että esikunnat kyllä tiesivät, että pudostuslukemat eivät pidä ihan paikkansa. Ei niitä lähdetty korjaamaan, koska näyttihän se nyt hyvältä kotirintamalle ja piti moraalin korkeana.

Erinomainen kirja muuten.

 

[Tshekki77]

Ootteko tätä kanavaa seuraillu youtubessa? Siinä on noita samoja animaatioita käytetty ja ikäänkuin livenä seurataan viikko viikolta tapahtumia ympäri maailmaa 79 vuoden takaa. Eli nyt mennään kesäkuun puolessa välissä 1941 (93 jaksoa jo tullut).

Vaikka siitä toki aikaisemminkin joskus kuullut, niin siellähän liittoutuneet pohti tosiaan Kaukasuksen öljykenttien pommittamista jo talvisodan aikaan ja jos olisivat siihen lähteneet jo talvisodan aikana, niin miten erilaiseksi konflikti olisi kokonaisuudessaan muuttunut?

Ja Mussolini kyl sekotti pakkaa aika hyvin hyökkäämällä Kreikkaan. Jos olisi keskittynyt vain Afrikkaan, niin olisiko Balkanin maat pysyneet puolueettomana loppuun asti ja miten se sitten puolestaan olisi vaikuttanut kokonaiskuvaan?

Edit. jahas, meitsi ei oikein osaa. Meinaa tarkoitus oli tohon linkkiin saada tää, että siinä videon sivulla näkyis myös ne kaikki muut jaksot.

 

[Warrington]

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=36UrLDiTLvU

Hyvä video Saksan hyökkäyksestä Ranskaan.

Hyvä tiivistys joo. Sellainen väite oli Netflixin toinen maailmansota väreissä, että Ranska oli saanut tiedustelutiedon kun Saksan tankit yms. motorisoidut armeijaryhmät oli päiviä paikallaan Ardennielle johtavalla tiellä ennen hyökkäystä, mutta Ranska ei tuota tiedustelutietoa uskonut. ''Ei ne voi tulla sieltä ku ne tulee Belgiasta ja sitäpaitsi Ardennien läpi ei pääse''.

Sen kummemmin tuossa ei muistaakseni perusteltu että montako armeijaryhmää siellä tiellä / teillä kökötti, mutta väitteen johtopäätös oli, että jos Ranska olisi motittanut ne, niin sota olisi ollut ohi ja kaikki olisi menneet onnellisena kotiin. Epäilen että tuossa on värikynää. Varmaan siellä on ollut paljonkin tankkeja yms. koolla pienehköllä alueella, ja olihan tuo joka tapauksessa iso missattu mahdollisuus tehdä ns. raatteentiet. Tai EDES siirtää niitä Ranskan joukkoja sinne Ardennien rintamalle, jolloin Guderian ei olisi voinut ajaa Ranskan läpi näytöstyyliin.

Ranskalla ei yksinkertaisesti ollut kykyä ymmärtää kuinka haavoittuvainen heidän puolustus oli, ja kuinka iso merkitys motorisoidulla armeijalla oli. WW1:en myötä luotettiin että myös seuraava sota tulee olemaan pitkää asemasotaa, jota varten Maginot-linja oli rakennettu. Saksalla oli tankkeja jotka eteni nopeasti ja oli vaikea pysäyttää.

 

[Ollakseni]

Sen kummemmin tuossa ei muistaakseni perusteltu että montako armeijaryhmää siellä tiellä / teillä kökötti, mutta väitteen johtopäätös oli, että jos Ranska olisi motittanut ne, niin sota olisi ollut ohi ja kaikki olisi menneet onnellisena kotiin. Epäilen että tuossa on värikynää. Varmaan siellä on ollut paljonkin tankkeja yms. koolla pienehköllä alueella, ja olihan tuo joka tapauksessa iso missattu mahdollisuus tehdä ns. raatteentiet. Tai EDES siirtää niitä Ranskan joukkoja sinne Ardennien rintamalle, jolloin Guderian ei olisi voinut ajaa Ranskan läpi näytöstyyliin.

Oli siellä aika paljon väkeä. Toisaalta Ranskan olisi motituksia varten pitänyt mennä Hollannin ja Belgian läpi itse ja Saksan joukot olisivat varmaan saaneet tietoonsa nämä joukkojen keskittymät. Sitten Maginot linjaa ei oltaisi voitu tyhjentää sillä Saksalla oli joukkoja sitäkin vastassa ja hyökkäys mahdollinen. Olihan siellä kuitenkin Panzergruppe Kleistissa 5 panssaridivisioonaa ja kokonaisuudessaan Ranskan valloitukseen osallistui 141 divisioonaa.

 

[Warrington]

Oli siellä aika paljon väkeä. Toisaalta Ranskan olisi motituksia varten pitänyt mennä Hollannin ja Belgian läpi itse ja Saksan joukot olisivat varmaan saaneet tietoonsa nämä joukkojen keskittymät.

Joo Saksalla oli tiedustelua joka olisi pystynyt reagoimaan Ranskan liikehtimiseen. Ardenneilla nimenomaan oli aivan miniimaalisesti puolustusta, joten muualta olisi jouduttu vetämään aika reilusti kalustoa torjumaan noita panssaridivisioonia, jotka odottivat käskyä hyökätä selustaan. Ja tosiaan 2 päivää ne panssaridivisioonat odotti käskyä, sitä että Ranska nielaisee koukun Belgian rintamalta, jolloin harhautuksen jälkeen rynnitään läpi Ardennien. Todella pieni aikaikkuna, ja tuossa dokumentilla tuon potentiaalisesta tuhoamisesta tehtiin ns. lasten leikkiä. Ei olisi ollut.

Toinen itselle uusi tieto/väittämä oli, että Goehring ja kumppanit esitti Hitlerille aluksi tarkoituksella aivan surkean (käytännössä 1.maailmansotaan perustuvan) suunnitelman Ranskan puolustuksen murskaamiseksi. Eli se klassinen belgian kautta koukkaus ilman harhautuksia, koska johtajat eivät halunneet operaation toteutuvan, koska eivät halunneet kokonaisvaltaiseen sodankäyntiin (ainakaan vielä) liittoutuneiden kanssa. Mansteinin suunnitelma oli laatikon ulkopuolelta, ja siitä muokkaantui lopullinen ässäkäsi.

 

[Thusberg]

Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 75 vuotta kaikkien aikojen toisesta ja toivottavasti viimeiseksi jäävästä ydinasehyökkäyksestä.

9.8.1945 Nagasakiin Japanissa pudotettiin toinen atomipommi tuhoisin seurauksin kun ensimmäinen oli pudotettu jo kolme päivää aiemmin 6.8.1945 Hiroshimaan.

Käyn seuraavissa viesteissä läpi niin Nagasakin kuin tätä edeltänyttä Hiroshiman ydinpommitusta läpi kun itse Hiroshiman muistopäivänä sellainen jäi tekemättä.

Jälkipuintiakin käydään läpi, mutta nyt keskityn Hiroshimaan tässä viestissä, myöhemmin Nagasakiin ja sitten jälkipuintiin:

Shinje-san iskee Hiroshimaan

Mikäli vielä Hiroshiman pommitus vielä juuri ja juuri joillain tietyin ehdoin menikin vielä läpi sinänsä perusteltavana sotatoimena niin Nagasakin pommitusta on monin verroin enemmän kritisoitu kaikkiaan.

Yhdysvalloilla oli olemassa testikoetulokset, mutta ei todellista näyttöä siltikään uuden erikoisaseen tuhovoimasta tai sen muistakaan vaaroista.

Japani ei myöskään antautunut edeltäneissä neuvotteluissa tai ollut antautunut pommin uhkavaatimusajalla ennen sen pudottamista.

Ei edes muun muassa sen omien antautumisehtojen ollessa aiemmin sidotut muun muassa siihen, että jos Natsi-Saksa olisi antautunut niin Toinen Maailmansota olisi katsottu hävinneeksi.

Mikäli siihen mennessä myös Japanin omat tappiot olisivat olleet riittävät.

Mitä ne eivät olleet tai jos olivat niin edelleen edes Japanin omien lähisaarten tai kansakunnan myyttisen Okinawan ja Iwo Jimankaan menettäminen eivät tuoneet järkeä japanilaiseen kenraalikuntaan.

Kun pommi oli pudotettu niin osin muun muassa Fukuyaman Päämajan välittömistä antautumiskehoituksista uuden, hirvittävän tuhoaseen edessä ei edelleenkään osin piitattu varsinaisessa nk. Keisarillisessa Päämajassa.

Sitä eli myös myöhempää Nagasakin pommitusta pidettiin osin tarpeettomana jopa omana tapahtuma-aikanaan.

Toisaalta Japani oli pakko saada antautumaan ja erityisen tuhoisaa Japanille nimenomaan oli vielä ennen tuotakin pudotusta Nagasakiin olla antautumatta ehdoitta välittömästi jo valtavan tuhon tapahduttua Hiroshimassa.

Neuvostoliittokin oli jo ehtinyt hyökätä ja oli juuri aloittamaisillaan isompaakin hyökkäystä Japaniin kun Nagasakin pommitus tapahtui.

Tuhovoima kuolonuhreineen oli ennennäkemätön.

Karmeutta lisäsi myös se, että osa näiden kaupunkien eli Hiroshiman ja Nagasakin siviiliväestöstä ei ennen pommituksia ollut noudattanut tai piitannut, oli erikseen palannut evakosta, aikoi lähteä evakkoon tai ei ollut ehtinyt liian myöhään lähteä evakkoon aiemmin sodasta puhuttuna tulleesta evakuointikäskystä huolimatta.

Siviiliväestön osalta siinä oli kehoitettu vahvasti mennä kauemmaksi sisä-Japaniin tai kohti pohjoisemman Japanin alueita ja sen lähellä olleita eristyksen saaria.

Pelko Liittoutuneiden suurhyökkäyksestä Japaniin kun oli liian kova.

Esimerkiksi Hiroshimassa oli parhaimmillaan 381 000 ihmistä sodan aikana ja kun pommituksen aika oli koittanut niin paikoillaan oli traagisesti vieläkin palaamistenkin jälkeen 340 000-350 000 ihmistä kun siellä mieluiten ei olisi saanut olla ketään siviilejä tai vain erittäin, erittäin vähän nk. Keisarillisia Siviilitaistelijoita.

Yksinkertaisesti myös aiemmin sodassa tapahtuneet pommitukset olivat olleet liian vähäisiä siviilien mielestä ymmärtää tai noudattaa ainakaan liiaksi sotilaskäskyjä rajoituksineen.

Vain aivan juuri ennen pommituksia edeltäneitä päiviä oli edes tehty jotakin kunnolla kaupungin suojelemisen eteen kun ne olivat lähtökohtaisesti muutenkin julistettu nk. Sotilaslinnoituksiksi tavallaan joskin Hiroshimassa ennen tapahtumia jo sodan kestäessä oli ollut tietenkin olemassa jo nk. Hatan Linnoitus armeijavarastoineen.

Kun kaupunkeja vertasi niin Nagasakia oli sentään hieman enemmän sodassa pommitettu kaikkiaan toisin kuin Hiroshimaa, mutta sielläkin pommitukset olivat olleet verraten vähäisiä.

Siviiliväestö ymmärsi kyllä Nagasakissa lähialueiden vaarat tuhoineen, mutta sielläkin tosiaan eläteltiin ehkä osin liiankin paljon toiveita hyvinkin myöhäisesssä vaiheessa sotaa todellisesta selviytymisestä.

Hiroshimassa hieman ennen atomipommin osumista sinne voimakas sivutuuli suuntasi atomipommin radan ainakin 800 metriä sivuun Aioin Sillanpääasemasta suoraan Shiman Kirurgisen Klinikan/Poliklinikan ylle ja siitä sitten tuli osumapaikka tuhoten siinä samalla traagisesti useimmat muut sairaalat tai terveyskeskukset alueelta henkilökuntineen jolloin henkien pelastamisesta tuli melkein täysin mahdotonta.

Kuten myös jo nk. Shinje-sanin Omien kirvottamisesta edes vielä vähäksi aikaa elävien kirjoihin omaishyvästelyä varten.

Sikäli kun se enää mitenkään säteilyvammojen tai palovammojenkaan puitteissa oli edes mahdollista.

Yhdysvaltain omilla tiedustelulentäjillä tai itse atomipommin ensipudottajillakin mieliala oli aluksi maissa oletetun pommin tuhovoiman olemisesta muka liian vähäinen, mutta yleinen järkytys myös heidän keskuudessaan oli ennen kokematon kun atomipommi alkoi muotoutua liiankin hyvin tunnetuksi nk. Sienipilveksi tai japanilaisten itsensä kuvaamaksi nk. Pääkallopilveksi karmeine lisäjyrinöineen.

Tosin nuo kaikki nk. Lisäjyrinät ovat voineet olla myös pommin tuhoäänen lisäksi myös niin hirvittävän monen rakennuksenkin yhtämittaisen sortumisen aiheuttamia toisin kuin mitä ehkä sellaisinaan japanilaisissa muistoissa on puhuttu.

Lisäksi nk. Sienipilvi tietenkin osoittautui ennalta arvaamattoman sitkeäksi kun atomipommin liikevoiman purkautuessa sen osat testipommien nk. Sammumisen sijaan muotoutuivatkin liikkuvaksi tulimyrskypilveksi jääden kytemään ja levittämään paloja ja säteilyä lähiajaksi vielä enemmän kuin kolme tuntia itse pommin pudotuksen jälkeen.

Välillä jopa tuota kuuluisaa nk. Tulimyrskypilveä on kuvailtu tappavammaksi kuin mitä itse pommia, sen pääräjähdystä tai itse nk. Sienipilveä.

Varsinkin kun se vielä sytytti paljon pienempiä Keisarillisen Armeijan omia polttoainevarastoja tuleen lähialueilla tuhoa aiheuttaen.

Laajimmillaan tuo nk. Tulimyrskypilvi olisi ilman voimakasta sivutuulta tuolloin tasaisemmalla tai myötäisemmällä tuulella voinut jopa nk. Nielaista koko Hiroshiman lähialueineen ikiajoiksi kadotukseen.

Kun sivutuuli onneksi oli olemassa niin pahin osa tuosta nk. Tulimyrskypilvestä siirtyi yksinkertaisesti saartamaan Hiroshimaa ja lähialueilta ainakin Yamaguchin kaupunkia.

Siitä huolimattakin huonosti oli käynyt.

 

[Thusberg]

Kuolema piinaa Nagasakia

Huolimatta muun muassa myöhemmin Ylikenraalien/Armeijakenraalien eli tulevan presidentti Eisenhowerin ja MacArthurin kehoituksista kuten myös Laivastoamiraali Halseyn kehoituksista olla enää pudottamatta toista atomipommia siitä ei muun muassa Valkoisessa Talossa tai Capitol-kukkulan pyrkyripoliitikkojen keskuudessa piitattu.

Osittain muun muassa Kenraalikunnan kokoukset Liittoutuneiden puolella olivat tyrmääviä kun edes kaikkia edesvastuuksellisia kenraaleita ei kutsuttu kertomaan mielipidettään neuvottelupöytään!

Alun perin itse asiassa Nagasakin ei pitänyt 75 vuotta sitten olla ydinpommin pudotuslistalla vaan Kokuran kaupungin Hiroshiman ja Nagasakin väliltä.

Kokura pelastui atomipommilta osin siksi kun Yhdysvaltain Ilmavoimien omat pommittajat olivat aiemmin samana tai edeltävänä päivänä pommittaneet Kokuraa lähellä ollutta Yamatan kaupunkia.

Osin tietenkin vastoin omia käskyjään pidättäytyä liioista pommituksista ennen uutta atomipommin pudotusta.

Ne sitten osuen paikallisiin hiili, terva ja polttoainelaitoksiin aiheuttaen mahdollista atomipommitusta häiritseviä savupaloja myös Kokuran ylle.

Kokuran alueella oli satunnaisesti aiemmin noudatettu myös yksinkertaista nk. Savumerkkien lähetystä Gaijineille eli toisin sanoen poltettu muulla tavoin kivihiilitervaista ja bitumia sisältänyttä polttoaineseosta paksujen savupilvien tuottoon.

Kuin pommitusten välttelemiseksi mikä osin aiemmin sodassa oli toiminut, mutta ei todennäköisesti muutoin kaiken onnistuessa kohdille olisi estänyt mitään.

Toisaalta tuokin pommitusten välttely hämäysmielessä tuhlasi Japanin erittäin vähäisiä polttoainevaroja entisestään.

Lisäksi osalla atomipommin pudotuksiin osallistuneista lentokoneista oli polttoaine vähissä, tekninen vaurio tai vika ilmenemäisillään osaan koneista ja siihen päälle vielä poikkeuksellisen paljon vuoden 1945 yleiskuvaan nähden oli havaittu Keisarillisen Ilmavoimien Zeroja ilmassa vähemmän yllättäen.

Zerojen välttelykin kulutti enemmän polttoainetta kun mitä piti tehdä.

Pitihän toisaalta nousukorkeutta olla riittävästi ja kun oli niin ei niin korkealta atomipommia voinut enää pudottaa!

Matalalle lentäminen olisi taas altistanut savun ja Zerojen lisäksi myös kaupungin pieneen voimaansa nähden valtavalle ilmatorjuntatulelle!

Toisaalta kroonisen lentokonepulan tai kokeneiden lentäjien pulan vaivaama Japani pystyi toimimaan hyvin harvoin sodan lopussa yksittäisissä paikoissa, mutta ei enää kaikkialla.

Vähänkin selkeämpi taivaankansi Nagasakin yllä ilman sen lentueellisia puolustajia tarkoitti sen kohtalon olemista sinetöity.

Etenkin vielä kun oli varmistettu, että itse pommituskoneen polttoaine todella riitti atomipommin maaliin pudotusta varten.

Nagasakin pommituslento oli vaarallinen.

Mikäli vielä Nagasakissa olisi toistunut Kokuran pelastuminen niin ydinpommilentoa olisi ohjeistettu ennen Okinawalle lentämistä pudottamaan yksinkertaisesti jo viritetty atomipommi keskelle Taiheiyota eli Tyyntämerta mahdollisimman kauas Yhdysvaltain jo valloitetun saaren tukikohdista ja atomipommin tieltä evakuoiduista Yhdysvaltain Laivaston aluksista!

Vielä viime hetken pilvisyys oli estää kaiken ja aika yhdennellätoista hetkellä Klo 11.01 Japanin Aikaa toinen ja toivottavasti viimeinen ydinkoepommitus historiassa tapahtui.

Toinen ja viimeinen atomipommi toivon mukaan oli hyökkäyksessä ensimmäistäkin epävakaammin maalistaan kauemmaksi osunut pommi, jopa 3 kilometriä mistä kiitos viime hetken liian nopean irrotuksen, pommin muutenkin osin vääräksi lasketun tai ainakin putouksessa muuttuneen kiitoradan radan, kun itse pommin syväys oli arvioitua kevyempi ja taas hyvin voimakas sivutuuli osui tielle.

Nagasakiin tuli valtavaa tuhoa huolimatta tosiaan 47 sekuntia pommin pudotuksesta aiheutuneesta räjähdyksestä läheisellä tenniskentällä osaväliltään kaukana itse kaupungista pohjoisempaan suuntaan läheltä Mitsubishin Teräs- ja Asetehtaita kuten myös Nagasakin omaa Keisarillista Pääasevarastoa.

Voimakas sivutuuli sitoutti myös onneksi vaarallisen nk. Sienipilven ja sitä seuranneen nk. Tulimyrskyn riehumaan vain Urakamin Laaksoon ja vain läheisille kukkuloille puhumattakaan muuten alueen metsistä ja muista pienistä vuorista.

Mikäli itse pääkohteeseen olisi osuttu, alue ei olisi ollut niin maastoinen ilman kukkuloita, vuoria, niiden läheisiä metsiä tai sivutuulen ollessa sen sijaan elokuun alussa Japanissa puhaltaneen voimakkaan myötätuulen mukaista niin silloin olisi viimeistään nk. Tulimyrsky hävittänyt Nagasakin huonoimmillaan myös ikiajoiksi kadotukseen.

Puhumattakaan sitten itse pudotuksen päämaalista mihin ei sellaisinaan osuttu, mutta nekin osin kärsivät päävaurioita tietenkin seuranneessa nk. Tulimyrskyssä osittain.

Etenkin kun itse toinen ja viimeinen ydinpommi-isku toivottavasti historiassa oli edeltäjäänsä voimakkaampi.

Muun muassa osin senkin vuoksi Nagasakin oma normaali tehdasammusvarasto tuhoutui räjähdyksessä.

Osin kuitenkin vahinkojen lisärajauksessa nk. Tulimyrskyn sammuessa tapahtunut tuulen äkkikääntyminen viimein sivutuulesta myötätuuleksi aiheutti kuitenkin muutoin ennalta odottamattoman paljon muita tavallista suurempia tulipaloja myös juurikin Urakamin Laakson ulkopuolelle.

Muu hyvin pieni onnenpotku Nagasakissa oli se, että siellä tosiaan ei ollut samalla tapaa merkittäviä polttoainevarastoja toisin kuin Hiroshimassa tai Kokurassa.

Keisarin Kyyneleet päättävät Sodan

Siviilikärsimys oli merkittävä ja viimeistään kuten myös ydinpommituhoa kauhistelleiden tai lehdistä lukeneiden neuvostojoukkojenkin kommenteista vaaria ottaneena järkeä alkoi tulla Yhdysvaltainkin poliitikkojen päähän Capitolin Kukkulalla ja Valkoisessa Talossa sen verran, että kolmatta ja viimeistä lähtökohtaista atomipommia ei enää pudotettaisi ilman äärettömän selvää ja lopullista Presidentti Trumanin hyväksyntää.

Toisaalta Valkoisen Talon väittelyistä ei Trumania tai myöskään atomipommiprojektin omaa päävastanneen Kenraalimajuri Leslie Grovesin viimekätistä esimiestä joka ei sillä hetkellä ollut kiinni Kenraalineuvoston/Kenraalikunnan omissa hätäkokouksissa asian tiimoilta eli vielä osin tämänkin jälkeen lähtökohtaisen myötämielistä Ylikenraali/Armeijakenraali George Marshallia saatu kiinni.

Siten kenraalimajuri Grovesin omalla peruutuskäskyllä vahvistettiin ensin se, että sitä kolmatta atomipommia ei tuoda lähellekään Okinawaa ja Japania.

Myöhemmin tietysti heti ylikenraalin kiinni saatuaan Groves taivuttelujen jälkeen sai Marshallin allekirjoittamaan atomipommin kolmatta pudotusta koskevan kiellon ilman todella suoraa nk. Presidentiliistä Käskyä siinä missä kahden ensimmäisen osalta valitettavasti todellista rajoitusta käskysuhteidenkin ollessa epäselvät ongelmatapauksissa ei ollut.

Trumanilla tosiaan reagoinnissa kesti omalta osaltaan aika kauan ja tämäkin on aiheuttanut osin kritiikkiä näihin päiviin asti.

Puhumattakaan, että ylikenraali Marshallin ollessa myöskin jo kielteinen atomipommin pudottamiseen sitä silti yritettiin vieläkin melko aktiivisesti vatuloida pudotettavaksi järkyttävällä tavalla Kenraalineuvoston kokouksissa onneksi kielteisen kannan silti voittaessa!

Itse Keisarillisen Päämajan kokouksissa kaksikin kertaa aiemmin erittäin loppuunpalanut, kaksikin kertaa henkilökohtaisesti vastoin tapojaan tulistunut ja antautumiskäskyjen toteutuksen hitaudesta järkyttynyt Tenno-Sama itse eli Hirohito tosiaan murtui purskahtaen itkuun.

Yksinkertaisesti itkuisten huutojen mukaisesti hänen kansaansa oli menehtynyt ja sadat tuhannet ellei pahimmillaan sadat miljoonat hänen nimissään kuolevat olivat liikaa!

Jopa umpitulisieluisena taipumattomuudessaan pidetty Keisarillinen Sotaministeri Anamikin järkyttyi keisarin reaktiosta vastauksineen pahoin ja itkien itsekin siirtyi lopultakin lukemattomien viivyttelyjen ja kieltäytymisten jälkeen rauhan puolelle.

Monien sanattomien kyynelten valuessa normaalisti kivikasvoiset sotilashenkilöt muista keisarillisista virkamiehistä puhumattakaan antoivat antautumisneuvottelua koskevan paperin kiertää ja Keisari sinetöi paperin allekirjoituksellaan järkytyksestä edes jotenkin toivuttuaan.

Kyyneleet olivat päättäneet sodan.